Kasvattaminen
3.11.2014

V***U!

V***U!

”On kirpeän raikas iltapäivä. Aurinko valaisee syysmaiseman, jonka halki kävelet hiljalleen höyryävää kahviasi juoden. Ympärilläsi on hiljaista ja rauhallista. Edessä näkyy lähestyvä hahmo, joka liikkuu sinua kohti. Lähempänä erotat hahmon äidiksi, joka työntää rattaita. Rattaissa istuu arviolta noin parivuotias lapsi. Nuuhkaiset kuolevan luonnon tuoksua ja nautit vallitsevasta hetkestä. Yhtäkkiä se hajoaa, kuin saippuakupla. Kirkas ja viaton ääni päräyttää ilmoille sanat: ”Vittu! Vittu! Vittu!”. Köhit hetken kahvia, jonka onnistuit vetämään väärään kurkkuun. Vilkaiset tuimasti kulmiesi alta taaperon äitiä ja tuomitset. Minkälainen äiti antaa pienen lapsensa puhua noin?”

Kun lapsi tekee jotakin väärin, syyttävä sormi osoittaa heti suoraan vanhempiin. Kiukuttelija ei saa tarpeeksi huomiota, vakavaa ei rakasteta, maassa kiljuva saa liian helposti tahtonsa läpi ja kiroilijan perheessä ei ole kuria. Kaikkihan lähtee tietenkin kotoota? Kotiväki on epäonnistunut tehtävässään ja paskan vanhemman leima isketään otsaan.
On toki myös paljon asioita, joista ei voi syyttää ketään muuta kuin äitiä ja isää. Rakkaus, kuri ja hyvän käyttäytymisen alkeet ovat juuri niitä vanhempien tehtäviä. Sitä pitää kertoa mikä on väärin ja mikä taas oikein. Kannustaa, ohjata ja näyttää esimerkkiä. Lapsi oppii ympäriltään. Siihen ympäristöön kuuluu vanhempien lisäksi naapurit, kanssamatkustajat, päiväkotikaverit sekä sukulaisetkin. 
Poikahan on oppinut uuden sanan, joka kiellettävyytensä takia kutkuttaa käyttämään itseään yhä uudelleen ja uudelleen. Se on juurikin se pahin kaikista; vittu . Ruma, häpeällinen ja katseita kääntävä. Voinko nyt painautua maan rakoon ja pyytää leimaajaa paikalle? Olenko epäonnistunut ja äärettömän nolo? En todellakaan. Syytän tuon sanan oppimisesta 20% itseäni, mutta 80% yhteiskuntaa. 
Sitähän on ihan turha lähteä tässä jeesustelemaan, etteikö jokainen kiroilisi joskus. Varvas napsahtaa tuoliin, kakku putoaa maahan tai astiapino kaatuu. Kyllä ihan rehellisesti sitä tulee lipsautettua rumia sanoja joskus, etenkin menneisyydessä. Nykyään meillä on kotona täysin ”vituton” linja. Mitenkään jatkuvassa käytössä tuo sana ei ole koskaan ollutkaan eikä meistä kumpikaan ole kova kiroilemaan, joten rumista sanoista täyskieltäytyminen ei tee tiukkaa. Esimerkkinä olo on nyt tällaisessa tilanteessa tärkeintä.
Turha tässä on lähteä itseäänkään syyttelemään ja tuntea mitenkään erityisen huonoa fiilistä. Kirosanat ovat sanoja muiden joukossa eikä lapsi niihin kiinnitä huomiota, jos niitä käyttää harvakseltaan. Sanojen esiintyminen ei kuitenkaan ole ainoastaan itsestä kiinni, koska sitä ei voi vaikuttaa ympäristöön eikä ihmisten ominaisuuksiin. 
Vittu kuuluu kahvipöydässä, kun työkaveri selittää vauhdikasta stooriaan. Vittu kajahtaa bussin taka-osasta, kun teinit sanailevat keskenänsä. Vittu mörähtää keski-ikäisen miehen suusta kassalla, kun lompakko putoaa maahan. Vittua viljellään uudessa suomalaisessa telkkarisarjassa, kun perhe kerääntyy olkkariin viettämään iltaa. Yhdistäpäs sanallisesti taitava ja tarkkaavainen lapsi, kolostaan kurkkiva uhmakkuus ja Suomen yleisimmin käytetty sana. Mikä voikaan olla lopputulos?
Yksinkertaisesti ärsyttää, että ihmiset tuomitsevat suorilta käsin. Oletetaan, että äitien tulee olla yli-ihmisiä ja lasten muistuttaa lähinnä vahanukkeja. Ei saa kuulua ääntä, ei saa olla villi eikä saa missään nimessä ikinä puhua rumasti. Onhan se muuten vähintäänkin lasun paikka! Hei olen Anette, en ole täydellinen äiti, jonka lapsi istuu jokainen sekunti paikallaan ja hymyilee suloisesti. En myöskään voi tällä hetkellä sille mitään, että poika on päättänyt imuroida ympäristöstään ruman sanan. Voin näyttää kyllä esimerkkiä, olla itse kiroilematta ja kertoa, että kiroilu on väärin. 
Ei ole todellakaan ookoo, että kiltti ja aina niin iloinen on oppinut jotakin rumaa. Jatkuva kieltäminen ja komentaminen saattaisivat kuitenkin tehdä asiasta lapsen silmin liian mielenkiintoisen. Uhmakkuus kuuluu tähän ikään ja se pakottava tarve tehdä juuri päinvastoin sääntöjä. Huomionhakua, asioiden ymmärtämättömyyttä tai ehkä vain silkkaa matkimisen iloa. Jotakin se noista on ja tässä tilanteessa ei taida olla muuta mahdollisuutta kuin olla huomioimatta ja pitää ainakin se oma turpa kiinni, kun vituttaa.
Täytyy huomauttaa, että kaikkien pitäisi joskus miettiä sitä omaa ulosantiaan ja olemistaan. Jokainen ihminen näyttää jollekin esimerkkiä. Ollaanhan me apinoita ja joku on aina korvat höröllä kuulemassa nurkan takana. En voi kieltää ihmisiä kiroilemasta enkä voi alkaa mäkättämään kielenkäytöstä. Voin kuitenkin mielessäni lähettää kymmenen pistettä ja papukaijamerkin sille nuorelle tytölle, joka junassa ojensi äitiään; ”Älä viitsi kiroilla pienen lapsen läsnäollessa.”
Joten sinä siellä, joka osoitat sormellasi, kurtistat kulmakarvojasi tai katsot paheksuvasti! Pysähdy ja mieti! Koska viimeksi itse opetit pahan sanan huomaamattasi jollekin lapselle? Kiroilit junassa, bussipysäkillä tai kauppajonossa? 


