Yleinen
6.5.2017

Kalorimaahan kadonneet

Kalorimaahan kadonneet

Kalorimaahan kadonneita ihmisiä ei etsi tässä yhteiskunnassa kukaan. He ovat tavallisia ihmisiä, kaiken kokoisia ja kaiken ikäisiä. Kaikista yhteiskuntaluokista. Itsetuntoa, kun ei saa rahalla. Kalorimaassa on sääntöjä ja lankeemuksia. Siellä nautinto on synti jota seuraa katumusharjoitus. Katumusharjoituksen väliin jäämisestä taas huono omatunto. Kalorimaassa vaihtelee vuoroin saavutus ja vuoroin syyllisyys. Siellä tarvitsee luvan syödä. Kalorimaassa on toki oppaita. Siellä ei tarvitse suunnistaa yksin. Osa on hankkinut koulutuksensa kyseenalaisin keinoin, osa taas on korkeasti koulutettuja tohtoreita. Kirurgiaakin löytyy, rasvaimusta massiivisiin operaatioihin.

Kalorimaahan tullaan leveästä ovesta, mutta se kapenee. Usein niin kapeaksi, ettei sitä enää löydä, kun haluaisi ulos. Tosin kalorimaan henki on sellainen, ettei sieltä kuulu haluta pois, ennenkuin tavoite on saavutettu. Ansaittu lupa olemassaoloon kalorimaan ulkopuolella. Toiset onnistuu, mutta palaavat takaisin. Toiset onnistuvat, eivätkä palaa takaisin koskaan. Suurin osa kuitenkin, jää kalorimaahan loppuiäkseen. Eräs työssä tapaamani 97 vuotias mummo jätti joka aterialla jälkiruoan pois, koska sellaiset herkut lihottavat. Niin oli äiti opettanut jo ennenkuin hän meni kouluun. Hän eli hyvän elämän ja perusti perheen. Mutta ei koskaan saanut rauhaa riittämättömyydeltä. Niinpä hän eli 90 vuotta kalorimaassa. Eikä kukaan edes ajatellut hakea häntä pois.

Kalorimaasta haetaan pois vain ne, jotka ovat kuolla sinne. Ne, ketkä eksyvät kaikkein pahiten kalorimaan pimeimpiin sopukoihin, minne eivät yllä edes kanssa eläjät. Kalorimaan kuuluisi olla tämän päivän Tsernobyl. Autio ja yksinäinen. Asumiskelvoton paikka, jonne kukaan ei halua mennä. Se, mitä kalorimaassa saavutetaan, on jokaisen saatavilla tässä maailmassa, jos me taistelemme sen eteen. Lupa olla olemassa, antaa luvan syödä. Ja lupa syödä antaa hyvinvoinnin. Halu panostaa hyvinvointiin taas voi tuoda sen, mitä kalorimaahan astuneet haluavat löytää. Vain murto-osa saa haluamansa tuosta kieltolistojen, ahdistuksen ja vihamielisen ympäristön omaavasta kannustinloukusta joka on täynnä sudenkuoppia. Silti, liian suuri osa siellä tallustaa jumppakumppari kaulassa ja ravintosisältö kourassa.

Minä tiedän mistä minä puhun. Minä löysin kalorimaasta oven ulos. Se on kapea ja ahdas. Tässä hetkessä, olen puristuksissa sen karmien välissä. Haron takaisin listojen ja lukemien luokse. Ne ovat turvallisia. Petollisen turvallisia. Hyvinvointi on pelottavaa, jos on tottunut siihen, että hyvin voidaan voimalla huonosti.

Olen miettinyt paljon viimevuosina älä laihduta päivän sisältöä. Sellaisenaan, sen otsikko saa hymyilemään. Yksi päivä vuodesta, kun ei tarvitse laihduttaa. Hassunhauskan armollista. Verrattavissa älä osta mitään -päivään. Syömishäiriöliiton lanseeraama älä-laihduta päivä klikkiytyy järjestäjänsä puolesta myös jollakin tavoin mielessäni syömishäiriöihin jotka ovatkin maamme tappavimpia mielenterveyshäiriöitä. Älä laihduta -päivä on osalle väestöstä päivä henkiin jäämisen puolesta. Älä laihduta päivän sanoma merkitsee kuitenkin paljon enemmän. Älä laihduta -yhtenäkään vuoden päivänä.

Lisää aiheesta:

Sensuroimaton matka G-kupista A-kuppiin

Roikkuuko vatsanahka laihtumisen jälkeen ja muita kysymyksiä vastauksineen

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.