Kesä
3.8.2013

Kesäloma

Jipii! Kesäloma alkoi virallisesti torstaina – siis MINUN kesälomani. Mies ryösti viimeiset vanhempainvapaa viikot ja pitää päälle isäkuukauden. Kuun lopussa odottaakin vuoden tauon jälkeen työt, hui! Aion tehdä töitä siihen asti kunnes isäkuukausi on ohi ja Samu palaa takaisin raatamaan. Sen jälkeen suunnitelmana on, että olen pojan kanssa kotona. Aion toki tehdä noin kaksi iltavuoroa viikossa ja tällöin Topista huolehtii Samu. Täytyyhän ne vaatehullutukset jotenkin rahoittaa, kun pudotaan pienemmille tuille. (Niin ja toki muukin eläminen .. :P)
Aiomme ottaa ilon irti koko lomasta. Miehen oma kesäloma oli touko-kesäkuussa ja tällöin tuli muutettua, löhöiltyä ja oleskeltua. Nyt olisi tarkoitus käydä rannalla, uida ja nauttia hyvistä säistä. Aiomme viedä Topin myös Sealifeen, Lintsille, Seurasaareen, Korkeasaareen ja ehkä jonnekin muuallekin vielä. Serena houkuttelisi, hinta ei.
Tänään Samu bongasi Hietsussa järjestettävän tapahtuman lehdestä ja päätti, että lähdetään siellä käymään. Oikeasti taisi ilmainen Coca-Cola kiinnostaa, mutta kukin tavallaan. Itseä kiinnosti ulkoilu ja lämmin aurinko.
Laittelen PALJON kuvia päivästä. Tuli otettua noin 300 otosta ja olenkin niitä KOKO päivän muokannut. Osa saattaa olla epätarkkoja, koska taas vaihteeksi oli ainoastaan kännykkä mukana. Miksi edes omistan järkkärin, kun se aina lojuu sisällä?
”Onks pakko lähteäää….”

”Ai, mitä! Rannalle vai?!”

Seisominen on ihan huippujuttu nykyään.

Rantsulla järkätty futis oli NIIIIN ihmeellistä seurattavaa.

Kunnon retee äijä 😀

Tehtiin uusi herkkulöytö; Topi suuttui, kun tämä loppui ”kesken”.

Vesi oli ihan kamalan jännittävän hauska asia.

Tarkotus oli kastaa ainoastaan jalat, mutta toinen oli niin innoissaan, että
 riisuttiin vaatteet pois ja mentiinkin uimaan.

Poika on kuukaudessa kasvanut kamalasti ja uimaan meneminen oli todella helppoa.

Topi kääntyi ihan itse istumasta mahalleen ja alkoi peuhaamaan vedessä. Touhua oli aivan ihana seurata!

Kovaa polskimista.

Tuli sitä merivettäkin nieltyä muutamaan otteeseen. (Yök!)

Voi, että oli kyllä toisella HAUSKAA!

Uimisen jälkeen oli hyvä kuivatella auringossa äitin sylissä.
Niin ja Iskän.

<3

Lokit kiinnosti Topia todella paljon; niitä oli pakko koko ajan tuijotella suu auki.

Nestetankkaus pitää AINA muistaa lämpiminä päivinä.
Cokikseen tyytyväinen ukko.

Oleskeltiin pitkiä pätkiä varjossa, ettei iho pala tai pojalle tule liian kuuma.

Ärsyttää, että näytän tosi oudolta kaikissa yhteiskuvissa. En yhtään iteltäni, vaan
jotenki runttuselta.

Näitä kuvia otettiin miljoona ja yksikään ei oikein onnistunut… aina joku
katsoi väärään suuntaan tai irvisti typerästi 😀

Yhtä fiksuja molemmat.

”Ähhähähäh… se on äiti!”

OHO, kaikki kattoo kameraan!

Mun rakkaat!

Mitäpäs rantsureissu olisi ilman hiekkaleikkejä?

Nestettä, nestettä!

Käveltiin puiston kautta ja otettiin muutamia kuvia.

Kunnon mallipose.

Topin lempparipuuha; ruohon repiminen.

Peekaboo!

Saatiin kurreseuraa ja Topi oli ihan haltioissaan. Poika on meidän pieni eläinfriikki!

Topi leikkii kuulemma oravaa 😀

Loppuilta tulikin sitten ajeltua bestiksen kanssa autolla ja kokeilin samalla erästä jännittävän kammottavaa asiaa. Oli siis mukava vapaailta tälle äidille piiiiiitkästä aikaa! Tästä reissusta ajatuksia ja syvällisempää tekstiä myöhemmin, nyt hyvää yötä!

Kommentit

Se on kyl hyvä 🙂 terveellisempää ainakin kun lightit.

Okei 🙂 mä en raaskis kokoaja pistää kun limsassa niin paljon hh:ta. Sekottas mun sokrut 😮

Eikö oo rasittavaa aina pistää sokerilimulle? Ite juon siksi vaan lighteja. T. Anni

pakko kysyä kun pääsin vihdoin koneelle ja katoin noi videot, onko topilla ihan tavallinen vaippa vaan päällä? vai uimavaippa 😀

me käytiin Ninnan kanssa uimassa (mä en kyl uinu vaan Ninna kävi siskon kanssa kastautumassa) niin Ninna oli kyllä ihan ilkosillaan, kun en tajunnu uikkaria ottaa mukaan..

Voi miten hyvä mieli tulikaan tästä postauksesta! Oikeen kesän riemua ja iloista ajanviettoa perheen kesken! Kaikkea hyvää sulle ja perheellesi Anette 🙂 Ps. Topilla on valloittava hymy!

Tuollaisena aurinkoisena päivänä HATTUkin olisi ehdoton päässä tai aurinkolasit:)

Onneksi tämä ”anonyymi K” tietää miten hyvin aurinkolasit korvaavat hatun. Nehän suojaa päätä porottavalta auringolta, eikö? 🙂 Ei ole katsos vaihoehtoa hattu TAI aurinkolasit, on vain se hattu ja plussana ne aurinkolasit kun on kyse pienen pään suojaamisesta.

Miks mä edes vastaan näin turhanpäiväseen kommenttiin, jossa puututaan toisten asioihin?

Kyllä hattu oli, kuten kahdesta ekasta kuvasta huomaa? Aurinkolaseja en taas kuollakseenkaan saa pysymään pojan päässä, ehkä kun toinen kasvaa vähän 🙂

Meijän Niko kans rakastaa noita ella’s hedelmäjuttaja ja aina tulee huuto kun ne loppuu kesken. -Johanna

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.