Kommentit

Jokainen lapsi oppii rumat sanat ennemmin tai myöhemmin, kuten kirjoititkin niin aikuinen voi olla vain esimerkkinä ja kertoa, että kiroileminen ei ole vain paha tapa, vaan myös todella ruman kuuloista.

Oma tenava taisi tokaista tänään ”attana”. Rukoilen, että se oli vain vahinko. Ehkä hän tarkoittikin ”etanaa”? Bussipysäkkiä syytän minä ainakin! 😉

Voi ei, munkin esikoinen 1,5/2 v oppi sanomaan ”vittu kaljaa” ja muistaakseni joltain mun kaverilta kuuli kun onnistui sen möläyttämään tytön kuullen. Oli noloa kävellä pienen kanssa kaupassa kun se huusi aina kalja ja limuhyllyjen kohdalla tuota. Onneksi se unohtui hetken päästä!

Ja taas niin hyvä postaus!:) Meillä on lähipiirissä tosi paljon kiroilijoita ja itsekin (valitettavasti) jonkun verran kiroillaan. Enimmäkseen aikuisseurassa, mutta kyllä on jokunen sammakko päässyt lapsenkin läsnäollessa. Ja niin on jokaisella kerralla huokastu helpotuksesta, kun siihen sanaan ei ole tarttunut. Vielä.

Niin totta, tota vittua kyllä kuulee ihan joka paikassa. Kaikista kamalinta on mun mielestä se, kun leikkipuistossa ollaan leikkimässä ja siellä ne pikkuiset lapset huutelevat vittuja ja näitä muita yhtä kauniita.Mun täti joskus ohimennen joillekin pojille huomautti ja sai takaisin vastauksen ”vitun huora”:/

Joskus joku sanoi, että se joka kiroilee paljon, ei ole verbaalisesti kovin lahjakas, joten jotenkin niitä vajaita lauseita on paikattava…

Kyllä se varmaan jossain vaiheessa jokaiseen tarttuu. Se pitää vaan ymmärtää, että lapsi matkii sanoja :/

Just vaikka tuolta leikkipuistosta voi napata mukaansa. Tyhmää, että pienet lapset kiroaa tollein. Eikö niiden pitänyt olla viattomia ja pieniä?

