Yleinen
2.10.2017

Irti oravanpyörästä askel 2 -Puolisoni varjo

Irti oravanpyörästä askel 2 -Puolisoni varjo

Vakituinen työsuhteeni päättyi toissapäivänä. Olen irtisanonut itseni. Parhaiten irtisanoutumiseni jälkeisiä viikkoja kuvasi puhdas kauhu. ”Mitä helvettiä olen mennyt tekemään” -kaikui onton kallonkuoreni seinämillä päivin sekä öin. Nyt jäljellä on tyhjyys. Jotakin, jota minun on vaikea käsitellä.

Mieheni on yrittäjä. Minä olen yrityksessämme mukana. Olen siis yrittäjän puoliso. Aamulla minulta kysyttiin, millä alalla toimin. Vastasin hätäpäissäni olevani ”puolisoni varjo”. Se oli tietenkin vitsi. Olisin voinut kertoa olevani bloggaaja sekä opiskelija. Mutta eihän se nyt kuulosta uskottavalta. Toisin kuin puolisoni varjo?

Aiemmin kaikki oli selvää. Olin hoitaja. Minun oli helppo selittää itselleni ja muille, mitä minä teen. Ammattinimike toi turvan niin sosiaalisesti, kuin taloudellisestikin. Nyt, juuri tällähetkellä minä en hahmota, mitä teen työkseni. Opiskelen valokuvausta ja bloggaan. Miksi se on niin vaikea sanoa? Minusta tämä juuri nimenomainen tilanne on maailman paras. Tässä hetkessä en voisi toivoa enempää. Silti tunnen itseni downsiftaajaksi joka maksaa aivan liian vähän veroja, elää puolisonsa siivellä ja kaikenlisäksi tekee lihansyöjämiehelle vegaanista ruokaa.

Minulta kysytään viikottain, mitä minä aion tehdä tulevaisuudessa. Ystävät ja sukulaiset tietenkin. Ihmisiä kiinnostaa kovasti, mitä kanssaeläjät tekevät elämällään. Tällainen kysymys on osa niin syvällisiä keskusteluja, kuin small-talkiakin. Ihmisen arki on se, mitä tämä tekee. Jos tällaiseen kysymykseen vastaa ”en tiedä” seuraa kiusallinen hiljaisuus tai vaihtoehtoisesti kasa ystävällisiä ehdotuksia siitä, mitä voisi mahdollisesti tehdä. Ihmisen kuuluu tietää, miksi tulevaisuudessa sängystä herätään. Mutta mistä ihmeestä minä sen voisin tietää? Tietävätkö ihmiset aina, mitä he aikovat tehdä vuoden päästä? Minä toivon, että tulemme toimeen taloudellisesti. Sen enempää minä en tiedä. Toivon vain, että elämä kantaa. Että puolisoni kantaa varjonsa.

Oli se hauskaa tai ei, minusta tuntuu varjolta. Ei siitä pääse yli eikä ympäri. Uuvuin hoitoalalla. Väsyin ja kadotin ilon. Minut tuntevat tietävät, että kun minä kadotan ilon, katoan myös minä. Kun valo tulee riittävän lähelle, varjoon kasvaa kiinni ihminen.  Sitä aion tehdä seuraavan vuoden ajan. Olla lähellä valoa. Kasvatella itseäni kiinni varjooni.

Suomessa yrittäjyys on oma luku sinänsä. Jos ei pidä varaansa, voi kadota varjoineen aivan oikeaan varjojen maahan. Ei kannata elätellä liikoja toivoja, konkurssi tuntuu pahemmalta, jos uskoi siihen mitä tekee. Ei pidä haluta liikaa. Toisaalta, jos ei usko tarpeeksi, eikä halua tarpeeksi, ei voi saavuttaa sitä, mitä haluaa. Jos myyt tuotteen 100 eurolla, verojen ja yel-maksujen jälkeen käteesi jää 32 euroa. Siitä summasta maksat mahdolliset materiaalikulut. Jos tällä kaavalla aikoo perheensä elättää, on oltava jäätävän vahva usko itseensä. Minulla ei ole. Onneksi puolisoni paikkaa sen, mikä minussa jää vajaaksi. Aivan kuten minä paikkaan hänen tyhjyyttä loistavan kotityöaukkonsa.

Juuri nyt, minä istun valokuvauskoulun pilkkopimeän ja tyhjän studion lattialla. Seinät ovat sysimustat, eikä tummien verhojen takaa pääse valon kaistalettakaan. Kannettava tietokone lepää reisieni päällä ja radiosta soi Cheek. Kuinkas muutenkaan. Tässä minä istun ja mietin, saanko minä ihan oikeasti luottaa tulevaisuuteen? Onko minulla aivan varmasti lupa olla onnellinen, juuri tässä ja nyt? Ensimmäistä kertaa vuosiin minusta tuntuu, että olen juuri siellä, missä minä kaikkein eniten haluan olla. Sysipimeässä ja viileässä studiossa. Minulla ei ole kiire mihinkään. Viimeinkin minulla on aikaa olla haluamatta mitään suurta. Saan vain kuvata ja kirjoittaa. Yritän painaa tulevaisuuden pelkoni etäälle ja hengittää tämän hetken huolettomuutta. Elämä on tässä ja nyt.

Irti oravanpyörästä osa 1 löytyy Tästä

 

Kommentit

Sydämesi varmaan tietää oliko ratkaisu oikea. Uskon että luovana ja taiteellisena tarvitsit tuon irtioton. Sinun ei tarvitse kysyä onneesi lupaa muilta. Miehesi kanssa olette valjakko joka luotsaa eteen päin. Jos hänelle sopii muutos niin silloin kaikki on ok. Sinun tulee rohkeasti tunnustaa se mitä osaat ja haluat eniten. Arvostelujoita riittää aina. Valokuvaus ja blogit etc ovat tätä päivää. Etsi aihe mikä on sinua lähellä ja tuo se maaiman nähtäväksi. You can do it 😊

Minä irtisanouduin vakityöstä viikko sitten, en voinut olla siellä enää. Ei ole puolisoa, en voi olla kenenkään varjo. Taitoja on. Niillä on pakko nyt elättää itseni ja lapseni. Pakko uskoa. Pakko lentää. Välillä pelottaa ihan tosi paljon.

Tein tuon saman eli irtisanouduin oravanpyörästä 7 vuotta sitten. Olen myös ollut puolisoni firmassa siitä asti ja nyt olen vain varjo edelleen. Koen, että siipeni on katkaistu tai että olen kultaisessa häkissä. Koska liitossa on kaikki ok, mutta henkinen yhteys puuttuu, luulen, että seuraava siirto on kasvattaa siivet ja löytää flow. Uskoa universumiin, rakastaa ja elää täysillä. Tsemppiä, kyllä se sieltä löytyy, rakkaus itseesi. <3

Jasmin

Kuulostaa pelottavalta jotenkin, että varjotilassa voi olla pitkäänkin. En haluaisi jäädä varjoksi. Saisitpa siipesi kasvatettua, joko yksin tai puolisosi kanssa. Häkkielämä ei kuulosta onnelliselta 🙁 <3 voimia sinulle kasvatteluun myös

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.