Yleinen
26.12.2016

Totuus laihduttajan unelmainstakuvan takana -Katso kuvat!

Totuus laihduttajan unelmainstakuvan takana -Katso kuvat!

Minun haaveeni joitain vuosia takaperin liittyi Instagramiin. Katselin itseäni usein eteisen peilistä, ja kirosin sisäelinkuoressani kaiken. Halusin nähdä sen päivän, että olisin niin hoikka ja upea, että voisin julkaista itsestäni kuvan johon sataisi tykkäyksiä ja ”wau mikä kroppa” kommentteja. Mietin laittavani siihen nykyisen kuvan ja sen hienon tulevaisuuden treenikuvan, jossa paistattelen hoikkuudessani ja silittelen lihaksiani. Hastagilla beforeandafter tietenkin! Kolmisenkymmentä kiloa. Niin paljon sinne on matkaa, että voisin ladata someen itsestäni bikinikuvan, jossa olen hoikka ja onnellinen.

img_9208

Se päivä tuli, kun paino oli pudonnut. Unohdin oikeastaan koko kuvan, sillä vuosien varrella olin rekisteröitynyt instaan blogillani. Viimeviikolla kipitin kuntosalilta kotiin salivaatteet vielä ylläni. Kotona pyysin puolisoani ottamaan minusta kuvan. Nyt olisi sen aika. Beforeandafter! Ajattelimme ottaa kuvan punnerrusasennosta, sillä siinä korostuvat hienosti selkälihakset. Ahkerasta kuntoilusta huolimatta, en ole onnistunut keräämään mainittavaa habaa, joten paras kuva tulee tietenkin juuri sillä sekunnilla, kun jokainen lihas on pumppausasemissa. Jonkinlaisia kuvia tuli, joilla voi todistaa itselleen, että ylipaino on poissa. Vaan ei julkaisukelpoisia. Viis painoindeksistä, minun vatsamakkarani näkyvät kuvissa ja osuu lattiaan. Ei se ole upea. Rähjäsin puolisolleni hänen olevan aivan onneton kuvaaja, kun ei löydä kuvakulmaa, jossa näytän fitiltä. Olisi mukamas pitänyt kiivetä keskelle kattoa, ja ottaa kuva pystysyoraan pelkästä selästä, jotta siitä olisi tullut sellainen, mitä vaadin. Ja lisäksi photoshopata päälle Bull Mentulan selkä. Vihkisormukset lensivät kaaressa.

Vaihdoimme asentoa. Kuvasta tuli parempi. Mitään ei roiku. Sensijaan minun mieleni ei ollut alkuunkaan hyvä. Minulla oli valehtelija olo. Jos minä nyt tämän kuvan lataan instaan 36kg isomman minun vieressä #beforeandafter olen huijari. Sellaisella kuvalla tuen juuri sitä, mitä vastaan haluan taistella. Täydellisyydenhakuisuus kuvakulmilla ja valheellisen illuusion luomista ihmiskehosta. Totuus selkäpuolelta on kyllä totta. Mutta se antaa kuvan siitä, että laihtumisen jälkeen keho on sellainen. Ja voi se ollakin. Minun kohdallani kuitenkin asioilla on kaksi puolta.img_9244-1

Netti on täynnä kuvia, joissa annetaan ymmärtää ilman suoria valheita asioita, mitkä eivät ole totta. Viaton vääristely vaikuttaa itsetuntoon. Tämä on sama asia kuin ne kohutut lerputtavat tissit. Rintaliivit päällä ne näyttävät oikein täydellisiltä. Vaan totuus on toinen. Painonsa kanssa kamppaileville annetaan valheellinen totuus siitä, että laihtumisen jälkeen keho on Instagramkunnossa hastagilla #fitness. Se tietenkin kuorrutetaan hastagilla happiness. Sitten laihdutaan ja järkytytään. Kuvitellaan että omassa kehossa on jotakin vikaa, eikä mielenterveys varmaan kunnossa ole, kun vatsa roikkuu eikä onnellisuuskaan tunnu siltä miltä piti.

Edellisen kerran kun vatsanahkani vilahti blogissani, minuun otti yhteyttä joku nahankiristys-hoitaja ja yksi personaltrainer. Molemmat ehdottivat minulle tapaa, jolla vatsalerppuni saadaan pois. Kieltäydyin kunniasta. En usko ihmeisiin, mutta uskon huomiseen. Huomisen ei tarvitse tuoda tullessaan uutta mahaa. Sensijaan odotan uudelta vuodelta rehellisyyttä ja kehopositiivisuutta myös somemaailmaan. Muistakaa ihmiset, asioilla on aina kaksi puolta!

img_9240-2

Kommentit

Kiitos rehellisyydestä! Olet upea!!!
Hyvää uutta vuotta!

Jasmin

voi kiitos <3 Samoin sinulle 🙂

Kaunis olet ja upeat on lihakset, vaikka näytitkin kaikki puolet. Ei se mitenkään poista noita selkälihaksia miusta 🙂

Jasmin

😀 kiitos. Ihana pointti tuo, ettei etupuoli poista selkäkihaksia, en itseasiassa olekkaan ajatellut sitä noin 😀

Onnea onnistumisesta! Jos kehoon ei jäisi mitään merkkejä raskauksista ja laihtumisista, mistä näkisi ihmisen eläneen ja onnistuneen? Näytät hyvältä!