Hyvä kirjoitus, ja minusta ihan asiaa kirjoitat. Turhan monesti rumista puheista syyllistetään vanhempia ja aletaan kulmat kurtussa pohtimaan, minkälaiset kotiolot piltillä on. Että onko puheenparsi kotosalla pelkkää kiroilua, vai mistä tämä moinen johtuu kun eihän ne huonot tavat voi tietenkään mistään ulkopuolelta tulla. Raivostuttava ajatus!

Meillä kiroillaan harvoin. Tytötkään ei onneksi näitä rumia sanoja maistele – Kesäheinä tosin alkuun yritti. Tosin ei onneksi missään muualla kuin kotona. Ja kun sitten tarpeeksi monta kertaa hänelle teroitin, ettei saa ja että tuo on rumaa, tyttö onneksi ymmärsi lopettaa eikä niitä sanoja ole sen koommin makusteltu. Toivon tietysti, ettei makusteltaisi myöhemminkään, mutta sitä taitaa olla turha pohtia vielä, vaan keskittyä pitämään sekä oma että lasten kielenkäyttö tavallisen sivistyneenä 🙂

Kiitos 🙂 Turhahan se on ketään syyllistää. Kaikki kiroaa tai ainakin moni. Mistä sitä määrittää että kuka on syyllinen??

Onneksi teillä on vältytty kirosanoilta. On se kuitenkin vähän kuumottavaa, jos lapsi kiroaa. Ihmiset aina tuijottaa :/

Kiroilu tarttuu myös aikuiseen. Mä en ole juurikaan kiroillut, mutta kun menin töihin nykyiseen työpaikkaani, niin johan tarttui minuunkin. Esimiehen joka toinen sana on vittu, eikä hän edes huomaa sitä, vaikka siitä on sanottu.

On todella karua, kun äiti työntää rattaita, vetää röökiä ja hokee vittua kännykkään samanaikaisesti. Ikävä kyllä tätä näkee ihan liian usein. Itseäni tosin ärsyttää tupakointi lapsen läsnäollessa huomattavasti enemmän kuin kiroilu. En minäkään kuitenkaan haluaisi lapseni olevan merimies suustaan, mutta jossain vaiheessa se vittu tulee sieltä suusta, vaikka mitä tekisi.

Viereisen päiväkodin pihassa 3-vuotiaat kutsuvat toisiaan vitun homoiksi, eikä se ainakaan päiväkodin tätejä tunnu häiritsevän. Itsekin olen miettinyt, että onko vittu enää edes kirosana, vaan enemmänkin alatyylistä yleiskieltä. Tuntuu, että se on uusi ”paska” tai ”perse”, joita harva pitää enää nykyään kirosanoina. Eli eiköhän olisi aika keksiä joku uusi kirosana! 😀

Niin se tartttuu. Ihan samaa mieltä. Tarttuu lapsesta aikuiseen. Ihminen hakee semmosia samankaltasia sanoja ja sanontoja kanssatovereiltaan.

Toi on karua. Rattaat. Rööki. Vittupersepaska. Mua otttaa kans tupakointi päähän, oon siitä kirjottanutkin.

Ja ei 3v voi sanoa Vitun homoks :O Järkyttävää…..

Tuo on totta, että monesti lapsen käyttäytymisen ajatellaan olevan vanhemmuuden käyntikortti. Että tosiaan kaikki käytös olisi kotoa. Vaan niinhän se ympäröivä yhteiskunta sekä lapsen oma temperamentti tekevät myös tehtävänsä. Murulla on yksi erittäin hyvä kaveri, mutta harmiksi tämän lapsen käyttäytyminen on välillä aika hurjaa. Joten itse on tuntosarvet tarkkoina ettei tältä kaverilta opita näitä pahoja tapoja, onneksi ei ole vielä koskaan ole siinä ollut ongelmia (väkivaltaista käytöstä) normaalia riehakkuutta lukuunottamatta.

Tuo kiroilu on muuten ihan kamalaa kuultavaa. Joskus bussissa tekisi mieli laittaa kädet lasten korville, jos nuoriso kovin osoittaa verbaalisia kykyjään :/

Ei se aina vanhemmista riipu. Kyllä temperamentti ja se miten oppii asioita on tosi tärkeä seikka.

Kurjaa kuitenkin, jos esim ite ei kiroile ja lähipiirissä kirotaan. Pitäs vähän ymmärtää 🙂

Ja kiroilu on kamalaa! Bussissa etenkin sen vitun huutelu :/

Meijän tyttö, kohta 2v, on keksinyt omia sanoja ja yksi on juurikin ittuu, jolla hän tarkoittaa marjakeittoa 😀 Voin vain kuvitella millasia katseita päiväkodissa neiti saa välipalalla, kun huutelee ”ittuu, tahtoo ittuu! ;D

Mie oonki kirjottanu aiheesta, kiroileva Äiti :D. Vittua viljellään ihan liikaakin ja saa nähdä millon eetuun tarttuu. Yritän skarppaa,mut se tulee vaan nii luonnostaan

Ihan vitun hyvä postaus =D Kikkara on oppinu saatana- kirosanan… ja siitä saa syyttää ihan mua! nyt menee sanat suodattimen läpi tästä lähin!

