Elämä
10.12.2014

Life happens!

Olen ollut ristiriitainen asioiden suhteen. Olen antanut varmaan sekavaa kuvaa koko tilanteesta. Elän elämässä ihan jäätävän hankalaa vaihetta. Hetkeä, jolloin kaipaisin yksityisyyttä ja tavallaan jopa kadun sitä, että blogi tuo asiani esille niin monille. Sitä pitää yrittää tehdä ratkaisuja myös muiden takia ja joskus olla hiljaa joistakin asioista.

Sitten kaikki onkin ihan sekaisin. Sitä haluaa ehkä kertoa asioista heti (eroaminen), mutta pelkää muiden reaktiota. Pelkää sitä somessa tapahtuvaa myllytystä, jonka asia voi saada aikaan. Mietin usein sitä, että jos ihmiset eivät tuomitsisi toisiaan ja osaisivat jopa vähän kuunnella niin elämä olisi helpompaa. Sitä voisi olla oma itsensä, tehdä ratkaisunsa ja elää niiden mukaan. Eikä tarvitsisi pelätä yhtään mitään. Kun valinta on tehty, sitä ei enää mikään muuta. Siinä vaiheessa voi toinen pysyä hiljaa tai tukea mukana.

Sanotaan siis karusti, että olen itseasiassa pitkästä aikaa onnellinen. Asiat ovat yllättävän hyvin ja hymyilen leveästi, mutta en voi ottaa kaikkea iloa irti siitä, koska pelkään. Pelottaa muiden ihmisten asenne ja se asioihin puuttuminen. Vaikka kuinka tietäisi mitä tekee ja homma olisi hallussa, kyllä se toisten kieroon katsominen sattuu silti. Kun toiset eivät ymmärrä! Enkä voi sitä edes vaatia. Tämähän on minun elämäni, minun valintani. Ei kenenkään muun, joten täytyy vain yrittää elää asian kanssa.

Haluan korjata jotakin heti alkuun. Asian, jonka olen esittänyt ehkä liian puutteellisesti täällä teille. Meidän ero tapahtui nimittäin jo keväällä. Erosimme henkisesti kuukausia sitten ja siksi putoilin niin pahasti huhtikuussa. Kävin läpi miljoonia tunteita; surua ja tuskaa. Mietin, miksi olen epäonnistunut luuseri, joka onnistui tuhoamaan avioliittonsa. Olen käynyt ajatustyötä läpi jo älyttömän pitkään ja tämän takia olenkin niin hyvillä mielin juuri nyt.

Monen mielestä näytti siltä, että teimme hätiköityjä päätöksiä ja olimme nopeita eron suhteen. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt sitä, että tämä koko asia juontaa juurensa pitkälle. Nyt vihdoin oli ratkaisujen aika ja päätettiin lyödä asia lopullisesti lukkoon. Lusikat jakoon ja eteenpäin. 

Anteeksi, että olen kiertänyt asiaa blogissani. Anteeksi, että olen tavallaan valehdellut. Olen vain kaivannut yksityisyyttä, koska nämä eivät ole asioita, joita jaetaan koko maailmalle kepein mielin. Vaikka kirjoitan blogia rehellisestä elämästä, ei se tarkoita tilivelvollisuutta. Haluan säilyttää oikeuden omiin ratkaisuihin ja siihen, että kerron asioistani, kun siltä tuntuu. Tunnen nimittäin joskus olevani elämäni kanssa näyttelyeläin. Uteliaat ja nälkäiset ihmiset tuijottavat lasin takaa kameroidensa kanssa ja odottavat, että teen jotakin hölmöä. Tämän jälkeen he voivat sitten kertoa siitä kaikille ja naureskella. Väsyttää olla tässä tilanteessa.

