Yleinen
13.5.2017

Puolisoni ihastui toiseen naiseen. Me selvisimme siitä

Puolisoni ihastui toiseen naiseen. Me selvisimme siitä

Nimeä  parisuhdebloggaajana niittänyt Sami Minkkinen kertoi menneellä viikolla eroavansa puolisostaan. Ilmoituksesta nousi somekohu, joka ilmetenkin johtuu parisuhdeneuvonantajan statuksesta ja 3kk ikäisestä vauvasta. Eron syynä on rakastuminen toiseen naiseen. Minä en missään tapauksessa halua ruotia kenenkään parisuhdetta, enkä sen päättymiseen johtaneita syitä. Tahdon kuitenkin tuoda toisen näkökannan samankaltaiseen tilanteeseen. Sen naisen roolista, jonka puoliso ihastui toiseen naiseen. Minä haluan kertoa, että siitä voi selvitä. Yhdessä.

Siitä tuntuu olevan ikuisuus. Oikeasti siitä on tasamain 3 vuotta. Tyttäremme oli alle vuoden ikäinen. Olimme saaneet päätökseen ison remontin. Äitiyslomani oli kallistumassa hoitovapaaseen. Olin vauvahöyryissä ja onnellinen. Silloin katastrofi yleensä tulee. Kun vähiten sitä odottaa. Eräänä ihan tavallisena iltana puolisoni ilmoitti, ettei ole onnellinen ja ilmaisi tahtonsa erota. Silmänräpäyksessä kaikki romahti. Juuri remontoitu lattia katosi altani. Unohdin, kuinka ilmaa hengitetään. Seuraavana päivänä ilmeni, että erohalun syynä oli puolisoni ihastuminen toiseen naiseen.

Minua ei petetty, mutta tunsin itseni petetyksi. En voinut käsittää, kuinka tämä tapahtuu minulle. Meille. Mehän olimme onnellisia ja kaikenlisäksi uskovia. Eihän uskovat ihmiset eroa. Tunsin häpeää. Yhtäkkiä minulla ei ollut ketään jolle soittaa. En kehdannut kertoa ystävilleni, että tämä todella tapahtuu minulle. Meille. Minun miehelläni on toinen nainen. Mitä vikaa minussa on?

En oikeastaan muista, mitä tapahtui näinä mustina viikkoina, kun jaoin mielessäni omaisuuttamme ja mietin, kuinka voisin enää koskaan olla onnellinen. Jotakin kautta päädyimme kuitenkin yrittämään ihmettä. Vaikka puolisoni kertoi, ettei tunne minua kohtaan enää rakkautta, päädyimme pariterapiaan. Jo ensimmäisellä käynnillä, meille kerrottiin, että ihastuminen on normaalia. Olin hämmentynyt. Normaaliako? Miten tämä kammottava tilanne voisi lähennelläkään normaalia? Niitä tunteita tulee ja menee. Naapurikahvilassa voi olla wiener, mutta kotona odottaa kotipulla. Silti wieneriä saa tehdä mieli. Se oli suora lainaus pariterapeuttimme sanoista.

Annoimme meille aikaa kuusi kuukautta. Se tuntui kohtuulliselta. Avioliittoamme oli silloin takana 7 vuotta. Tuon 6 kuukauden ajalta, minä en muista paljoakaan. Vain sen, että opettelin uudelleen hengittämään. Sinä aikana jouduin myös opettelemaan seisomista omilla jaloillani ja luottamaan siihen, että maa jalkojeni alla kestää itsestään, enkä tarvitse toista ihmistä kannattelemaan sitä.

Kevät taittui syksyyn. Olimme viettäneet aikaa kaksin iltaisin lapsen mentyä nukkumaan. Harrastaneet paljon seksiä sen toivossa, että fyysinen kontakti toisi lähelle myös henkisesti. Katsoneet lukuisia elokuvia, joista minä en muista mitään. Pohtineet terapiassa niitä asioita, mihin aikanaan toisissamme rakastuimme. Hyväksyimme sen tosiasian, että ihastumisia tulee. Minä hyväksyin sen, että olin ajautunut puolisostani kauas. Myös omasta syystäni. Sen enempää tällaiselle tilanteelle on turha etsiä syyllisiä. Niitä ei ole. Asioita vain tapahtuu. Se on eri asia, mitä niille tekee. Pettääkö vai yrittääkö korjata sen, minkä on joskus valinnut? Vai kertoako rehellisesti tilanteen ja lähtee silti eri tielle?

Aivan tavallisena syksyisenä iltana huikkasin tapani mukaan lähtiessäni puolisolleni ”mä rakastan sua”. Viimeisen puolen vuoden aikana olin saanut siihen vastaukseksi ”mä tiedän”. Joka kerralla se tuntui kammottavalta. En silti päässyt tavasta eroon. Tuona iltana Prismaan lähtiessäni, minä kuulin sen jostakin kaikuvan olohuoneen syövereistä. ”Niin mäkin sua”.

Vuosi pariterapiaa. Tolkuttomasti ahdistusta ja kammottavan paljon riitoja. Takertumista, erkaantumista ja keskustelua. Palasia runnottiin paikoilleen, purettiin ja kasattiin uudestaan. Niin kauan, että ne loksahtivat. Me löysimme uudestaan sen, mihin toisissamme rakastuimme. Se oli päätös haluta, vaikka mikään ei tunnu miltään. Tai oikeastaan tuntui, mutta väärät asiat. Ihastus kolmanteen osapuoleen laimeni. Nyt 3 vuotta jälkeenpäin, voimme varovasti heittää siitä huumoria. Kuukausi sitten, räjähdimme hersyvään nauruun kummallisen letkautuksen johdosta, joka asiaan liittyi. Toivuttuani itkunaurukyynelistä tiesin, ettei kukaan eikä mikään pysty enää satuttamaan minua sillä asialla. Niimpä toivon, että näinkin henkilökohtainen asia voisi olla toivoksi jollekin. Ihastumisia, rakastumisiakin tulee ja menee. Jos niiden antaa mennä.

Pariterapiassa minulta kysyttiin, haluaisinko tietää, jos tämä käy uudestaan? Olen pohtinut sitä ajoittain. En edelleenkään tiedä vastausta. Tieto jostakin sellaisesta on luihin ja ytimiin asti rikkova. Oli sellainen kuinka normaali ja ohimenevä tahansa, se on loukkaus suoraan sinne, missä se eniten tuntuu. Haluaisinko tietää jostakin, mille puolisoni ei välttämättä voi mitään ja jonka hän voi antaa mennä ohi? Ehkä en.

Olen kirjoittanut kuukupeista, seksistä ja lapsettomuudesta. Äitiyteen liittyvistä kipeistä tunteista ja riittämättömyydestä. Keskenmenoista sekä toteutumattomista haaveista. Silti, tämä on henkilökohtaisinta mitä olen koskaan kirjoittanut. Ei siksi, että parisuhteisiin liittyvistä fiaskoista ei puhuta vaan siksi, että tämän katastrofaalisen ajan sai alulle joku muu kuin minä. Sain kuitenkin tälle puolisoni siunauksen. En siksi, että hän erityisesti haluaisi kertoa yksityisasioitamme muille. Me haluamme jakaa tämän kokemuksen siksi, että se on tabu. Ihastumiset ja rakastumiset tuntuvat kammottavilta maailmanlopuilta, koska ne rinnastetaan herkästi pettämiseen eikä niiden ajatella kuuluvan pitkään parisuhteeseen. ”Tämä on sitten tässä” tulee mieleen liian monelle, kun asia tulee esille. Haluamme normalisoida tunteita ja kannustaa avun hakemiseen. Ihastumisen ei tarvitse olla henkilökohtainen loukkaus tai parisuhteen loppu.

