Elämä
31.12.2014

H-N-Y 2015!

H-N-Y 2015!


Oikein mahtavaa Uutta Vuotta kaikille! 

Olkoon ensi vuosi rikkaampi henkisesti, rakkaampi ihmisten suhteen ja parempi terveydellisesti! Täyttäköön se unelmia ja löytäköön uusia kohteita, joista haaveilla! 

Iloa, liikutuksen kyyneleitä ja onnen hymähdyksiä. Niitä toivon. Sinulle, minulle, meille ja teille. Ihan jokaiselle!



Lähdin tähän vuoteen 2014 vaimona, pienen oppivan pojan äitinä ja Espoolaisena. Lähdin toivomaan vuodelta toista lasta, onnea ja uusia ystäviä. Olin kuvitellut asuvani loppuelämän kodissa ja katsovani niitä kasvoja, joita katsoisin vielä vuosienkin päästä.
Lopetan tämän vuoden yhden lapsen äitinä, tyttöystävänä ja sormuksen paikka tyhjänä. Eksyin vuoden aikana monesti, putosin lukemattomiin kuoppiin ja olen ollut yksinäisempi kuin koskaan. Espoolaisesta tuli helsinkiläinen ja selvä tulevaisuus muuttui epäselväksi. 
Voin sanoa, että tämä on ollut koettelemuksien vuosi. Miljoonat itkut itkettynä, nettimyllytyksen käyneenä ja eron kokeneena olen selvinnyt paljosta. Monesti mietin, että en jaksa enkä pysty. En halua nähdä enää ensi vuotta.
Tässä seison silti edelleen. Kipeänä ja täynnä vuotavia haavoja. Hymyillen. Tulevaisuudessa on taas pilkahdus toivoa ja ensi vuosi vaikuttaa paremmalta. En voi tietää, että onko se sitä, mutta voin toivoa. Ja se riittää tähän hetkeen.
Tästä vuodesta jäi kuitenkin käteen hyviä asioita. Uusi rakkaus, uusi koti ja uuden elämän alku. Nämä kaikki sen seikan rinnalla, että omistan maailman ihanimman pojan. Aika hyvin, ettenkö sanoisi! Sain myös asioita, joita en uskalla edes uskoa todeksi; kourallisen tosiystäviä.
Nyt on aika hyvä. Kolhittuna, mutta toiveikkaana suunnata katseensa vuoteen 2015.
Tehdään tulevasta vuodesta oman näköisemme ja, jos elämä vain vie…
F*ck It.. Life Happens!

Kommentit

Tää oli ennen yksi mun lempiblogeista, koska tuntui että kerrot rehellisesti teidän elämästä. Nykyään tuntuu, että kirjoituksissa keskityt vaan todistelemaan ja selittelemään, miten hyvin kaikki on. Toivon että se on totuus, että elämäsi loistaa, mutta kai sitä voisi muustakin kirjoitella. Ja jos ei loista, toivon että olisit rehellinen itsellesi ja muille etkä kokisi tarvetta selitellä ja kaunistella asioita. ..

Rehellisesti mä kerronkin. Se tosin on ero, että kertooko kaiken ja jättääkö jotain kertomatta. Vaikka bloggaa julkisesti, ei ole tilivelvollinen kaikesta. Mutta valehdella taas ei missään nimessä saa!

Elämä on mukavaa. Tää kaikki meni todella helposti ja sovussa. Toki sitten tunteet omasta itsestään on eri asia! Miten itse tekee työtä itsensä kaa.. pettymyksen tunteet, itse syytökset ja muut. Ne ei sitten ookaan niin helppoja.

Enkä koe selitteleväni. On ollut henkisesti kuitenkin rankkoja aikoja ja tuntuu, että kaikki lastenvaatteet ja muut tuntuu niin toissijaisilta. Sit sitä pyrkii kirjottelemaan. Ei pakosta vaan omasta halusta. Vaikka mun teksti olis surkeeta, niin kirjotan oman itteni takia, jotta saan omaa päätä sitä kautta selville. Mulle tää blogi on samalla ”terapiaa”.

Ja kuten huomasit.. pääsin jo irroittamaan uuteen postaukseen ajatukset. Vihdoin 🙂

Keep going girl, olet jokaisen onnen murun ansainnut <3

Karavaani kulkee koirat haukkuu, anna haukkua ja jatka kulkua.