Kuten aiemmin sanoin, tunnen hyvää oloa tällä hetkellä. Samalla olen kuitenkin surullinen, koska en voi jakaa tiettyjä asioita. Joudun piilottelemaan ja himmaamaan vauhtia, koska ihmisten sormet ovat valmiina osoittamaan suuntaani. Tiedättekö sen tunteen, kun haluaa jakaa jotakin koko maailmalle? Tiedättekö? Sen haluaisin tällä hetkellä tehdä ja sen myös aion tehdä.

Olen parisuhteessa. Olen seurusteluvaiheessa tutustumassa toiseen ihmiseen. Saan kukkia, käyn elokuvissa ja lähden ulkomaille. Olen rakastumassa uudelleen, vaikka olin viime keväänä 100% varma, ettei mahdollisuus onneen osuisi enää kohdalleni. Tiesin tai siis luulin, että jäisin ikuisesti yksin, kun luovun avioliitostani.

Ulkopuolisen silmissä tämä näyttää kamalalta. Pystyn kuvittelemaan sen itsekin. Erosin muka hetken mielijohteesta ja hyppään suhteeseen tuntemattoman kanssa. Jos joku ajattelee niin, on tämä väärässä. Ei, ei ja ei!! Ei pidä olettaa yhtään mitään, koska vain minä ja asianomaiset tietävät aidon totuuden. Kukaan ei voi tuntea eikä tietää toisen puolesta. Ja vielä vähemmän tuomita!

Olen tuntenut erään ihmisen jo kolme pitkää vuotta. Viimeisimmän vuoden aikana meidän ystävyys on syventynyt todella paljon ja me TODELLA ollaan oltu ystäviä. Juteltu paljon, touhuttu kaikkea ja nähty monta kertaa viikossa. Joskus ollaan vietetty aikaa kaksistaan, joskus koko perheen kanssa. Tästä ystävästä tuli tärkeä minulle, exmiehelleni ja jopa Topille. Meillä on älyttömän paljon hyviä muistoja välillämme.

Keväällä en olisi ajatellut, että päätyisimme koskaan yhteen. Kesällä viettäessämme aikaa, en pyrkinyt mihinkään. Ystävyyden syventyessä kaikki oli viatonta. Täysin viatonta kahden ihmisen tutustumista. Kukaan tuskin kuvittelee päätyvänsä kimppaan ystävänsä kanssa, mutta niin vain joskus tapahtuu.

Olin saanut parhaan ystävän. Olin äärettömän onnellinen ja kiitollinen jo siitä. Jokainen haluaa aarteita ympärilleen ja sellainen tämä ihminen oli. Eron lähestyessä oli joku, joka oikeasti on läsnä tukemassa, auttamassa ja viemässä eteenpäin.  Sitä uskalsi hypätä, kun oli joku kannattelemassa. En vain siinä vaiheessa tiennyt, että se kannattelija nappaisi syliinsä asti.

Virallisen eron jälkeen huomasin olevani helpottunut ja tavallaan onnellinen, vaikkakin hyvin haikea ja murtunut. Tajusin myös, että voin vihdoin hengittää ja meistä kumpikin olisi vapaa. Olisimme vapaita pakotteista ja vapaita siitä, että TÄYTYY olla. Monta kuukautta oltiin eletty tuuliajolla vailla päämäärää ja ilman tietoa siitä, että mitä seuraavaksi. Välitän edelleen exmiehestäni, mutta en sillä tavalla. Välitän hänestä ystävänä. Uutena parhaana kaverina. Tuntuu mielettömältä, että vihdoin voidaan olla yhdessä ilman, että pitää yrittää suudella, halata ja esittää paria. Pitkästä aikaa meillä on hyvä olla toistemme seurassa. Ollaan vietetty paljon yhteistä aikaa kuluneilla viikoilla. Siihen on kuulunut kädenvääntöä asioista, nauramista ja television katsomista. Siihen on kuulunut pizzalla käymistä, whatsuppia ja tyhmiä vitsejä.

