Yleinen
17.9.2017

RUOKARAUHAA!! -Painosta riippumatta

RUOKARAUHAA!! -Painosta riippumatta

Mihin mahaan sä oikein syöt tota ruokaa?

Haarukka putosi ruokalan tarjottimelle. Eikä se ollut ensimmäinen kerta. Totaalinen hämmennys kulki aivolohkojeni välitse, etsien oikeita piuhoja jotta saisin ulos oikeat sanat. Niitä ei tullut. Selitin hätäpäissäni, että syön näin paljon kun täähän on pelkkää salaattia. Vastaus hyväksyttiin, mutta se oli väärä. Oikea vastaus olisi ollut jotakin tämän suuntaista: Samaan kuin sinäkin. Tai pikemminkin ”saisinko ruokarauhan? Toinen atraimet käsistä irrottava huolimaton ja hyvää tarkoittava klassikkoheitto kanssaruokailijalta on ”Helppo se sun on siinä pullaa syödä, kun sä olet noin pieni”. Onko se helppoa? Entäs jos ei olekkaan? Mitäpä jos syön sen pullan tietäen, paljonko siinä on kaloreita ja jätän sen vuoksi päivällisen väliin? En minä sellaista tee. Mutta voisin tehdä. Ainakin joskus olisin voinut.

Mikä kumma meissä ihmisissä on, kun yleisin ruokapöytäkeskustelumme aihe on lautasen sisältö? Lapsille opetetaan pöytätapoja ja sosiaalisia taitoja yhdessä syömisen yhteydessä päiväkodista saakka. Silti tappiin asti varhaiskasvatettu kansamme ei ole onnistunut julistamaan ruokarauhaa minkään muun, kuin metelin ja sotkemisen ympärille. Minä mieluusti puhuisin kovaa, sotkien sydämeni kyllyydestä. Käyttäisin veistä ja haarukkaa väärinpäin. Voitelisin leipäni haarukalla. Se ei häiritsisi minua. Toisia minun tekemiseni sensijaan häiritsee joten jätän sellaiset epäkohteliaisuudet väliin.

Suurinta osaa meistä ihmisistä sotkua ja melua enemmän riepoo ruokamme kommentointi. Painosta riippumatta. Meitä häiritsee ateriakumppanin negatiivinen puhe koostaan jos se liittyy sillä hetkellä syötävään ruokaan. Ajatuksemme kääntyvät väistämättä itseemme kuullessamme: ”Taas tämä leivos kerääntyy vyötärölle, kai se mieskin kohta tällaisen läskin jättää”. Olen aina kiusaantunut tällaisesta puheesta. Painoindeksissä 38 ahdistuin, koska silloinhan minunkin puolisoni kuuluisi  muiden mielestä jättää minut. Ylipainoisen naisen joka kehtaa vielä syödä. Nyt laihtuneena kiusaannun entistä enemmän. Kuuluuko minunkin  ilmaista ääneen vartalooni kertyneen rasvan paikat syödessäni pizzaa? Paitsi että minulla ei ole oikeutta siihen, koska olen normaalipainoinen. Se on varma tapa saada ”Sä voit syödä mitä tahansa eikä sulla ole huolta” -kommentti. Entäs jos minulla onkin huoli? En saa ilmaista tyytymättömyyttäni. Jospa mainitsen, että nahkani on äärimmäisen ruman näköinen vatsan seudulta ja olen lyhyt? Ei. Se ei liity ruokaan. Hämmennyn. En tiedä mitä sanoa. Mitä vierustoveri haluaa kuulla? –”Totta, jätä vain syömättä se kakku”? Luulen että ei.

Rakkaat ruokarauhan rikkojat, mitä haluatte kuulla, sheimatessanne sillä hetkellä syötävää ruokaa ja sen vaikutusta kehoonne? Oli miten oli, Minä en halua kuulla mitään. Haluan ruokarauhan.

Meihin Suomalaisiin on rantautunut kaunistava vaatimattomuus joka kulkiessaan häpeän kautta, rumentaa kaiken. Meinasin kysyä, että mistä oman syömisen perustelu ja ruoan pahantahtoinen leimaaminen johtuu. Jätän kysymättä sillä ilmiselvää on, että se johtuu häpeästä. Negatiivinen ruokapuhe liittyy aina jollakin tavalla kehollisuuteen. Ollaan omasta mielestä liian suuria ja voivotellaan ääneen omaa syömistä joka auttamatta pahentaa tilannetta. Tiedostaminen lieventää mukamas häpeää. Kun sanoo ääneen, että kulmakarvat tuli nypittyä vahingossa eri tasoille, kukaan muu ei pääse näpäyttämään. Samasta ilmiöstä johtuu vastaavasti toisen kehon koon kommentointi suhteessa syömiseen. Kääntämällä huomio toiseen, se lähtee pois itsestä.

Ystäväni kertoi loistavan noutopöytä-esimerkin joka pätee kaikissa ruokatilanteissa, joissa ruoka otetaan itse. Toisen tekemä ruoka on lumoavaa ja silmin syötävää. Oli kyse sitten suolaisesta tai makeasta. Ensin ei kehdata emännän ensimmäisestä kehoituksesta siirtyä noutopöydän luokse. Kolmannesta vaativaan sävyyn ilmaistusta pyynnöstä yksi ottaa ruokaa, toinen nousee mukamas venytellen ja lopulta muut seuraavat pälyillen perässä.

