Luonne
11.10.2013

Millainen minä olen?

Nyt kirjoitan ihan vain itsestäni.

En tiedä minkälainen kuva teillä on rakentunut ”Operaatio Äiti. -blogin Anetesta”. Joten kysyn teiltä; mitä nämä tekstit kertovat minusta? Millainen mielestänne olen?


Jos lukisin omia tekstejäni ulkopuolisen silmin, kiinnittäisin huomion ainakin ainaisiin ostospostauksiin. Ehkä pitäisin itseäni hieman leveilevänä jopa?

Huomaisin myös vahvat mielipiteet ja pitäisin itseäni itsevarmana. Ajattelisin, että olisin sanavalmis ja ehkä joskus jopa jyrkkä.

Pitäisin itseäni hössöttävänä, stressaavana ja hieman epävarmana äitinä.

Mutta mitä mielestäni oikeasti olen TAI mitä oikeasti pyrin olemaan?

Olen suhteellisen rauhallinen luonne. Aika harvoin haluan lähteä mukaan riitoihin tai väittelyihin, mutta niihinkin on tullut eksyttyä. Esimerkiksi kuitenkin äityleissä välttelen riitaketjuja ja päivitän mielummin sitä tasapaksua tylsää kauraa. En nauti konflikteista tai sanaharkoista. Vihaan nimittelyä, huutamista tai välirikkoja. Pyrin aina selvittämään kaikki kesken jääneet asiat, vaikka stressitaso nousee tuhanteen hankalista asioista jutellessa.

Ennen olin kamalan epävarma kaikessa. Tämän blogin, monien kiusaamisien ja äityleiden (voi kyllä!) myötä itsetuntoni on kohonnut paljon. Huomaan, että ehkä osaan tehdä jotakin oikein, koska ihmiset jaksavat seurata meidän elämäämme. Enkä enää alennu kiusaamisen kohteeksi, vaan osaan pistää hanttiin. Osaan jättää kiusaajat omaan kastiinsa ja jatkaa omaa elämääni ilman sitä kaikkea paskaa. Nykyään olen epävarma vain joissakin vanhemmuuteen liittyvissä asioissa. Olen vasta opettelemassa äitiyttä ja siksi kutsunkin tätä kaikkea Operaatio Äidiksi.

Mitä muuta? Olen ehkä vähän hölmö ja yksinkertainen. Joskus vastapuolesta voi tuntua, että keskustelee idiootin kanssa. En tajua välttämättä vihjailua, vitsejä tai pilkkaamista. Hymyilen vain typeränä ja jatkan toisesta aiheesta.

Pyrin hyvään. Haluan auttaa toisia ja tarjoan usein apuani. Ennen Topia kuuntelin monia ihmisiä ja tuin heitä vaikeissa asioissa. Välitin suoraan sydämestä. Ihmisten lisäksi huolehdin luonnosta, vaikka toki parantamisen varaa on vieläkin. Haluaisin antaa itsestäni mukavan, ystävällisen ja muut huomioonottavan kuvan.

Olen kuitenkin ihan jäätävän ”ujo”. Uusien tuttavuuksien tekeminen, paikkoihin lähteminen tai esimerkiksi puhelimella soittaminen tuottavat vaikeuksia. Jännittää, pelottaa ja kammoksuttaa. Enkä edes osaa sanoa miksi. Tiedän vain, että kylmä hiki nousee pintaan, sydän hakkaa hulluna ja tekee mieli juosta karkuun. Jos pääsen paikalle, pärjään ihan hyvin. Olen puhelias, sosiaalinen ja otan kontaktia muihin. Kukaan ei huomaa, että olin juuri hetkeä aikaisemmin seisonut kalman kalpeana oven takana arpomassa uskallanko tarttua kahvaan.

Sosiaalisten tilanteiden välttely vaikuttaa toki paljon. Olen ehkä hieman kömpelö ja epäselvä. Saatan puhua ihan hulluna ja tätä kutsun itsesuojeluvaistoksi. Joskus puhuessa sylki tuo suuhun vääriä sanoja ja saatan kuulostaa vaikkapa törkeältä, vaikka en sitä tarkoita.

En koskaan ikinä haluaisi loukata ketään tietoisesti. En halua haukkua, mollata tai iskeä tikaria kylkeen. Olen perusluonteeltani hyväntahtoinen, mutta usein löydän itseni siitä tilanteesta, että joku loukkaantuu sanomisistani. Yritänkin muistuttaa itseäni (niinkuin moni muukin..), että ajattele nyt tarkkaan miten ilmaiset asian, jotta se ymmärretään oikein.