Huomasin samalla eron myötä, että sisältäni nousi aivan uusia tunteita, jotka aiheuttivat paljon hämmennystä sisälläni. En ole sellainen ihminen, että ajattelen toisia ollessani parisuhteessa. Lasken sen pettämiseksi. Jos ihastuisin, työntäisin ne ajatukset automaattisesti niin syvälle, että en edes itse tietäisi niistä. Nyt nämä ajatukset yhtäkkiä nousivat esille ja ne tulivat vahvoina. Syvä kiintymys, välittäminen ja tarve saada rakastua ihmiseen, joka on ollut elämässäni kauan.

Voitte varmaan kuvitella, että alkuun olin epävarma. Pelkäsin näitä tunteita, pelkäsin exmieheni satuttamista tahattomasti ja pelkäsin, että kaikki kaatuu kuitenkin. Syyllistin itseäni, ajoin henkistä terveyttäni alaspäin ja yritin kieltää ajatukseni. Meinasin totaalisesti flipata, hajota ja murtua näiden asioiden kanssa. Tein kuitenkin sen, että puhuin asioista rehellisesti ääneen. Selitin kuvion suoraan exälleni ja pohdittiin tätä yhdessä. Sain yllättäen siunauksen asialle ja suuni loksahti auki. ”Teillä kahdella on jotakin speciaalia, pitäkää siitä kiinni. Ainut asia, jota toivon on, että voidaan kaikki pysyä edelleen ystävinä. En halua menettää teistä ketään.”  Ajattelin, että hittovie… jos hän pystyy asennoitumaan tähän noin, niin mitä ihmettä minä sitten tässä itkeskelen ja vaikerran?!

Päätin siitä hetkestä lähtien, että teen sen mitä olen aina halunnut tehdä. Hyppään ja ihan älyttömän lujaa silmät kiinni. Pistän itsestäni likoon kaiken. En jää mustaan maahan pyörimään, vaan leuka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä. Tunteita on ja ne ovat vahvoja. En ala odottelemaan ja anna onnen kävellä ohi. Pääasia on, etten ole loukkaamassa ketään tässä asiassa ja tiedän itse mitä haluan. Siitä päivästä alkoi uusi vaihe elämässäni ja se vaihe tarkoittaa sitä, etten mieti muiden sanomisia tai paheksuvia katseita. Aion tavoitella omia unelmiani ja en anna muiden asettua esteeksi. 

Elämässä tulee elää itseään varten. Toki on vastuussa lähimmäisistään ja siitä, ettei satuta heitä teoillaan. Sanon loppuun kuitenkin sen, että pojan suhteen on tärkeää saada homma toimimaan hyvin ja järkevästi. Onneksi on kyse ihmisestä, joka hyväksyy Topin ja haluaa olla osa tämän elämää ja ON OLLUTKIN. On helppoa, kun noiden kahden väillä on jo vahva side toisiinsa. Tämän lisäksi on tärkeää, että exäni on valmis tähän muutokseen, ystäväni on valmis tulemaan osaksi elämääni ihan uudella tapaa ja ennen kaikkea minä olen valmis. 


”Suljen silmät, kuvittelen et lennän

Mun täytyy luottaa, ja antaa vaan mennä.”


Kommentit

”Tunnen nimittäin joskus olevani elämäni kanssa näyttelyeläin. Uteliaat ja nälkäiset ihmiset tuijottavat lasin takaa kameroidensa kanssa ja odottavat, että teen jotakin hölmöä. Tämän jälkeen he voivat sitten kertoa siitä kaikille ja naureskella. Väsyttää olla tässä tilanteessa. ”

NIIIIIN Tuttu tunne, I feel U sis! <3 Onnea uuteen suhteeseen <3

Tässäpä postausehdotus, johon toivottavasti tarttuisit: Nyt kun elämä on heittänyt uusiin tuuliin, niin mitä ajattelet nyt lasten saamisesta? (Tietenkään lapset ei orastavassa suhteessa ole varmastikaan heti työn alla, mutta noin ajatuksen tasolla.) Mitä ajattelet siitä, että lapsilla olisikin eri isä? Onko vauvakuume vielä valtava, vai muuttiko uusi elämäntilanne asiaa? Mitä ajattelet mahdollisesta uusioperhearjesta jne.

