Äitiys
11.11.2014

Lapsen valinnanvapaus


Väitetään, että jokaisella ihmisellä olisi valinnanvapaus. Oikeus valita mistä tykkää ja mistä ei, vapaus päättää elämästään.  Mitä opiskelee, mikä on isona ja mitä tekee elämäntiellään. Se kuuluu ihmisoikeuksiin eikä valinnanvapautta tule koskaan kieltää keneltäkään. Ei vankikarkurilta, mieheltä kadulla eikä omalta lapseltakaan.



Alaikäisen elämästä päättäävät paljolti äiti sekä isä. Vanhemmat huolehtivat turvallisuudesta sekä tulevaisuudesta ja tekevät monia päätöksiä. Pistävät kouluun, sopivat rajoista ja tarpeen mukaan opettavat lasta selviämään haasteista. Se ei ehkä aina ole kivaa, mutta tärkeä vaihe elämän kiertokulussa. Vanhemmat siirtävät omat oppinsa lapselle ja toivovat, että tämä jonain päivänä pärjää maailmalla.


Mutta onko lapsella valinnanvapautta? Viedäänkö se nykyään kasvatuksen ohella pois?


Lapsi istuu ruokapöydässä ja ruoka ei maistu. ”Sinä et poistu ennen kuin lautanen on tyhjä!”  Ei tykkäälle heristetään sormea ja ruoka pakotetaan syömään loppuun saakka.

Lapsi näkee kaupassa Disneyn paidan ja haluaa sen. ”Se ei ole muodissa. Äitin rahat, äiti päättää.” Kyynelehtivälle lapselle kerrotaan, ettei kaikkea voi saada.

Ne lempisanonnat. Lauseet, joita moni käyttää melkein kulumiseen saakka. ”Ymmärrät kyllä, kun olet aikuinen. Olen sun äiti, mä päätän. Mun rahat, mun valinta.”  Ja moni muu.

Miksi nykyään jo pienestä pitäen kiskotaan lapsilta oikeus omaan mielipiteeseen? Syötkö sinä jotakin, josta et pidä? Puetko sinä vaatteet, jotka joku muu valitsee?

Olenkohan vapaamielinen, kun haluan kasvattaa lapseni siihen omien valintojen maailmaan. Juuri siihen, että mieltymyksiä voi ilmaista ja tunnistaa. Sitä kuuluu opetella sanomaan mikä on hyvä ja mikä huono. Haluan, että pojan silmä kehittyy elämän pienille valinnoille jo pienestä pitäen. Mielestäni jatkuva käskyttäminen, toisen puolesta päättäminen ja määrääminen ovat eräänlaista vapaudenriistoa. VAIKKA lapsi onkin pieni eikä ymmärrä syy-seuraussuhteita, on hänkin ihminen. Siinä missä sinä ja minäkin.



Meidän perheessä pyritään tukemaan itsenäisyyttä. En halua missään nimessä tarjota valmiita ratkaisuja asioihin, vaan olen jo pitkään ”vaatinut” valitsemaan. 

”Kumman leffan haluat katsoa? Mitä sä haluat juoda? Mikä pipo laitetaan ulos mennessä? Mikä yökkäri lipastosta? Mitä leluja haluat sänkyyn mukaan? Mennäänkö ulos vai lähetäänkö isiä vastaan?”

Alkuun vaihtoehtojen tarjoaminen ei oikein tuottanut tulosta. Pojan vastauksilla ei ollut tarkoitusta, vaan ne vaikuttivat enemmän satunnaisilta heitoilta. Myöhemminkin on ollut hankalaa, koska poika ei aina meinaa päättää, vaikka kuinka kyselen. Aion kuitenkin aina tarjota sitä kahta vaihtoehtoa, kunnes tietoinen valinta tapahtuu. Ja joskus niin käykin!

Ajattelu muuten kehittää aivoja ja päätöskykyä. Se auttaa ihan varmana myöhemmässä vaiheessa elämää! En todellakaan halua olla pelkkä robotti, joka kokkaa mitä nyt sattuu kokkaamaan. Joka ostaa vaatteet kaappiin ja pohtii joululahjat ilman ainoatakaan toivetta. En halua valita vielä 7-vuotiaalle asua lipastosta, vaan haluan että poika osaa tehdä sen itse. Ei sen tekeminen siis tietenkään haittaisi! On vain paljon palkitsevampaa, että lapsi oppii näihin asioihin itse ja osaa tulevassa elämässä harkita, punnita vaihtoehtoja ja sitten mahdollisesti valita oikein.



