Äidit
1.7.2014

Kilpaileeko äiti?

Lapsen kehitys on ehkä yksi mielenkiintoisimpia asioita. Varmaan moni äiti tunnistaa itsensä tilanteesta, jossa vanhempi innostuu taaperon rääkäistessä jotakin epämääräistä suustaan. ”Hei! Lapseni eka sana! Kuulitteko! Ihan varmana sanoi äiti!”

Yhteiskunta tuntuu leimaavan äidit herkästi kilpailunhaluisiksi olennoiksi ja luulisin, että syy yltää aika pitkälle tuohon kehityksen kyttäämiseen. Itse taas väitän rohkeasti, että sitä kehitystä on vain ihan älyttömän kiva ja jännä seurata vierestä! Sitä miten pienestä maassa rääkyvästä pavusta kasvaa ajatteleva nuori olento ja kuinka pituuskasvu on huimaa. Oma vauva muuttuu hetkessä taaperoksi.

Kyllä minä ainakin kyttään ja odotan. Joka päivä heräsin ja mietin aikanaan, että joko tänään Topi kääntyy. Odotin ensiaskelia, ensimmäistä sanaa ja odotan jännityksestä täristen jokaista uutta päivää.

Ja se ylpeys, kun lapsi jotakin oppii.. ai että! Sitä haluaa kuuluttaa asian kaikille. On vain niin käsittämätöntä, että juuri oman mahani alla kohdussa kasvoi tuo pieni poika, joka nyt pistää puhumaan niin, että jään pian kakkoseksi!

Niin. Lapsen kehitys. Luonnollinen ylpeyden aihe, normaali odotuksen kohde. Pieni arkinen ihme, jonka haluaa itse päästä todistamaan.

Myönnän siis avoimesti ja rehellisesti, että odotan, intoilen ja mietin usein, että joko nyt!? Enkä edes häpeä sitä.

Haluan kuitenkin myös sanoa, että en koskaan ole tyytymätön, jos jonkun asian oppimiseen menee aikaa. Kukaan ei ole seppä syntyessään eikä kukaan ole taitava jokaisella osa-alueella elämässään.

Olen niin tavattoman ylpeä, vaikka poikani möngertäisi epäselvää tekstiä, kävelisi nenä kiinni maassa -tyylillä tai tarvitsisi vieläkin apua syömiseen..

..koska kaiken tämän odotuksen takana on lopulta vain uteliaisuus. Halu tietää. Kiinnostus oman lapsen persoonan kehittymiseen. Minkälainen juuri minun pojastani tulee? Musikaalinen? Taiteellinen? Hyvä matikassa? Jalkapalloilija? Ajattelija vai vili vilperi? Hömelö? Huono ruotsissa kuten äitinsäkin?

Uusien taitojen kehitys antaa pientä vihjettä tästä kaikesta. En voi heti tietää minkälainen ihminen Topi aikuisena tulee olemaan, mutta jokaisen uuden päivän perusteella käsitykseni kasvaa ja opin uutta lapsestani. Sillä edes äiti ei voi tutustumatta tuntea lastaan täysin.

Ja minähän tutustun. Parhaillaan koko ajan! Tutustutko sinä? Vai väitätkö, että kertoessasi naapurille lapsesi uusista sanoista, pyrkimyksesi on vain leveillä? Sanotko, että odotat ensiaskelia vain siksi, että pelkäät muiden lasten kävelevän ensin?

Veikkaan tietäväni vastauksen noihin kysymyksiin. Jostain syystä ajattelen, että vika ei ole kertojassa, vaan kuulijassa. Äiti, joka jakaa ylpeyttään on ehkä vilpitön ja kuuntelijassa taas piilee pieni perisynti eli kateus. Kateus taas saa ihmiset syyttämään toisia ylpeilystä ja kilpailusta. Tuttu stoori..

Ei anneta siis yhteiskunnan musertaa intoamme! Olemme vain äitejä ja meillä on oikeus iloita sekä jakaa oman elämän asioita. Tärkeintä on siinä samalla myös kuunnella, koska maailmassa tosiaan on niitä muitakin ihmisiä.