Tsemppiä ja onnea arkeesi!

Se on uusperhe, ei uusiOperhe!

Puhuit vielä lokakuussa täällä blogissa ja äityleissä että yritätte edelleen toista lasta. Miksi nyt kerrot ihan muuta?

Lokakuulta löytyy vielä postaus sekundäärisestä lapsettomuudesta. Mutta onhan sekin esim ihan täysin eri asia kun yrittäminen. Eikö? Tunteista puhumista se on.

Edelleen on kurja olo ja vauvakuume asian suhteen. Muuuuut elämä on.

Ettekö vielä ihan vähän aikaa sitten käyneet lapsettomuushoidoissa ja yrittäneet tosi pitkään toista lasta? Entä jos olisit tullutkin raskaaksi? Olisitteko siltikin eronneet?

Onko tämä uusi rakkaus sama josta olemme lukeneet ”autoilevana ystävänä?” Mitä exäsi ajattelee oikeasti jos olette viettäneet aikaa perheenä hänen kanssaan ja nyt hän tapaa sinua ja Topia muissa merkeissä? Onko hänelläkin joku uusi? Kaikkea hyvää teille:)

On joo.

En mä tiedä tietenkään koskaan toisen ihmisen ajatuksia täysin ja vielä vähemmän puhuisin niistä täällä. Mä en valitettavasti voi vaan vastaa tohon kysymykseen 🙂

Voi juku, että maailmassa tapahtuu :O
Aktiivisesti en ole elämäänne seurannut, mutta täältä ruudun toiselta puolen somen kautta joskus kurkkinut.
Täytyy sanoa, että aikamoisen harppauksen teit, mutta rohkeus palkitaan – ja oma elämä on omia päätöksiä, pidä siitä kiinni.
Eksän asenne asiaan teki siitä meikäläisen idolin.
Toivottavasti kaikki menee hyvin nyt ja tulevaisuudessa.
Onnea teille uuteen suhteeseen.

Aleksi

”Voi tuuli kylmästi kutittaa selkää, se eteenpäin työntää, älä siis pelkää…”

Aiemmin olet kertonut muita syitä muutolle kuin lainasta eroon pääseminen. Miksi tarinasi muuttuvat koko ajan? Uskottavuutesi kärsii pahemman kerran, blogin ei kaiketi tulisi perustua valheelle?

Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että lukijat alkaa täällä syytellä valehtelemisesta jos ei ole kertonut kaikkea. Ei kai blogin tarvitse olla mikään kaiken kattava tilitys elämästä. Onko se valehtelemista, jos jättää kertomatta sellaisia asioita, joita haluaa yksityisyyden ja toisten ihmisten suojelemisen vuoksi olla levittelemättä internettiin? Minusta ei. Ei missään muussa lukemassani blogissa ole tällaista kommentointia. Lakkaisitte jo ahdistamasta Anettea…

Koska ne ei olleet valheita.

Mä halusin eroon kämpästä silloisen tilanteiden takia, ihmisten takia, homeen takia, oman ahdistuksen takia. Ne syyt kerroin täällä ja ne on osa totuutta.

Ei ole valhetta jättää kertomatta loppuja syystä. Blogi ei perustu KOSKAAN valheelle, jos en kerro jokaikistä asiaa. Koska en IKINÄ ole tilivelvollinen lukijoilleni.

Muuttoon vaikutti myös tarve päästä eroon lainasta, tavaroista ja se oli myös askel kohti avioeroa.