Tulen toimimaan näin jatkossakin. Meillä ei pakoteta, koska mitä hyötyä siitä olisi? Olkoon se jonkun mielestä hölmöä, mutta oma mielipiteeni on, että toimin äärettömän hyvin. Välillä olen jopa ylpeä siitä, että miten olen tarkastellut äitiyden tuomaa vastuuta ja tyytyväinen valinnoistani kasvatuksen suhteen. Tunnen suurta mielihyvää, kun huomaan edes joskus onnistuvani.

Löytyykö ruudun toiselta puolelta ketään, joka ajattelee samoin? Tai sitten niitä, joilla on sananen sanottavana aiheesta?

Kommentit

hyvä aihe taas! En kaikkia kommenteja lukenut, mutta ensimmäisenä nyt kirjoitan sen minkä joku muukin aikaisemmin, että oli eräs ruoka mikä aiheutti mullekin aina oksennusrefleksin ja silti kaikki piti syödä! Ei ollut kivaa, ei. Mutta nykyään taas pidän siitä ruuasta, kumma kyllä. Kuitenkaan itse en ole niin ehdoton, että vaatisin syömään kaiken, jos lapsi ei selvästi pidä ruuasta. tietenkin maistaminen ja uusiin makuihin tottuminen on plussaa aina! Mutta ihan aina en vaadi sitä maistamistakaan. Tietyissä asioissa on tosiaan hyvä antaa lapsille niitä vaihtoehtoja, joista valita. Tietenkin iän ja kehitystason mukaisia. Niinhän se kyky päättää alkaa kehittymään 🙂 nykyään varmaan monilla vanhemmilla (äideillä) on tuo, että eivät halua ostaa esim sitä Cars -paitaa, koska se vain on ruma.. Lapset eivät siis enää saa näyttää lapsilta 🙂 muistan, että itselläni ainakin oli ala-asteella vielä hyvin ”lapsellisia” vaatteita, mutta nykyään ei enää taida niin olla. Jotkut tietyt lastenvaatemerkit ainakin ovat nykyään aika ”aikuismasia” ja niitä äidit ehkäm mieluummin sitten ostavat. Lähti vähän rönsyilemään, mutta tällaisen huomion olen tehnyt 🙂 itsekin kyllä ”syyllistyn” samaan. En tiedä onko se vain huono, vai onko ajat vain muuttuneet..? Pyrin kuitenkin välttämään ehdottomuutta monessa asiassa, myös kasvatuksessa. Tietenkin väkivalta on sellainen, jossa olen ehdoton mutta muuten.

Jälleen kerran hyvin pohdiskeltu. Kommentteja tässä onkin jo paljon, enkä ehdi/ jaksa kaikkia lukea, mutta pakko jättää itsekin pieni ajatus 🙂

Meillä vanhemmat päättävät ns. suuret linjat, ovathan lapset vielä kovin pieniä. Tällä tarkoitan etenkin nukkumaan menoa sekä ruokailuaikoja. Toki näissä seuraillaan lapsien fiiliksiä, mutta vapaata päätäntävaltaa ei anneta. Kysymys ”Mennäänkö nukkumaan?” saa nimittäin aina vastauksen ei, vaikka lapsi olisi selvästi väsynyt. Mutta täälläkin lapsi saa päättää pienempiä asioita – vaikkapa sitä kumman pipon tai paidan laittaa, ottaako leivälle juustoa vai ei. Ostin alkuviikosta esikoiselle Lindexistä omasta mielestä superkivat housut – vaan mitä poika tuumaa.. ”En käytä!”, joten palautukseen menevät, sillä en väkisin halua pukea sellaista mistä ei tykkää.

Pointtina siis ettää suuret linjat päättää täällä vanhemmat, mutta lapsilla on raamien sisällä mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Ja juuri niin kuin joku aiemmin kirjoittikn kommenteissa eli annetaan mahdollisuus valita sellaisista vaihtoehdoista mistä kaikki oikeasti käy meille aikuisillekin. Eli lapsi ei saa päättää pukeeko kylmään säähän pipon vai ei, mutta saa valita mieluisimman pipon päähänsä.

