Yleinen
4.6.2017

Koko kylä kasvattaa -Mietippäs uudestaan

Koko kylä kasvattaa -Mietippäs uudestaan

Haikailin edellisessä postauksessani ”koko kylä kasvattaa” -periaatteen perään. Sain kommenteissa äärimmäisen hyvän pointin ja jäin pohtimaan, mitä tuo menneisyyttä hekumoiva hokema oikeasti nykypäivässä tarkoittaisi. Vedän takaisin kaiken, mitä olen aiemmin sanonut koko kylän kasvattamisesta. Ajatelkaa nyt vaikkapa alla kuvattujen esimerkkien kautta, haluatteko todella takaisin sen, mitä ennen oli?

7-vuotiaat naapuruston lapset ovat kokoontuneet kiipeilemään lähimetsän puihin. Muutaman lapsen kovaääniset vanhemmat käyvät komentamassa lapset puista pois ja määräävät metsään kahden päivän leikkikiellon kaikille puissa kiipeileville lapsille. Lapset saavat torut typeryydestä ja hengellä leikkimisestä. Kaikki kuuntelevat pää painuksissa malttinsa menettäneen vanhemman melskaamista hypoteettisesti katkeavista reidenpaksuisista vaahteran oksista ja halvenneista kalloista. Sinä olet antanut lapsellesi luvan kiivetä puihin, kunhan eivät kiipeä latvaan asti tai vahingoita puita. Sinun kasvatusperiaatteisiin ei kuulu huutaminen. Kerrot mielummin perustellen syy-seuraussuhteen etkä jakele turhia kieltoja, joilla ei ole mielestäsi järkeviä perusteita.

Jos koko kylä kasvattaa, vallitsee pihassa joukkokuri. Pahimmillaan joka päivä eri vanhemman keksimä joukkokuri.

Kun koko kylä kasvattaa, ovet ovat avoimet. Aina. Jos sinun lapsesi on ollut edellispäivänä naapurissa leikkimässä, on sinunkin ovi auki naapurin lapsille. Vaikka olisi migreeni. Aikanaan ovia ei lukittu ja lapset tulivat ja menivät tuvasta toiseen.

Koska ovet olivat avoimet, siellä syötiin missä sattui olemaan ruoka valmiina. Kun koko kylä kasvattaa, saat pahimmassa tapauksissa naapurin lapsen henkihieveriin tarjotessasi pähkinätöntä kanakastiketta, jonka kanaliemi saattaa sisältää pienen määrän pähkinää. Vaviskoot vegaanivanhemmat, lapsen lautaselle saattaa päätyä kalkkunaleikettä. Vai erottavatko kaikkien vegaanivanhempien pienet lapset munakoison munakastikkeesta? Kun koko kylä kasvatti, vieraanvaraisuus oli hyve ja nirsoilu pahe. Koko kylän kasvattaessa on vain yksi ruokavalio ja se on se, mitä tarjolla on. Enitenhän tämä ahdistaa juurikin keittiössä hääräävää äitiä sillä allergiat ovat nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus. Itse uskaltaisin tarjota vieraille lapsille korkeintaan koivun kaarnaa. Paitsi että sekin lienee puille haitallista ja täten laitonta.

Koko kylä kasvattaa on asennekysymys joka voi sallia myös välinpitämättömyyden ja luoton siihen, että muut kyllä hoitavat omankin lapsen kasvatuksen. Omaa nuppua ei tarvitse vahtia silmä kovana, koska luotetaan siihen, että muut hoitavat homman. Miksi turhaan keskustella leikkipuiston säännöistä, onhan siellä meitä muita vahtimassa? Koko kylä kasvattaa-periaate jättää mahdollisuuden kasvatusvastuussa siipeilylle, jota tapahtuu nyky-yhteiskunnassakin kun kasvatusvastuu jätetään kouluille. Onko siitä ikinä seurannut mitään hyvää?

Entäpäs koskemattomuus? Kun tuulituvaksi muuttuneen kotisi kristallilampussa roikkuu kasvatusvastuutaan pakoilevien kuopus ja nostat tämän tikapuita käyttäen alas sekä kannat pihalle, koputtaa seuraavalla viikolla kotioveesi haastemies. Olet saanut syytteen lapsen pahoinpitelystä. Yrität selittää, että käytit fyysistä voimaa ainoastaan 15 kilon kuorman alas nostamiseen mutta puolustelu ilman puolustusasianajajaa on turhaa, sillä sinusta näpättiin kuva facebookkiin jossa pidät taaperoa käsiesi varassa tikapuiden päällä. ”Isä roikottaa lastaan ja uhkaa pudottaa päälleen lattialle” -uutinen on saanut 10 tuhatta alapeukkua ja lisää tulee kokoajan.

