Äitiys
20.11.2013

Osakseni annettu rooli kertoo Minusta, eikä kenestäkään muusta.

Osakseni annettu rooli kertoo Minusta, eikä kenestäkään muusta.

Kuinka moni on löytänyt itsensä siitä tilanteesta, kun lauma paremmuutta havitteleviä äitejä ”kinastelee” siitä kenen lapsi oppi ja mitä ensimmäisenä? Kenen vauvalla on eniten hiuksia ja kuka saa eniten lahjoja? …Ja lista jatkuu.

Aika usein ihmiset vertailevat lastensa kehitystä toisiin lapsiin, vaikka näin ei missään nimessä pitäisi tehdä. Jokainen äiti on tottakai sitä mieltä, että oma lapsi on paras ja ihaninta maailmassa. Näin saakin olla! Olen minäkin innoissani lukemattomat kerrat kirjoittanut ja hehkuttanut, kun Topi on ottanut uuden askeleen kohti isoa poikaa, mutta ikinä en ole halunnut sillä väheksyä muita. On minut joskus toki leimattu ylimieliseksi idiootiksi, jolle tärkeintä on vain oma lapsi. Melkein oikein. En todellakaan miellä itseäni ylimieliseksi tai sanoisi olevani sen idiootimpi kuin kukaan muukaan, mutta KYLLÄ; oma lapseni on minulle tärkeintä ikinä! Ja niin sen tulee olla jokaisen äidin kohdalla näin.

Mutta kysymys kuuluukin, että miksi ihmiset eivät mieluummin keskity niihin omiin lapsiinsa vaan siihen hernepalkojen nenään vetelyyn siitä, että jonkun toisen lapsi osaa jotakin paremmin? Tai miksi katkeroitua siitä, että toisella on joku asia paremmin?

Jokaisella meillä on roolimme, elämämme ja taitomme. Jokaisella on omat kurjat osamme ja asiamme. Minun murheeni ei ole sinun murheesi. Minulla on oikeus surra, olla pettynyt tai oikeus olla jossakin asiassa huonompi ilman sinun pilkkaamistasi. Minulta ei ole pois, jos sinulla joku asia on paremmin. Niinkun sinultakaan ei ole pois, jos minulla on jotakin mitä sinulla ei ole.


Ei aina täydy olla paras, varsinkaan lapsen kustannuksella. Luulen, että lapsesta voi tulla helposti onneton, jos äidille kaikki on vain voiton tavoittelua. Paineet kasvavat. Jonain päivänä tulee se hetki, kun tämä ei pärjääkään ja mitkä tunnontuskat siitä tuleekaan.   ”Enkö minä kelpaakaan äidilleni?”


Mikä minä olen teitä neuvomaan? En yhtään mikään. Mutta tämä on minun mielipiteeni ja ajattelin vain pyytää teitä pysähtymään hetkeksi miettimään. Aina saa hehkuttaa ja olla onnessaan, mutta hopea ei ole häpeä!

Jokainen toki tekee ne ratkaisut itse ja toiset kulkevat kivisemmän polun. En voi koskaan sanoa, että olisin absoluuttisesti oikeassa asioista, mutta tässä puolellani on maalaisjärki. Vai onko sinun mielestäsi oikein esittää jotakin muuta mitä et oikeasti ole? Onko oikein painostaa lasta asioihin joihin se ei ole valmis? Onko järkevää kertoa netin ihmeellisessä maailmassa asioita, jotka eivät pidä ollenkaan paikkaansa? Harmittaa, että jotkut eivät vain näe asioita kirkkaasti ja jonain päivänä esimerkiksi painostetun lapsen kehityksessä voi tulla taantumaa, joka johtuu ainoastaan siitä paremmuuden tavoittelusta.

Muistelen, että olin aikoinaan myös itsekin hieman neuroottinen opittujen asioiden suhteen. Elin yhteisössä, jossa vanhemmat kilpailivat jatkuvasti keskenään. Uutena äitinä yritin kuulua porukkaan ja tavallaan uskottelin itselleni, että tätä se äitiys on. Kilpailua, kultamitalleja ja häpeällistä häviötä.

Onneksi voin sanoa, että kasvan henkisesti koko ajan. En koe enää tarvetta miellyttää muita ja ”kuulua porukkaan”. Osaan painaa ruksia, kun huomaan minuuteni lipsuvan käsistäni. Ihmiset ovat joskus kyllä pahimman luokan sopulilauma! Kun yksi hyppää jyrkänteeltä, niin loput seuraa perässä.