Olipa hyvää pohdintaa! 🙂 Itse olen myös samoilla linjoilla, lapsella on oikeus omaan mielipiteeseen, jota haluan myös (tiettyjen rajojen puitteissa) kuunnella ja kunnioittaa. Meillä ei esim. todellakaan pakoteta syömään mitään jos ei maistu, ja mm. hernekeiton kanssa tehdään niin että jos minä ja mieheni sitä halutaan syödä ja kun kolme lastamme (2, 4 ja 15v.) ei siitä pidä, niin heille teen aina eri ruuan. Muut saavat olla asiasta mitä mieltä haluavat, meillä mennään näin! 😉 Tai jos aamupalaksi tehdään puuroa, ne syö jotka haluaa ja loput syö jotain muuta tarjolla olevaa. 🙂 Ja antamasi esimerkki pukeutumisesta oli myös osuva, jotkut äidit todella lyttäävät lapsen mielipiteen jostakin vaatteesta jos se ei satu olemaan äidin silmää miellyttävä. Minun puolesta lapsella voi olla vaikkapa kymmenen salama mcgueen paitaa, vaikka se ei olisikaan omaan silmään se miellyttävin vaihtoehto. Jos lapsi tuntee olonsa hyväksi tietynvärisissä/tyylisissä vaatteissa, on mielestäni positiivisen kehityksen kannalta parempi että lapsi saa niitä käyttääkin kuin että vanhempi pakottaa väkisin johonkin muuhun. Toki on olemassa monia asioita, joissa lapsi ei pysty itse valitsemaan, vaan vanhemman on niistä päätettävä. Mutta ymmärsin niin että sinäkin tekstissäsi tarkoitit näitä pienempiä valintoja, joiden suhteen on tosiaankin eroja vanhemmissa miten niihin suhtaudutaan; jotkut vanhemmat ’pakottavat’ ja päättävät kaikesta lapsen puolesta ja toiset suhtautuvat rennommin.. 🙂 Itse näen liiallisen pakottamisen enemmänkin negatiivisena lapsen kannalta. Mutta meistä on moneksi..

Itse toitotan työssäni vanhemmille tätä, että lapselle pitää antaa näitä pieniä valinnan mahdollisuuksia, joista olet kirjoittanut. Miten herkästi se vain tässä arjessa unohtuu! Olen yrittänyt skarpata tässä enemmän, jotta valintoja tulisi enemmän ja lapsella olisi tunne, että hänenkin mielipiteensä on tärkeä ja oikea. Ja juurikin noin miten kommentteihin olet vastannutkin, että pienissä asioissa, kuten kumman pipon haluaa laittaa. 🙂

Oli tosi mahtavaa, kun joku otti esille tuon aiheen, että onko oikein postata lapsestaan kuvia/kertoa lapsestaan suurinpiirtein kaiken nettiin. Tämäkään ei ole kritiikki. Itse haluaisin myös kirjoittaa blogia, mutta koska meilläkin lapset on suuri osa elämää ja heistä haluaisin kirjoittaa, mutta tekstit tuntuu tylsiltä jos koskaan ei ole kuvia. Mä en missään nimessä halua, että lapsista on minkäänlaisia kuvia netissä, ainakaan tyyliin pelkkä vaippa päällä tai pottailukuvia tms. Ne ei tosiaan koskaan häviä täältä nettimaailmasta ja voi jestas, mikä kiusaamisen aihe se joskus saattaa olla, ja sitä en todellakaan lapselleni halua. Päiväkoti- ja koulukiusaaminen on muutenkin räjähtämässä käsiin. Lapsi saa tehdä päätökset itsestään ja kuvistaan kun on siihen kykenevä.

Mutta jokainen tosiaan parhaaksi katsomallaan tavalla elää tätä maailmaa.

Mä kun olen tuntenut kamalan huonoa omatuntoa siitä kun muksu on ilmoittanut ettei tykkää ja kieltäynyt syömästä niin oon sitten sanonut ettei muutakaan tule : D kiva tietää, että muutkin tekevät niin kun luin muutamia kommenttejakin. Muistankun mut itse jätettiin pikkuveljeni kanssa pöytään ja siinä saatettiin istua monta tuntia kun ei kiinnostanut syödä jotain sipuli lihapullia. Niitä sitten jemmailtiin tuolin alle tai kaapin taakse. Myös tuollaisissa valintatilanteissa tuo 5 vuotias osaa jo sanoa mielipiteensä vaikkapa vaatekaupoissa. Kysyn aina vaatteen kohdalla tahdotko tämän ja hän saa itse päättää tahtooko vaiko ei. Välillä jos hän ehdottaa jotain vaatetta mikä ei ole omaan mieleeni ehdotan tilalle myös jotain toista vastaavaa, että ”hei tässä on tämmönenkin, kumpi on kivampi”. Kuuntelen hönen mielipidettään, mutta nykyään on niin omituisia vaatteita ettei ihan kaikkia viitsi ostaa : D tietty tulee niitä pettymyksiäkin kun yleensä joka kaupan kohdalla halutaan jotain niin sitten joutuu myös sanomaan ei : p tää oli kyllä hyvä kirjoitus ja laittoi miettimään : )

Hyvä postaus.