Pöydästä otetaan hieman kaikkea ja se kasataan pienelle kahvilautaselle. Ensimmäinen puheenaihe pöydässä on ruoan määrä. Sitä seuraa määrän vaikutus kehoomme. Seuraavaksi santsaaminen ja toteamus, että ei kyllä pitäisi mutta kun on niin hyvää. Joku kertoo lähtevänsä aamulla lenkille kompensoidakseen toisen kierroksen suklaakakun. Koko prosessin aikana toiset myötäilevät ja nyökkäilevät hyväksyvästi ruokahäirikköjen suuntaan lisäten usein tietävän katseen omaan lautaseensa. Voin laittaa pääni pantiksi, että ihan jokainen haluaisi syödä rauhassa nauttien. Hyvällä omallatunnolla. Painosta riippumatta. Jonkun se on kuitenkin sanottava. Että ruoka on vaarallista ja hyvä ruoka erityisen haitallista. Sitä tulee syötyä liikaa ja liikasyömisestä on syytä huolestua. Jos joku näin ei ainakaan näkyvästi tee, on päiviteltävä kuinka toisia (yleensä hoikkia) on siunattu läpi paskovalla keholla tai vaihtoehtoisesti (ainakin ollessani itse ylipainoinen) mahtavalla taidolla olla tyytyväinen itseensä.

Ruokarauhaa ei voi saada, jos ei aloita itsestä. Sen jälkeen on syytä aloittaa toisista. Minä aion julistaa pyhää ruokarauhaa kaikenpainoisille niin kauan, kuin tarvitsee. Puuttua jokaikiseen kehoa sheimaavaan ruokakommenttiin ruokapöydässä. Kaikkiin ruokaa demonisoiviin puheenaiheisiin jotka aloitetaan atraimet käsissä. Aloitin viimeviikolla ja sain osakseni lukuisia kummallisia katseita ja hiljaisia hetkiä. Aion jatkaa.

Miten ruokarauha julistetaan? Aloita itsestäsi. Ota ruokaa. Syö sen verran kuin jaksat. Älä kommentoi negatiivisesti syömääsi määrää. Älä kommentoi toisten määriä mitenkään. Hae lisää jos tekee mieli. Jos ei tee, älä hae. Älä syö kohteliaisuudesta äläkä jätä syömättä häpeän vuoksi. Ruokaan liitetty negatiivinen puhe sairastuttaa. Ruokarauha kuuluu myös aikuisille.

 

Kommentit

Ihanaa, että joku muukin ajattelee näin! En ole koskaan ymmärtänyt tuota käytöstä. Päivitellään ruuan määrää/laatua/jotakin omalla lautasella ja sen negatiivista vaikutusta syöjän kehoon. Miksei voisi vain nauttia siitä? Haluaako syöjä jotenkin puolustella ehkä vartalonmuotojaan vai esittää tietävänsä syötävän aineksen vaikuttavan kehoonsa vai mitä? Kuulla toisten tohisevan, eihän sulla nyt ole mitään huolta kun olet noin hoikka/laiha/sopusuhtainen/mitätahansa syömiseen luvan antavaa?
Omassa päässäni ajattelen aina (noissa tilanteissa ja muutoinkin), että ihminen voisi yrittää hyväksyä itsensä ja oman kehonsa, nauttia siitä, mitä suuhunsa laittaa. Koska harvemmin kai ketään pakolla syötetään? Jokaisen jokainen suupala on hänen oma päätöksensä. Taidankin ottaa tästedes sinusta mallia ja alkaa vaatia ruokarauhaa.

Jasmin

Juuri näin <3 Must tuntuu et moni haluaisi ajatella näin, mutta ei anna itselleen siihen lupaa. Toi syöminen on jotenkin kipeä asia monelle, se korreloituu niin voimakkaasti meidän kehoon joka on vielä kipeämpi juttu tässä nyky-yhteiskunnassa. Julistetaan ruokarauhaa, ainakin ympäristössä jossa me syödään <3

”Rakkaat ruokarauhan rikkojat, mitä haluatte kuulla, sheimatessanne sillä hetkellä syötävää ruokaa ja sen vaikutusta kehoonne?”

Minua kiinnostaa kovasti, mitä on sheimaaminen? Mitä tehdään, kun sheimataan ruokaa?

Tiedän tarkalleen, mistä puhut. Me ollaan onneksi siskojen kanssa jo pidempään todettu aina syödessämme, että ”onpa syöminen ihanaa”. Ilman lisäkommentteja. Vaikka yksi on hoikka, yksi normaalipainoinen, yksi ylipainoinen. Tämä varmaankin siksi, että yhdessä syöminen on meille vain puoliksi syömistä, onhan se myös tapa viettää aikaa yhdessä. Äidin tullessa mukaan alkaakin sitten se ”jaahas, paljonkohan tässäkin on kaloreita, no aamulla sen sit taas huomaa turvotuksesta” -mussutus. Ilon pilaamista.

Jasmin

Kuulostaa ihanalta, taidan itsekin ottaa tuon ”ompa syöminen ihanaa”-lauseen käyttöön, ihana idea, kiitos! <3

Niinpä. Ystäväni pyysivät ennen tuomaan kahvilasta leivoksia työpäivän jälkeen, ja niitä syödessään voivottelivat että hyi ällö nää on rasvaisia ja lihottavia. Siis mitä ja miksi?? Anoppini taas järjestämissäni juhlissa vuoroin ei syö juuri mitään kun on niin epäterveellistä ja vuoroin taas ihmettelee kuinka huonosti on huomioitu hänen erityisruokavalionsa; ei tuota kakkuakaan voi maistaa Hö. Anteeksi nyt sain tilaisuuden valittaa 😀

Jasmin

Tää on just se paikka jossa saa valittaa 😀
Joo noi on tosi tuttuja itellekin, ärsyttävää ja kiusallista. -_-

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.