 

Kommentit

Olisi mukava lukea postaus uskovaisuudesta. Tavallaan tabu sekin.

Hei, kiitos postauksesta. Minustakin ihastumiset kuuluu pitkään parisuhteeseen. Eroajatus sen vuoksi on tokineri.

Myös minua jäi kiinnostamaan uskovaisuus. En ollut sitä aikaisemmin blogistasi bongannutkaan. 🙂

Jasmin

Juu kyllä pitkässä parisuhteessa ehtii nähdä ja kokea kaikkia, ihmisiä kun tässä ollaan 🙂

En ole suuremmin meidän hengellisestä statuksesta täällä kirjoitellut, koska siinä ei mielestäni ole mitään kirjoittamista. Siis sen erikoisempaa. On se ehkä joissain sivulauseissa tullut ilmi. Koen jotenkin uskon asiat meille niin normaaleina asioina ja osana arkea, etten osaa tai haluakkaan mitenkään korostaa sitä. Me olemme kuitenkin mielestäni hyvin tavallisia ihmisiä silti. Käymme baareissa, nautimme siellä lasin tai pari viiniä. Ehkä jopa kolme :D. Meiltä lipsuu kirosanoja ja päälläni voi nähdä minihameen. Eiuskovien elämään meidän elämä eroaa oikeastaan vain niin, että me uskomme Jumalaan. Se näkyyarjessa siten, että käymme pari kertaa kuukaudessa iltakirkossa, jossa on lastenohjelmaa. Jouluyön kirkossa käymme myös. En usko, että ajatusmaailmani on kovin radikaali, paitsi ehkä pääsiäisnoitien suhteen, enkä pidä halloweenista 😀 Emme ole sterotyyppikonservatiiveja, mutta seistään sen takana, mihin uskotaan. Yleensä jos mainitsee että olemme uskovia, tulee vieraille heti se käsitys, että nuttura kiristää korvia, alkoholia ei juoda ja samoille asioille ei voi missään tapauksessa nauraa. Mielummin haluan tuoda esille sitä, (jos se esille tulee) että uskovatkin ihmiset ovat ihan tavallisia, voivat puhua seksistä, olla hajalla karkkihyllyraivareiden edessä jne. Ihan vaan ihmisinä. Ainakin meidän perhe 😀

Ajattelen jokseenkin samalla tavalla. Pitkässä suhteessa on ihan normaalia, että voi ihastua toiseen. Vaikka rakastuakin. Tunteille ei voi mitään. Mutta eroaminen tai pettäminen ovat valintoja. Ja valintojen edessä koetellaan se ”tahtominen”, mikä on avioliiton solmimisen hetkellä luvattu. Valitsenko tahtoa sillonkin, kun en ehkä tahtoisikaan?

Olet rohkea, kun uskallat pistää itsesi peliin teksteissäsi. iitos hyvästä kirjoituksesta.

Tarinalta katosi samaistuvuus sen myötä kun selvisi, että olettekin uskovaisia. Uskovaisten ei tarvitse olla kovin rehellisiä tunteilleen, riittää, ettei se, kehen miehesi ihastui antanutkaan vastakaikua tai ollutkaan sellainen, kuin miehesi oletti. Lisäksi lapsellista ja just uskispullossa kasvanutta olettaa kenenkään olevan noin sitoutunut sinuun, että ihan maailma romahtaa, kun ilmenee, että ei ollutkaan.

Jasmin

Hei, me olemme ihan tavallisia ihmisiä, uskovaisuudesta ”huolimatta”. Myös uskovat eroavat, löytävät uuden puolison ja jopa pettävät. Moni on kertonut tarinassaan maailman romahtamisesta. Kyllä eroilmoitus on shokki kenelle vain. Huomaathan että kommentit menevät seulan läpi, en julkaise ollenkaan kommentteja jotka ovat herjaavia tai joissa nimitellään ihmisiä.

Tämä teksti sopii omaan elämäntilanteeseni aivan käsittämättömän hyvin – olen tosin se osapuoli, joka on ihastunut toiseen mieheen. Luin moneen kertaan ja mietin, että pakko tässä on antaa itselleen armoa. Ihastuminen ei ole pettämistä, se ei ole tietoinen teko. Haluaisin myös ajatella, että ihastuminen haastaa oman parisuhteen ja että kun siitä selviää, on suhde entistä vahvempi.

Kiitos kirjoituksesta. Aivan liian vaiettu aihe.

Kiitos kirjoituksestasi. Kumpa osaisin itsekin olla yhtä joustava, mutta minulle rakkaus on hyvin mustavalkoista: joko 100% toisen kanssa tai sitten ei ollenkaan. Ehkä tämä ehdoton ajattelu johtuu siitä että ex-mieheni rakastui työkaveriinsa minun odottaessa ensimmäistä lastamme. Luin tulevaisuudensuunnitelmat, rakkauden tunnustukset ym. Sähköpostista mitä Nämä kaksi olivat toisilleen lähetelleet ja se fyysinen kipu mikä löi päälle oli jotain uskomatonta, sen tuskan muistaa näin 16 vuoden jälkeenkin. Kun kaikki mihin luotti ja uskoi, romuttui. Pystyin vain haukkomaan henkeä keittiön lattialla sikiöasennossa. Halusin silloin ajatella kuten sinä, olla luovuttamatta ja taistella suhteen puolesta: mieskään ei tahtonut erota vaikka myönsi tunteet toista naista kohtaan. Minä en vain kuitenkaan koskaan päässyt yli tuosta teosta. Luottamus ei palautunut -eipä mies sitä koskaan edes yrittänyt tosissaan palauttaakaan. Sinnittelimme yhdessä 7 vuotta. Jälkeenpäin tajusin että rakkaus miestä kohtaan loppui tuon pettämisen myötä ja jäin suhteeseen koska halusin antaa lapsillemme ydinperheen. Minulle fyysistä pettämistäkin pahempaa oli se että mies nimenomaam rakastui tähän toisern naiseen.
Ero tuli lopulta miehen jälleen rakastuttua toiseen. Uskon, että olisi ollut parempi erota jo ensimmäisen pettämisen jälkeen. Itse ihastunut suhteen aikana toiseen mieheen, tekemättä mitään fyysistä, eikä tuo toinen mies edes tiennyt tunteistani. Mieheni sen sijaan kaksi kertaa ryhtyi sanoista tekoihin.
Nyt olen naimisissa uudelleen (8 yhteistä vuotta takana) eikä mikään mahti maailmassa saisi minua edes vilkaisemaan muita miehiä ja uskon samaa puolisostani.

Puolisoni ihastui toiseen naiseen tyttäremme ollessa vasta vauva, itse olin tyttäremme kanssa kotona – kun mies ihastui opiskelu aikana luokkalaiseensa. Sanoi toisen naisen olevan niin hyvän näköinen, että ihastuminen vain tapahtui automaattisesti. Mies jätti minut tämän toisen naisen vuoksi, mutta jättämisestä kuukauden päästä palasimme yhteen. Yhteen paluusta on reilu vuosi. Ihastusta miehelläni ei kuulema ole ollit enää hetkeen. Itseäni asia sattuu vieläkin, ja todella paljon, tälläkim hetkellä tätä kirjoittaessani, kyyneleet vain valuvat. En voi tietää pystynkö enää ikinä luottamaan puolisooni, yritämme jatkaa suhdettamme, mutta itselleni tämä on todella todella rankkaa sekä raskasta.
Jos sinulla on joitain ”neuvoja” ja haluaisit ne jakaa, olisin kiitollinen niistä.