Miksi on niin vaikea ymmärtää asioita ja tulla louskuttamaan blogiin leukojaan? Eikö ole helppoa hyväksyä, että myös mulla on yksityisyys ja se mahdollisuus siihen, etten puhu kaikesta heti?

Se ei tee musta valehtelijaa. Se tekee musta ihmisen jolla on oikeus yksityisyyteen 🙂

Moikka! Älä mieti niin paljon mitä toiset ajattelee, se on se ja sama. Ja blogin pitäminen on aivan vapaaehtoista,et ole kenellekkään vastuussa mitä kirjoitat..Mun mielestä bloggaajat miettivät muutenkin liikaa lukijoitaan, itselle kai sitä pääasiassa kirjoittaa? Tottakai bloggaaminen on vuorovaikutusta, mutta silti…Ja jos ahdistaa kovastikin valokeilassa olo, niin ei tartte kirjoittaa ollenkaan!:) Peace!!:)

Mutta eräs asia jäi ihmetyttämään.. jos erositte jo keväällä niin miksi muutitte Exänne kanssa uuteen käsittääkseni pienempään asuntoon hetkeä aikaisemmin?

Oho, kommentti tuli väärään kohtaan. 🙂 Oli tarkoitus kirjoittaa tuohon anonyymi12.12.2014 9.34.00 kommenttiin vastaukseksi.

Tuohon avioliittoon liittyen: Kirjoittelin avioliitosta ja sen sellaisesta juuri postauksen. En tiedä miten muut avioliiton ajattelevat tai ovat ajatelleet.

*Tässä vuosien varrella myös oma käsitykseni avioliitosta on muuttunut. Nyt ajattelen ja ymmärrän, että avioliitto on ennen kaikkea juridinen sopimus yhteiselosta, perheestä, perinnöstä, omaisuudesta, huoltajuudesta. Ei erillisiä paperilappujen täyttöjä (testamentit, isyydentunnustukset, huoltajuussopimukset, jne) kun asia hoituu yhdellä paperilla. Niin. Sitä se avioliitto on.

Menimme siis naimisiin, koska halusimme vähemmän byrokratiaa. Sitä, että seuraavat lapset olisivat myös alusta asti virallisesti molempien. Avoliitossa esim. kuolleena syntynyttä lasta tai ennen isyyden tunnustusta menehtynyttä lasta, kun ei koskaan näkyisi missään virallisissa papereissa. Ja surutyön osalta sillekin tulee merkitys, vaikkei se lasta takaisin tuokaan.

Jotta päästiin eroon lainasta 🙂

Siitä haluttiin ekana eroon ja mahdollisuus aukesi. Plus siellä oli hometta.

Kiva että olet löytäny taas onnen 🙂

Olet kuitenkin vielä virallisesti naimisissa? Eikö tunnu hassulta olla samaan aikaan naimisissa ja seurustella? 🙂

Ei se naimisiinmeno ole pala paperia. Vaan kahden rakastavan liitto 🙂

Mutta mä näen, että se liitto on enemmän kahden ihmisen sopimus. Suullinen sopimus. Ei sitä määritä paperit tai mitä jossain todistuksessa lukee. Avioliiton määrittää tahdon. Ja eron määrittää en tahdo.

En koe olevani enää avioliitossa. Koen eronneeni. Paperilla en, mutta juuri se on vain paperi, josta voi sitten hankkiutua eroon.

Semmosta haluisin kysyä että miksi menit naimisiin jos se on vaan se pala paperia?

Tuntuu tavallaan hassulta.

Mutta virallisesti naimisissa? Mikä on virallista? Joku pieni pala paperia vai se, että kaksi ihmistä on sopinut kaiken päättyvän.

Mun mielestä paperi ei ole este uuteen rakkauteen koskaan 🙂 Se on vain paperi.

Onnea! Hienoa että olet löytänyt onnen ja uskallat kirjoittaa siitä tänne! Oma ja läheisten onnellisuus on tärkeintä, elämä on niin lyhyt!

