Aforismi
20.2.2014

Ajatuksia ihmissuhteista

Ihmissuhteiden vaikeus, se on oikeasti käsin kosketeltavaa. Onko liikaa pyydetty, että edes joskus joku menisi helposti ja sujuvasti?

Ihmiset ovat yksilöitä, erilaisia itsenäisiä olentoja. Toinen nauraa kepeästi, toiselle maailma on vakavampi paikka. Yksi vetäisee herneitä helposti ja kolmas itkee herkkyyttään. Mielipiteistä puhumattakaan! En usko, että tässä maailmassa olisi YHTÄKÄÄN ihmistä, joka olisi kanssani samaa mieltä joka asiassa.

Noh, se perus klisee on, että erilaisuus on rikkaus. Ja se on. Rehellisesti tähän kirjoitan, että en kestäisi katsoa omaa naamaani kovin pitkään. En kestäisi lukea omia ajatuksiani päivästä toiseen. En kestäisi sitä vellovaa samanlaisuutta sekä tasaisuutta. Elämässä pitää olla se ripaus konfliktiä, mutta tietenkin hyvän maun rajoissa.

Olen aina sanonut, että Samun kanssa sovimme toisillemme. Olemme kuin yö ja päivä. Mielipiteemme poikkeavat, makumme on toisensa vastakohta ja jopa ajatuksemme menevät ristiin. Onhan se välillä turhauttavaa, mutta oikeastaan aika vapauttavaa. Kumpikaan ei yritä väkisin miellyttää toisiaan, koska tiedämme mitä olemme ja elämme sen säännön mukaan. Pääasia on kuitenkin se, että opettelee tekemään kompromisseja.

Luotan Samun läsnäoloon ja siihen, että tämä pysyy. Yleisesti olen vähän hukassa ja epävarma, pelkään jopa itse itseäni. Pelkään muita ihmisiä ja pelkään luottamista.

Yksinäisyys on todella syvä kolhu jokaiselle, joka sen joutuu kokemaan. Elämästä ei suoranaisesti selviä hengissä yksin. Jokainen tarvitsee sen ihmisen, jonka luokse pyöräillä vesisateella, koska haluaa vain hetken katsoa toista silmiin. Jokainen tarvitsee sen ihmisen, jonka kädestä pitää jännittävällä hetkellä kiinni. Jokainen tarvitsee sen ihmisen, jonka kanssi ei vaadita sanoja.

Olen väsynyt vihaan, katkeruuteen ja riitoihin. Harmittaa nähdä sitä joka päivä. Jos voisin, tarttuisin siitä rumuudesta kiinni ja saisin sen katoamaan. En ymmärrä sitä, että pienestä sanasta käännetään iso soppa. En ymmärrä, että keskustelusta tehdään suuremman luokan draama. En ymmärrä, että tahoja vedetään mukaan kuin sotajoukot konsanaan. En tosiaan ymmärrä ja kuten sanoin, haluaisin sen kaiken vain kadottaa.

Jokainen voi valita sen, että mille tielle astuu. Minä valitsen sen tien, jossa en halua satuttaa toisia ihmisiä. Olen mieluummin heikko ja yksinäinen, kun ruma sisältä ja suosittu. Kärsin sen, että heikkouttani käytetään itseäni vastaan ja tunnen sen tuskan sydämessäni. Vaikka se sattuu, tiedän kuitenkin tekeväni oikein.

Ei hyvää ilman huonoa. Aina olen ajatellut, että kurjia asioita seuraa hyvät asiat. Uskon tasapainoon. On pakko tapahtua molempia, jotta se säilyy. Ehkä sain tarkoituksella lähiaikoina ikäviä asioita niskaani, ehkä kärsin hyvästä syystä. Ehkä seuraavaksi on minun vuoroni loistaa ja hymyillä.

Sydämestä leviää lämmin hehku, kun edes vähän ajattelen asiaa. Pieni kujeileva hymy nousee huulilleni. Huokaisen helpotuksesta. Yksi ilta tässä vähän aikaa sitten Samu kysyi: ”Mitä sä olet tehnyt kun sun silmäsi näyttävät noin kirkkailta. Sä olet todella kauniin näköinen juuri nyt.” Kysymykseen oli helppo vastata; Olen saanut ystävän.

Feeling Good.

Kommentit

Näitä sun kirjoituksia on kyllä tosi kiva lukea, kun osaat aina hyvin laittaa noi välit teksteihin ja väleihin myös isoa tekstiä, tämä on niiku visuaalisesti antoisaa luettavaa – ei tästäkään edes huomannut ettei ollut kuvia 🙂

T: Visualisti 😉

Mie myös koen olevani ”liian lojaali ja hyvä” ystävä kun niiiiin moni on selkään puukottanut. Siispä nykysin heivaan itse ne ihmiset aika nopeesti elämästäni jotka tekee minuu kohtaan jtn kyseenalaista.:)

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.