Jasmin

Kauhea tilanne, omatkin karvani nousevat pystyyn tarinaasi lukessa, muistot ovat niin voimakkaat ja keho muistaa pahan olon. Raskasta se on, minulla ensimmäiset 2 vuotta oli kasailua. Oletteko pystyneet hyvin puhumaan asiasta? Voisitteko miettiä pariterapiaa? Meillä ihan se puhuminen auttoi, ja kun se oli yhdessä vatvottu tappiin asti, oli mun päätettävissä, haluanko selvitä siitä vai en. Se oli ehkä se pahin paikka. Kun toinen oli jo tehnyt kaikkensa. Puhunut, pyytänyt anteeksi, vakuuttanut että rakastaa ja haluaa jäädä. Sen jälkeen lopputyö on vaan tehtävä omassa päässä. Mulla siihen auttoi ammattilaisen kanssa kaksin puhuminne, sen ymmärtäminen että sama voi käydä itsellenikin. Pahintahan tuossa on se, että se ei ollut vain ihastus vaan se johti tekoihin -eroon. Kuten meilläkin mies halusi erota samantien. Se oli se suurin loukkaus. Sekin pitää työstää omassa päässä, että luottaa elämään. Mitä tahansa voi tulevaisuudessa käydä mutta ei siihen vaan voi vaikuttaa. Sekin auttoi itseä, että tajusi sen että mä en voi vaikuttaa kovinkaan paljon uusiin ihastumisiin. Ei ne johtuneet mun ulkonäöstä eikä sellaisesta. Jotenkin sitä kävi voimattomaksi tulevaisuuden edessä ja päätti vaan luottaa. Se on helppo kirjoittaa tähän, oikeasti kuten sanoinkin, siihen meni se kaksi vuotta ja satoja tunteja juttelemista puolison kanssa, pariterapiassa ja kaksin terapeutin kanssa. <3 voimia

Kiitos tästä tekstistä. Luin sen moneen kertaan. Meillä mies tekstaili, mailaii ja soitteli toisen naisen kanssa flirttisävyyn. Ystäväni ovat sanoneet, että se ei ollut pettämistä, mutta mielestäni se oli nimenomaan sitä. Tästä on nyt 2 vuotta. Olemme edelleen yhdessä, mutta yksin olen työstänyt asiaa, sillä viestittelyn loputtua (=kun mieheni jäi kiinni siitä), hän ei pitänyt asiaa niin kovin suurena. Luottaako ei eikö luottaa. Kaksi vuotta mennyt eikä mitään ole ilmennyt. Vaikeata tämä parisuhde. Oli lohduttavaa lukea tekstisi ja todeta, että selvitäkin voi.

Minulle selvisi viime kesänä, että mieheni oli kovasti ihastunut erääseen 3 lapsen äitiin. Meillä oli juuri valmistumassa monta vuotta kestänyt taloprojekti ja 2 pientä tyttöä, kun asia selvisi. Mies oli käynyt tapailemassa tätä noista pitkin Suomen tanssilava, kun minä hoitelin lapsia kotona ja kävin töissä. Tanssimista ja viestinvaihtoa vakavampaa mies ei ollut halunnut, mutta viestit olivat aika karua luettavaa. Kun tilanne paljastui, maa mureni altani, mutta onneksi minulla on rakkaita ystäviä ja maailman paras anoppi (joka soitti kyseiselle naiselle ja käski jättämään poikansa rauhaan), jotka ovat kannatelleet ja kannustaneet. Se oma fyysinen reagointi asiaan oli jotakin todella voimakasta. Pariterapian ja yhteisen tahtotilan avulla olemme päättäneet jatkaa ja nyt on mennytkin paljon paremmin kuin pitkään aikaan. Olimme jo unohtaneet toisemme kaiken arjen kiireen keskellä, mutta nyt olemme ottaneet aikaa toisillemme ja käyneet vähintään kuukausittain jossain kahdestaan. Se on jotakin todella luksusta.

Jasmin

Mä jotenkin tunsin sun fiilikset, kun luin kommenttiasi. Se on hurjaa, miten se fyysinen reagointi on jotenkin niin käsittämättömän voimakasta. Mä tunsin sen ihan kipuna. Karmeana kipuna ja painona koko vartalossa, ihan kokoajan. Päivästä ja viikosta toiseen. Vieläkin, kun luen näitä teidän muiden kertomuksia, mun kehoon tulee etäinen kaiku siitä. Keho muistaa. Ihanaa että tekin saitte asiat kuntoon <3

Hei. Kiitos rohkeasta kirjoituksestasi. Itse olen pitkässä suhteessa ollut se osapuoli joka on ihastunut ja miettinyt eroa. Olen myös miehelleni kertonut eropohdinnoistani mutta silloin kyseessä ei ollut ihastuminen toiseen henkilöön. Kuitenkin päätin antaa suhteellemme aikaa ja katsoa mihin se johtaa. Kaksi vuotta teimme suhteemme eteen töitä ja samalla tein itseni kanssa matkaa itseeni. En kadu ikinä sitä että jäin suhteeseen, elämme ehkä nyt suhteemme parasta aikaa. Sen mitä ymmärsin omasta ihastumisestani ja halustani erota ei johtunutkaan siitä että etten olisi enää rakastanut miestäni, minä vaan luulin etten rakasta. Luulo johtui omasta väsymyksestäni, piilevästä työuupumuksesta ja orastavasta masennuksesta. Olin elämän kaikki muut ongelmat kaatanut suhteen ongelmaksi ja olin huomaamatta päättämässä elämässäni sen ainoan asian lapsien lisäksi mikä minua kannattaa ja tuo elämääni tarkoitusta. Olen myös kiitollinen miehelleni joka jaksoi olla rinnallani kaiken sen ajan kun kipuilin suhteemme ja itseni kanssa. Toivon että saan vanheta mieheni rinnalla nauttien elämän pienistä iloista. Yhdessä olemme myös sen ymmärtäneet että ihastuksia tulee vielä olemaan ja menemään ja halua myös erota. Sen olemme kuitenkin toisillemme luvanneet että helpolla ei tästä suhteesta lähdetä 🙂

Jasmin

Kiitos tästä toisesta näkökulmasta! Mun suhteessani on varmaan ollut myös tuota, että se ihastuminen peitti muita ongelmia. Kauhean brutaalia, miten se tavallaan kaatui sitten ihastumisena ja millaset fiaskot siitä syntyi, mutta sellaista se parisuhteessa vain on. Kivut pitää kantaa yhdessä. Hienoa että tekin selvisitte. Must on mahtavaa lukea näitä stooreja siitä, että liitto on saatu toimimaan tämmösten jälkeen. Itse aikanaan googlailin että miten niistä selviää, mutta ei oikein löytynyt muuta kuin ”mies rakastui toiseen, erosimme” juttuja.

Hei,
kiitos kun jaoit tarinanne. Omalla kohdallani puoliso ihastui/rakastui työtoveriinsa. Hän kertoi minulle asiasta keskiviikkona ja muutti pois maanantaina. Siihen päättyi 6,5 vuoden suhde. Shokki oli aikamoinen, näin jälkikäteen ajatellen muistoissani on vain tyhjää noin kahden vuoden ajalta. Selvisin etenkin sisareni avulla, joka jaksoi kuunnella silloinkin, kun asia oli keskusteltu jo sataan kertaan läpi. Tänä päivänä olen jo onnellisesti uudessa suhteessa. En tiedä millainen suhde exän kanssa olisi, jos olisimmekin päättäneet jatkaa, mutta nyt jälkikäteen voin todeta, että eropäätös oli meidän tapauksessa oikea, vaikkakin erotapa oli erittäin raskas. Tiedän, että exä on hyvin pahoillaan tapahtuneesta, se oli shokki hänellekin. Nykyisessä suhteessa en uskoisi ihastuvani keneenkään toiseen, mutta tiedän sen olevan mahdollista. Olen löytänyt ihanan ihmisen rinnalleni, mutta ei se poista kaikkia muita ihania ihmisiä pois maan päältä. Tässä asiassa exä oli eri mieltä. Hänen mielestään toiseen ei voi ihastua/rakastua, jos rakastaa toista. Ehkä siksi hän teki päätöksensä niin nopeasti? Haluaisinkin kehoittaa kaikkia vaikeiden päätösten edessä olevia ottamaan aikalisän ja miettimään tilannettaan: millaista oma elämä ja hyvinvointi on ollut? Mikä asia uudessa henkilössä herätti kiinnostuksen, miksi? Ja sen jälkeen vielä miettimään, voisiko pitkäaikaisen kumppanin kanssa kokeilla vaikkapa 6 kk ajan, kuten Jasmin ja hänen miehensä tekivät? Jos muutosta ei tapahdu, niin sitten eron kanssa voi edetä. Ihanaa Jasmin että te jaksoitte yrittää ja löysitte toistenne luo. Olen myös hyvin iloinen siitä, kun kirjoitit seisovasi omilla jaloillasi myös parisuhteessa, se on tärkeä taito!

