Auttaminen
29.9.2014

Mielipidepostaus; Neuvolan kauhuperhe

Tästä aiheesta on tullut kirjoitettua varmasti aikaisemminkin tai ainakin olen sivunnut asiaa teksteissä. Tämä aihe on vain sellainen, joka jaksaa aina mietityttää itseäni. Mielipidepostausta siis kehiin!
Nykyaikana ihmisiä tuntuu yhdistävän yksi ja sama asia. Se kulkee mukana ostoksilla, arjessa ja jopa kasvatuksessa. Ehkäpä jo arvaat? Se on vihollisemme;
Tämä on melkeinpä voisi sanoa ”maailmanlaajuinen” ongelma. Juostaan paikasta toiseen tukkaputkella katsomatta eteensä tai saati ympärilleen. Kompuroidaan, ohitetaan ja jätetään hopussa ajattelematta.
”Kiire on hyvin ajankohtainen asia. Se johtuu yhtä lailla henkilökohtaisista kuin ulkoisistakin tekijöistä. Ratkaisua etsitään ajankäytön suunnittelusta, jolla saadaankin paljon aikaan, mutta monien kohdalla on kysymys isommasta asiasta eli asenteiden muutoksesta”.   


Kiire ja stressi yhdistetään usein samaan lauseeseen, jolloin kuvaan astuu mukaan myös terveys. Terveyteen liittyviä seikkoja onkin oma jaksaminen, ehtiminen ja pystyminen. Jaksaako sitä koko elämäänsä suorittaa ja juosta paikasta toiseen? Eikö vahvempikin väsy sellaisessa höykytyksessä?

Tarkastellaanpas tätä asiaa lähiaikoina somessa pyörineiden otsikoiden kautta; lähimmäisen rakkaus ja muiden huomioiminen. Toitotetaan sitä, että pitäisi pysähtyä auttamaan ja pitäisi ajatella omaa nenäänsä pidemmälle. Sitä voisi oikeasti koskettaa toista sydämestä asti vain sillä, että antaisi edes pienen hetken päivästään jollekin ja auttaisi. Ja niin sitä pitäisi tehdä! Koskaan ei ole liian kiire auttaa vanhusta, jonka kassi repesi ja ostokset levisivät maahan. Ei ole sen arvoista ehtiä bussiin, jos sillä verukkeella jättää eksyneen yksin tutkailemaan karttaansa. Minnekään ei voi oikeasti olla niin kiire, etteikö ehtisi auttaa poikaa, jota kiusataan kadulla.
Kiire on monella tapaa tekosyy ja helppo selitys vetäytyä siihen omaan kuplaansa. Olla itsekäs. On sata kertaa helpompaa sanoa, etten ehdi, kun pysähtyä vaikeassa tilanteessa auttamaan ja pistää itsensä likoon. Kertooko se jotakin nykymaailmasta? Pitäisikö jokaisen ajatella tätä asiaa peilin edessä hetki?
Entä, jos se sattuu joskus omalle kohdallesi? Lapsesi satuttaa itsensä ja kaikki kiiruhtavat vain vierestä pysähtymättä? Mitä, jos viimeisillä rahoillasi ostat makkaraperunat ja pudotat ne vahingossa maahan, eikä kukaan tee muuta kuin naura nurkan takana? Mieti jatkossa! Miltä tuntuisi olla siinä tilanteessa itse? Pystytkö enää ohittamaan apua tarvitsevaa tämän jälkeen?


