Blogi
18.8.2014

Blogiväsy; KOMPPAAN!

Luin törkeän hyvän tekstin blogiväsymyksestä ja se inspiroi kirjoittamaan tämän postauksen. ( KLIK ) Sormet kävivät tuhatta ja sataa kännykän ruudulla, jotta sain puettua jokaisen ajatuksen sanoiksi.

Tuntuu, että kevään jälkeen otteeni blogiin on lipsunut. Toisaalta taas itsevarmuus on kasvanut ja sanon kyllä ylpeänä sen mitä ajattelenkin. Mielipiteissä en turhia kainostele ja nöyristele enää koskaan. Kuitenkin joku tuossa tauossa aiheutti pienen railon blogini ja itseni välille.

En nimittäin tiedä mitä haluan.

Kirjoittaisinko henkilökohtaisista asioista? Jakaisinko kuvia pojastani? Pyrkisinkö täydellisyyteen ja postaisin ainoastaan loistavia järkkärikuvia tekstien seassa? Goodbye aina niin helpot puhelinkuvat?

Entä ikuinen nimi ongelma.. Onko tämänhetkinen iätön? Olenhan toki äiti hamaan loppuun saakka. Kerran äiti – aina äiti. Äitiydessä on niin monia tasoja eikä niillä kapuaminen tule koskaan loppumaan.

Vai vaihdanko nimen? Onko tämä sitten enää sama? Blogi tunnetaan ”Operaatio Äitinä.” ja sen kanssa on koettu PALJON. Löytääkö ihmiset enää blogiini? Yhdistetäänkö se enää meihin? Vai muuttuuko se vieraaksi? Kuin purisi palan persoonaa pois.

Ehkä muutan vähän ja säilytän vähän. Epämääräinen kompromissi? Operaatio Blogi. Miltä se maistuu? Onko se liian suuntaa antamaton? Mutta voisiko sen suunnan antaa ehkä blogin kuvauksessa?

Äitiydestähän aion edelleen kirjoittaa, mutta vauvahuurujen jäädessä kauaksi menneisyyteen alkaa päästä löytymään muutakin ajatuksen virtaa. Halu näpytellä ajankohtaisista maailmaa puhuttavista asioista, vaatteista, luonnosta tai päivän kohokohdista. Myös ilman sitä lasta.

Pientä blogiväsymystä pukkaa. Ei sillä tavalla, että haluisin lopettaa vaan sillä tavalla, että olen vähän hukassa. Vaikea pyörittää tehdasta, jos ainesosat ovat epävarmat.

Help.

Kommentit

Tulee aina sun tekstejäsi lukiessa sellainen olo, että tekisi mieli kannustaa ja vähän potkaista persauksille että kirjotat just silleen kun tykkäät! Mutta sitten herään, että mitäs se mulle kuuluu, toisen neuvominen. Mä saan susta kovin surumielisen kuvan, vaikka olet varmasti aivan valloittava ja hurmaava ihminen. Eikä haikeus, surumielisyys tai epävarmuus tarkoita aina blogin kannalta huonoa.

Ymmärrän että olet vähän puolustuskannalla monessa asiassa, olet saanut niin paljon kovia kommenttia ja ilkeilyjä kuulla. Silti haluaisin että alkaisit vain kirjoittaa ja antaisit blogisi vain rennosti olla, sellaisena ajankuvana. Mutta kuten sanoin, blogi on sinun ja saat vapaasti pähkätä ja voivotella niin paljon kuin haluat, eikä se kellekään kuulu. 🙂 kaikkea hyvää!

Joo mä voisin kans joskus potkii itteeni persuksille. Tuttu tunne :’D

Mulla on nyt kaks puolta. Se epävarma, josta yritän päästä eroon ja varma, joka yrittää puskee pinnalle.

Vaikeeta tää tämmönen 😀 Kiitos kommentista!

Toivottavasti Topi voi jo paremmin!♥

Komppaan edellisiä siinä, että tämä on sun blogi ja saa ollakin sun näköinen, eikä sulla ole mitään anteeksipyynnettävää sisällön, kuvien laadun tms. suhteen. Netti on jo täynnä blogeja, joista ei erota mikä on mikäkin, kun kaikki ovat niin samanlaisia, joten mua ei yhtään haittaa vähän kotikutoisempikin homma. Blogien harjoittama julki- sekä piilomainonta nyppii, mutta siitä ei ainakaan sua voi syyttää.

Nimi-mielipiteitä… En vaihtaisi blogin nimeä, vaikka jutut käsittelisivät myös muita asioita kuin äitiyttä. Onhan näitä ”äiti-nimisiä” blogeja, jotka eivät ole puhtaita lapsiblogeja… Mieleen tulee esim. Oi mutsi mutsi, jonka painopiste on muuttunut lifestyle-tyylisempään suuntaan, kun lapsi on kasvanut. Project mama ja Lähiömutsi -blogeissa on aina ollut mukana vähän yhteiskunnallistakin asiaa, vaikka Lähiömutsissa on tietysti nyt taas vauvajuttujakin, kun on raskaana. Mutta pointti siis se, että mielestäni blogin nimi on hyvä tällaisenaan myös jatkossa.

Topin jalka ei edelleenkään ole parantunut.

Sulla oli hyvä kommentti. En tiedä mitä siihen ”pitäisi” vastata. Kiitos? 😀

Rakentava ja sai pohtimaan 🙂

Aiemmin kommentoineilta tulikin jo todella hyviä ajatuksia ja neuvoja, eipä mulla ole niihin mitään lisättävää. Sitä pidän tärkeimpänä, että tekee niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Jos omat tuntemukset ei oikein ole selvillä, voi tehdä kokeiluja tai antaa ajan kulua; kyllä kaikki varmasti aikanaan selkiytyy.