Jasmin

Kiitos kommentistasi <3 Se on hyvä näkökulma myös siitä, että toisinkin voi käydä ja aina yrittäminen ei syystä tai toisesta ole vaihtoehto ja etenkin se, että elämä jatkuu eronkin jälkeen. Vaikkei se siltä silloin varmasti tunnukkaan.

Itse ajattelen, että ylipäätään se, jos parisuhteen toinen osapuoli ihastuu/ rakastuu toiseen kertoo sen ko. parisuhteen tilasta eli ihminen ei koe saavansa siitä parisuhteesta jotain tarvitsemaansa – läheisyyttä, hyväksyntää, arvostusta? Eli jos alkuperäisessä parisuhteessa on kaikki kunnossa, ei mielestäni ole tarpeellista ihastua/ rakastua toiseen. Eikä muita ihmisiä tuolloin edes ”näe” sillä silmällä, jos oma sydän on varattu. Joskus toki joillain mikään ei riitä, eli ihmisessä itsessä on niin syvät haavat, että mikään ulkopuolinen ei niitä paikkaa. Mutta tuolloin olisikin nimenomaan hyvä olla yksin, joutua kohtaamaan itsensä ja kasvaa. Ei se vaihtamalla parane- sanonnankin ymmärrän niin, että ihminen kuvittelee saavansa toisesta ihmisestä jotain sellaista, mitä hänen pitäisi itse itselleen antaa – ja jos ei kykene itseään rakastamaan, ei mikään parisuhde tule toimimaan. Vain läheisriippuvainen vaihtaa parisuhteesta toiseen ”suoraan”. Viisas ottaa aikaa itselleen ja oppii rakastamaan itseään ja omaa elämäänsä ennenkuin lähtee uuteen riippuvuussuhteeseen.

Jasmin

Mä taas koen että ihastua voi, vaikka kaikki olisi kunnossa. Maailma on täynnä kiinnostavia ihmisiä. Mutta se, jääkö se tunne elämään on kiinni juuri siitä, että miten hyvin asiat siinä parisuhteessa on.

Sä ehkä nyt puhut vähän eri ihastumisesta ja asiasta, kuin tuo jolle vastasit. Se ihastuminen, josta sä puhut, ei ole mitään. Se on kenen tahansa helppo selättää. Jos ei oikeasti edes haluakaan siis vaihtaa kumppania. Mutta moni ihastuminen toiseen on sitä, että siitä nykyisestä halutaan eroon!

Rohkea kirjoitus. On niin monta tapaa elää. Itse aikoinaan monogamisissa suhteissa pelkäsin, että kumppani ihastuu muihin. Sittemmin, kun olen ollut monisuhteinen, olen oppinut luottamaan kumppaniini syvemmin. Tämä on toki vain yksi polku, mutta haluan silti kertoa. Nykyään en enää pelkää sitä, että kumppani ihastuu tai rakastuu. Luotan, että pysytään silti vähintään ystävinä. Mutta omalla kohdallani on ollut niin, että kun luvallisesti saan ihastua muihin, kummasti se ihastuksen tunne leviää myös ”vanhoihin” kumppaneihin. Siis: olen pitkässä hyvässä suhteessa x:n kanssa. Kun ihastun y:hyn tai myös z:aan samaan aikaan, ei käykään niin, että ihastus kohdistuisi vain yhteen ihmiseen, vaan ajattelen x:ää, y:tä ja z:taa kaikkia lämmöllä, tai siis en voi välttää ajattelemasta 😀 Kaikkien lähellä haluaisi olla, kaikkia heitä koskettaa ja rakastella. Ihastuminen ei siis ole keltään pois, vaan enemmänkin kaikille lisää <3 Toki osa ihastuksista ja suhteista ihan luonnollisesti kuihtuu pois, mutta niin ois käynyt todennäköisesti joka tapauksessa..

Mielestäni suhde ei pysy hyvänä ja elinvoimaisena ja intohimo yllä myöskään itsestään, ei vaikka intohimo ja yhteys olisi ollut miten vahva aluksi. Suhde on kuin hyrrä: se voi kerran pyöriä vinhasti, mutta ajan myötä liike laantuu. Siksi hyrrään on hyvä laittaa aika ajoin vauhtia, tietoisesti 🙂 Tehdä mielenkiintoisia asioita, tutustua toisiinsa yhä uudestaan ja syvemmin, pitää seksi vaihtelevana ja jännänä (mikäs sen ihanampaa, kuin jännittävää seksiä turvallisen ihmisen kanssa, voi vapautua täysin). Usein myös uudet ihastukset pyöräyttävät vanhan suhteen hyrrää uusiin sfääreihin, ja samalla luottamusta: vaikka toinen kuinka kiinnostuu muista, aina silti haluaa luokseni palata.

Tärkeää on myös keskustella ja oppia tiedostamaan ja myöntämään se avoimesti, miten suhteessa menee, miten itsellä menee. Huomata hyrrän pyörimisen hidastuminen, ja ennen kuin on jo liian myöhäistä, laittaa siihen vähän lisää vauhtia. Toisaalta, aivan liikaa elämänsä hyrrää ei kannata pyöräytellä, muuten tulee sekava ja kaoottinen olo (hyrrä kaatuu). Tuostakin kokemusta, jos liian moneen ihmiseen ihastun yhtäaikaa, ihan huimaa ja oksettaa, eikä voi keskittyä mihinkään. On siis tärkeää oppia tunnistamaan, milloin elämänsä ja suhteen hyrrä pyörii liian vinhasti, milloin taas liian laiskasti, ja säädellä sitä tietoisesti sen mukaan 🙂