Oon lukenut sun blogia pitkään, enkä muistaakseni koskaan kommentoinut.
Oot todella rohkea nainen.
Tästä postauksesta tuli niin järjettömän hyvä fiilis itsellekin että oli pakko tulla onnittelemaan. Onnea teille kaikille uudesta elämäntilanteesta. 🙂 sun exmieskin on loistotyyppi kun ottaa kaiken näin hyvin vastaan. Ootte esimerkillisiä vanhempia!
Härkää sarvista ja kohti uusia tuulia! 🙂

Ihana teksti.
Ja tästä tulikin mieleeni, lapsuuden prinsessa leikit, joissa olit hyvin itsenäinen ja hyvin määrätietoinen oma itsesi niin kuin aina näissä muistoissani. Kumpikaan meistä ei välittänyt siitä, että miltä näytti ja mitä muut oli siitä mieltä.
Muistan myös kun eräs talvi olimme laskemassa mäessä ja ufolla tietenkin hyppyriin ja kuinka huuleni (aika taitavasti :D) aukesi ja pysyit kuitenkin rauhallisena ja päättäväisenä. Ja toki olen aina pitänyt noista piirteistä sinussa ja toivonkin, vaikka on vuosia vierähtänyt viime tapaamisesta, että sinulla on vielä nuo kaikki piirteet sydämmelisyytesi lisäksi.

– Lapsuuden ystävä 🙂

Ole hyvä.
Tosin parhain kiitos on hyvä mielesi ja voisin kyllä olettaa, että osaatkin jo arvata kommentoijan, mutta ei se mitään 😉
Uskon ja luotan siihen, että osaat ja ennen kaikkea pystyt saaman kaikkea hyvää aikaan sekä omassa elämssäsi, että muiden elämässä ja usko pois asioilla on tapana järjestyä – klisee, tosin olen kyllä huomannut, että juuri SINÄ osaat järjestää asiat niinkuin niiden kuuluisi olla. Ja ennen kaikkea, tee niikuin tunnet parhaimmaksi.

– Lapsuuden ystävä 🙂

P.S. Voisit tehdä kuitenkin jonkun hienon tekstin pätkän omasta lapsuudestasi ja parhaimmista muistoista 🙂

Ymmärsinkö väärin, vai onko tämä uusi kumppanisi siis sukupuoltaan nainen? 🙂

Saanko kysyä että onko hän nainen?:) ihanaa,onnea!<3

Saat kysyä.

Sanotaanko, että oli ihminen nainen taikka mies.. rakkaus ei koskaan ikinä katso sukupuolta.

Tällä kertaa kuitenkin on kyse ihan miespuolisesta henkilöstä 🙂

Hyvä, hyvä! Ei ole väliä, mitä muut miettivät tai ymmärtävätkö tai eivätkö ymmärrä. Jokainen elää omaa elämäänsä omalla tavallaan. 🙂

Onnea uuteen suhteeseen! Silti kaivelen vanhoja.. Jos erositte jo keväällä, niin oliko syynä ettette päässeet lapsettomuushoitoihin vai erositteko jo enne sitä vai mikä tää homman nimi on?Anteeksi uteliaisuuteni..

Kiitos!

Ei me sen takia erottu. Jos erottais sen takia, ettei lasta tullut… olis ollut vielä mahdollista yrittää 🙂

Varmasti moni ymmärtää tuon seikan, että elämästään ei voi avata kaikkea ihan siinä ja samassa, kun elää muutoksen keskellä. Älä ole itsellesi ankara. Sun elämä ja sun päätös. Rakkaus on ihana lahja.

Onnea! <3 Älä ajattele mitä muut ajattelee, ei kukaan ikinä pysty ymmärtämään eikä tarvitsekaan ymmärtämään toisien tekoja tai tekemättä jättöjä.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.