Saanko antaa neuvon näin kahdeksan vuotta bloganneena, monet väsyt ja suunnanvaihdot , lopettamiset ja uudelleen aloittamiset kokeneena, saman ajan eri blogeja lukeneena?

Blogia kannattaa kirjoittaa sen mukaan, mikä itsestä tuntuu hyvältä, eikä haittaa vaikka välillä mentäisiin enemmän perhepainotteiseen ja välillä omaan napaan. Kunhan homma pysyy itselle kevyenä, mukavana ja luontevana, niin silloin se välittyy myös lukijoille. Pakkopullaa ei kannata tehdä, ei kannata kirjoittaa pelkästään perhearjesta, jos tuntuu että haluaa katsoa itseensä ja omiin ajatuksiinsa, tai toisinpäin. Elävät blogit ovat yleensä niitä rikkaimpia, ja niissä tapahtuu luontaista, elämän mukana tuomaa vaihtelua. Fiilistä peliin siis, jos tuntuu että et halua tarttua järkkäriin, niin sitten et tartu. Jos tuntuu että haluat, niin sitten toimit sen mukaan. (Jos nyt sanotaan, niin nykyajan kännyköiden kamerat ovat niin hyviä, että mä en aina edes kiinnitä mitään huomiota siihen, millä ne on kuvattu, menis usein puhelinkuvat hyvistä pokkarikuvista 🙂 ) Liialliset paineet on syöny monta hyvää blogia, nyt kannattaa van hengittää ja mennä ihan täysin oman fiiliksen mukaan. 🙂

Enkä mä halua että paineet syö tätä blogia pois. Kai sitä vois kirjottaa miten itse haluaa ja mikä tuntuu hyvältä.

Samalla putoo pois ne joita ei kiinnosta ja vakinoituu joukko joka haluaa lukea 🙂

Hyvä neuvo. Näin mun pitäs just tehdä. Tiiän sen.

Silti pysähdyn joskus miettimään asiaa. Niin kävi nyttenki 😀

Jo jonkin aikaa olen halunnut kommentoida, mutta en oikein tiedä, miten pukisin asiani sanoiksi. Olen lukenut, että sinulla on ollut rankkoja aikoja takana ja se varmaan näkyykin teksteissäsi epävarmuutena. Toki on aivan luonnollista, että jokainen meistä kokee epävarmuutta -jo sellaisestakin asiasta kuin blogista ja niiden teksteistä. Minäkin välillä mietin, kirjoitinko nyt tyhmästi jne. Mutta viime aikoina sinun kirjoituksissa on miltei jokaisessa tekstissä mainintoja siitä, kuinka postaat huonolaatuisia kännykkäkuvia ja miten et halua aina panostaa niihin ”kauniisiin järkkärikuviin”. Analysoit paljon myös tapaasi kirjoittaa. Vaikuttaa siltä, että pyrit noilla vakuuttelemaan, että luotat itseesi ja blogisi teoksiin mutta kuitenkin blogiasi on viime aikoina varjostanut suuri epävarmuus . Ja tämä on ollut toisaalla minulle lukijana vähän hankalaa, koska en minä ajattele kännykkäkuvista, että onpa nyt huonolaatuisia kuvia enkä myöskään lue jokaista argumenttiasi tarkastelemalla, noudattaako ne hyvän argumentaation sääntöjä tms. mutta kun sinä kiinnität huomioni siihen ja miten blogisi ei edusta jotain ”täydellistä blogia” niin minulle jää olo, että sinun mielestäsi blogisi ei ole riittävän hyvä. Tästä johtuen kai pidän blogiasi hiukan surullisena ja tulee mieleen ne jotkut teinitytöt, jotka murehtivat omaa painoaan ja odottavat, että muut tytöt hokevat ”et sinä ole läski, olet kaunis”.

Tavallaan siis tuntuu, että vaikka kirjoitat, että et halua olla jonkinlainen täydellisyyden muodostuma blogimaailmassa niin et kuitenkaan oikeasti ole tyytyväinen siihenkään, millainen blogisi on. Ja nythän tässä kerrotkin, miten olet hiukan hukassa 🙂

Toivon todella, että en aiheuta mielipahaa näillä sanoillani mutta halusin nyt kuitenkin jakaa näitä ajatuksia blogistasi, mitä minulle on noussut viime aikoina mieleen. En osaa sanoa, millainen blogi olisi sinulle hyvä eikä se minusta ole oikein muiden määriteltävissä. Toivoisin vain, että olisit ihan oikeasti tyytyväinen siihen, miten bloggaat etkä kokisi niin paljon tarvetta puolustella blogisi sisältöä. On eri asia sanoa olevansa itsevarma kuin todella olla sellainen 🙂 Ja voihan tosiaan olla, että tulkitsen blogiasi eri tavalla ja se ei vastaa niitä olotiloja/tuntemuksia mitä sinulla on, mutta halusinkin nyt vain kertoa, millaiselta blogisi vaikuttaa minulle.

Siks mä tän tekstin kirjotinki, kun oon huomannu saman >.<

Tai siis ymmärrän täysin sun kommentin ja oon vaistonnu, että moni myös. Sit se on ärsyttänyt mua ja syönyt mun kirjotusintoa.

En keksinyt parempaa tapaa kun kertoa ja myöntää asia ääneen.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.