Kimppaseksi on myös syventänyt luottamusta toisiimme. Sen sijaan, että suhteemme rajoittaisi kumpaakin, se tuo kummallekin lisää, voidaan seikkailla ja kokea vaikka mitä yhdessä ja keskustella, jakaa kokemuksia ja iloita niistä. Voidaan kokea sellaista, mikä kummallekin yksin olisi hankalampaa tai pelottavampaa, mutta yhdessä se onnistuu ja on kivaa. Tämä on toki meidän tapamme elää, jokainen valitsee mieleisensä suhteen. Mutta meille suhdetta on syventänyt pelkojen käsittely, ja rakkaus on syvempää, kuin mitä olen koskaan kokenut. Ja on se aika mieltä ylentävää huomata, että vaikka kumppani tutustuisi miten kivoihin ja kauniisiin naisiin, silti rakkaus ja intohimo minuun on säilynyt ja hän haluaa palata aina luokseni.
Alan olla kypsä sille, että kumppani voisi syvästi rakastaa muitakin kuin minua (ja niinhän rakastaa jo, ystävät, sukulaiset..), mutta myös seksuaalisesti. Ei se ole multa pois 🙂 Päinvastoin kun kummallakin on monenlaisia suhteita, se mahdollistaa enemmän kasvua ja oppimista. Ja on tosi rakastettu olo. Aika on tietysti rajoite, ja sen takia kovin montaa suhdetta ei kannata haalia, koska ei ole aikaa syventää niitä haluamalleen tasolle. Ei haluta muutenkaan meidän suhteemme heikkenevän uusien suhteiden takia. Mutta kyllä 1-2 syvällistä suhdetta elämään mahtuisi lisää, ja sen lisäksi on virkistävää kun on kevyempiä suhteita. Vastuullisuus kulkee tietysti vapauden kanssa käsikädessä, esim. ehkäisyasiat ovat todella tärkeitä ja niistä on sovittu. Ja ylipäätään eettinen monisuhteisuus ja eri tilanteiden pohtiminen. Mut kyllä monisuhteisuus on kasvattanut itseäni huimasti ja oon onnellisempi kuin koskaan. Ei tosin pelkästään suhdemuodon takia, vaan myös siksi, että on löytänyt samanhenkisen kumppanin, jonka kanssa on vahva yhteys. Mutta kyllä tulee myös todella rakastettu olo: että saan olla vapaa, ja toinen saa olla vapaa, tiedän että joka päivä valitaan toisemme. Mulle vapaus on suurinta rakkautta. Tulee todella rakastettu olo, kun tapaan toista kumppaniani, ja sitten voin käpertyä pitkäaikaisemman kumppanin kainaloon, hehkuttaa ihastuksia ja kokea yhdessä ja erikseen monenmoista.

Jasmin

Varmasti kasvattavaa monisuhteisuus. Itse en siihen pystyisi mitenkään. Kai olen omistushaluinen 😀

Kiitos kirjoituksesta. Eka olin että, ihanaa vihdoinkin joku kirjoittaa sitä mitä olen itse kokenut ja ajattelee silti näin. Meillä vain sattui olemaan seksiäkin kuvioissa.
Sain kuulla, että mieheni on pettänyt minua aiemmin. Suhde oli päättynyt jo kuukausia sitten paljastuttuaan minulle. Salasuhde oli pelkästään fyysinen, mies ei ihastunut eikä rakastunut eikä koskaan luvannut jättää perhettään (tiedän tämän koska sain lukea heidän viestittelyt). Tämä oli ainoa asia mikä auttoi ymmärtämään ja lopulta antamaan anteeksikin. Vaikka pitkä seksisuhde satutti ja reagoin aivan kuten kirjoitit: unohdin miten hengitetään, miten tästä eteenpäin, mitä minun kuuluu nyt tehdä, onko pettäminen automaattisesti ero, mitä muut ajattelevat jos jään jne.. Eli hyvin paljon sisälsi häpeän eriasteisia tunteita. Onneksi ympärillä oli viisaita ihmisiä, jotka kannattelivat shokkivaiheen yli. Menimme terapiaan ja parisuhdekursseillekin.
Mies on tehnyt minua kohtaan väärin ja tilanne on toisaalta sama ja toisaalta taas eri kuin teillä. Tällä historialla antaisin ihastumiset anteeksi enkä niistä välittäisi kuulla. Niitä tulee myös minulle. Itselläni ei vain ole koskaan ollut tarvetta pönkittää itsetuntoani tmv menemällä sänkyyn muiden kanssa. Tein sitä tarpeeksi nuorena, toisin kuin mieheni.
Takana on nyt pitkä liitto ja useampi lapsi. Keski-ikäkin on ylitetty.(näin oli siis jo pettämisen hetkellä) Kasvoimme tuon prosessin aikana molemmat henkisesti ja kaiken jälkeen olemme saaneet suhteen nostettua aivan uudelle tasolle.
Mies on edelleen surullinen teoistaan. Joten en ole niin kyyninen mitä joku kommentoija, mielestäni kerran pettänyt ei aina petä uudelleen. Se, oppiiko tilanteesta mitään ja mikä on se sisäinen halu/tarve mikä johtaa tekoon vaikuttaa kaikista eniten siihen tuleeko suhde onnistumaan tulevaisuudessa.
Toista ei omisteta. Se lienee kaikkein tärkein pointti kuitenkin kaikessa. Rakkaus todellakin on tahtotila.
Ajattelen myös omalla kohdallani karmaa, joka hoiti asiat näin. Itse ollessani 20v+ olin toinen nainen enkä piitannut yhtään siitä, että satutan teollani jotain. Olin nuori ja naiivi ja koska olin sinkku niin ajattelin hyvin mustavalkoisesti kaikesta.
Nyt 20v myöhemmin näen kaikki eri harmaansävyt ja sain todellakin tuta miten olen joskus itsekin toiminut. En ole vihainen meidän avioliiton toiselle naiselle vaikka tiedänkin kuka ja mistä hänet löytäisin. Hän rakastui mieheeni. Suunnitteli häitä ja rukoili jättämään meidät. Ehkä hänenkin polulleen tuli nyt tai tulee tulevaisuudessa jotain mistä oppia.

Jasmin

Hurjaa luettavaa sinunkin tekstisi, jotenkin kun pystyy etäisesti tuntemaan sen, miltä se on ehkä tuntunut. Tosin tuohon pettämiseen en ihan pysty samaistumaan, mutta varmasti se elämänromahtamisen tunne on ollut kammottava. Ihanaa, että te selvisitte siitä ja yrititte vielä. Anteeksiantaminen oli varmasti hirveän vaikea paikka? Tuota noinen nainen aspektia en ymmärrä, kuka ihme haluaa miehen, joka on valmis jättämään perheensä :O En vain käsitä.

No sinähän sellaisen halusit – ja kaikki te muutkin, jotta haluatte pettäjämiestenne kanssa vielä jatkaa. Mutta – eihän se olekaan pettämistä, kun on kyse sinun parisuhteestasi, se on jotakin muuta niiii. Kaikilla muilla se on pettämistä, mutta ei silloin, kun mies jo oli mun. Se oli vain pään sekoaminen tai joku muu vastaava, eiks nii? Mä voisin ottaa miehen, joka haluaa minut, vaikka se haluaisi jättää perheensä. Mitä sen pahempaa siinä on, kuin haluta mies, joka haluaa jättää sinut?

Hieno ja rohkea kirjoitus! Välillä olen itse miettinyt, että onkohan mieheni ihastunut johonkin toiseen tai mitä jos ihastuu tai mitä jos minä ihastun. Toistaiseksi hän ei ole sellaisesta puhunut, luulen, että meillä on ollut enemmän sellaista, että on vain huomannut jonkun täysin tuntemattoman naisen / miehen, josta on 10sek ajan ajatellut, että jestas kun on kaunis / komea ja se on sitten jäänyt siihen. Kyllä meillä painaa vaakakupissa paljon enemmän se, että on tahdottu, tahdotaan edelleen ja ollaan sitouduttu toisiimme ja lapsiimme. Ei ne tunteet aina niin polttavia ja intohimoisia ole, mutta ketään muuta en vierelleni haluaisi elämääni jakamaan. Ja uskon, että mieheni kokee samoin. Juuri viikonloppuna puhuimme avioliitosta ja sen vaiheista 1.symbioosi 2.erillistyminen 3.ristiriita 4.vetäytyminen 5.sovinto 6.kumppanuus. Me olemme nyt vaiheessa 5 ja miehen mielestä jopa 6. Mutta, nämä vaiheet kuuluvat kaikkiin parisuhteisiin, eli jos luulee vaihtavansa vihrempään ruohoon vaiheessa 4. niin kyllä nuo vaiheet toistuvat uusissakin suhteissa. Ihanaa kevättä teille! <3

Jasmin

Noiden ihastumisten kanssa kannattaa vaan ajatella, että ne tulee ja menee, ehkä kun sen tiedostaa etukäteen niin ne ei tullessaan olekkaan niin suuri juttu. Hyviä pointteja noi avioliiton vaiheet! Mä toivoisin että me oltaisi päästy vaiheeseen 6. Ja uskonkin sen. Mutta välillä käväisemme vaiheessa 1 ja 4 😀 Ihanaa kevättä sinullekin <3

Kiitos tästä kirjoituksesta <3

Minusta se on itsepetos ja henkinen väkivalta, jos terapian avulla pakottaa toista jäämään vanhassa suhteessa. Ensimmäisellä pitkälläkin suhteella ei voi olla enemmän arvoa kuin toisella seuraavalla. Bloggaaja on pelkuri ja takertuja parisuhteessaan. Bloggaajan mies on säälittävä tyyppi.