Jasmin

🙂 kiitos. Elämän jäljet kertoo eletystä elämästä, silti niin moni kantaa niitä häpeillen. Voi kun sen saisi muutettua <3

Ehkä sitä sittenkin uskaltaa lähteä laihduttamaan, kun on nähnyt tämän.

Tämä oli ehkä parasta mitä olen koko vuoden aikana lukenut 🙂 Pisteet sulle, ja ihanaa Uutta Vuotta!

Jasmin

<3 Kiitos. Mä oon ihan kyyneleet silmis näist teidän kommenteista. En jotenkin osannut odottaa. Pelkästin lähinnä niitä "kyllä sun pitäs mennä veitsen alle" Kommentteja ja olin jo varautunut sulkemaan läppärin luukun viikoksi ja tehnyt hengitysharjiotuksia :D

Aivan mahtavaa, että tuot esiin tämän puolen treenaamisesta! Kaikista meistä ei tule kisakireitä lihaskimppuja, vaikka miten treenataan. Todellisuus on minullakin hyvin lähellä tuota ottamaasi kuvaa.
Ihanaa, että uskalsit olla rohkea ja omalla rohkeudellasi auttaa monia saman asian kanssa kamppailevia ❤️
Kaikkea hyvää sinulle ❤️❤️❤️

Jasmin

Kiitos, samoin sinulle <3

Mä olen treenannut vuoden, ja tulos tosiaan toi. Siis ihan kuntosalilla, eri ryhmäliikuntatunneilla ja juoksemalla. Useita kertoja viikossa. Silti nuo lihakset eivät sen kummemmin sitä habaa pullota ja toi vatsa on mikä on. MUTTA kun mä haluan reenata ilon kautta. En halua jättihabaa tiukoilla ruokavalioilla, protskujen laskeimisilla ja raskailla sarjoilla. Haluan tehdä senverran mikä tuntuu hyvältä. Ja vaikka miten pumppaisin ties millä ohjeilla pelkkää vatsaa vuoden, en usko että tuo nahka liikkuu mihinkään. Tässä on yksi todellisuus laihduttamisen jälkeisestä kehosta ja toivon että tämä rikkoisi sitä illuusiota, että kun laitetaan johonkin vähän reenatun näköistä kuvaa niin ei oleteta, että koko kroppa näyttää siltä 😀 Mä väitän että mun selkäpuoli on erittäin erinäköinen kuin vatsapuoli. Silti, jos en olisi laittanut molempia kuvia, vaan pelkän selän, ihmiset ajattelisivat automaattisesti että timmiin kuntoon tulee kun laihduttaa 36kg.. Ei tule 😀

Hei, yksi roikkovatsatsiksi täällä. Tällä hetkellä olen kilojeni puolesta kevyimmilläni n 10 vuoteen ja osaan jopa iloita välillä saavutuksesta. Mutta sit roikkoasiat. Tissit, vatsa. Tuntuu, että on melkein hyväksytympää olla ylipainoinen ja pyöreä kuin tyhjä ja roikkuva. Vaikka harva roikkuvista kehonosistani tietääkään. Uuden ihmissuhteen kanssa on vähän epävarma olo, kun ei uskalla kysyä mitä hän ajattelee ulkomuodostani, vaikka peiton alle olen kyllä kelvannut.
Pointtina ehkä se, että ihailen (ja olen hieman kateellinenkin) tuosta ajatuksesta, jonka olet tavoittanut. Itsekseen ollessa ei tule enää puristeltua makkaraa ja tuskailtua sen parissa, vaan on tullut ajatus siitä, että olen tehnyt kovasti töitä, jaksan hyvin ja olen voimakas. Mutta sitten se toisien silmien alla oleminen on eri asia. Ehkä pääsen jonain päivänä samaan kuin sinä 🙂 <3

Jasmin

Jos yhtään tissikompleksia helpottaisi niin lue mun juttu ”sensuroimaton matka g-kupista a-kuppiin” 😀 Siitä löytyy niiiin tyhjät ja roikkuvat tissit että moni jää kakkoseksi. MUTTA mun mies rakastaa niitä <3
Jos kelpaat peiton alla, sillä ei ole mitään väliä, mitä mies ajattelee. Todennäköisesti hän ajattelee että sinä olet kaunis ja upea <3 Miehet harvemmin ajattelevat meidän ulkomuodostamme samoin, kuin ajattelemme itse. Hienoa kuitenkin, että osaat jo ajatella, että olet tehnyt töitä ja jaksat jne, se on pääasia 🙂 Kyllä mulla edelleen on jonkinverran niitä "olen karmean näköinen" Ajatuksia, mutta ne tulee ja menee. Nekin kuuluu elämään, mutta yritän, etteivät ne jäisi asumaan pitkäksi aikaa enkä aio antaa niiden vaikuttaa mun elämääni. En enää uimahallissa laita käsiä roikon peitoksi, olen huomannut että kukaan ei pysähdykkään tuijottamaan sitä. Jos pysähtyisi, hymyilisin <3

Olet niin ihailtavan upea, että sanat ei riitä kuvaamaan. Ollapa maailmassa enemmän kaltaisiasi viisaita ja ihania ihmisiä, niin tää olis kyllä parempi paikka. Suurenmoista vuotta 2017 sinulle ja perheellesi!

Jasmin

😀 voi ei, olen sanaton sun kommentistasi. <3 kiitos. Ihanaa vuotta 2017 myös sinulle <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.