Joskus jopa tämä blogin pitäminen tympii. Tässä touhussa on huomattavissa sitä aikuisuuden katoamista. Jälleen kerran täytyy kilpailla. Kenellä on eniten lukijoita? Kenellä on eniten tykkäyksiä kuvassa? Mikä juttu on matkittu kenenkin blogista?

Laatu korvaa määrän. Again. Itse otan mieluummin muutaman lukijan, joita oikeasti kiinnostaa kirjoitukseni ja jotka oikeasti jaksavat edes joskus heittää kommenttia tai tukea, kun sen tuhat lukijaa vain näön vuoksi.

En sano, että jokainen bloggaaja näin tekee tai edes suurinosa. En sano, etteikö uusi lukija sykähdyttäisi sydäntä. Sanon, että en ymmärrä sitä, kun ihmiset muuttavat todellista luonnettaan vain sen takia, että saisivat jonkintasoista hyväksyntää ja jälleen kerran mahdollisuuden olla parempi kuin toinen.

Minä rakastan olla minä. En halua peitellä kenellekään sitä aitoa totuutta itsestäni. Ehkä joskus pitäisi osata suodattaa asioita tarkemmin eikä olla niin avoin. Mutta se on vastoin periaatteitani. Asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä eikä sorruta valehteluun. Valheenpuhuja paljastuu aina, naamio ei kestä ikuisesti. Ja kun totuus tulee ilmi… sitä on enää turha itkeä siinä vaiheessa.

Siksi valitsen sen helpomman tien, jonka kautta en joudu suremaan epävarmuuttani. Sen tien, jossa en joudu stressaamaan jatkuvasti uudesta aiheesta kilpailla. Sen tien, jossa en käytä lastani häikäilemättömästi hyväkseni parantaakseni itsetuntoani.

Joten kestäkää! Aion aina ja ikuisesti puhua asioista, enkä jäädä märehtimään johonkin nurkkaan vain siksi, että muut haluavat rajoittaa tekemisiäni. Kestäkää, että en halua kilpailla missään asioissa, vaan elää normaalia elämää. Kestäkää, että aion olla oma itseni.

En tiedä onko se tyhmyyttä vai viisautta, mutta mieluummin otan vapaaehtoisesti vastaan hopea mitalin. Mieluummin myönnän tappioni ja nousen sen jälkeen entistä vahvempana.

Olen aito. Olen rehellinen. Otan vastaan sen mitä elämässä tarjotaan. Hymysuin ja ylpeänä. 

Jonain päivänä kiusaaminen loppuu ja tiedän, etten kärsinyt turhaan. Ainakaan minusta ei koskaan tullut kiusaajaa.


Mukavaa keskiviikko-iltaa….

                                               …toivottaa sopuli, joka päätti pysähtyä kielekkeen reunalle ja erota massasta.





Tämä on mielipidekirjoitus, jota ei ole osoitettu kenellekään henkilökohtaisesti.

Loppuun kevennys Feissarimokista 😉






Kommentit

Justiinsa tätä on tämä nykyajan äitiys 🙁 siis noilla erinäisillä palstoilla. Mä en voi käsittää sitä?! Vaikka onki hormoonit ja kaikki pinnas nii eikö vois vaan olla kommentoimatta. Ja ku monet loukkaantuu niin pirun herkästi ihan kaikesta, vaikka ei ketään arvosteltas mistään nin silti suuttuvat!? Mä oon alkanu jo miettiin, että vertaistuki my ass. 🙁 sellasta on turha netistä hakee! Mä en käsitä miten jotku saa kaiken käännettyy silleen, että se joka tarkotti hyvää onki joku AIVOTON juntti, joka arvostelee muita…. Mä oon kyllä kans niin väärinymmärretty yhdessä vauvaryhmässä. Vaik en pahalla sano ikinä ja koen, että kun jollakin on oikeesti vaikeeta ja kirjottaa niistä, niin koen että jos niistä mun neuvoista ois hyötyä hälle! Tai omista kokemuksista ois. Mutta kun ei. Pitäs vaan tajuta olla kommentoimatta yhtään mitään. 😉

No netissä tulee kyllä olla varovainen… ihmiset loukkaantuu, ymmärtää väärin ja vaikka mitä. Kyllä netistä sitä vertaistukeakin löytää, mutta siinä ohella tulee myös ne paskat ihmiset.