Ehkä jonakin päivänä opin ja saan ystäviä. Ehkä jonakin päivänä en enää ole tällainen. Ehkä jonakin päivänä olen täysin itsevarma ja osaan ilmaista mitä tarkoitan.

Tällä hetkellä olen vähän yksinäinen.

Luen kaikkien kommentit ja otan kritiikit vastaan, mutta pahimpia haukkumisia en enää julkaise.

Kommentit

Voi sinua. <3 Itte oon kans tosi epävarma vaikka tosi moni joka ei mua tunne, niin pitää mua ylimielisenä tms.. koska omaan mielipiteitä. Mut tosi usein tulee eteen, et ihmisil on tullu ihan vääräkäsitys jostain… sit saa yrittää oikaista asias ja taas joku käsittää väärin. Ja tuosta omista lapsista puhumisesta, kaikkihan sitä tekee.. varsinkin jos on kotona lasten kans.. miks se lapsista puhuminen on tabu, mut ryyppyreissuista puhuminen ei? Kyll mua ainaki kiinnostaa toistenki lasten taidot… Sikshä mää näitä blogeja luenki. 🙂 (näist kommenteist tuli mielee. ) kirjotan kännykällä nii vähä töksähtelevää tää teksti, sori. 🙂

Ei oo töksähtelevää 🙂

Mun mielestä jokainen saa kanssa puhua lapsistaan niin paljon kun haluaa. Ja aion omassa blogissa ainakin puhua. Tää kertoo kuitenkin paljon Topin elämästä 🙂

Refluksikon äitinä ymmärrän täysin vaateostelusi. Meillä loppuisi vaatteet todella nopeasti kesken, jos yhtä kokoa varten varaisi vaikka vain viisi vaatekertaa.
Refluksin päälle ruokailut vastusteluineen ja joka kerta vähintään paita menee vaihtoon (jos aina edes jaksaa sitä heti vaihtaa). Siihen vielä kuolatehtailu ym.
Meillä on myös keskonen (rv 36+4). Ja kyllä, alle 37 viikkoisena syntyneet ovat keskosia. En pysty verrata lapseni kehitystä samoihin aikoihin syntyneisiin, vaan ennemmin lasketunajan mukaan. Tottakai ilman komplikaatioita kohdun olot voittavat ennenaikaisen syntymän.

Niin loppuis meilläkin pahoina kausina!!

Ja en mäkään vertaa Topin kehitystä täysin ikäsiinsä. Topi on keskonen ja sitä ei mikään muuta, vaikka kuka väittäisi mitä mulle!

Mun mielestä kaikki tekee rahalla mitä haluaa. Minä käytän omia rahojani myös lasten vaatteisiin. Onhan se kiva kun joka päivä on erilaiset vaatteet:)

Blogin (ja ehkä vähän äityleiden) kautta oot antanut mulle itsestäs kuvan, ettet olisi hiljainen, vaan enemmänkin höpöttämässä kaikille hyväntahtoisesti pojastasi. Ja uskon kyllä, että jokainen äiti on epävarma lapsen kasvusta/kehityksestä, mutta rohkeana pidän sitä, että uskallat asiasta kysyä, vaikka se leimaisikin joidenkin silmissä.
Ja siis itsekin sorrun useasti vaan höpöttämään pojistani (koska nehän mun elämässäni on kaikkein tärkeintä ja niiden kanssa päivät vietän), mutta ikävä fakta on, ettei kaikkia välttämättä kiinnosta toisen lapsen taidot ja kehitys, mutta puolestaan iloitsee oman lapsensa jutuista tottakai.
Mutta kovin positiiviselta ja hyväntahtoiselta nuorelta naiselta vaikutat!

Ja itse siis tykkään sivusta seurata teidän elämää, en siis stalkkausmielessä 😉 Mielestäni kirjotat hyvin ja kattavasti sekä Topin suloisuuskuvia vois katsella loputtomiin!

Enemmän mä olisin huolissani, jos omasta lapsestaan ei voisi puhua tai iloita opituista asioista 😉

Ja yo. kommentteihin; tottakai siinä helposti lähtee puolustuslinjalle, koska en edes tahdo kuvitella kuinka paljon todella anot kirjottelee pskakommentteja saati kirjotellaan palstoille törkytekstiä teistä. Liekö syynä katkeruus/kateellisuus/vai mikä…senkun tietäis.