Joitain ei ehkä vain kiinnosta ja he leimaavat helposti. Leimasta välittämättä aion silti tulevaisuudessa riemuita pojastani, sillä se ilo on rehellistä. Aina löytyy joku, jota kiinnostaa. Pitää vain jaksaa etsiä ja kunnioittaa sitä, että naapurin Pirkko ei tee mitään sillä tiedolla,  että Topi opettelee lauseita tällä hetkellä. Tahdikkuus on tärkeä taito enkä usko sokeasti kilpailunhaluisuuteen. Ehkä juju piilee jossakin paljon syvemmässä.

Kyllä. Tällä kaikella taitaa tosiaan olla se syvempi merkitys.

Vilpitön ilo.

Kommentit

Aivan ihana postaus, kiva kun oot tullut takas! 🙂 Meillä alun kehitys, kääntymiset, liikkumaanlähtemiset jne tulivat hitaasti ja monesti mietin, että miksei tuo pieni jo tee niitä, vaikka muiden samanikäiset on tehneet jo kauan. No, kaikki kehitys tulikin yhtäkkiä rytinällä ja vasta jälkeenpäin opin ymmärtämään ja arvostamaan sitä, että meidän poika oppi asiat juuri silloin kun hänelle se parhaiten sopi. Nyt arvostan todella paljon enemmän sitä, että jokainen pieni nyytti kehittyy ja kasvaa ihan omaa tahtia, eikä sitä tarvitse kenenkään arvostella tai vertailla. <3

Ihania kehityksen hetkiä teille Topin kanssa! <3

Tottahan toki äidillä on oikeus olla ylpeä lapsestaan ja hänen taidoistaan. Tuntuu vain pahalta nämä äidit, jotka jankkaavat, että mitä vikaa sinun lapsessasi on, kun ei vielä ryömi/istu/kävele/käy potalla jne. Tai miksi lapsesi on noin pienikokoinen, mikset imetä, etkö syötä lastasi tarpeeksi. Muutenkin mahdollinen kehitysviivästymä ja hidas kasvu ahdistaa ja huolestuttaa, joten ei todellakaan haluaisi kuulla tällaista ventovierailta. Olkaa siis ylpeitä omasta lapsestanne, mutta hyväksykää myös se, ettei kaikki ole samanlaisia. Ja ennen kaikkea, opettakaa myös lapsillenne se heti pienestä pitäen.

Sulla on aivan ihana blogi ja kirjotat niin tunteella ja aidosti! Ja sun kuvat on ihan supereita ♥

Ja mitä ite postauksen aiheeseen tulee, niin oon ihan samoilla linjoilla! Parhaillaan juuri odotan millonka meidän tytär 5kk lähtee liikkumaan. Ja joka kerta kun hän on mahallaan ja kurkottelee edessään olevia esineitä niin mä mietin, että josko nyt! Mutta kaikki ajallaan 🙂

Kiitos ihanista sanoista! Arvostan! 🙂

Kohta teilläkin tulee se päivä kun tyttönen kääntyy ja pompit tasajalkaa olkkarissa, ku oot niin ilonen 😀

Hyvä postaus ja niin totta!! naurattaa toi ano =D Mutta ihanaa et postaat taas!! Lisää tätä.. ja kiitos tämänpäiväsestä! <3

Muaki naurattaa vähän 😀

Postaan taas kyllä 🙂 Kuhan ehdin!

Ja kiitos sulle <3 Muista. Eteenpäin, sano mummo lumessa! 😀

Hyvä kirjoitus 🙂

Kyllähän jokainen äiti on ylpeä lapsensa uusista taidoista ja itsekin kuulun niihin, jotka aivan varmasti sen tuovat julki jollain tavalla. Ei siksi, että haluaisin leveillä tai siksi, että pitäisin tyttäriäni parempina kuin muiden lapset – olen vain iloinen ja ylpeä, ja haluan jakaa iloni muidenkin kanssa. Onhan se niin hienoa nähdä, kun lapsi ottaa haparoivat, vaappuvat ensiaskeleensa, oppii kannattelemaan päätään, osaa istua itse, oppii hyppimään, tekemään kuperkeikkoja, puhumaan, laulamaan, taputtamaan, käymään pöntöllä.

