Yleinen
3.9.2017

Kiellätkö kieltämisen ilosta?

Kiellätkö kieltämisen ilosta?

Älä ota kenkiä pois. Ei saa juosta. Älä sinkoile. Puhu hiljempaa. Älä heitä liukumäkeen kiviä. Älä sotke. Äläkä herranjumala ainakaan istu vesilätäkköön. Äiti-ihmisten keskellä saattaa iskeä kieltoähky. Etenkin lapsille. Leikkipuistoissa ja kaupoissa perusteettomia kieltoja vilisee tuontuostakin. Mitä vähemmän lapset tottelevat, sitä käskevämpi sävy kieltoihin tulee. Jossakin kohtaa kieltojen perässä seuraavat uhkaukset. Pahinta siinä on, että minä valun mukaan. Kun muut kieltävät lapsiansa kävelemästä paljain jaloin keskellä heinäkuuta, minäkin kiellän. Kun toiset eivät saa laulaa kovaan ääneen Let it go-laulua säilykehyllyjen välissä, minäkin pyydän tytärtäni vaientamaan ääntään. Kun tyttäreni kysyy ”miksi” vastaan ”siksi”. En tiedä vastausta. Ei minulla ole perusteita. ”Koska muutkaan eivät saa ja muille tulee paha mieli jos sinä saat”. Varsin ylimielinen vastaus.

Olen ahdistunut. Minä olen alkanut kieltämään lastani luokattoman usein perusteetta. Useimmiten se tapahtuu virran mukana, mutta tarttuu myös kotiin. ”Et saa nyt laittaa kahvinpuruja. Älä juokse. Älä tuo nukkea keittiöön…” Me olemme aiemmin olleet se perhe, jossa saa muovailla olohuoneen matolla ja jossa keittiössä saa sotkea ruoalla. Sohvalla saa syödä iltapalaa ja vessassa leikkiä vesileikkejä. Olemme me se perhe edelleen. Olemme myös perhe, jossa viljellään perusteettomia kieltoja, koska muitakin kielletään. Minua lähestulkoon hävettää.

Turhien kieltojen listalla on perusteettomien kieltojen lisäksi myötätuntokieltäminen. Tätä minä ymmärrän hieman paremmin. Jos diabeetikkoystävä ei voi juuri silloin syödä jäätelöä uimarannalla, ei meidänkään tarvitse jäätelöä ostaa siihen hetkeen. Kun taas ystäväperheen lapsi on jostakin syystä menettänyt jäätelöoikeiden perusteilla tai perusteettomasti, minun lapseni saa silti syödä jäätelön. Joudun muistuttamaan itseäni tästä oikeudesta, sillä koen että minun lapseni jäätelön syönti on silloin epäreilua. Mutta minun ei tarvitse kieltää herkkua siksi, että joltakin muulta on kielletty. Voin kuitenkin opettaa lapselleni myötätuntoa. Jos toisella on pissatulehduksen vuoksi vesilätäkössäistumiskielto päällä, voidaan keskustella siitä, olisiko kivempi keksiä yhdessä tekemistä, jota molemmat voivat leikkiä. Aion jatkossa purkaa energiani perusteettomien kieltojen latelemisen sijaan keskusteluun.

Mitä sitten tehdä, kun huomaa leikkipuistossa, että toisilta kielletään lapasten pois ottaminen, mutta sinun lapsellasi on lämpimät, paljaat kädet? Entäs kun sinusta on ihan okei leikkiä vesilätäkössä uimakoulua, mutta toiset viedään huutoraivon kanssa kotiin jos astuu metriä lähemmäs lätäkköä? En minä tiedä.  Mitä sinä teet?

Jos et kiellä virran mukana, sinä saat ”vapaan kasvattajan leiman”. Nykyaikana suositellaan perustelua ja keskustelua lasten kanssa. Silti vapaan kasvatuksen hedelmä -termi säilyttää ikävän väärin ymmärretyn kaikunsa. Lapsilähtöinen, perusteltu ja keskusteleva ilmapiiri ei ole vapaata tai rajatonta kasvatusta. Ottamatta osaa kieltotalkoisiin saatat näyttää ylpeältä, laiskalta tai vaihtoehtoisesti välinpitämättömältä. Sillä, miltä näytät leikkipuistossa muiden silmissä, on mielestäsi väliä. Eniten on kuitenkin väliä sillä, miltä näytät lapsesi silmissä.

Käsien työntäminen vesilätäkköön on perusteeton kielto, jos ainoa syy sille on sotkeentunut vaate?

Rakkaat kanssavanhemmat. Voisimmeko syksyn saapuessa säästää niin toisemme, kuin lapsemmekin kieltoähkyltä? Yksi hyvä keino perusteettomien kieltojen välttelyyn on jatkaa kieltoa ”koska” -lauseella. Jos koska-lauseesi kuulostaa naurettavalta jopa omiin korviisi, jätä se sanomatta. Todennäköisesti ”älä sotke, koska vaatteet joutuu sitten pestä” -kielto pääsee tähän kategoriaan.