Mä kirjoilen ihan ihan liikaa 🙁 ja yritän tsempata sen kanssa, ettei Olivian ensimmäinen sana olisi tuo ruma vittu!

Teininä oli ” coolia ” kirjoilla, jos näin sen voisi ilmaista. Joten vitut ja sun muut jäänyt vain sanavarastoon. Nykyään varsinkin pienen lapsen kuullen on NOLOA viljellä sitä vittua. 🙁

Zemppiä vaan lopettamiseen! Se on tuskasta, jos pitää lasta opettaa pois.

Teininä, se oli olevinaan coolia 😀 Tsiisus.

Meillä ei kiroilla, ei oikeastaan paljon milloinkaan. Aikoinaan kyllä kiroilin, mutta kun rupesin olemaan mieheni kanssa, niin se vähentyi koska miehelle tulee konkreettisesti paha maku suuhun, jos hän kuulee kirosanoja. Tämä nykyinen tilanne tietenkin helpottaa, että Anton ei kirosanoja kotona kuule. Isovanhemmat kiroilevat jonkin verran, mutta olen kyllä jo ennakkoon sanonut, että sitä voisi yrittää hillitä erityisesti kun Anton on niitä kuulemassa. Mutta sitten on tietysti ympäristötekijöitä, joihin ei voi niin paljon vaikuttaa ja niitä sanoja aletaan kuulla jo muiden lasten suusta. Jos pienet lapset kiroilee niin sitä ehkä helpommin ajatellaan, että lapsi on ottanut vaikutteita vanhemmiltaan, koska niiden kanssahan se enimmäkseen on. Ymmärrän kuitenkin itse, että mikään parivuotias lapsi ei vielä hirmu hyvin tajua kirosanojen merkitystä ja miksi ne on sopimattomia… Enemmän minua siis ihmetyttää juurikin nämä 5-vuotiaista ylöspäin olevat lapset, joiden kiroiluun ei puututa tai no, ehkä niihin puututaankin mutta joskus vaikuttaa, että ei riittävästi. Esim. kesällä kun olin Särkänniemen laitteessa niin siellä oli 3-4 alakouluikäistä tyttöä isänsä kanssa ja kaikki tytöt huusivat kuorossa ”ei vittuuu, ei saatanaa, vittuu”. Usein se on väistämätöntä, että lapset kiroilee mutta kai sitä olisi hyvä ohjeistaa kuitenkin, että ei niin tekisi.

Mä oon aina joskus kiroillut. Lähinnä, kun puhun muiden kanssa eli ei lapsen läsnäollessa. Joskus harvoin on lipsahdellut.

Mutta ei Topi multa tai isältään kuule juurikaan kirosanoja. Toi lapsi on pesusieni, joka imee kaiken ympäristöstä! Sanallinen kehitys on mielettömän hyvä ja tarkkaavainen nappaa kaiken. Helsingin pulsujen vitut, teinien vitut jne.

Poika käyttää tota sanaansa väärin enkä pidä siitä. Oon kertonut että on rumaa ja aika kauan ties sen. Nykyään ei….

Mä en myöskään ymmärrä kouluikäsen kiroilua.

Sait hienosti koottua tosi vähän puhutusta aiheesta, mutta sitäkin tärkeämmästä ne pääjutut ! Hyvin kirjoitettu ja kuvailtu. Herätti ajatuksia… 🙂

Eikä! Mä oon paininut saman asian kanssa, meillä ekaluokkalainen aloitti saman touhun nyt kun koulu alkoi ja kaikki on uutta ja jännää.
Syykin selvisi, kun menin lasta saattamaan koululle, siellä sellainen ekaluokkalainen pieni poika huus ” voi vittu saatana mä kiroilen eikö kukaan voi mulle mitään”..

Ei välitetä jeesustelijoista!

Höh! Koulussa varmasti tulee tää ongelma monelle! Jotenkin ne kirosanat nykyään kuuluu joka paikka, vaikka ei pitäis.

Mun mielestä on vaan tyhmää, ettei tajuta oman ruman puheen tarttuvan muihenkin.

Ja tosiaan se jeesustelu. Pitää vaan olla välittämättä vaikka sitten saakin ylimielisen leiman otsaan 😀

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.