Blogi on ollut muksaa seurattavaa mutta ei enää, jutut muuttuu riippuen kelle niitä kerrotaan. Joskus kandee pysyä siinä totuudessa, vain ja ainoastaan siinä. Kiitos ja nam ei nappaa enempää tämä blogi.

Kiitos menneestä matkasta, jonka kuljit mukana! 🙂 Tervetuloa joskus uudelleen ja oikein mukavaa alkavaa vuotta…

… kuka sitten ikinä lienetkään :’D

Siis nyt ihan oikeasti, voisko tää inttäminen ja vastaaminen jo loppua? Ketä nyt ihan oikeasti näin paljon nämä sun asiat kiinnostaa? Mä ihmettelen ehkä eniten, että sulla itsellä on niin kova tarve vakuutella ja vastaat tollasiin kyselyihin. Itse olen tykännyt lukea sun blogia, mutta se ei tällaisenaan kyllä enää kiinnosta.

Amen ja roskakoriin! :)Mä toivon, että tuo joku inttäjä ei ole joku sun tuttu, joka ei uskalla tulla sulta suoraan asiaa kysymään. Pyydä sun isännöitsijää lisäämään pari muutakin nimeä oveen, niin saavat nää jotkut ihmeteltävää 🙂 Tsemppiä jatkoon koko perheellesi ja keskity pliis jatkossa vaan kirjoittamaan mukavalla tyylilläsi, ei sun tosiaan tarvitse muille mitään todistella.

Oon harvinaisen samaa mieltä! 😀 Ajattelin kerranki olla ystävällinen ja vastata kaikkiin, kun oon saanut kritiikkiä siitä, etten vastaa kaikkeen ja jätän osan julkasematta.

Mutta kannattiko? Ei 😀 😀 Ei todellakaan!

Mä en jaksa todellakaan enää kertaakaan samaa kysymystä, joten roskakori kutsuu niitä ja lujaa 😛

Kiitos piristävästä kommentista! 🙂

Postiluukkuun vaan ei nimeä saa, ellei kirjoilla ole.

Mutta kun mies kuitenkin asuu teidän kanssa, olet itse niin kertonut ihmisille, ja osallistuu myös kuluihin, senkin olet itse kertonut niin miksei hän ole kirjoilla asunnossa vaikka siellä asuu? Vai tukienko vuoksi kikkailet?

Julkaisen vielä yhden kerran saman kysymyksen ja sitten antaa olla.

A) Mun asumisjutut ei kuulu sinänsä kellekään enkä ole tilivelvollinen. Vastaan kysymyksiin kuitenkin, kun ihmisiä nyt jokseenkin näyttää kiinnostavan eikä niissä mitään salattavaakaan ole.

B) Mä asun täysin virallisesti Topin kanssa kaksin. Ei missään paperissa lue, että olisi kolmas asukas asunnossa.

C) Mä en olisi kuitenkaan näin nopeasti valmis muuttamaan välttämättä yhteen tai sitten olisin. Se selviäisi kokeilemalla, mutta mielummin etenen hitaasti ja varmasti 🙂

D) Tukia mä saisin muutenkin. Niiden puolesta ei ole mitään kikkailuja.

E) Alkuun oli tarkoitus tehdä asuminen kämppis periaatteella, mutta asiat muuttuivat seurustelun myötä ja sen myötä, että tajusin mm. tukien ansiosta mulla olevan yllin kyllin varaa itsekin asua tossa pojan kanssa.

F) Kyllähän yhteenmuutto tulee väistämättä eteen,koska vietetään lähes koko aika yhdessä. Asunnossa toistaiseksi on vain mun kamoja ja sitten tarvitaan isompi kämppä, jos yhteen lyöttäydytään.

Tää vie multa turhaa aikaa ja se on pois jostain muusta. Samat kysymykset jätän julkaisematta. Jos tulee ^ noihin liittyen jtn niin saapi kysyä 🙂

Siis onko oikeesti tää kaikki sun aviomiehelle ihan ok? Ja ei sun tarvii todistella, kaikki tietää että jos ovessa lukee kaksi nimeä niin silloin talonkirjoilla on sen nimiset. Vedet ym. tulee sen mukaan maksettua. Ja talonkirjaote määrittää asukkaat, ei posti. =)

No… mä maksan vedet MUSTA JA TOPISTA. Haha, en voi uskoa että sanon ja vakuuttelen täällä turhaa asiaa muille.. 🙂 Mut toi on tosi.