Kommentit

Ennen annoin lapsen tehdä suunnilleen kaikenlaista mitä en itse pitänyt erityisen vaarallisena. Jos uskalsi kiivetä korkealle niin siitä vaan, jos halusi maistaa suohoa niin maistakoon (asutaan maalla) ja jos nyt halusi leikata jonkun turhan mainospostin parin millin silpuksi niin siitä vaan.
Nyt raskaana ollessa olen kuitenkin lipsunut siihen että perustelenkin kiellot lapselle sillä että se hermostuttaa minua, mikä ei ole minusta vielä tarpeeksi painava syy lähteä kieltämään jotain mistä ei varsinaisesti ole haittaa. Kyllä se menisi jos joskus tosi väsyneenä turvautuisi tähän, mutta olen alkanut käyttää tätä helppona tienä. Vaikka oikeasti olisi helpompaa antaa lapsen leikkiä ja touhuta.

On meilläkin sääntöjä ja esim. ravintoloissa ei saa juoksennella tai huutaa, pöydästä ei nousta kiittämättä, hampaat pitää pestä huvitti taikka ei, samoin hiukset ja lelut kerätään iltaisin tai ne joutuvat jäähylle (lelut siis) yms. Minusta nämä ovat kuitenkin ihan perusteltuja sääntöjä, toisin kuin se että kiellänpä nyt silppuamasta vaan siksi etten jaksa katsella sellaista tai juoksemasta lätäköissä vain sosiaalisen paineen takia.

Pitääkin oikeasti taas kiinnittää huomiota tähän. Turhien kieltojen jakelun välttäminen kun on alusta asti ollut niitä selkeitä ja ihan suullisesti sovittuja kasvatusperiaatteita meidän perheessä.

Myönnän että teen tätä samaa toisinaan. Kun huomaan että vieressä joku toinen äiti kieltää lastansa esim kasaamasta hiekkaa liukumäkeen, minä kiellän myös. Vaikka oikeasti minua ei asia haittaa yhtään koska tiedän että lapseni laskevat hiekan päältä jolloin liukumäki myös puhdistuu heidän toimestaan. Pitääkin alkaa kiinnittämään enemmän huomiota siihen mitä suustani päästän!

Mun ongelma on enemmän se, että defaulttini on kieltää mahdollisimman vähän…sanon lähes aina joo ja joskus se johtaa sitten ongelmiin. Mutta mielestäni pikkulapset joutuvat normaalissa arjessa joka tapauksessa niin monien kieltojen ja rajoitusten kohteeksi ihan vaan siksi, että päästäisiin päiväkotiin, saataisiin syötyä ja mentyä nukkumaan, että jokaista ei-välttämätöntä kieltoa kannattaisi miettiä hyvin tarkkaan (jos kielto on äidin/isän mielenrauhan kannalta tärkeä, silloin se on ok!).

Ja siis itse kysymyksiin: jos on kyse tuntemattomista vanhemmista esim. puistossa, jotka kieltävät jotain mitä minä haluan sallia, niin en ala kieltämään mitään sen takia. Esim. annan riisua hanskat jos lapsella ei ole kylmä, annan hyppiä lätäkössä ja kieriä maassa (noh, hieman riippuen säästä ja siitä miten ollaan menossa kotiin), olen aina kannustanut kiipeämään ja hyppäämään korkealta, jos vaan uskaltaa, kotona meillä saa hyppiä sängyllä ja sohvalla ja juosta jne. jne. (muualla tietenkin noudatetaan sen kodin sääntöjä, ei ole vaikeaa).
Kaupassa voisin itsekin pyytää lasta laulamaan hiljempaa, koska se voi häiritä muita – ulkona saa laulaa niin kovaa kuin haluaa (ja muun tyttäreni todellakin haluaa).
Mutta jos olen kaveriporukassa lasten kanssa, niin pyrin hieman sopeutumaan muiden sääntöihin, ihan ystävyydestä ja kunnioituksesta ystäviäni kohtaan ja myös siksi, että isolla lapsiporukalla toiminta on helpompaa kun kaikilla on samat säännöt. Riippuu toki tilanteesta. Jo 3v lapsi ymmärtää kun selitetään, että nyt tehdään näin kun ollaan tässä porukassa, kotona sitten normaalilla tavalla.

Ei minua häiritse antaa oman lapseni keinua seisaaltaan, olla ilman hanskoja tai maistaa hiekkaa, vaikka ympärilläni toisia lapsia kielletään. (nämä esimerkit oikeilta leikkipuistokäynneiltä) Mutta olenkin niin monissa asioissa supertiukka, joten missään määrin en koe olevani ”vapaa kasvattaja”. Kukin vaan painottaa eri asioita. Meillä taas on tiukkaa esim. miten ruokapöydässä käyttäydytään, mutta eihän kukaan tuntematon tule sitä kotiimme katsomaan. Joten se mitä jossain puistossa näkee, on harvemmin edes puolitotuutta.

Tosi hyvä kirjoitus, kiitos 🙂

Jasmin

<3 kiitos. Toivottavasti herättää keskustelua, itse ainakin kuulisin mielelläni miten muut toimivat näissä tilanteissa :)

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.