Avautuminen
22.10.2014

Paha maailma

Paha maailma

Olin suunnitellut kirjoittavani kevyen postauksen tänään. Mietin julkaisevani pipoarvonnan voittajan tai kertovani vähän pojan kuulumisia, mutta bussimatkalla luin uutisen, joka lamasi oloni ytimiä myöten. Tuntui yhtäkkiä siltä, että kaikki sanat olisivat kadonneet ja kyyneleetkin tyyliin jäätyneet kiinni sisälleni. En vain pysty käsittämään tätä asiaa.

Vaikeista asioista harvoin edes puhutaan ääneen. Sitä ei varmaan haluta myöntää, että maailma on muuttunut aika kurjaksi. Suljetaan silmät pahalta ja yritetään elää sitä elämää oman navan ympärillä, kunnes jonain päivänä jokin vakava asia ehkä koskettaa omaa läheistään. Itselläni on tapana sanoa asioista suoraan ja ääneen, mutta tällä hetkellä mietin saako näistä edes puhua vai onko epäkorrektia avata omia ajatuksiaan?

Tässä vaiheessa pyydän herkkiä ihmisiä poistumaan sivulta. Jos rankat asiat ahdistavat tai pahoja juttuja on vaikea käsitellä, ei kannata tätä uutista lukea.

En tiedä kuinka moni teistä edes törmäsi uutiseen, jossa kerrottiin miehen puukottaneen kolmen pienen lapsen äidin hengiltä, mutta nyt on siis kyse siitä. Lue uutinen tästä linkistä, jos haluat. Näitä tällaisia tulee jatkuvasti julkisuuteen, mutta en tiedä.. jostakin syystä juuri tämä tapaus tuntui terävältä tikarilta sydämessä. Nyt ahdistaa.

Tiedän, että ihmiset voivat masentua, olla vihaisia tai pettyneitä. Yksinäisyys tai vaikkapa katkeruus voivat ajaa erilaisiin todella vääriin tekoihin, vaikka se ei missään nimessä ole hyväksyttävää! Mikään syy ei ole tarpeeksi hyvä, kun kyseessä on toisen ihmisen hengen riistäminen.

Jos saisin tällä hetkellä suuren puurokauhan, jakaisin sillä ihmisille kärsivällisyyttä selvittää asiat sanojen avulla. Lisäisin puuron sekaan ripauksen kuuntelevia korvia, kourallisen auttavaa kättä ja muutaman tarkan silmän. Siinä olisi eväät, joilla moni ihminen voisi tuntea olonsa paremmaksi.

En voi koskaan tietää, mikä noihin tekoihin johti. Ihmisellä ei kuitenkaan voi olla kaikki hyvin, jos päätyy ratkaisemaan asiat sillä äärimmäisellä keinolla. En edelleenkään väitä, että tekijää tulisi paijata päälaelle!! Yritän sanoa, että nykymaailmassa on todellakin pahasti jotakin vikaa, kun tällaisia asioita pääsee tapahtumaan. Ei kukaan voi viedä lapsilta omaa äitiä..

Ehkäpä juuri äitiys on se asia, joka tässä koskettaa itseäni. Äidiksi tulemisen jälkeen olen ensimmäistä kertaa elämässäni pohtinut kuolemaa toisin silmin. Menettämisen pelko on toki vahva; kukapa haluaisi läheisistään päästää irti? Olen etenkin pelännyt myös sitä, että itselleni kävisi jotakin. En koskaan haluaisi saattaa omaa poikaani tilanteeseen, jossa tämä joutuu luopumaan äidistään. Ihan helpolla en olisi luovuttamassa paikkaani pois ja toivon, että kukaan ei myöskään tule tekemään sitä puolestani. Haluan olla äiti ja haluan olla läsnä lapseni elämässä. Varmasti jokainen vanhempi voisi allekirjoittaa edellisen lauseen.

Tämä on todella rankka aihe, mutta olen pahoittanut mieleni. Iloinen kotimatka musteni hetkessä, kun uutinen osui silmiini. Tämä on väärin, ihan todella väärin! Kunpa maailmassa olisi vielä tulevaisuudessa jotakin järkeä, koska tällä hetkellä ei näytä yhtään hyvältä.

Kaikista näistä sanoista huolimatta, koko juttu pistää tosi hiljaiseksi. Olisipa jossakin tarpeeksi voimaa, joka kantaisi ihmiset yli tästä. Unohtaa ei voi koskaan, mutta että edes pahin kipu hellittäisi. Sattuu jo itseäkin lukea tällaista ja ajatella. Maailma on kamala, yököttävä ja saa joskus voimaan niin pahoin. Toivon paljon rakkautta näiden lasten elämään ja parempaa huomista. Toivon ystäviä tukemaan niitä ihmisiä, jotka menettivät juuri läheisen.

Kuolema on kova paikka. Tavallaan tabu, josta ei uskalleta puhua. Kuolema koskettaa, pelottaa ja saa ihmiset surulliseksi. Pitää kuitenkin muistaa, että tärkeintä olisi avata suunsa ja puhua. Sillä tapaa solmut eivät pääse kiristymään liikaa sisällämme aiheuttaen mahdollisesti pysyvää vahinkoa. Juurikin tästä syystä olen aina valmis kuuntelemaan, jos jollakin on asioita sydämellään. Olethan sinäkin?

Kommentit

Kävelin tänään vaunulenkillä ollessa hautausmaan kautta ja siinä samalla mietti sitä, että miten elämänlanka on joskus niin hauras ja pienestä kiinni. Ja kuinka kovasti sitä toivoo, että saa nähdä lastensa kasvavan terveinä ja onnellisina. Välillä haluaisin sulkea heidät kuplaan pahalta maailmalta, sillä ajoittain oikein kauhistuttaa ajatus, että jossain vaiheessa he tuolla yksin taivaltavat kouluun tai kavereiden luokse. Voisiko äiti tai isi vaan olla aina saattamassa ja turvaamassa matkaa..

Sanos muuta! Mä olen jo välillä miettinyt jonkun sirun asentamista heihin jotta pystyisi seuraamaan missä menevät ;D

Puet aika hyvin just niitä ajatuksia sanoiks, mitä mäkin mietin. Pelottaa kamalasti, että lapset kasvaa ja sitä pitää vaan päästää irti. Entä jos kuitenkin sattuu jotakin?? Miten voi turvata lapsen elämän? Koska ei sitä voi aina olla läsnä.

Ainahan näitä on ollu ja tulee aina olemaan. Nykypäivänä on vain kaiken maailman kommunikointi väylät ja juurikin uutis-sivustot joista näitä uutisia ihmiset lukee melkein päivittäin. Väitän, että ennen tuollainen on ollut vieläpä yleisempää kuin nykyään. Näistä teoista ei vain ennen puhuttu kuten nykyään.

Tai sitten on ollut itse niin nuori ja pieni, ettei ole tällaisista ymmärtänyt. Ei ole pysähtynyt järkyttämään asiasta. Ehkä mä tässä kasvan samalla isommaksi ja tajuan, ettei kaikki olekaan niin ruusunpunaista.

Mutta tänään järkytyin ja tää kosketti mua. En tiedä miks, mutta ahdistaa vieläkin vähän. Kirjottaminen tosin vähän jo helpotti ajatuksia.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.