Ja mä en puhu enää aviomiehestä.. vaan exästä. Ei ero oo mullekaan täysin fine ja ok ja elämä on laiffii liibalaaba 😀 Tuskin hällekään. Mutta ok sinänsä, että hyvin tullaan juttuun jokainen osapuoli 🙂 Senkin voi kysyä varmaan häneltä jos ei millään usko. Ei jaksa toistella :’D

Miksi molempien nimet lukee ovessa? :O

Siihen on syynsä. Mitä mä en täällä kerro, mutta jos et usko että ei asuta virallisesti yhdessä niin pistä fbssä viestiä niin todistan sulle. Saa tänki pois päiväjärjestyksestä 😀

Teidän molempien nimet lukee ovessa, eli te asutte yhdessä ja olette molemmat asunnossa kirjoilla. Miksi sitä ei voi vaan suoraan myöntää, että muutit suoraan uuden kanssa yhteen? Ei se rikollista ole 🙂

Ovessa lukee vain niiden sukunimet, jotka asunnossa asuvat virallisesti.

Itseasiassa ei, koska ei asuta virallisesti yhdessä. Edes hänen postinsa ei tule meille. En tiedä voiko noita osotteita jostain ulkopuolinen penkoa esiin, mutta jos voi.. suosittelen tarkastamaan 🙂

Jos postiluukussa on myös toinen sukunimi niin se liene tarkoittaa sitä että myös toisen osapuolen posti tulee kyseiseen luukkuun, eli muutitte näin pian yhteen, ja olethan teitä jo perheeksikin tituleerannut.

Posti ei tule samaan osoitteeseen, vaan eri 🙂

Perhe me ollaan. Ja henkisellä tasolla kai asutaan yhdessä, kerran melkein koko aika vietetään yhdessä. Mutta virallisesti siis ei. Ei papereilla, ei sopimuksessa eikä kirjoilla.

Et vastannut mulle että muutitteko oikeasti näin nopeasti yhteen?

Aa. Totta!

Siis tää kämppä on täysin mun nimissä papereilla, sopimuksessa jne.

Mikä sit on yhdessä asumista ja mikä ei.. jos toinen viettää valtaosan ajasta toisen kanssa samassa kämpässä onko se yhdessä asumista?

Hyvin vastattu vaikka yhä sitä mieltä oonkin että tässä vaiheessa ootte exän kanssa ollut 2v vanhenpia, se silmäterä vieny molempien huomion ja onni koostuukin erilaisista arjen asioista, ton ikänen lapsi kun meillä on suurin piirtein niin suhde on tosi kaverillinen, hauskaa on lähinnä kun tehdään perheenä jotain, välillä koen olevani todella yksinkin mut toisaalta taas en koskaan.. mut se on osa sitä matkaa yhdessä, kun lapsi kehittyy niin siinä kehittyy myös suhde, ja muuttaa muotoonsa…mut totta on etten tiedä kaikkea, itse oon vaan semmonen taistelija etten heittäis hanskoja kun ääri tilanteessa, siis todella ääri…

Ja jos on sua nuorempi niin todella toivon ettei oo jo lasta jonka äidin kanssa myöskin eronnut, siinähän sitä sitten oiskin.. ja oletin.. myöskin sen takia että luulisin että siitä ois mainittu, onhan tässä aika avoimesti uudesta perheestä jo kerrottukkin…mut en oo ikärasisti, jossain asioissa se vaan näkyy ja sivusta nähnyt lähinnä niitä ero tarinoita missä vastuuta ei ole kannettu.. mutta en sulje pois että onnistuneitakin on, siks vaan tämäkin ero ehkä niin pettymys :).