Meilläkin tarjotaan lapsille vaihtoehtoja mahdollisuuksien mukaan. Esim. ”Kumman paidan haluat?”, ”Luetaanko vai lähdetäänkö pyörälenkille?”, ”Mitä haluat leivän päälle?”

On toki asioita, joiden kohdalla päätös tulee meiltä vanhemmilta ja joista ei neuvotella. Ulos mennessä esimerkiksi puetaan päälle vaikkei huvittaisikaan. Luonnollisesti 😀

Ja Esim. tuon ruoka-asian suhteen ajatellaan näemmä samoin; kaikesta ei ole pakko pitää mutta kaikkea on maistettava. Kiva, jos koko lautanen menee mutta jos sillä kertaa ei maistukaan, niin sitten on maistumatta. Ruoka kerätään pois numeroa tekemättä ja seuraavan kerran syödään sitten seuraavalla aterialla.

Mutta tosiaan, on myös tärkeää antaa lapsen äänen kuulua ja ottaa hänen mielipiteensä huomioon asioissa, joissa se on mahdollista. Ei tietenkään ole mielekästä tarjota lapselle viittä eri vaihtoehtoa ajatuksella ”Jos nyt joku kelpais” (johon täällä joku aiemmin viittasi) mutta varmasti jokainen oivaltanee tämän muutenkin. Pienistä asioista päättävät meilläkin siis 🙂

Tosi hyvä postaus taas! 🙂 Viisaita asioita! <3
T. p.m

Milloinka se isänpäivä kilpailun voittaja julkistetaan? 🙂

Valinnan vapautta on myös se, että jokaisella ihmisellä on oikeus päättää, mitä kuvia hänestä saa julkisesti nettiin tai muualle laittaa tai saako laittaa ollenkaan.. Oletko miettinyt Topin valinnan vapautta tämän asian suhteen? No joo, pieni lapsihan ei asiaa ymmärrä, eikä osaa mielipidettään siihen sanoa.. Mutta oletko miettinyt, mitä mieltä Topi joskus isompana saattaa olla siitä,että olet jakanut hänen kuviaan netissä, josta ne ei poistu ikinä? Eli toisin sanoen tässä asiassahan jyräät täysin Topin valinnan vapauden ja käytät ”äidin valtaa”… En siis tarkoita tätä ilkeänä kommenttina ja tämän voisin osoittaa jokaiselle bloggaajalle, jotka jakavat lapsistaan kuvia.. Halusin vain herättää ajatuksia ja kuulla sinun mielipiteen 🙂

Ymmärsit ton väärin. Ei oo vaan kolmea vaihtoehtoa 😀 Tai siis ei bloggaaja oo julkkis. Mä oon ihan tavis todella todella vahvasti.

Mitä itse asiaan. Tää oli mielipidekirjoitus 🙂 Mun mielipide. Ei absoluuttinen totuus.

Mä tiedän, että mun mielipide eroaa ehkä monen mielipiteestä. Ja jonkun mielestä se on ristiriidassa jonkun ajatuksen kanssa tai vastaavaa.

Mun omassa päässä tää asia on selkeä kun kyse on omasta mielipiteestä 🙂 Kaks täysin eri asiaa. Niin erilaisia, kun hyppää syvemmälle. Kasvatus vs. makumieltämys.

Siksi mä olen tätä mieltä ja ymmärrän, että kaikki ei ehkä mua ymmärrä tän suhteen. Koska en mäkään ymmärrä monia 🙂

Vaikka sanoitkin, että tämä on eri asia kuin mistä postasit, niin takerrunpa minäkin tähän. Tämä on tosiaan paljon isompi asia kuin se syökö lapsi mansikka- vai banaanijogurtin tai valitseeko lapsi pinkin vai sinisen pipon.

On totta myös, että on erilaisia perheitä. Että on tavisperheitä, julkiksia ja niitä jotka bloggaa (nekin voi olla taviksia tai julkkiksia). Silti, vaikka olisi minkälainen julkkis tahansa, voi päättää levittääkö lapsestaan tietoa nettiin vai ei (Suomessa aika harva yltää millekään hollywood-tasolle, jossa paparatsit kyttää kameran kanssa joka nurkan takana). Ja yhtälailla se tavis/bloggaaja voi päättää levittääkö lapsestaan kuvia nimen kera nettiin.