Sitten on se toisenlainen kiire. Kasvatukseen liittyvä hoppu J-O-K-A ihmeen asiassa. Tuntuu, että on sitä kilpailua tai sitten vaan päästävä vaiheesta A vaiheeseen B mahdollisimman nopeasti. Ei jakseta odottaa ja malttamattomina otetaan varaslähtöjä.
Tätäkään kiirettä en ymmärrä. Miksi vauva ei saa nykyään olla vauva tai lapsi saa olla lapsi? Miksi jokaiseen asiaan on tietyt aikavälit ja asioita ei yksilöllistetä. Ei pieni ihmisenalku ole mikään kone, joka toimii kellon tavoin. Jokainen ihminen on oma persoonansa ja kehittyy oikeasti niin eri tahtia! 
Meidän perhe on varmaan neuvolan papereissa isketty kauhuperheiden nippuun. Voin kuvitella neukkutädin tekemässä facepalmia huoneessaan, kun tulee aika kutsua meidät sisään. 
Neuvolan nimi jo itsessään antaa pienen vihjeen siihen, että sieltä voi hakea tarvittaessa ohjeita ja niitä NEUVOJA. Neuvo ei ole absoluuttinen totuus, vaan yleinen ohjeistus johonkin asiaan. Vinkki, joka on monen kohdalla huomattu toimivaksi. Suuntaa antava ehdotus. Moni tuntuu ottavan neuvolan linjaukset sydämen asiaksi ja erilailla toimivat tuomitaan suoraan nokkaviksi sekä vastuuntunnottomiksi. (KÄÄK, mikä kamala sanahirviö!!)
Ei meillä ole koskaan suoraan toimittu, kuten neuvolassa tai kirjoissa sanotaan. Kuuntelen toki aina kaikki ohjeet ja sitten googlettelen/pähkäilen/pohdiskelen asiaa. Löydän sitten sen oman sisäisen mietiskelyn kautta sen meille sopivan tavan toimia. Otan huomioon toki terveysseikat ja faktat, joita asioihin liittyy ja niiden kautta teen valintani. 
Siihen kiireellisyyteen kompastuu kuitenkin moni neuvo. Meinasin pudottaa leukani lattiaan, kun 6kk neukussa käskettiin lopetella yösyöminen lapselta. Minkähän ihmeen takia? Eiköhän sille ole ihan järkevä syy, että lapsi syö öisin. Se on vaistoon liittyvä toiminto, joka muka pitäisi vain kitkeä pois? Minun, äidin… pitäisi viedä ruoka pois lapselta, joka sitä selkeästi vielä öisin haluaa. Vai syökö teidän mielestä vauva yöllä, jos sillä on maha täysi? Osaako puolivuotias vielä syödä vain tavan vuoksi? PYH, PAH ja HÖH. En jaksa uskoa siihen ollenkaan. 
Lapsentahtisuus on ollut kova sana meidän tavassamme toimia. Kuten yläpuolella sanoin, ihmisillä on olemassa se vaisto ja sen mukaan moni asia tulee suoraan selkärangasta. Eihän kukaan pakota lastansa kävelemäänkään ennen aikojansa eikä se olisi edes mahdollista! Lapsi kävelee, kun on valmis ja vaisto käskee kävellä. Sama pätee mielestäni yösyömisen lopettamiseen tai tutista luopumiseen.
Toki ohjaaminen ja oikeaan suuntaan töniminen on järkevää. Jos lapsi ei millään tajuaisi siitä tutista luopua, voi ehkä toiselle tuoda sen vaihtoehdon esille. Mutta miksi pitää kaikki tehdä pakottamalla? En ymmärrä seuraavia lauseita ollenkaan; ”Tänään päätän, että tutti lähtee pois!” , ”Miten päästä eroon tutista nyt heti!?”. Meillä kokeiltiin ainakin usein tutin pois nostamista ja reaktiota. Itkulla reagoiminen kertoi, ettei poika ole valmis muutokseen. Aikanaan sitten koitti se päivä, jolloin itkua ei tullutkaan ja lapsi itse oli henkisesti valmis. Niin jäi tutti.