Joo kyllä sitä joskus tulee puhuttua Topista ehkä vähän liikaakin.. 😉

Mutta aika moni äiti puhuu lapsistaan. Ainakaan mulla ei oo muuta kerrottavaa, koska oon aina vaan Topin kanssa 😀

Ihan symppikseltä vaikutat, mut tosi epävarmalta. Ja Topin kehitystä mun mielestä hirveesti puolustelet ”keskosuudella” ym, vaikka mun mielestä Topin kehityksessä ei edes ole mitään häikkää.. toisinsanoen ehkä odotat et Topi kehittyis nopeasti/nopeammin ku muut. Ja sit sellanen et jos pyydät neuvoja tai sulle annetaan neuvoja/vinkkejä, ni et halua vastaanottaa niitä, vaan aika töykeästi/tökerösti vastaat. Kirjoitusten perusteella äitinä vaikutat reippaalta ja jaksavalta -> menossa kokoajan 🙂 Liiaksi stressaava, koita relata ja nukkua kunnon yöunet 🙂

En julkaise nyt anonyymi kommenttiasi.

Mutta minäkin olen vain ihminen ja yritän parhaani. Otan oppia virheistä ja palaute on mennyt perille 🙂

Kommentoit kuitenkin nyt 🙂

Mun mielestä on kiva, että ihmiset sanoo mielipiteensä. Mutta kannattaa myös miettiä miten asiat ilmaisee.

Ehkä itse joskus tulkitsen jonkun kommentin pilkkana tai kiusana, vaikka se ei sitä ole. Mutta myös joskus moni lukija saattaa ottaa jonkun kommenttini ilkeänä tai tylynä, vaikka se ei sitä ole.

Jokaisen pitäisi tässä pysähtyä ja miettiä. Jättää omat tulkinnat pois ja kysyä, jos jokin hiertää.

Ainakin itse aion yrittää tehdä näin.

Munkin on nyt pakko yhtyä näihin. Olen muutamaan otteeseen kommentoinut sinulle( aivan asiallisesti ja oman mielipiteeni mukaisesti) ja joka kerta olet vastannut törkeästi ja negatiivisesti.. Joten päätin että enpähän enää sitte kommentoi.

Ja ekalle anolle juuri tuo sama, että tökeröt vastaukset johtuvat siitä että kirjoitan vastauksen kiireessä ohimennen kännykällä… 🙂

Huomaan, että ne ovat lyhyitä ja yksinkertaisia ja joskus hymiöt uupuu. Ja ymmärrän, että ne vaikuttavat siis karuilta ja tylyiltä.

Jatkossa yritän muistaa, että yritän lisätä lauseeseen jotakin muutakin, joka kertoo sen oikean mielentilan eikä anna väärää kuvaa!

Tässä kannattaa ottaa huomioon myös se, että saan aika kamalaa tekstiä usein blogiini. Kun on lukenut monen monta kommenttia täyttä paskaa, niin sitä herkästi ärsyttää pienempikin piikittely.

Otan useinkin vastaan negatiivista kommenttia, jos en sitä osaisi ottaa vastaan niin jättäisin varmasti julkaisematta 🙂

Neuvot rekisteröin aina ja monta hyvää olen saanutkin. Ehkä en osaa ilmaista suurta kiitollisuutta neuvoista, mutta tarpeen ne tulevat aika useinkin.

Vaikeasti lähestyttävä saatan joskus olla, koska olen tämän 11 kuukauden aikana saanut osakseni niin paljon kiusaamista, että vaikea luottaa.

Ilkeään kommenttiin saatan vastata sarkastisesti, mutta harva varmaan ilkeilijälle haleja alkaa jakelemaan? 🙂

Ja se kannattaa tosissaan ottaa huomioon, että mulla on lukihärö. Joskus ehkä tulee tulkittua väärin mitä joku kirjoittaa tai sen tekstin sävyä. Ja siihen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Lyhyet ja töksähtelevät vastaukset johtuvat kiireestä ja siitä, että yritän joskus nopeasti vastata jotakin.

Meillä on rahaa ihan riittämiin, mutta nyt kahtena kuukautena on ollut vähemmän isäkuukauden takia. Että en kyllä usein ole sen vähyydestä valittanut.

Itseäni kyllästyttää muiden puuttuminen siihen, että mitä kukakin ostaa ja minkä verran. Ainahan sitä mielipiteen saa sanoa, mutta sitä voi vähän miettiä, että miten sen sanoo. Sä et kuitenkaan tiedä siellä ruudun takana mitä Topi tarvitsee ja mitä ei. Ja vaikka ei tarvitsisikaan kaikkea, ei sillä ole väliä. Koska jokainenhan tekee rahalla juuri sen mitä itse haluaa?