Miksi lapsen pitäisi antaa valita oma jogurttinsa muttei sitä mitä tietoa haluaa itsestään levitettävän? 🙂

– Monalisa –

Kiitos hyvästä vastauksesta ja perustelusta 🙂 huomaa, että todella olet asiaa ja valintaasi miettinyt, arvostan sitä! 🙂

me ollaan miehen kanssa valittu linja, että ei jaeta lapsemme kuvia somessa ollenkaan, ei edes siis fb:ssä. Onneksi tätä asiaa ei ole kummasteltu sen kummemmin, koska meidän ystäväpiirissä on muutamia muitakin, jotka pitää lapsensa kokonaan somen ulkopuolella 🙂

Ai joo ja…

Mä uskon, että se lapsen suhtautuminen vaikkapa näkyvyyteen netissä on paljolti kiinni siitä, että miten kotona asiat otetaan. Jos kasvatetaan some myönteisesto, yleensä lapsi tottuu ajatukseen väistämättä.

Toki olisin äärettömän surullinen, jos poika tuntis paha miltä tulevaisuudessa tän blogin takia. Sillon olisin tehnyt väärän ratkaisun. Vanhemmuuteen kuuluu virheet, joskus valitsee väärin.

Ja mä toivon että aina vois valita oikein. Että tää päätös on oikein.

Itseasiassa oon pyörittänyt tota asiaa paljon päässäni. Usko tai älä! Enkä ota kommenttia kritiikkinä.

Kuten tekstissä jo sanon, lapsi ei voi tehdä kaikkia päätöksiä. Alle 18 vuotias on vanhemman holhouksessa ja se on lopulta vanhemman vastuu päättää asioissa, jotka vaikuttaa suuresti elämään.

Mun teksti pohjautuu siihen, että saa valita pieniä asioita ja olla jotakin mieltä. EI siihen, että poika olis oman tahtonsa herra.

Kuten sanoin. Vastuu on vaan ja täysin vanhemmilla. Eli mulla. Mä punnitsen, mietin ja päätän semmoset asiat, joita ei voi sysätä lapselle.

Nykyaika on somekansaa. Lapset kasvaa erilaisessa maailmassa. Siihen kuuluu kysymykset netti turvallisuudesta ja yksityisyydestä. Siitä mikä on sallittua. Nykyään kaikki kulkee netistä. Kerhokuvat, sähköpostit ja fbtilit. Yhtälailla joku voi päästä läpi ja käsiks niihin. Kuka takaa, että joku ei murtaudu kotiin ja vie paperikuvia? Kysytäänkö lapsilta sitä, että saako ottaa kuvia ees omiin kansioihin?

Eri asia tiedän. Koska se oon mä joka asetan pojan näkyviin tässä blogissa. Mutta mitenhän tän nyt sanois. Lapset syntyy erilaisiin perheisiin. Yksi on julkkis, toinen tavis ja kolmas kirjottaa blogia. Erilaiset perheet toimii eri tavoin. Ei lapsi pysty päättämään minkälaiseen ympäristöön syntyy ja sit taas kuuluuko kaikkea muuttaa lapsen takia?

Pääasia kaikessa on se, että tekee päätökset lapsen turvallisuuden huomioiden. Julkasee sillä periaatteella, että siitä ei lapselle ole haittaa. Tajuatko? Pitää oikean rajan ja ei pistä mitään nakukuvia/noloja kuvia jne. Mistä on haittaa ehkä vaikka aikuisuudessa.

Tosiasia on, että some on aika iso käsite. Bloggaaminen on suosittua suomen ulkopuolellakin. Lopulta ne kuvat on vaan kärpäsen kakkoja muiden joukossa, hukkuu sekaan.

Ja ne on vaan kuvia. Topi on fyysisesti turvassa mun luona. Kukaan ei voi satuttaa kuvan kautta. Jos mä ite kiinnitän huomion siihen mitä julkasen 🙂 Niin ei pääse tapahtumaan. Jos ikinä olis vaaraa mihinkään, löisin luukut kiinni.

Ja toistetaan vielä. Mä puhun tässä postauksessa pienistä elämän päätöksistä. Mielipiteistä, makujutuista ja kiinnostuksen kohteista.

En vakavasti ajateltavista jutuista. Sitä vastuuta kun ei voi lapselle sysätä. Se on aikuisen tehtävä kantaa vastuu vaikeiden asioiden päätöksissä 🙂 Kuten tekstin alussa jo sanoin.