Sit kun avautumosen makuun päästiin niin… pidin sua semmosena kilpailija äitinä. Mun lapsi osaa sitä ja tätä ja voi olla jo niin ja näin, puhuu ja kaikkee, varmasti iso osa oli ylpeää äitiyttä niinkun kuuluukin mut jotenkin sain vaan vibat että tarve pistää paremmaks ja kilpailla.. sit kun kävelyssä kesti niin olikin paniikki, käänsit täysin kelkkas.. mut sen jälkeen ootkin osannut kirjottaa ihan eri tyyppisesti, paremmin, inhimillisemmin ja aidommin.. et suunta ennen tätä draamaa oli vähemmän ärsyttävä !

Nyt täytyy kyllä sanoa Anette, et tosi hienoa pohdintaa itsestäs, parisuhteesta ja äitiydestä. Vaikka anonyymin kommentti oli erittäin asiallinen ja hyvä, niin itse olisin saattanut vastata ihan toisella tavalla, herkkä kun olen. 😀 Eteenkin tää vika kappale kilpailusta, mä tunnistan sen tosi hyvin! Itse kun olin tosi nuori äiti niin mähän poltin itteni molemmista päistä loppuun just siksi kun piti todistella. Hienoo et sä tiedostat et semmonen piirre on ollu ja mistä se on johtunut, siitä on suunta ehdottomasti kohti itsevarmempaa äitiyttä.

Ja oon ihan samalla linjalla, et onnettomaan suhteeseen ei auta jäädä. Niin kauan kuin on tahtoa, niin kannattaa yrittää, mutta jos se tahto menee rakkauden mukana niin silloin on parempi tunnustaa tosiasiat. Lapsi aistii mielettömän herkästi kotona olevan tunnelman, ja jos se ei ole kunnossa eikä millään korjaannu, niin enemmän se tuo vahinkoa kuin hyvää. Erot on aina ikäviä ja sattuu varmasti kaikkia osapuolia, mutta joskus se vaan on se parempi vaihtoehto. Mäki ymmärrän tämän vaikka en oo itse koskaan eronnut lopullisesti. Toivottavasti niin sinusta, Topista kuin entisestä puolisostasikin tulee onnellisia ja pystytte kaikesta huolimatta tarjoamaan Topille keskenään toimivat vanhemmat. 🙂 Se se on tärkeintä, ei vanhempien siviilisääty. 🙂 Ja tsemppiä uuteen parisuhteeseen! 🙂

Ei me olla pohjattu meidän eroa vaan nykyhetkeen ja siihen mitä nyt on. Siihen myös vaikutti tosiaan se mitä tossa jo sanoin eli, että riittäisikö meille se mitä oli vaikkapa ennen Topia? Ei. Kumpikaan ei halua elää koko elämäänsä puolivillaisessa suhteessa. Miksi sitten mentiin naimisiin ja hankittiin lapsi jne? Koska ei kumpikaan tavallaan tiedostettu noita asioita silloin. En kadu avioliittoa. En kadu lasta. Mutta toisaalta toivon, että kumpikin olisi ollut kypsempi ja osannut ajatella enemmän. Puhua, käsitellä tunteita ja ymmärtää elämää. Ymmärrän tuon taistelija jutun! Sen takiahan mekin vielä roikuttiin tämä 6kk tässä. Ei kumpikaan ollut valmiina heittämään tätä kaikkea, vaikka se olikin jo menetetty. Koko ajan haettiin sitä mahdollisuutta MITÄ JOS SITTENKIN. Lopulta sitten tultiin vaan sen eteen, että oli pakko lopettaa suhde. Se ei vaan voinut jatkua. Siinä ei ollut järkeä ja suhde söi meitä. Jos vanhempien suhde on huono, molemmat on lopussa niin se vaikuttaa lapseenkin :/

Ja joo siis ei tosiaan oo lasta tolla mun ”uudella”. Ettei nyt jää epäselväksi 🙂 Kyllä mä senki tiedän, että ainahan tääkin vois kaatua.. ei elämästä ikinä tiedä ja semmosia riskejä pitää huomioida. Mutta mä en lähde sillä perusteella, että joku kaatuisi! Ja mä haluan uskoa hyvään ja siihen, että maailmassa on vielä mahdollista, että rakkaus löytyy ja pysyy! Haluan uskoa loppuelämään 🙂