Kun koko kylä kasvattaa, vietetää juhlapyhät kirjoittamattomien sääntöjen mukaan. Joulun pitkinä pyhinä ei kyläillä, eikä sunnuntai-aamuisin mennä leikkimään. Eli toisinsanoen, kun koululaisilla olisi aikaa leikkiä, pysytään kotona. Pyhäpäivät voivat myös olla vuorotyöläisperheen lapsille perin tylsiä. Kun koko kylä ei kasvata, kaikki saavat elää omaa elämäänsä ja sopia oman elämän eläjien kesken kyläilyistä, syömisistä ja kukonlauluista aivan itse.

Eritavoin toimivat ja kiintymysvanhemmat leimattaisiin nopeasti nirppanokiksi, kiittämättömiksi ja lapset vapaan kasvatuksen hedelmiksi. Kun koko kylä kasvattaa-elämäntavan aikana kritisoi toisen kasvatusta tai peräti kielsi oman lapsen tarpeettoman komentamisen ja kohtuuttomuudet, rakentui pihojen väliin betoniaitoja. Ehkäpä loputon taistelu yhä nykypäivänäkin aitojen korkeudesta on lähtöisin juuri tästä?

Tuskin sentään. Mutta minä silti niin rakastan tätä nykyajan ylhäistä yksityisyyttä. Yhteisöllä on ehdottomasti hyvätkin puolensa, en missään tapauksessa halua kieltää sitä. On ihanaa, kun naapuripihan trampoliinilla saa loikkia koko pihapiiri. Lapset on kuitenkin opetettu kysymään lupa, ja se on vielä ihanampaa. Naapurin lapsen kylään tuleminen leikki-seuraksi on ihanaa ja pienten kaverusten lempeä riemu liikuttavaa katseltavaa. Minä tunnen meillä käyvät lapset ja tiedän, etten myrkytä heitä vahingossa ruokapöydässä. Tunnen myös perheet, joissa oma lapseni kyläilee. Tuulitupia ei ole. Turvallinen yhteisöllisyys on nykyään levinnyt yli kaupunkirajojen, mutta siinä jokaisella on oma kasvatusvastuu. Yli rajojen toimiva koko kylän kasvatus tapahtuu ystävystymällä, verkostoitumalla ja tukemalla kanssaäitiä. Kun yksi lapsi nähdään pahanteossa, koko kylä ei kasvata. Silloin yksilö yksinkertaisesti kieltää. Kasvatusvastuu on kotona. En usko, että yksikään lapsi oppii paremmille tavoille vaikkapa tavaroiden rikkomisen suhteen sillä, että vieras ihminen komentaa.

Leviäkööt kasvatus yli rajojen sosiaalisessa mediassa, ystävyyssuhteissa ja asenteissa. Etenkin toisten kasvatustapoja kunnioittaen ja lähimmäisestä välittäen. Ensimmäinen asia josta voimme aloittaa, on kanssavanhempien kasvattamisen lopettaminen. Jos jonkun lapselta puuttuu talvella kaupan parkkipaikalta hattu, siitä ei tarvitse kirjoittaa postausta alueen facebookryhmään. Luottakaamme toisiimme ja puuttukaamme asioihin silloin, kun sitä jossakin oikeasti tarvitaan. Kasvotusten.

Kommentit

Eri kulttuureissa tämä yhteinen kasvatusvastuu saatetaan nähdä eri tavalla, esim. juurikin nojaamalla kasvatuskumppanuuteen. Naapurin toisesta kulttuurista oleva äiti on kertonut, että hänen kotikonnuillaan pienenkin lapsen voi vain jättää ulos ja luottaa, että yhteisö huolehtii, hän ehkä toivoisi, että Suomessakin voisi. Hänen lapsensa on jätetty täällä ulos yksin 3-vuotiaasta alkaen toisin kuin muut pihan lapset ja vahdittu ikkunasta. Olin alussa huolissani tästä lapsesta, mutta on näyttänyt pärjäävän. Tämä ei kuitenkaan olen mikään toivottava trendi.

Minähän se kommentoin aiempaan postaukseen 😀 Kiva, että pidit kommenttiani kiinnostavana.