Jasmin

😀 Kiitos kommentista. Minä en ainakaan pakottanut puolisoani terapiaan. Omilla jaloillaan hän sinne käveli. En pakottanut jäämään, hän on itsenäinen aikuinen ihminen joka pystyi tekemään omat valintansa. Taloudellisestikin hänelle olisi ollut kannattavampaa lähteä. Olimme sopineet jo ihan alussa miten näkee lasta jos ero tulee eli en uhkaillut silläkään. Suhteita en lähde arvottamaan. Onko se säälittävää, ettei perheestä isä lähde aina, kun tulee ongelmia? Onko pelkuruutta laittaa asiat kuntoon?

Kyllä sä olet oikeasti vaan todella viisas nainen, kun tätä sun tekstiä ja näitä sun kommentteja lukee. Isot peukut sulle! <3

En halua latistaa asiaa missään nimessä ja toki myötätuntoa löytyy näissä asioissa. Mutta tosiasia on että jos toinen ei rakasta ja ei ole onnellinen, ei rakkaus enää palaa, se on siirtynyt jo muualle. Väkisin sitä ei saa käännettyä ja sanat voivat olla tyhjiä, pelkkää näyttelemistä(?), miellyttämistä. Jos mies on lapsen vuoksi yhdessä tai toisen särkymisen vuoksi, se on karhunpalvelus. Ei kannata roikkua yhdessä miehessä, peläten ikuisesti että mies jättää taas /miehen uutta suhdetta, vaan olla rohkeasti sinkku ja etsiä uutta elämäänsä -sitä löytyy. Uskoa itseensä että on riittävän hyvä, oma persoona, ei parisuhdemuottien /ulkoisten vaatimusten kautta itseään katsova. Nuorena tuli roikuttua väärissä miehissä /väärässä miehessä, josta olisi pitänyt päästää irti, nähdä pintaa syvemmälle heihin. Komeastakin miehestä pääsee yli ajan kanssa, vaikka moni kuvittelee ettei elämää ole sen jälkeen, kyllä on. Voimia.

Jasmin

Et sinä mitään onnistu latistamaan kun ei tässä millään supersuhteen aallonharjalla eletä, ihan perusparisuhteen 😀 Koska nämä asiat ovat suht luonnollisia kuitenkin. Ei rakkaus mielestäni ole jotakin, minkä tuntee kokoajan eikä onnikaan sellaista, että se pitkässä parisuhteessa on kokoajan läsnä. Se on tämän jutun pointti. Että ei pidä säikähtää, se ei silti tarkoita, että ne olisivat pysyvästi kadonneet.
Minä en usko hetkeäkään että puolisoni sanat olisi näyttelemistä. Miksi hän niin tekisi, kun oli jo lähdössä? Eläisi onnetonta elämää? Hän on aikuinen, normaali mies, ei mikään tossukka. Jos hän haluaisi lähteä, hän lähtisi. Tapahtuneesta on 3 vuotta. Ehkä siinä ajassa näytelmä olisi jo loppunut. Toki jollain voi näin käydäkkin enkä minä sellaiseen rohkaise. Onni on jokaisen omalla vastuulla

Haluaisin muidenkin mielipiteitä siihen, että pitääkö ihastumisesta kertoa puolisolle? Miksi? Niitä tulee ja menee.
Itse ajattelen, että miksi loukata kumppania ja haluan rämpiä asian läpi itsekseni.
Toki, jos on 100%:en varma,että asia johtaa eroon, on asia toinen.

Omalta osaltani en haluaisi tietää, enkä myöskään kertonut puolisolleni omasta ihastuksestani. Tähän vaikuttaa se, että tiedän puolisoni olevan minulle se oikea, ja haluan olla hänen kanssaan loppuelämäni. Ja olen myös sitä mieltä, että ihastumiset ovat normaaleja (on siis myös mielestäni ihan normaalia ettei koskaan ihastu toiseen!) eivätkä minun asenteellani ole uhka suhteelle.
Asia on toinen, jos ihastuminen on selvä merkki suhteen ongelmista tai jos ihastunut osapuoli ei pysty käsittelemään asiaa omassa päässään vaan aikoo edetä jotenkin asian suhteen, tai on onneton/tyytymätön suhteessaan. Silloin on varmaan järkevää käsitellä asiaa yhdessä. Oma ihastumiseni johtui täysin omasta henkilökohtaisesta problematiikastani, ei suhteestamme tai puolisostani. Siksi en nähnyt syytä pahoittaa hänen mieltään kertomalla asiasta.

Jasmin

Mua kiinnostaa myös, toivottavasti joku ottaisi kantaa! Voisinkin postata tuosta kokonaan erillisen postauksen vähän galluppityylillä.

Mielestäni riippuu parisuhteesta, kannattaako asiaa kertoa. Haluaako toinen edes tietää? Minä haluan tietää. Voidaan sitten yhdessä miettiä, mikä siinä toisessa on ihanaa (ja mikä mättää) ja olla vähän ihastuneita jopa yhdessä. Tiedostan, että en ole täydellinen. Jollain muulla voi olla ominaisuuksia, joita minulla ei ole ja kuka nyt ei ihastuisi toisen ihmisen kauniiseen hymyyn, mahtavaan huumoriin, kiharapehkoon tai ihanaan nauruun. Ihan sukupuolesta riippumatta. Mulla riittää ymmärrystä jonkin asteiselle polyamorialle, vaikka varsinaisen parisuhteen haluankin pitää kahden välisenä. 🙂

Heitetäänpä sekaan sitten sen ”toisen naisen” näkökulma. Olin itse vielä parisuhteessa, tai oikeastaan jo sen raunioilla, kun varattu mies alkoi liehittelemään. Jutteli yhteisestä tulevaisuudesta, kertoi miten huono oma parisuhde on jne. Aika otollinen hetki naiselle kuulla hyviä asioita itsestään… luulin että kaveri on tosissaan. Erosin, aloin käsitellä eroa ja samalla toivoin, että tuo varattu mies myös tekisi omat ratkaisunsa, mutta jatkoi vaan leikittelyään ja lupailuaan… lopulta oli pakko puristaa ulos tyypistä jotain, että pääsee itse eteenpäin. No, ei kauaa mennyt tuon jälkeen kun erosivat ja tyypillä olikin ”kolmas” nainen. Mutta, pian palasivat yhteen alkuperäisen kanssa ja saman tien pullat uuniin. En voi tietää, mitä ensimmäinen nainen tietää asioista, mutta itse en olisi tuollaisen jälkeen huolinut. Ihastumisia tulee ja menee, aivan varmasti, mutta jos toista rakastaa, ei kohtele tuolla tavoin. Ja jos itseään rakastaa, ei anna kohdella itseään tuolla tavoin. (Kaikkien meidän kolmen naisen näkökulmasta.) Mutta vahvaksi tuollainen pakottaa.