Vastasko tää mitään??. 😀

Mulla on itsellä jäänyt ”traumat” lapsuudesta kun on pakotettu syömään MINUN mielestäni pahaa ruokaa. Muistan monet kerrat, kun olen lohduttomasti itkenyt ruokapöydässä kun vanhemmat eivät ole ymmärtäneet, että ihan oikeasti joku ruoka aiheuttaa oksennus refleksin. En myöskään usko ihan mustavalkoisesti tuohon, että täytyy maistaa kymmenen kertaa, että oppii pitämään jostain mausta. On vaan ruokia, joita olen maistanut kymmeniä kertoja, mutta ei, en tykkää. Mielestäni lapsi saa olla myös tykkäämättä joistain ruuista. Esimerkiksi lapseni on vuoden ikäisestä syönyt intialaista, kiinalaista ym mausteista ruokaa, mutta perus lihamakaronilaatikko aiheuttaa oksennusrefleksin. Ja kyllä, meilläkin on ,silloin tällöin ruokana lihamakaronilaatikkoa, lapsi on maistanut kymmeniä kertoja- ei uppoa. Eikä mielestäni tarvitsekkaan. Lapsi voi sellaisina päivinä syödä sitä salaattia ja vaikka leipää tai toisen päivän tähteitä. Olen siis samaa mieltä, että lasta ei voi pakottaa syömään kaikkea, eihän sitä itsekään pakota itseään syömään ruokaa joka kuvottaa 😀

On hyvä, että lapsen opettaa tekemään valintoja. Samalla lapselle voi antaa vaikuttamisen mahdollisuuden tunteen. Itse pidän kuitenkin parempana valinnan mahdollisuuden vaihtoehtojen puitteessa. Leluja ei tarvitse ostaa vaikka lapsi pyytää, eikä sitä tarvitse perustella vallankäytöllä vaan ihan vaan opettaa lapselle samalla niitä pettymyksiä sekä sen, että aina ei ole mahdollisuus saada sitä mitä haluaa. Eihän me aikuisinakaan saada kaikkea haluamaamme.

Lisäksi olen pohtinut ihan samaa, mitä yllä oleva kommentissaan. Kyllä ennen lapset osallistuivat kodin töihin nuorimpina ja lapsuus oli lyhyempi. No mutta, se on hieman eri asia. Tuntuu vain, että nykyään on kasvamassa melko pullamössösukupolvea, joka ei halua ottaa vastuuta juuri mistään. Koska ei vain huvita. Lieneekö se sitä vapaan kasvatuksen seurausta vai jotain muuta. En tiedä. Mutta sanoisin, että rajat ja rakkaus on hyvän kasvatuksen ydin.

Ja siitä ruuasta. Juurikin niin, että maistaa pitää mutta pakko ei ole syödä. Toisaalta, ei lapsi opi koskaan syömään sitä hernekeittoa, jos sitä ei sen yhden inhokki kerran jälkeen enää tarjota.

Ihan hiton vaikee aihe 😀 Joka aiheuttaa pyörremyrskyn mun päässä.

Voi olla väärä otsikko. Mutta tuntuu, kun olis sanottavaa. Eikä osaa tuoda sitä ilmi 😀 Haluaa huutaa asiansa ulos, mutta se takertuu jonnekin aivojen nurkkaan.

Lähdetään jo siitä, että en varmaan edes osaisi selittää valinnanvapautta.

Halusin keskustelua. Koska niin saa ajatuksiaan auki ja pohdittua 🙂

Sinulla on hyvä ajatus tässä ja on hyvä, että pohdit näitä asioita. Teksi vain sai paljon ajatuksia myös minun mieleeni. 🙂

Ehkä, jos hait tekstilläsi juurikin tuota pointtia lapsen oikeudesta omaan mielipiteeseen ja sen kunnioittamisesta, niin tuo otsikon sana ”valinnanvapaus” saattaa olla hieman harhaanjohtava.

Niin ja tässä tekstissä ei ole kyse rajoista mun mielestä kuitenkaan lopulta.

Vaan siitä, että annan lapseni vihata mun rakastamaa ruokaa. Harrastaa jtn muuta harrastusta mitä mä suunnittelin tai tykätä paidasta, jota mä inhoan 🙂

Puhutaan kuitenkin laajemmalla ajatuksella asiasta. En mäkään kaikesta pidä ensimmäisellä kerralla, en todellakaan. Mutta jotkut asiat on selkeitä, mistä toinen ei pidä. Kuten vaikka puuro! Ei ennen, eikä vieläkään.

Tietenkin mä tarjoan sitä ruokaa myöhemmin. Kyllä sitä pitää kokeilla, mutta ei pakottamalla pistää tykkäämään. En harrasta asioiden iskemistä tabulistalle muutaman kerran jälkeen 😉 Mielipide voi muuttua, se on yks tärkeimpiä asioita tiedostaa.