Harmi, että oot väärin ymmärretty 🙁

ja taas hieno teksti! :> Elämä kyl valitettavasti on kilpailua, ihan syntymästä kuolemaan.. :/ Sen ei pitäis olla niin, mut nykymaailmassa se vaan on.. Kisataan ihan kaikesta, jopa niistä huonoista jutuista. Ja jotkut äidit on tosiaan niin tyhmiä, että kisaa lapsen kustannuksella, pakottaa just tekemään asioita mihin lapsi ei todellakaa oo valmis ja se on väärin! Toisinaan netissä ainaki kirjotettuna ni jotkut asiat saattaa kuulostaa siltä että kisaillaan, vaikka ei aina niin olis, mut kyllä sen useimmiten kumminki erottaa, että millä tyylillä esim kommentti on jätetty!

Toivottavasti kiusaajat jättää sut joskus rauhaan, kiusaaminen on niin typerää ja lapsellista 🙁

Mäkin toivon, että tää kiusaaminen loppuis jo. Kyllästyttää, turhauttaa ja ärsyttää jo.

Ja olis kiva, jos kilpailu loppuis. Mutta se on varmaan TURHA toive.

Ei mulla ainakaan koskaan silmien eteen oo osunut lapsilla kisaamista, ihan samanlailla jokainen hehkuttaa omaansa ja on innoissaan uusista jutuista. 🙂 Se on mun mielestä ihan itsestä kiinni miten suhtautuu toisten hehkutuksiin, jos ottaa sen asenteen että tuo vain leuhkii lapsellaan niin tottakai ne jutut silloin kuulostaa kisaamiselle, mutta jos on itse kykeneväinen iloitsemaan toisenkin lapsen taidoista (tai mistä vaan) niin silloin on näkökulma ihan toinen. 🙂 Mun mielestä on ainakin hienoa että voidaan äiti-kavereiden kanssa kaikki puhua ja hehkuttaa omia ja toisten lapsia ilman että kukaan pitää sitä minkäänlaisena kilpailuna. 🙂

Ymmärrän täysillä sun pointin ja oon samaa mieltä.

Mutta kun mä taas olen törmännyt niihin äitiehin, jotka pistää lapsensa tekemään asioite, joita ei vielä kuuluisi. Äiteihin, jotka kiirehtivät, koska ovat huomanneet jonkun toisen osaavan jotakin. Äiteihin, jotka väittävät lapsen osaavan asioita, joita se ei sitten livenä osaakaan ollenkaan. Äiteihin, jotka sanovat, että ”kyllä meillä vaan osattiin tuon ikäisenä, vaikka minun poikani on nuorempi kuin sinun poikasi…”

Mielestäni tuo ei ole normaalia ja miellän sen kisaamiseksi. En kyllä jaksa lähteä siihen mukaan, koska tyhmäähän tuollainen on! 🙂

Muuten en ota toisten hehkutuksia kisailuna, vaan iloitsen mukana kuten juuri tuossa kerroit miten se yleensä menee!

Kateus on jännä juttu ja äitien kilpailuvietti vielä jännempi! Kateuttakin kun on tervettä ja sairasta. Itse kuulun (toivottavasti) näihin terveisiin kadehtijoihin.

Sulla on kyllä sana hallussa! 🙂

Hyvä postaus <3 täällä on sit toinen sopuli 😀 mäkään en millään jaksais kulkea värittömän massan mukana.

Paljon asiaa oli tekstissäs!! Toivottavasti ihmiset lukee tätä ajatuksen kanssa.

Kivaa iltaa teille <3

😀 Hello sopuli! Tehäänks erilaisista sopuleista uus lauma?

Mäkin yritän olla kuulumatta massaan, mutta pyrin myös olemaan oma itseni. Joskus tykkään joistain massajutuista oman itseni enkä niiden muiden takia!

Ja toivotaan tosiaan,että jotkut lukee tämän ajatuksella!