Jasmin

Hyytävä tilanne, ei tuokaan oikein ole että mies pelaa. Karmeaa kaikille osapuolille.

Syvä kiitos tästä tekstistä. Tiedän itsestäni ja omasta avioliitostani sen, että myös minä pelkään suhteessa tapahtuvia ylimääräisiä ihastumisia paljon. En tahdo kuulla niistä mitään, tahdon vain kieltää niiden mahdollisuuden ja olla ajattelematta koko asiaa. Viime aikoina ja tämän tekstin myötä ymmärrän, että minunkin on aika varovasti ajatella tätä asiaa. Sitä, että pitkässä suhteessa on laskuja ja nousuja. Kiihkoa ja suvantovaiheita. Ihastuminen on yksi ihmisen luonnollisimmista reaktioista, ja niitä luultavasti mahtuu pitkän suhteen varrelle. Ne eivät kuitenkaan tarkoita suhteen loppua välttämättä, se minun pitää oppia.

Jasmin

<3 kiitos sinulle kommentistasi. Uskon että se on juuri noin miten sinäkin tulkitset. Ihastuminen on hirveän luonnollista, se mitä sille tekee, on ihan eri juttu. Ja sen vuoksi on tärkeää liitossa pitää keskusteluyhteys kunnossa ja hoitaa parisuhdetta. Ettei niille ihastuksille olisi tarttumapintaa. Vaikeita juttuja nää on koska ne on niin lähellä itsetuntoa ja itselle rakkaita asioita. <3 voimia

Kiitos kirjoituksesta. Tärkeä aihe. Ei meiltä vihkipappi kysynyt ’huvittaako’ tai ’olisitko, jos ei nyt muuta ilmesty’ vaan tahdotko. Koen vahvasti että tahdosta on pitkässä parisuhteessa kyse, ja omalla kohdallani viimeiset 23 vuotta ovat todistaneet sen.
Kun matkan varrella on tullut vastaan viehättävä ihminen, on siinä kohdassa punnittava mitä se tahtominen tarkoittaa. Meillä se tarkoitti tunnustamista, sanoittamista ja pariterapiaa. Minulle aktiivista päätöstä, että kaiken kivun ja loukkaantumisen keskellä halusin uskoa että rakkauteni puolisooni oli ja on edelleen oikea tunne ja minulle totta. Hänelle aktiivista päätöstä, että toinen mies sai jäädä ja että hän valitsi minut, uudestaan. Ja perheemme.
Sitä se juuri on. Aktiivista valitsemista. Tahtomista.

***
Silti. Valehtilisin, jos väittäisin ettei tuo 18 vuoden takainen pettäminen vieläkin joskus sattuisi. Ja samalla olen syvästi kiitollinen meille että silloin valitsimme taistella suhteen puolesta.

Jasmin

Kiitos kun jaoit kokemuksen myös! Rankka tilanne ollut sinullakin, hienoa että selvisitte siitä. Pettäminen on jotakin niin loukkaavaa että sitä on vaikea sanoittaa ja sen anteeksiantaminen sekä tahtominen varmasti todella vaikea paikka. Tulee mieleen sun kommentistasi, että se varmaan on just niin kuin meillekkin joskus joku pappi sanoi, että joka päivä on tahdottava, silloinkin kun ei huvita edes tahtoa.

Kiitos hienosta ja avoimesta kirjoituksesta, jonka lukaisin nopeasti. Tosi tärkeä havainto ja oppi: ihminen ei voi ihastumisilleen mitään, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa eroa. Muuten vaihdetaan puolisoa koko ajan :). Se on turhaa, käy hirveän raskaaksi kaikille (osallisille, lapsille, isovanhemmille, muille sukulaisille, kavereille) ja työtkin kärsii. Ihastuminen ei todellakaan ole pettämistä. Eri sanoja, käsitteitä ja täysin eri asioita.

Hyvä myös huomata, että eri ihmiset antavat samallekin sanalle ja käsitteelle täysin eri merkityksen, minkä tässäkin huomaamme. Sama juttu, jos ajattelee lyövänsä toista tai kertoo haluavansa lyödä toista. Se ei ole lyömistä. Jos kukaan ei ole tietoinen siitä, että haluat lyödä toista, mutta et lyö, kukaan ei kärsi. Sama ihastumisen kanssa. Jos olet ihastunut toiseen, mutta kukaan ei tiedä siitä, etkä tee sen johdosta mitään, kukaan ei kärsi. Se, kuten flirttikin, vain piristää omaa päivääsi.

On täysin kummallinen ja epärealistinen ajatus, että oma puoliso olisi ainut mukava, ihana, kaunis ja haluttava ihminen maailmassa :). Sellainen maailmankuva ei vain ole totta.

Jasmin

Tosi hyvä esimerkki toi lyömisellä kuvaaminen! Tuota otetaan harvoin esille, että eroaminen on raskasta muillekkin kuin sille ydinperheelle. Itse ainakin haluan elämältä pysyvyyttä ja jos aina tunteiden mukaan valitsisi puolison, harvan liitto olisi kovin pysyvä.

Meillä on ollut molemmin päin. Puolisolla oli suhde, joka ei edennyt fyysiselle tasolle, mutta johon sisältyi mm. tulevaisuuden suunnitelmia, mikä minusta on ”pelkkää” seksiä pahempi asia. Olin tuolloin raskaana, ei ollut edes ensimmäinen lapsi.

Myöhemmin taas kävi niin, että itse ihastuin vanhaan kaveriin. Siihen ei liittynyt mitään vastakaikua.

Molemmista päästiin yli. Perheterapia auttoi todella paljon, mutta tärkeintä oli SITOUTUMINEN. Se että sinut olen valinnut kerran, sinut haluan valita nytkin. Siksi kumpikin halusi sitoutua myös terapiaan.

Tunteita tulee ja menee. Pitkässä parisuhteessa se on luonnollista. Näistä jutuista on aikaa jo 10 vuoden molemmin puolin, naimisissa on oltu melkein 15 vuotta ja onnellisempia ollaan kuin koskaan. Paljon on ollut murheita, mutta tässä porskutetaan. Vaikea kuvitella, mikä tämän liiton voisi kaataa, kun niin isoja asioita, laidasta laitaan, on yhdessä selätetty.

TAHDOTKO rakastaa, kysytään. Tahtomisessa se välillä on, mutta ne vaikeudet todellakin vahvistavat, kun niistä yli päästään.

Jasmin

Mä ajattelen myös, että sellainen henkinen yhteys on seksiä pahempaa. Seksi voi olla hairahdus, mutta yhteys on jotain jota on rakennettu pitkään. Kovia juttuja olette käyneet läpi, ihana lukea, että kaikki on ollut sen arvoista. Sitoutuminen on kauhean kepeän kuuloinen sana mutta sisältää hirvittävän ison voiman

Itse olen aina myös ollut sitä mieltä, että rakastaminen on ennen kaikkea tahtomista. Tunteita tulee ja menee ja ratkaisevinta on se, mitä niiden kanssa tekee.

Aviomieheni ihastui ja rakastui ensisilmäyksellä toiseen naiseen 12 vuoden suhteen jälkeen. Kaikista ennakkoajatuksistani ja ylpeydestäni huolimatta olisin halunnut vielä käydä asiaa yhdessä läpi. Mutta valitettavasti kumppanini ei tahtonut yrittää korjata meidän suhdettamme vaan heittäytyi tuon tunteen vietäväksi ja valitsi sen toisen naisen. Ovat olleet yhdessä siitä lähtien, menneet naimisiin ja perustaneet perheen, joten voin vain ajatella, että näin sen ehkä kuuluikin mennä. Mutta tapahtunut jätti arvet, jotka kipuilevat vielä vuosien jälkeenkin, sillä niin avuttomaksi ja arvottomaksi tapahtunut sai minut tuntemaan.