Mä oon samaa mieltä jokseenkin, kun sä. Ei pidä ostaa karkkia, kun lapsi pyytää. Ei pidä ostaa lelua, jos pyytää. Mutta se meneekin mun mielestä pikkasen eri aiheeseen. Kasvatukseen ja rajoihin. Kun mä puhuin tässä ehkä kuitenkin enemmän mielipiteistä ja kiinnostuksen kohteista. Hienonen ero noiden kahden välillä.

En mä halua kasvattaa pullamössökansaa lapsestani. En halua, että asiat putoo taivaalta tai kaiken saa läpi mitä ajattelee.

Mä haluan, että kasvaa vastuullinen lapsi. Lapsi, joka pärjää elämässä. Osaa valita, tehdä päätöksiä vaikka olis vaan pienestä asiasta kyse.

Mulla itellä on ongelmia. En osa päättää minkä värisen paidan ostan ja se valinta tekee ahdistuneen olon. En tiedä mistä se johtuu, mutta en halua samaa omalle pojalle 🙂

Terkkari aikoinaan sanoi, että vain sellaisissa asioissa saa antaa vaihtoehdot, joissa kukin vaihtoehto on ”oikea”. Että vapaassa valintatilanteessa lapselle tulee ahdistus. Tai jos hän ehdottaa jotain, mikä sitten kelpaakaan vanhemmalle. Hän kokee siinä tapauksessa epäonnistumista. Rajat tuo turvaa. On ok kysyä kumman pipon haluat, tai otatko tämän vai tämän jugurtin tms.

Ruuista on sanottu, että kestää monta maistamiskertaa tottua tiettyyn makuun. Että kun on riittävän monta kertaa maistanut jotain ”outoa”, niin yhtäkkiä se sitten alkaakin maistua. Meillä monesti joku ruoka ei millään kelpaa, mutta sitten kun suostuu maistamaan, niin se onkin ihan ok. Ensin käydään kauhea sota siitä maistamisesta ja sitten kuitenkin lopputuloksena poika syö tyytyväisenä.

Tärkeä seikka, jonka olis voinut ujuttaa mukaan. Vanhempien ja lasten päätösraja kulkee siinä, että päätettävä asia ei saa ahdistaa lasta. En voi pistää lasta päättämään meidän raha-asioista. Koulusta. Tai muusta.

Vastauksessa kummankin vaihtoehdon on kelvattava eli oltava oikein. Miksi muuten kysyä, jos toinen vaihtoehto on väärin?? Mikä epäonnistumisen tunne tulis lapselle :/

Eli voin kysyä kumpi pipo. Kumpikin on oikea.

En voi kysyä menetkö kouluun. Koska toinen vastaus on väärä.

Se raja pitää itse tuntea tässä asiassa 🙂 Mitä voi työntää lapsen pähkäiltäväks ja missä vastuu on aikuisen.

Meillä myös on pakko maistaa. Mutta ei oo pakko tykätä. Leivälläkin elää. Ja vaikka joku oliski oahaa, voi se jonain päivänä olla hyvää. Eli tabulistaa ei meillä ole. Myöhemmin sitten uudelleen kokeiluun 🙂

Kiinnitin huomiota tähän: ”Miksi nykyään jo pienestä pitäen kiskotaan lapsilta oikeus omaan mielipiteeseen? Syötkö sinä jotakin, josta et pidä? Puetko sinä vaatteet, jotka joku muu valitsee?”. Oikeastaan historian valossa asia on juuri toisin päin. On aika uusi ilmiö, että lapset on alettu ottaa huomioon yksilöinä, omine tarpeineen. Vielä vanhempiemme, tai isovanhempiemme sukupolvi on elänyt aikaa, jossa lapsien oikeuksilla ei ole ollut juurikaan väliä, saatika että heiltä olisi kysytty mielipidettä vaikkapa ruokaan tai siihen mitä he haluaisivat suuhunsa pistää.

Itse ajattelen, että lapsen mielipidettä kunnioitetaan, mutta vastuu on vanhemmalla. Samalla lailla kun itsekkin voin toivoa, haluta tai olla asioista mitä mieltä tahansa, niin aina asiat eivät mene mieleni mukaan.

Oot oikeessa. Ihan hirveen yleistävä lause multa. Ehkä se mitä hain oli jtn muuta. Sitä ahdistusta, kun nään ympärillä jotain mitä en ymmärrä. Että lapsi pakkosyötetään, vaikka ruoka ei maistu. Lapselta kielletään asiat vaan sen takia, että äitin mielestä joku lapsen kiinnostuksen kohde on esim ”ruma”.