Mä oon ehkä ulospäin semmonen kilpailija äiti. Tai se mitä annan muille irti niin vaikuttaa siltä. Mutta mä oon sen myöntänyt.. että se johtui vaan mun epävarmuudesta äitinä. En oikein tiennyt millälailla olla ja miten tehdä, siihen vaikutti se ihmisten jatkuva huomauttelu netissä ja kaikki tollanen. Musta tuli epävarma = mä todistelin itelle ja muille, että pärjään. En uskaltanut sanoa, etten pärjää ja oon hukassa. Sillonku ”käänsin kelkkani” niin aloin puhua asioist niiden oikeilla nimillä. Silloin aloin löytämään sitä varmuutta äitinä ja ymmärtämään, että aina ei kaikki onnistu ja se on ihan fine 🙂

Vastasinkohan kaikkeen? 😀

Oon seurannu sun juttuja siitä asti ku olit raskaana. En oo ikinä kommentuinu mihinkään tai kellekkään. Monesta oon aatellut että oot jotenkin äärimmäisen ärsyttävä ja pidät ittees kovin aikuisena vaikka lapsellisuus paistaa myös hienosti kirjotetuista teksteistä. Tää ero on kaiken kirsikka, itse en kehtaisi kulkea kadulla saatika katsoa peiliin jos tuommoisen avioliiton päättäisin siitä taistelematta, varsinkin pienen lapsen vanhempana, ja ei, se ei ole taistelua että 6kk ei tunnu hyvältä. Vielä kun ei ole pitkää aikaa siitä suurimmasta onnesta missä ei olisi ero tullut kuuloonkaan. Myös muut kun nuoret ovat hukassa ittensä kanssa mutta tää sun rakastuminen johtuu siittä selvästi,oli arvioitu blogin perusteella tai ei. Ja se miten se vaikuttaa 2v lapseen niin vaikka kuinka asetat sanoja,tunteita ja ajatuksia sen pojan suuhun niin se kärsii, olitte sovussa tai ette,onneks ei tullut toista, niin kauheaa kun se onkin sanoa. Nyt voi enää toivoo että tää sun nuori heilas ymmärtää saappaansa. Hällä kun ei ole lasta niin kynnys lopettaa suhde ei varmasti ole suuri KUN niitä huonoja aikoja tulee, ja niitä tulee, iha joka parisuhteessa, sen takia ei vielä kannata erota. Mut joo, ihan vaan ajatuksena heitän, ajattelu ei oo ikinä pahasta!

Kiva, että uskalsit pistää kommentin! Mun mielestä sun kommentti on monella tapaa hyvä, koska tuot siinä oman mielipiteesi esille ja vielä perustelet sen! 🙂

Sitten vastailemaan.. 😀 Ensinnäkin… tiedän, että olen monella tapaa naiivi ja utopistinen monen asian suhteen, painotan sitä itsekin hyvin usein. Se on mun tapani katsoa tätä maailmaa. Ehkä joskus voisi puhua hyväuskoisuudesta maailmaa kohtaan ja sit tulee pettymyksiä, mutta ne pettymykset käyn ”mielelläni” läpi. Sittenhän sitä oppii oikein kantapään kautta. Ja mielummin olen ehkä jopa vähän naiivi ja katson sinisin silmin maailmaa, kun uskoisin jatkuvasti suoraan pahaa. Jos ymmärrät 🙂

Mitä tulee meidän eroon. Mä en valitettavasti voi käydä koko juttua läpi mun blogissa, koska mun exällä on oikeus yksityisyyteen.. Mutta kun me puhuttiin tästä erosta niin puhuttiin menneisyydestä. Tavallaan me oltiinkin onnellisia, mutta siitä täydellisestä sopasta puuttui koko ajan mauste. Me tehtiin menneisyydessä virheitä, joita ei olis vuosienkaan yhdessäololla korjattu. Ei ole kyse vain 6kk, jonka takia luovutettiin. Vaan siitä, että se the juttu puuttui koko ajan ja menneisyyden virheet painoivat mukana liikaa. Siihen päälle tunteden kuoleminen, ei sitä kukaan halua jatkaa. On järkevämpää uskaltaa sanoa, että tämä ei toimi ja se me uskallettiin tehdä.

Eikä voi sanoa, että lapsi automaattisesti kärsii. Kukaan ei tiedä mitä tulevaisuudessa on. Mahdollisuus on, että tämä vaikuttaa psyykkeseen vaikkapa. Tiedostan sen kyllä 🙂 Hämmentynyt poika varmana on, mutta iloinen ja toimintakykyinen! Ruoka maistuu, uni maistuu eikä ole itkuisa. Perusasiat ovat kunnossa ja ne rakkauden lisäksi ovat asioita kohti onnellisuutta ja turvattua lapsuutta.