Tahtominen vaatii paljon, mutta olen onnellinen, että teiltä sitä löytyi molemmilta. Ehkä itsekin vielä joskus uskallan rakastaa uudelleen.

Rohkea kirjoitus, kiitos siitä! Uskon, että tällä tekstillä autatte monia. Hienoa, että lähditte yhdessä etsimään apua.

Itselläni kävi vähän samoin kuin sinulla, tosin oltiin oltu naimisissa vasta vuoden ja yhteensä 2 vuotta yhdessä, esikoisemme oli 2kk, kun mieheni ihastui siskooni. Tästä on nyt melkein neljä vuotta ja siltikin välillä viiltää asian muistuessa mieleeni. Olimme silloin hyvin läheiset siskoni kanssa. No asiat on puitu, pariterapiassa käyty ja edelleen ollaan naimisissa. ihastumisia tulee ja menee, on eriasia antaako tunteilleen vallan vai antaako niiden hiipua pois.

Ihastumista varmaan tulee paljonkin, myös parisuhteissa/avioliitoissa, mutta mitäs sitten kun se meneekin kunnolla pettämisen puolelle . Koska kyllähän se vanha klisee pitää paikkaansa että jos kerran pettää niin tekee sen toistekin !! Se kynnys on helpompi ylittää seuraavalla kerralla…
Nim.merk.: Toistamiseen petetty

Kiitos tästä! Olit(te) rohkeita, kun otitte aiheen esille. Olen viime viikot miettinyt, että voiko suhteen, jossa ei enää sanota ”rakastan sinua”, saada uudelleen toimivaksi, jos on tahtoa ja yritystä. Kirjoituksellasi oli iso merkitys minulle. <3

Jasmin

kiitos <3 Voi sen saada, tahtoa se vaatii, molemmilta. Mutta voi saada 🙂 Voimia sinulle <3

Kiitos tästä. Äitiyden myötä opin itsekin, että toimiva suhde vaatii työtä. Tai no, ilmeisesti ei kaikilla, mutta monilla.

Kaikkea hyvää, ja aurinkoista äitienpäivää! <3

Jasmin

KIitos, samoin sinulle 🙂 Mä luulen että yksikään suhde ei toimi ainakaan vuosikymmeniä, ilman töitä. Ihmissuhteet ei ikinä ole täysin mutkattomia.

<3 kiitos tästä. en osaa kertoa, kuinka paljon rohkeutesi merkitsee niin monelle lukijallesi. kaikkea hyvää vastaisuuteen ja ennenkaikkea paljon rakkautta – teitä toisianne kohtaan <3

Todella rohkeasti kirjoitettu vaikeasta aiheesta. Minunkin mielestäni ihastumiset ovat aivan normaaleja pitkässä parisuhteessa, vaikka suhteessa ei olisi mitään vikaa. Useimmat ihmiset kaipaavat intohimoa ja nauttivat saadusta ihailusta, ja pitkässä suhteessanämä jäävät väkisinkin vähenmälle verrattuna suhteen alkuaikaan. Ei sen tarvitse sen kummallisempaa olla. Se on sitten eri asia, miten ihastymisen tunteet käsittelee. Minusta oikea tapa on tuo, että käy ne läpi omassa päässään eikä toimi niiden mukaan.
Olet vahva ihminen, kun jaksoit tuon läpi ja vielä pienen lapsen kanssa!

Kiitos tästä tekstistä! 🙂

Amen sister! 😉 Just eilen keskustelin ystävän kanssa siitä miten hurjan hätiköidysti ihmiset nykyään eroaa. Ihastuminen pitkässsäkin suhteessa ilmeisesti on aika yleistä, mutta toinen juttu on se, mitä sille päättää tehdä. Parisuhde ei aina ole vain kivaa, helppoa ja ihanaa, ja sen eteen pitää tehdä töitä. Jokaisella on tietysti omat tilanteensa ja syynsä, mutta en pysty ymmärtämään parisuhteen päättämistä siksi, ettei juuri nyt ole kivaa tai onnellinen olo. Erityisesti jos on pieniä lapsia. Hienoa että olit rohkea ja toit asian esiin.

Ihana ja tarpeellinen kirjoitus! Olen itse ollut omassa parisuhteessani se toinen ihastuja. Tein ratkaisuni ja en lopulta kertonut miehelleni mitään, vaan taistelin yksin melkein vuoden selättääkseni ihastumisen tunteet. Te olette toimineet viisaammin.

Sellainen korjaamisen paikka tekstissäsi tosin on, että Sami Minkkinen ei ole missään puhunut ihastumisesta toiseen naiseen, vaan korostetusti henkilöön. On siis hyvinkin mahdollista, että kyseessä on mies.

En vaan voi ymmärtää miten voi yhtäkkiä ihastua/rakastua toiseen..Sen ymmärrän että mies tai nainen voi ihailla toisen kauneutta mutta että ihastua? Siihen tarvitaan jo jonkilaista lähempää tutustumista, flirttiä ym. Minkä itse laskem pettämiseksi..Anyway asioista voi olla eri mieltä, toivon teille kaikkea hyvää ja vaalikaa rakkautta.

Minäkään en ymmärrä,en mitenkään päin. En tuomitse,en vaan tajua.

Ei ihastumiseen mitään vastakaikua tai flirttiä tarvita. Edes rakastumiseen ei. Se kaikki voi olla täysin yksipuolista. Rakastumisen edellytys toki on, että tuntee toisen. Ihastus ei vaadi sitäkään, siihen riittää pelkkä mielikuva. Mutta todellakin hyvinkin voimakkaita tunteita voi syntyä ilman, että niiden kohteella on asiasta minkäänlaista aavistusta.

Jasmin

En usko että puolisoni yhtäkkiä ihastui. Se oli hiipinyt pikkuhiljaa. Minulle tieto tuli yhtäkkiä. En usko flirttiin mutta lähempää tuttavuutta nyt itse kullakin on esimerkiksi työelämässä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Siinä voi käydä yllämainittu skenaario. Silloin, kun se tapahtui, minäkin laskin sen pettämiseksi. Ja sitä ennen. Mutta kun niitä fiiliksiä mitä siihen liittyy, lähti purkamaan ja miettimään sekä myös sitä, että voisiko omalta puolelta joskus käydä vastaava, alkoi tuntumaan että ei se ollut pettämistä. Pettäminen on jotakin muuta. Ehkä em oli petos luottamusta, yhteistä elämää ja sellaista kohtaan. Luottamuksen rikkominen tms. Mutta ei pettämistä.

Ihana kommentti. Itselleni kävi juuri noin. Sillä erotuksella, että minua oli petetty ja mies ei halunnut antaa meille enää mahdollisuutta. Itse elin kolmannen vauvan vaaleanpunaisessa kuplassa onnellisena kunnes kuulin nuo sanat. Erostamme on jo 9 kk ja voin sanoa, että selvisin. Ystävien, perheen ja terapian avulla. Hyvää äitienpäivää.❤

Kauniisti kirjoitettu. Ihana että teillä meni loppujen lopuksi hyvin =) ehkäpä se kokemus kasvatti ja vahvisti.

Jasmin

Kiitos <3
En usko että se ihmisenä kasvatti mutta tavallaan se opetti juuri sen, että omilla jaloilla on seistävä myös parisuhteessa, koska milloin tahansa voi tapahtua mitä tahansa. Meitä yhdessä se taas vahvisti ja lujitti. Tuon jälkeen sitä tavallaan tiesi, että me todella halutaan elää yhdessä. Ja opetti se myös anteeksiantoa. Että toisen on osattava antaa anteeksi ja toisen taas ymmärrettävä, että tahatonkin loukkaus satuttaa.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.