Meillä on kaikille vaatteille käyttöä ja ollut tähänkin asti. Topilla menee 2-5 vaatekertaa päivässä ja pesen pyykkiä kerran viikossa. Aika nopeasti ne jumpperit sieltä kaapista loppuu. Itselle on tämä sopivampi tapa. Tykkään, että on erilaista päälle laitettavaa ja aina puhtaita saatavilla!

Toivottavasti et nyt ottanut tätä hyökkäävänä, ainakin yritin ilmaista itseni järkevästi 😉

Yhdyn tähän kommenttiin hyvin pitkälti! Olen kiinnittänyt myös huomiota siihen, kuinka töykeästi ja hyökkäävästi vastaat aina negatiivisiin kommentteihin ja myös ihan ystävällisen sävyisiin neuvoihin/opastuksiin. Et ilmeisesti osaa vastaanottaa negatiivista palautetta tai et ainakaan osaa käsitellä sitä, kuten myöskään niitä ystävällisiä neuvoja muilta äideiltä. Sinun käytöksesi on harmillista, koska juuri ne töykeät ja todella hyökkäävät kommentit antavat sinusta todella huonon kuvan, niiden takia vaikutat jotenkin aggressiiviselta ja vihaiselta, ja jollain tavalla todella vaikeasti lähestyttävältä.

Toki myös ne itse mainitsemasi toistuvat ostospostaukset aiheuttaa hämmennystä siinä suhteessa, että kuitenkin toisinaan valitat myös rahan vähyydestä ja siitä, kuinka pitäisi säästää. Todennäköisesti Topi pärjäisi hyvin huomattavasti vähemmälläkin jumpperi määrällä?!

”Olen kuitenkin ihan jäätävän ”ujo”. Uusien tuttavuuksien tekeminen, paikkoihin lähteminen tai esimerkiksi puhelimella soittaminen tuottavat vaikeuksia. Jännittää, pelottaa ja kammoksuttaa. Enkä edes osaa sanoa miksi. Tiedän vain, että kylmä hiki nousee pintaan, sydän hakkaa hulluna ja tekee mieli juosta karkuun. Jos pääsen paikalle, pärjään ihan hyvin. Olen puhelias, sosiaalinen ja otan kontaktia muihin. Kukaan ei huomaa, että olin juuri hetkeä aikaisemmin seisonut kalman kalpeana oven takana arpomassa uskallanko tarttua kahvaan.”

Oon samanlainen!

Pah päinvastoin 😀 mutta totta tuo, että netissä saa aivan erilaisen kuvan! 🙂

Jännä kuulla.. 🙂 Koska netissä ei ikinä oikein saa sitä kuvaa millasia toiset on! Oon aatellu että säkin oot kunnon höpöttäjä ja sosiaalinen ihminen, joka ei pelkää mitään 😀

No mulla on tullut susta ainakin sellainen kuva että olet rohkea kun uskallat puhua noin avoimesti teidän elämästä. En varmaan itse uskaltaisi. Ja uskallat puhua mielipiteitä herettävistä asiosta, etkä pelkää muiden reaktioita vaikka varmaan useimmiten tiedät jo kirjoittaessasi että puukkoja varmaan sataa niskaan. Ostelustasi minulla ei ole oikeestaan mitään sanottavaa, jokainen käyttää rahansa niin kuin tykkää. Mä tykkään ite sisustamisesta ;). NIin ja tuosta yksinäisyydestä, niin saan mä vähän siihenkin samaistua. Mulla on tosi ihana mammakaveri mut kun ei sitäkään tuu nähtyä kuin noin kerran viikossa mut se taas on suurimmaksi osaksi ihan omaa saamattomuutta. -Johanna

Millaisen kuvan olen sinusta saanut blogin (ja äityleiden juttujen) perusteella on, että olet tosi ujo, vaikeasti lähestyttävä, jaksaisit höpöttää omasta lapsesta vaikka koko päivän (ei se mitään, niin minäkin ;D ), oot semmoinen leijona emo, niinkun varmasti hyvin moni äiti, ja sellainen vielä, että käännät hyvätkin kommentoinnit välillä pahoiksi, vaikkei sitä niin olisi tarkoitettu, varmasti todella mukava ja kiltti ihminen kun uskallat laskea tutustumaan 🙂

Pitäisi varmaan höllätä vähän ja yrittää antaa ihmisten tulla lähelle.

Se vaan on puolustusmekanismi siihen, että olen saanut niin paljon kiusaamista osakseni netissä kuluneen vuoden aikana.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.