Musta on mukava kuunnella, kun ihmiset puhuvat lastensa kehityksestä. Ei mulle tule ensimmäisenä mieleen, että tuo tuossa haluaa kiillottaa omaa kruunuaan tai haluaa leveillä. Tai että se pitää mun lapsiani huonompina kuin sen, koska sen lapsi oppi kävelemään 9kk ikäisenä ja meidän tytöt 10kk ikäisenä. Ajattelen, että äiti on innostunut lapsensa uudesta taidosta ja haluaa kertoa siitä nyt minullekin. Kuulijan asenne ratkaiseekin varmasti tosi paljon – joko kuuntelee mielissään ja iloitsee itsekin, tai katkerana kyräillen miettii, että tuossa tuokin nyt leuhkii.

Kyllähän niitä kilpailevia äitejäkin on. Niitä, jotka nostavat itsensä ja lapsensa jalustalle, syystä X. Mitä tämän takana on, en osaa sanoa. Onneksi heitä kuitenkin tuntuu olevan sangen vähän 🙂

Mä uskon että harva on kilpailunhaluinen, mutta kuten sanoit.. niitäkin löytyy.

Musta on kanssa kiva kuunnella kun joku kertoo mitä sen vauva oppi, mutta haluan että myös mua kuullaan. Se vastavuoroisuus!

Asenne on tärkeä juttu monessa asiassa elämässä! 🙂

Kyllä mä kanssa väittäisin että kyseessä on ennemmin kuulijan ajatukset eikä innosta puhkuva äiti. 🙂 Mulla on monta kaveria joiden kanssa monesti tulee juteltua ja ”vertailtua” kenen lapsi oppi mitäkin ja missä iässä, eikä siitä kukaan pahastu. Ihan samaan tapaan vertaillaan noiden taaperoiden luonteita. Se on musta hirmu mielenkiintoista huomata miten isoja eroja noin pikkuisissa ihmisissä jo on, ei kyse ole mistään ”mun lapsi oppi syömään aiemmin kun sun” kilpailusta. 🙂 Koko äitimaailmaa dramatisoidaan kyllä ihan liikaa, aina kaikesta poimitaan ne mädät omenat. Harvoin lehdissäkään on siitä kuinka ihania ystävän kanssa vauvatreffit on tai millaista tsemppiä voi toiselta samassa tilanteessa olevalta voi saada, sen sijaan joka lehteen tuntuu mahtuvan sitä samaa sontaa mitä av-palstoillakin pohditaan. 🙂

No niinpä! 😀 Jos lukis vaan lehtiä niin tää on kaiken mukaan yhtä kakkaa vaan tää äitinä olo. Yksin ilman ystäviä hylättynä, kilpaillen kenen vauvan kakka on isoin tyyliin.

Lehdet vois joskus ottaa huomioon sen pehmeänkin puolen. Paljon on hyviä asioita eikä kaikki ole läpimätää aina!

Kivasti kirjoitettu ! 🙂 Olen aika samoilla linjoilla kanssasi, täälläkin hehkutetaan kaikki uudet jutut 😀 Turha kilpailu on ihan tyhmää !

Ootpa yksinkertanen. Oot turha.

Hetken mietin, etten julkasis tätä kommenttia, mutta toisaalta mielipide tämäkin on. Samalla tapaa kuin esimerkiksi postaus on oma mielipiteeni.

Eikä mielipiteistä kannata loukkaantua, ei postauksen tai kommentin perusteella.

Ehkä mä joskus oon yksinkertanen, sen myönnän rehellisesti 😀 Mut se on vaan osa mua!

Turha mä en ole, kuten ei ole kukaan ihminen maan päällä. Jokainen on jollain tapaa merkityksellinen ja jokaista tarvitaan johonki.

Sen sijaan esineet tai asiat voi olla turhia. Kuten vaikka mielipide, postaus tai sun kommentti 🙂

Ja pakko kysyä.. miks luet, jos et tykkää? 🙂

Hienosti kirjotettu! Pakko vielä sanoa, että ihanaa kun oot tullu taas kirjottelemaan. Näitä sun tekstejä on niin kiva lukea! 🙂

Kiitos kun kommentoit ja on kiva oikeasti kirjoittaa taas.

Tuntuu hyvältä, kun saa OMIA ajatuksia purkaa paperille, vaikkei niissä aina oliskaan järkeä 😀

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.