Kivaa iltaa myös teille! ♡

Vieläkö sua kiusataan? ;(
Osa syy miksi itse aikoinaan hain kouluun PK-seudulle oli edellisen pikkukaupungin kiusaajat (en tietysti vain heidän takia, mutta kyllä he olivat yksi syy miksi halusin pois) Olin todella onnellinen, kun pääsin hakemaani kouluun, sitten tulinkin raskaaksi. Jouduin takaisin pikkukaupunkiin jossa kiusaaminen, paskan jauhanta -kaikki, vain paheni raskausaikanani. Itkin joka viikko terapeutilleni, etten halua kasvattaa lastani sellaisessa kaupungissa.
Pojan syntymän jälkeen kaikki muuttui. Luulen, että kiusaajat huomasivat minun aikuistuneen ja kasvaneen niin, etten välittänyt heistä ja heidän sanomisistaan enää pätkääkään, joten he eivät jaksaneet enää jatkaa.
Nyt olen reilun kuukauden asunut poissa sieltä ja tuntuu älyttömän hyvältä. En tiedä mitä tässä nyt oli se pointti… Varmaan se, että tiedän miltä kiusaaminen tuntuu ja tiedän miltä se tuntuu, kun se kaikki on vihdoin loppu!

Ihan älyttömän hyvä kirjotus! Vaikutat teksteistäsi ja mielipiteistäsi hyvin samanhenkiseltä mitä minä olen 🙂

Kyllä kiusataan. Mihinkäs koira karvoistaan pääsisi? 😉

Ihana kuulla että kurjista kokemuksista huolimatta sulla menee nykyään hyvin. Kiusaajille paras tapa ”antaa kuonoon” on olla välittämättä!

Kiitos kun jaoit sun kokemuksen! 🙂

Osuva kirjoitus, toiset lapset on hyviä nukkuja, toiset hyviä syöjiä. On niit verbaalisesti lahjakkaita ja sitten motorisesti lahjakkaita. Niko on kehittynyt tosi hyvin ja hyvissä ajoin niin kuin minäkin lapsena. Mulla alkoi oikeastaan ongelmat koulu alkaessa lukihäiriö ja lievää hahmotushäiriötä opin lukemaan vasta toisella luokalla kunnolla. Kyllä mä äitinä on sortunut kadehtimaan muiden lapsia, esim kummityttöni on kuukauden Nikoa vanhempi ja lähti kävelemään 10 kuisena. Olin TOTTAKAI äärimmäisen ylpeä kummitytöstäni, enkä todellakaan alkanut tämän äitiä mollaamaan onhan hän ehdottomasti yksi rakkaimmista ystävistäni. Mutta kadehdin ja toivon että voi kun oma poikanikin pian oppisi ja kyllähän oppi ihan itse silloin kun oli siihen valmis eli meidän tapauksessa 11 kuisena. Jossain määrin olen sitä mieltä että kateus on tervettä ja kaikissa meissä ihmisissä sitä on.Miten antaa kateuden vaikuttaa itseensä ja ympäristöönsä on sitten jokaisen ihmisen itseopittava. Saa olla vähän kade, mutta se ei saa muuttaa ihmistä ilkeäksi 😉 -Johanna

Joo onhan se totta, että jokainen kadehtii joskus. Ja tosiaan ei siinä ole mitään väärää, kunhan ei käännä sitä kateutta katkeruudeksi joka usein näkyy kiusaamisena. Niinkuin tässä munkin tapauksessa.

Kiitos kommentista!

Tosi hieno kirjotus taas kerran Anette! <3 Jokasen pitäis pysähtyä miettimään näitä asioita. Äsken laitoin pyykkejä kuivumaan ja katselin omaa rakasta lastani, joka leikki lattialla. Mieleeni tuli ajatus, että olen ihan mielettömän onnellinen tästä kaikesta mitä minulla on. Tottakai kaikilla on joskus huonoja päiviä mutta pitäisi osata nauttia elämän pienistä asioista. On ilo lukea sun blogia kun kirjoitat niin aidosti! Tsemppiä sinne ja ihanaa joulun odotusta koko perheelle <3

Kiitos mielipiteestä ♡

Ja ihanaa, että tykkäät lukea blogiani. Aitouteen pyrin!

Hyvää Joulua myös sinne!

Hyvä postaus 🙂 mäkään en näe kilpailussa järkeä. Hehkutan kun oma lapsi oppii jotain ja ihastelen kun muiden lapset oppivat.

Puhut niin asiaa! Minä näen, että monesti näissä tapauksissa taustalla on vain kateus ja huono itseluottamus. Jos omaa hyvän itseluottamuksen sitä ei tarvitse pönkitää millään, hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet, pätee myös lapsiin. Hienoa, että sinä olet tyytyväinen itseesi 🙂

Kateus ja huono itseluottamushan se on. Tällaiset ihniset turvautuu ilkeilyyn, huutamiseen ja haukkumiseen.

Kiitos kommentista!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.