Sama koski niitä maitoja ja pulloja. Tiedän, että hampaiden hoito on todella tärkeää ja siihen kiinnitetään huomiota kamalasti nykyään. En silti lähtisi viemään lapselta maitoa pois, jos tämä oikeasti on nälkäinen öisin. Itkuhuuto -kouluja en ymmärrä alkuunkaan ja särähtää korvaan pahasti, kun näitä suunnitellaan. SILTI hyväksyn, että jokainen toimii tasan sillä omalla tavallaan enkä lähde tuomitsemaan. Ihmettelen vain ja ainoastaan, koska se menee ristiin oman näkemykseni kanssa. 
Meillä ei ole kiire siirtyä vauvasta taaperoksi eikä taaperosta isoksi pojaksi. Lapsi on terve, kun se leikkii ja pehmolelut voivat olla sängyssä niin kauan kuin poika haluaa. En ymmärrä miksi pitää pakottaa luopumaan leluista, jotka ovat liian vauvamaisia tai kehottaa leikkimään erilaisia leikkejä. Tätäkin on nähty vuosien varrella. 
Tiedä sitten olenko vähän ärsyttävä ja kuulostanko ituhippivapaakasvatushälläväliä -tyypiltä, mutta tämä on oma tapani toimia. Neuvolan mielestä olen ehkä vastarannankiiski, yhteisön mielestä saatan olla itsepäinen ja toinen äiti miettii miksi lellin lastani. Jos lapsen paapominen on sitä, että antaa tämän kasvaa omaa tahtiaan, niin sitten lellin poikani pilalle. En todellakaan tule koskaan jättämään poikaa kitisemään sänkyyn yöllä, koska poika muka yrittäisi määrätä tahdin. Oli se sitten päivä tai yö, jos itkettää, niin syliin pääsee aina. Lauletaan, nauretaan ja höpötellään hetki ennemmin kuin itketään kilpaa eri huoneissa. Jos pimeä pelottaa, voin jäädä sängyn vierelle enkä ajattele, että ”voi ei.. eikai se nyt opi nukuttamiseen!”.
Joten kiire meidän perheessä ei ole se keskeisin asia. Emme ehkä toimi yleisen ohjeistuksen mukaan, vaan käytämme sitä sovellettuna meidän perheen tarpeisiin. Homma toimii ja olen enemmän kuin tyytyväinen valintoihini. 
Perhepedistä, nukuttamisesta tai yöllisistä sylittelyistä huolimatta poika nukahtaa nykyään yksin ja nukkuu jopa 14 tuntia putkeen omassa huoneessaan. Hampaat ovat täysin reiättömät ja kunnossa tuttipulloista sekä yömaidosta huolimatta. Poika kasvaa hyvää vauhtia ja saa tarvitsevansa ravinnon, vaikka en pakota syömään lautasta tyhjäksi, jos ei ole nälkä. Käytöstavat ovat loistavat, vaikka en koskaan ole kieltänyt leikkimästä, ilakoimasta tai riehumasta. 
Tämä toimii meillä ja olen vähän ylpeä itsestäni. Kaksi vuotta sitten en olisi osannut sanoa minkälainen olen kasvattajana, mutta nyt osaan. Ja siitä kirjoitin juuri kilometrin mittaisen tekstin, jossa hypättiin kiireestä kasvatukseen. Näin siinä joskus käy, kun antaa ajatuksen juosta.
Minkälaisia te olette näiden asioiden suhteen? Myöntääkö kukaan jaksaneensa lukea tätä tekstiä alusta loppuun?