Mä en missään tapauksessa tarkoittanut esim. sitä, että omaa lastani saisi naapuri tai lapsen kaverin äiti kieltää, jos hän tekee jotain typerää/vaarallista pihalla, enkä sitä, etten itse pelastaisi naapurin lasta putoamasta ojaan.

Mä kritisoin tai torjun sellaisen syvällisemmän ”mallin” tuon ”koko kylä kasvattaa” -idean taustalla. Mun mielestä se perustuu voimakkaaseen kulttuurin/yhteisön yhteisöllisyyteen, tai vaatii sellaista. Ja mä en luonteeltani tai identiteetiltäni lainkaan yhteisöllinen, päinvastoin, ja sen takia ajatus yhteisöllisestä elämästä ahdistaa aivan valtavasti. Mulle on tärkeää, sekä se, että päätän itse omista ja lasteni asioista, että se, että olen vastuussa vain asioista, joita pystyn kontrolloimaan.
Pystyn hallitsemaan ne ihmissuhteet, ja konkreettisemmin aikataulut ja hoivavastuut, joita ydinperheessämme on, mutta eläminen yhteisössä, jossa ”kaikki” aikuiset olisivat vastuussa ”kaikista” lapsista, sekoittaisi pääni eikä sopisi minulle. Haluan olla intensiivisesti omien lasteni kanssa, enkä rennosti ison lapsilauman kanssa.

Lisäksi, jos katsoo olemassaolevia tai historiallisia yhteisöjä, joille tämä ”koko kylä kasvattaa” on ollut totta, niin minusta vaikuttaa siltä, että ne ovat/ovat olleet sosiaalisesti ja emotionaalisesti aivan kamalan raskaita erityisesti äideille. Kärjistäen: saatoit jättää vauvan anopin huomaan lypsyn ajaksi, mutta kuinka monelle olisi ok asua appivanhempien kanssa? Tällaisissa yhteisöissä varsinkaan naiset eivät voi yleensä valita niitä yhteisöjen muita vastuunkantajia.

Toisekseen epäilen että nykylänsimaalaisista vanhemmista koostuva perheyhteisö ajatuisi ongelmiin vastuiden suhteen, koska me emme ole kasvaneet yhteisöllisyyteen. Tutkimusten mukaan länsimaalaiset ihmiset eivät herkästi ota vastuuta ongelmatilanteesta niin kauan kuin paikalla on muitakin ihmisiä, vaan olettavat, että ”joku muu” hoitaa asian.
Esim. meidän pihapiirissä on useampaan otteeseen yhteisvastuullisesti etsitty tällaisten yhteisöllisyyttä peräänkuuluttavien vanhempien lapsia, koska nämä vaan jättävät lapsensa kerrostalon pihalle ja olettavat, että joku kaitsee heitä (kyseessä olleet 3-4 vuotiaat).

Pidän kyllä teoriassa mahdollisena sellaista utopiayhteisöä, jossa aito vastuu toteutuu yhteisöllisesti, mutta a)en itse haluaisi elää sellaisessakaan, ja epäilen, että välttämättä ei moni näistä yhteisöllisyyttä peräänkuuluttavistakaan loppujen lopuksi ja b) en usko, että kovin monien nykylänsimaalaisten on mahdollista sopeutua sellaiseen.

Jasmin

Juu en missään tapauksessa ymmärtänyt niin ettei saisi ollenkaan komentaa, kiitos kun selvensit lisää, must tää on kyllä oikeasti tosi mielenkiintonen ajatus ja tästä koko kylä kasvattaa periaatteesta jotenkin puhutaan paljon miettimättä, mitä se oikeasti tarkoittaisi. En usko että se toimisi nyky-yhteiskunnassa juuri siksi, että yhteisöllisyyden vastuuta ei halua kaikki ottaa vaan ns rusinat pullista.

Apua! Siis alussa tietenkin tarkoitin, etttä lastani SAA kyllä vieraskin ojentaa, jos hän tekee jotain vaarallista.

Olipa mielenkiintoinen teksti. Itse kans pohtinu tätä asiaa. Itse toki koen itsestäänselvänä, että vanhempana minulla on se kasvatusvastuu yhdessä lapseni isän kanssa. Yleisiä sääntöjä/käytäntöjä kunnioitetaan ja noudatetaan ikäänkuin perustuslakia.Lisäksi meillä on omat periaatteemme ja sääntömme, jotka ovat meidän perheen erityislainsäädäntöä. Toisessa perheessä on toisenlaisia ratkaisuja.