Enkä mä voi asettaa sanoja, tunteita enkä ajatuksia toisille. Voin vaan toivoa erinäisiä asioita ja puhua sen nykyisen hetken perusteella. Tulevaisuus on aina asia erikseen.

Sitten mitä puhutaan uudesta ”heilasta”.. niin mistä tavallaan ihmiset olettaa asioita? Mistä tiedät ettei hänellä ole lapsia vaikkapa?

En ymmärrä miksi ikä pitää ristiinnaulita. On olemassa nuorempia ihmisiä, jotka ovat henkisesti kymmeniä vuosia toisia edellä. En koskaan voisi tässä tilanteessa lähteä seurustelemaan lapsen kanssa.

Olen ottanut vierelleni vakaan, vastuullisen ja luotettavan ihmisen. Tyypin, joka tajuaa vastuunsa ja tilanteen ”vakavuuden”.

Tämähän ei ole leikkiä. Otetaan perhe, jätetään perhe. Tiedät varmaan mitä meinaan. Tässä vaiheessa elämää mulla ei todellakaan ole varaa lähteä kokeilemaan mitään suhdetta tai säätämään kenenkään kanssa. Mä tein siirron, joka on vakaalla pohjalla ja varma.

Mä näen nää asiat näin, joku toinen sivullisena toisella tapaa. Kunnioitan muiden ajatuksia 100%, koska kyllä mäkin vedän muista joskus johtopäätöksiä.. kaikki sitä tekee. Pääasia on aina, että itse tietää. Tietää omat asiansa ja keskittyy niihin. Uskoo itseensä muiden sanoista huolimatta 🙂

Muutitteko muuten näin nopeasti yhteen? Seuraan instaasi ja siellä kuva jossa molempien nimet ovessa. Etkö mielestäsi hätäile Topin kannalta asioissa?

Vastasin tossa alhaalla jo.

”Siis tää kämppä on täysin mun nimissä papereilla, sopimuksessa jne.

Mikä sit on yhdessä asumista ja mikä ei.. jos toinen viettää valtaosan ajasta toisen kanssa samassa kämpässä onko se yhdessä asumista?”

Ja mitä hätäile? En koskaan ole ymmärtänyt miksi lasta pitäisi pitää pimennossa elämään tulevista ihmisistä.. Miksi pimittää ja salailla? Eikö lapselle ole parasta se, että kasvatetaan rehellisyyteen? Reilusti näytetään mikä on tilanne ja annetaan lapsen sopeutua siihen omaa tahtiaan. Ei se, että meillä on uusi ihminen viettämässä iltaa meidän kanssa vahingoita poikaa. Ei kukaan pakota poikaa ottamaan kontaktia tai saatika tykästymään toiseen ihmiseen. Kunnioitetaan lapsen omaa tilaa ja persoonaa, kykyä päättää itse tykkääkö ihmisestä vai ei.

Mun mielestä hätäilyä on se, että painostaa toisen tutustumaan tai tykkäämään jostakin. Sitä en tee.

Sitäpaitsi jos tämä ihminen on ollut jo 1,5v tekemisissä pojan kanssa.. ja siitä puolisen vuotta älyttömän tiiviisti. Niin ei ole kamalan outo tilanne lapselle ottaa tuttua ihmistä elämäänsä ja arjen pieniin rutiineihin:)

Kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle! Toivottavasti synkät ajatukset on taakse jäänyttä elämää, ja toivottavasti uusi rakkaus kestää vaikka vanhan suhteen ja eron käsittely on väkisinkin kesken vielä. Askel ja päivä kerrallaan, minnekään sulla ei oo kiire vaan aikaa on koko loppuelämän ajan.

Mahtavaa että olet saanut ystäviä ja yksinäisyytesi on ohi, vihdoin, muistan kun ystäviä elämääsi kaipailit, toiveesi toteutui.

Lähinnä netin kautta (keitä siis nähnyt), mutta kultaakin arvokkaampia! Livenä myös muutama. Tää on rikkautta.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.