Kommentit

Olen sun kanssa kyllä erittäin samoilla linjoilla! 🙂

Meillä saatiin kans tutilla luopumaan yösyötöistä jo tosi ajoissa eikä vauveli kaipaa ollenkaan maitoa. Nukkuu loistavasti yöt 🙂

Mun oli pakko 6kk iässä lopettaa yösyöttäminen kun oli pulloruokinnalla eikä enää omat rahkeet riittänyt heräämään aina ja juoksemaan pulloa. Alle viikossa tottu tyttö, että saa vaan tuttia ja alkoi nukkumaan yönsä ennen kun tuli 7kk. Tuttikin jäi 1,2kk iässä pois kun ei tuo napero sitä oikein kaivannut enää. Omaan huoneeseenkin jäi jo ensimmäistä yötä itkemättä ja nukkui kuin tukki. Neiti on aina ollut tosi hyvä ja nopea tottumaan tuollaisiin pienempiin muutoksiin niin ne on ollut helppoja : ) Tuon isomman tytön kohdalla en niinkään muista miten nuo menivät : D siitä on sen verran aikaa.

Jokainenhan tekee oikeasti niin kun sopii omaan tilanteeseen 🙂

Ja teillä on maltettu ajoissa luopua tutista!!

Mut kiva että pääset sinänsä helpolla muutoksissa 🙂

Meillä 5kk ei syö enää öisin. Nukkuu kuin tukki 🙂
T. Hansu

Ihan tosi tosi paljon riippuu lapsen persoonasta ja tarpeista.

Toinen lapsi pitää nälän paremmin, kun toinen.

Painotan persoonaa ja yksilöllisyyttä tässä! Mut hienol että teillä lapsi itse luopunut ja nukkuu hyvin 🙂

Oli pakko kommetoida:) meillä oli tuo sama, kun poika söi vielä öisin kahdeksan kuukauden iässä. Neuvolan mielestä se oli väärin, kun kyllä sen ikäinen pärjää jo yönsä syömättä, että se on vain tapa eli ohjeeksi vierottaminen…. No enpä uskonut ja siitä kuukauden päästä poika jätti itsestään yösyömiset. Talonrakennus aika oli vielä päällä niin päästiin paljon helpommalla antamalla pojalle maitoa yöllä, kuin se, että oltaisiin huudatettu..Nyt toisen kohdalla puhetta odotellaan. Ikää 2,1v ja ei vielä sano, kuin monia sanoja eli ei lauseita-> ohjeena 2,5 vuotiaana puheteraupeutille..Ja olen lukenut ja paljon:)

Noniin! Hyvä ja hienoa että toimit oman järjen mukaan!! 🙂

Kyllä se puhe vielä tulee sieltä! 🙂

Hyväkäytöksinen lapsi on meilläkin aina ollut..kolmevee uhma sensijaan heittää asioita hyvinkin päälaelleen. Joka päivä vähintään kahdet kilarit ja muu siihen päälle. Tähän asti ollut vissiin liian helppoa.

Jaksoin lukea ja komppaan 🙂 toki meillä kaksosten kanssa on ollut vähän ”pakko” rajoittaa lapsentahtisuutta ja poitsuille pidettiinkin unikoulua nukahtamisen suhteen vajaa vuosi sitten. Me vanhemmat vaan yksinkertaisesti väsyttiin monen tunnin nukutussessioihin ja siihen, että meitä vaadittiin siihen aina kaksi. Kolmessa illassa se oli ohi ja vältyttiin suuremmilta raivoilta 😀 tutin, pullon ja yömaidon suhteen me ei olla koskaan oltu ehdottomia. Pojat jätti ne itse pois eikä olla sen koommin niitä kaivattu!

Mutta asiallinen teksti Anette, jälleen kerran 🙂 ja neuvola nyt on mitä on, pakollinen paha, jota en oo koskaan ottanut kauheen vakavasti 😀

Onneks jotku jaksaa lukea ees ;D On vähän aikaa kun viimeks kirjotin tämmösen.