Se on mun mielestä oikeuksien lyttäämistä. Ajattele tilanne jossa poika näkee Carsin paidan ja haluaa sen. Äiti sanoo, että se on ruma. Lapsi muodosti mielipiteen ja äiti liiskas sen korkkareillaan.

Tajusitko mitä hain 😀

Mä tiedän ja olen samaa mieltä. Vastuu on mulla. Kuten tekstissä sanoin. Ei lapsi voi valita meneekö kouluun tai meneekö nukkumaan. Ei lapsi voi päättää vanhempien raha-asioista ja mihin on varaa. Ne on sen kaliiperin juttuja että niitä ei lapsilta kysytä. Sitä mä tarkotin tossa alussa.

Mutta halusin tekstillä tarkastella tätä pienempää asiaa. Mieltymyksiä, mielenkiinnonkohteita ja muuta 🙂

En mä ala ravintolan kokiks joka heittää uuden ruokalajin jos edellinen ei kelpaa. Mutta en mä myöskään kiellä mun lasta vihaamasta jtn ruokaa 🙂 Jos ei maistu, elää sitä leivälläkin. Maistaa pitää aina, koska ikinä ei tiedä tykkääkö. Tuomitseminen ja mielipieet tulee aina perustaa johonki! 😉

Hyviä ajatuksia.
Olen keskitiellä itse. En pakota syömään mutta minä päätän mitä on tarjolla. Jos ei kelpaa, ei saa mitään sen tilallekkaan. Odottakoon seuraavaa ateriaa. Kun yksi vuotiaani kasvaa, hänkin saa osallistua ruuan tekoon ja kertoa mistä tykkää. Mitään ei pakoteta mutta ei meillä aleta syömään jäötelöä joka päivä 🙂

Vaatteet saa valita kun kasvaa ja valitsee tietoisesti.

Lapsi myös hakee turvaa vanhemmiltaan. Kun on rajat ja lopullinen päätösvalta aikuisella, lapsi kokee turvallisuuden tunnetta. Vanhempien tulee myös osata tuottaa pettymyksiä lapselleen 🙂 ei ole hyvä saada aina tahtoaan läpi ja mennä lapsen mielen mukaan. Toki pitää osata keskustella rakentavasti lapselle ja kertoa että nyt ei voida ostaa sitä ja tota. Rahasta ei tarvitse puhua lapselle kuin vasta sitten kun tulee viikkorahat omaan käyttöön.
Näin meillä mennään 🙂

Kiitos hyvästä vastauksesta 🙂
Mä jo luulin et teil mennää iha lapsen ehdoil :’D
jeps, juuri niin kuin sanoit, pitää maistaa mutta ei oo pakko tykätä 🙂 tarjol on mut ei sen takii tarvi istuu koko päivää pöydän ääres 😀 pakottamisel ei saavuta mitää 🙂 ainakaa hyvää

Tärkeä asia, mitä mun tekstissä ei ollut. Joo ei meilläkään saa jäätelöä syödä ruoan tilalla 😀

Mä yritin tässä nyt erottaa kasvatuksen ja valinnanvapauden. Eli se, että lapsella on oikeus olla tykkäämättä jostain. Jos lapsi vihaa vaikka hernekeittoa, niin onko sitä pakko sitten tehdä vaan ja tyrkyttää? Tottakai viime kädessä mä päätän mitä teen ruoaks, mutta onhan lapsellakin joskus oikeus sanoa mitä haluais syödä. Eikö? Enkä mä ainakaan väkisin tunge toiselle mitään ruokaa, joka ei maistu.

Maistaa pitää, mutta tykätä ei oo pakko.

Mä ajattelin, että joku saattanee käsittää väärin myös tän asian, joten kirjotan sen nyt samalla tähän 😀 Ei me eletä myöskään Topin ehdoilla, vaan meillä on yhtälailla säännöt. Ruokaa ei saa heittää seinään, koiraa ei saa kiusata, jätskiä ei voi syödä aina. Mutta mulla se raja nyt on häilyväisempi sen suhteen, että turhasta mä en ala määäräilemään. Pettymyksiä tulee, koska mä en aina voi tehdä, kuten topi haluaa. Kuten sanoit, se on hyvä. Lapsi oppii sen kautta.

No ei meillä oo pakko syödä jos ei halua mutta en mä muutakaan tarjoa. Ton ikäinen muutenkin monesti joka toisena päivänä tykkää ja toisena ei jostain;)

En mäkään viittä eri ateriaa tarjoa, jos toiselle ei satu maistuu :’D

Meinaan lähinnä sitä, että oon nähny puuron tökkivän ja pahasti. Joten en pakota syömään sitä. En tee sitä joka aamu. Ehkä joskus taas kokeillaan 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.