Nämä erityissäännöt ovat kullekin perheille oikeita, eikä niihin sinänsä pitäisi puuttua mutta väkisinkin kun ne erilaisia ovat, toivoisin että vanhemmat ohjaisivat lapsia yhdessä näitä sitten soveltamaan niin ,että tullaan toimeen ja toimitaan turvallisesti. En koe että on yleinen kasvatusvastuu, mutta toivoisin sellaista yhteispeliä, että vanhemmat lukisivat esim leikkipuiston tilanteita niin, että elo menisi sopuisasti. Jos ei mene näin ohjattunakaan niin eikös ne lapset sitten erkanekin.

Ja sitten, jos esim jossain kyläpaikassa on vain tämän perheen vanhempi vahtimassa yksin lastansa ja tämän kaverilaumaa, olisi suotavaa vanhempien kesken puhua yhteisistä pelisäännöistä ja lapselle tietysti selvittää nämä ennenkuin hänet kaverinsa luo jättää. Jos jättää lapsensa jonnekin, on minusta selvää että tämä paikalla oleva vanhempi on se auktoriteetti ketä kunnioittaa.

Tämä kyläpaikan vanhempi, joka on luvannut ottaa kylään lapsia, on kyllä luvannut ottaa hetkellisen vastuun, joten lasten turvallisuuden ja leikkien sujuvuuden, tilanteen hallinnan ym kannalta toivoisin, että hän ohjaa siinä hetkessä, siinä tilanteessa toimimista. Jos joku lapsi tekee toisin kuin tämä kyläpaikan vanhempi on ajatellut olevan oikein, ei minusta voi heti sanoa, etteikö lasta ole kasvatettu vaan siinä hetkessä ohjata lasta niin että hommat sujuu ja vierailun päätyttyä sanoa tälle kyläilevän vanhemmalle suoraan rakentavasti, että mites kun meillä näin ja teillä noin, että mites tässä tehdään, ja tämän toisen vanhemman sitten käytävä läpi tämä asia lapsensa kanssa. Akuuteissa tilanteissa tietysti soitto vanhemmille jos asia ei voi odottaa ja selvittämään asia.

Tiviistettynä, näen että lapsen kasvatus on lapsen omille vanhemmille kuuluva vuosien kestävä projekti, jossa kasvattaa lasta aikuiseksi joka osaa liittyä erilaisiin yhteisöihin ja toimia niissä mahdollisimman sopuisasti. Koko kylän ei kuulu kasvattaa, mutta ihanteellisessa kylässä muut aikuiset ja vanhemmat ohjaavat lapsia löytämään sopuisan tavan olla, yleisiä sääntöjä noudattaen, omia sääntöjä yhteensovittaen. Kaikkea kukaan vanhempi ei voi olla aina näkemässä, ja jokainen, kasvatettukin on joskus tietämätön/ajattelematon.

Jasmin

JUuri näin. ENnemmän tarvittaisi puhumista, juttelua ja yhteisiä pelisääntöjä!

Sä oot ihan huippu!

Nyt kyllä täytyy sanoa, että koululla ja opettajalla ei ole minkäännäköistä kasvatusvastuuta tai kasvatusvelvollisuutta. Kasvatusvastuu on lapsen huoltajalla. Näin sanoo laki.

”Koko kylä kasvattaa-periaate jättää mahdollisuuden kasvatusvastuussa siipeilylle, jota tapahtuu nyky-yhteiskunnassakin kun kasvatusvastuu jätetään kouluille. Onko siitä ikinä seurannut mitään hyvää?” Niin oon tästä ”kasvatusvastuu jätetään kouluille” sen verran eri mieltä, että mikäli joku näin tekee niin hän tekee karhun palveluksen lapselleen, koska me, opettajat ja koulu, emme ole kasvatusvastuussa emmekä kasvatusvelvollisua. Jos joku todella kuvittelee, että 6 vuotisen alakoulun aikana lapsen kasvatuksesta vastaa opettaja, niin voi hyvää päivää. Ei kuulu opettajalle tai koululle millään tavalla.

Minulla on opettajana pedagoginen vastuu työpäivänä aikana ja velvoitteenani on iskostaa ooppiaineiden oppimäärät oppilaiden kalloon ja piilo-opetusuunnitelmassa hieman sivussa kasvattaa yhteiskunnallisten arvojen suuntaan.

Jasmin

Nykyaikana on nähtävissä kasvatusvastuusta laistamista ja nojataan kasvatuskumppanuuteen jättäen kotikasvatus vähemmälle, koska kyllä ne koulussa sitten puuttuvat (esim tupakointiin). En tarkoittanut että se olisi millään tavoin hyväksyttävää.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.