Kaksosten kaa ymmärtää ja varmasti kaikkea pitää katsoa tosi eri kantilta. Vaikea sanoa kun ei oo tuttu tilanne 🙂

Kiitos kommentista! 🙂

No siinä kohtaa, kun sille 1-vuotiaalle ei juolahda pieneen mieleenkään vähentää yösyömisiä (5-10 krt/yö), täytyy myöntää, että unikoulu lähes keinolla millä hyvänsä saattaa kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta, vaikka syömisessä muuten lapsentahtisuuden kannalla olisikin. Kaikki lapset ei myöskään luovu tutista mitenkään vapaaehtoisesti edes kolmevuotiaana ja se nyt käsittääkseni on tarkoitettu lähinnä vauvojen (mahdollisen) ylimääräisen imemistarpeen tyydyttämiseen siinä kohtaa, jos ruokailu ei siihen riitä, joten mun on vaikea nähdä sille fiksua käyttöä vuositolkulla.

-matami

En mä tiedä. Kai se on yksilöllistä ja jokaisen oma valinta.

Me pidettiin se niin kauan, kun poika sitä tuntui kaipaavan. Kyllä sen huomasi kun meni pelleilyksi koko tutti ja sit napattiin sivummalle ja poika oli samaa mieltä 🙂

Tuo tutti asia muakin hämmentää, miksi ihmeessä tutti annetaan vielä sen ikäiselle joka osaa sanoin kertoa harminsa? Joskus luin jostain kuinka isolle lapselle tutti tarjotaan jonkinlaisena turvana ja se on musta väärin, mun mielestä sen turvan pitää aina tulla vanhemmilta eikä mistään kumilutkusta..

Jokainen löytää ne omat hyvät tavat toimia 🙂

Meillä heräs vielä vuoden iässä sen viisikin kertaa yöllä. Enkä lähtenyt siihen puuttumaan. Heräily loppui 1,5v iässä.

Tutti taas jakaa niin ihmiset muutamaan eri ryhmään 🙂

Ihana teksti! Valitettavasti en voi kauhean hyvin omaa mielipidettäni tuoda esille, koska sellaista en ole vielä ehtinyt luomaan. Syy on se, ettei ole omaa kokemusta 13-vuotisen elämäni takia. Sen voin kuitenkin sanoa, että mielestäni kaikkien pitäisi saada kehittyä omaan aikaansa. Sun blogi on ihana! 🙂

T: Oona

Kiitos kun jätit kommentin! Ja sulla on aikaa sitten myöhemmin tuoda mielipiteitä esille! Kiva kun luet mun blogia 🙂

Mä niin tykkään näistä sun kasvatusta käsittelevistä postauksista. Olen aivan samaa mieltä ja niin iloinen että tässä suorituskeskeisessä yhteiskunnassa löytyy vielä ihmisiä jotka käyttävät maalaisjärkeä. ^_^

Heh, kirjoitin juuri vähän samaa aihetta liipaten siitä, kuinka jokaisen tapa kasvattaa on se itselle ja omalle lapselle paras tapa. 🙂

Olen samaa mieltä kanssasi, että jokainen tyylillään, muiden arvostelematta kiitos! Suositukset ovat suosituksia, ei laki. Meilläkin yöimetys loppui 10-11kk iässä, jolloin alkoi täydet yöt. Toiset ovat lopettaneet 6kk ja yöheräilyt ovat jatkuneet silti. Mutta jokainen tavallaan!

Ja kiire on tosiaan vain tekosyy. En ehtinyt, kuulen itsekin usein sanovani, mutta olisinhan minä ehtinyt, kun olisin tehnyt aikaa.

Pitää lukasta, kun tältä jatkuvalta hopulta ehdin 🙂

Kiire todellakin on monesti vaan tekosyy 🙁 Niinku nytki. Kai sitä vois pari minsaa käyttää lukemiseen muiden blogeja ja heti vastaamiseen
. Mutta sit sanoo että on kiire ja lykkää ja lykkää… Huoh mun kanssa 😀

hehe.. tuolla sivupalkissa on kuva missä sulla k-supermarketin vaatteet päällä.. en tiedä oletko koskaan sanonut olevasi k-kaupassa töissä mutta oon aina ajatellut että se kauppa missä olet on k-supermarket Kamppi, tai mikä siinä kampin kauppakeskuksessa onkaan.. 😀 ootko töissä helsingissä vai missä

Oon sun kaa samaa mieltä.. mää en ymmärrä miks vanhemmilla on kiire saada pienet isoiks niin nopsaan.. ne on kuiteski niin vähän aikaa pieniä!!! tai ylipäätään sitä kiirettä ihan arjessa et lapset touhuaa keskenään ja aikuiset tekee jotain supertärkeetä.. mikä voi olla tärkeempää kun omat lapset?

Juu ymmärrän ja tiän et kotityöt pitää tehdä ja ruokaa perheelle mut silti musta nykyään kaikki ei osaa arvottaa asioita oikeeseen järjestykseen. Kyllä mää mieluummin arkena valitten jonkun nopeen ruuan, vaikka se ois sit joku puolivalmis et ei työ/tarhapäivän jälkeen tarvii ekana alkaa ressaan päivällisestä vaan voin rauhassa olla poitsun kaa ja kysellä miten tarhassa meni. Toki jokainen toimii sillai mikä omalle perheelle on hyväks ja mikä itselle sopii parhaiten.. mut kyllä mää haluun olla poitsun kaa työpäivän jälkeen ja sit kun saan hänet nukkuun niin teen ne pakolliset kotityöt. Mut jokainen tyylillään!

Ja oon nin samaa mieltä tosta et jos lapsentahtisesti meneminen on lapsen paapomista tai lellimistä, niin paapotaan ja lellitään sit! ja meiltä löytyy myös todella hyvät käytöstavat omaava peini mies, vaikka häntä aikas löysillä rajoilla kasvatetaan..

Minkään ei pitäs olla tärkeempää kun omat lapset. Ei pitäs vaan kiirehtiä…

Mäkin haluan mielummin olla paljon yhdessä pojan kaa kun tehdä vqan ruokaa ja siivoo.. siks nurkissa onki pölyä 😀

Paapotaan ja lellitään yhdessä! 😀

Tosi hyviä ajatuksia ja olen täysin samaa mieltä! Meillä ei jätetty yömaitoa pois heti 6 kk kun neuvola niin käski vaan sitä kokeiltiin pari eri kertaa ja noin vuoden iässä se sitten jäi itsekseen ja hyvin pois. Meillä myös edelleen tutti käytössä, josta kokeillaan eroon pian. Mun mielestä noi iät tietyille asioille on ihan höpöhöpöä, koska jokainen lapsi on yksilö. Hyvä kirjoitus! 🙂

Noniin, eli se odottaminen kannatti 🙂 Neuvola hötkyy ihan liikaa.

Ja ei pitäs asettaa kaikille samaa rajaa ja ikää asioihin. Ei toimi…

Luin loppuun ja niin miljoonat peukut kiireettömälle lapsentahtiselle kasvatukselle täältä! Just eilen luin jostain blogista kertomuksen vinkkien kera kuinka saada 2kk vauva nukkumaan täysiä öitä ja oli pakko jättää kommentoimatta, koska ei olis oikein tullut painokelvollista tekstiä….

En tosiaan, järkytyin vain päinvastoin toimivista enkä osannut pukea sitä rakentavasti sanoiksi:) Ja sitä sivusin sitten tuossa alkuperäisessä kommentissa tänne. Jatkan mun kuplassani, siellä on hyvä:D ainakin siihen asti, että osaa suhtautua ja kommentoida rakentavasti.

😀 Joo, pahoittelut selän takana puhumisesta täällä, Amy! Palaan ehkä myöhemmin kommentoimaan sulle sinne sun tekstiin!
Tai sitten vaan käperryn omaan kuplaani:D

Apua, ”yhteentörmäys” pienesti täällä 😀

Ei mutta väärinkäsityksiä sattuu ja toiset toimii eri tavalla ja toiset ajattelee toisella.

Musta on hyvä että jokaisella on tapansa ja sit vielä osaa perustella miks ”meillä toimitaan näin”. 🙂

Tunnistin oman blogitekstin kommentistasi ja oli pakko kommentoida 🙂 emme siis yrittäneet millään tavalla jättää yöruokailut pois. Vauva päätti itse jättää ne pois, mutta se mitä tekstistä jäi ehkä puuttumaan oli se, että miten me saatiin ne heräilyt ja jokeltelut pois. Vauvamme on joku ihmelapsi joka syö vain todella harvoin. Antaisin useammin mutta sitä ei kiinnosta 😛 se syö tosin kauan kun se kerran syö! Mutta tolla tekniikalla saatiin sen yöheräilyt pois eli se on paljon pirteämpi aamulla kun se on nukkunut sen 8 h putkeen. Viikonloppuisin minua ei haittaa jo se heräilee yöllä ”laulamaan” ja päristelemään (mitä se nyt on oppinut tekemään) mutta arkisin on mieheni kannalta parempi että kaikki nukutaan yöllä jotta hän jaksaa herätä töihin ja olla hyväntuulinen myös kun tulee takaisin kotiin 🙂

Pointti oli siis se, että jos vauva herää yöllä nälkäisenä, minä tottakai annan hänelle ruokaa. Mutta sitten on niitä vauvoja jotka herää öisin vain koska ne sattuu heräämään. Ei nälän takia. Tekstini olikin tarkoitettu niiden vauvojen vanhemmille. En missään nimessä halua, että tekstistäni tulee kuva että halusin opettaa yöruokailut pois noin pieneltä lapselta! Se olisi julmaa. Ja mahdotontakin luulisin…. Olen itsekin sitä mieltä, että vauva ilmoittaa kun on valmis luopumaan asioista. Olisit kommentoinut vain, enhän minä muuten tiedä miltä tekstini ulkopuolisille vaikuttaa! 🙂

Mä luin! Hyvä teksti! Ja allekirjoitan täysin. Ite oon liikkuva stressipallo on aika-ajoin on pysähdyttävä ja lopetettava mitä oon tekemässä… rentoutuminen on jouduttu opettelemaan. Mitä lapsiin tulee. Ärsyttää pelkästään jo se, että lapset ei saa näyttää lapsilta. Ne puetaan pikkuvanhan näkösiks, kävelläkki pitäis alle vuoden vanhana ja jos 1v ei tepsuttele heti mietitään MISSÄ vika. Sama puheen kans. Aaronia on aikoinaan haukuttu jopa vammaseks ja kyselty miksei hän puhu enempää. Antakaa toisen olla vasta 2v jolla on kaks kieltä opeteltavana. Raivostuttavaa!!!

Mutta niinku sanoin, hyvä kirjotus

Kivoja ajatuksia! Täällä toinen vastarannan kiiski. Tai oikeastaan en ole kyllä ikinä neuvolan kanssa mistään kinannut, osunut kohdalle niin mukavia tätejä. Esikoisen aikana oli onnekseni ihanin, joka painotto nimenomaan lapsen kuuntelua ja omaa vaistoa. Sen tädin soisin kyllä kaikille esikoisen äideille, jäisi moni kriisi ja ahdistus läpikäymättä. Kyllä lapsi tietää mitä se tarvitsee ja äiti tuntee lapsensa ❤

Ollaan yhdessä vastarannan kiiskiä? 😀

Mulla ei oo osunut kauheen mukavia kohalle. Eka oli kyllä täydellinen!

Äiti tuntee lapsensa 🙂

Loistava teksti! 🙂
Meillä poika nyt 5 kk ja nyt ollaan puhuttu jo unikoulusta että sellaiseen pitäisi ryhtyä. Poika syö yhden kerran yössä ja on silloin vielä niin nälkäinen että ei ryhdytä meilläkään tähän.
Kyllä se aikanaan pois jää!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.