Yleinen
11.11.2016

Äiti joka ei pidä lapsista

Äiti joka ei pidä lapsista

 

compromise-230908_640

Onhan se nyt hieman kyseenalaista eikä kovin sallittua. Kuuluu vähän hävettää. Ainakin pitää pikkaisen luimistella. Etenkin perhepiireissä. Ainakin täytyy puolustella ja perustella hyvin. Ansaita oikeus mielipiteeseen.

Niin. Minä en ole koskaan pitänyt lapsista. Ennen omaani, vierastin suuresti pikkuihmisiä. Kaiken ikäisenä. Nuorena en osannut leikkiä edes 10 vuotta nuoremman veljeni kanssa. 19-vuotiaana olin päiväkodissa työharjoittelussa ja se oli suurta tuskaa. Joka ikinen päivä. Pelkkää kärsimystä. Ei siksi, että lapsissa olisi ollut jotakin vikaa tai että ne olisivat epämiellyttäviä. Ei toki. Minä en vain kertakaikkiaan osannut olla niiden kanssa. En tiennyt mitä niille puhutaan, mistä kuului keskustella, mitä vastata ja ylipäätään miten kommunikoida. Päiväkodissa minusta tuntui, kuin olisin ollut vieraassa maassa. Tai ei, ennemminkin ulkoavaruudessa ufojen keskellä. Kun tuntee olevansa äärimmäisen itselleen epäsopivassa paikassa, jossa ei osaa toimia  ja jossa ei voi olla oma itsensä, se käy raskaaksi. Sellaisesta ei pidä. Minun 19 vuotias oma itseni olisi käpertynyt nurkkaan haluamaan kotiin, joten siinä kohtaa kannustava ”olet vain oma itsesi” ei auttanut pätkääkään.

Asiat ovat muuttuneet noista ajoista, mutta eivät kuitenkaan perustavanlaatuisesti. Minä en edelleenkään pidä lapsista. Muutos on kuitenkin siinä, että  nykyään minun elämässäni silti on paljon lapsia. Etenkin yksi oma. Maailman rakkain sellainen. Äärimmäisen haluttu ja ennalta toivottu. Vaikka minä synnytin tyttären, ei minuun syntynyt mitään yleistä lapsirakkautta. En edelleenkään ole luonteva lasten kanssa enkä osaa puhua heille. Pahinta on, jos jossakin perhekerhossa pieni metritonttu tulee kysymään jotakin ennalta-arvaamattomasti. Tässä esimerkkikeskustelu:

Lapsi: Miks sul on ton väriset kengät?

Jasmine: —

Lapsi: Ne on aika keltaset

Jasmine: ..Mmm..

Lapsi: Kato! (osoittaa sormeaan jossa on tussin jälki)

Jasmine: …Oho… (miettii kuumeisesti mitä kuuluu sanoa) Mites, mistäs se on mmmm tullu?

Lapsi on jo kadonnut ennen oho sanaa

Jäädyn täysin. En osaa vastata mitään automaattisesti. Aivoni alkavat samantien käymään ajatustyötä ”Okei, se kysyi kysymyksen. Siihen kuuluu vastata. Miksi mulla on tän väriset kengät.. Äh, no voinko mä sanoa siksi?” Yleensä paniikkiajattelemiseen kuluu niin paljon aikaa, että ennenkuin olen saanut puristettua järkevää vastausta, lapsi on jo kadonnut. Usein ratkaisen  tilanteet hymyilemällä valloittavasti tai sanon jotakin typerää kuten ”niin, onhan ne tämän väriset” luottaen siihen, että se menee läpi. Jos ei ole luonteva, sitä on turha itsestään koettaa puristaa.

Minä rakastan lapsivapaita ravintoloita. Joskus taivas tuntuu laskeutuvan maan päälle, kun väsähtäneenä kaikkensa päivälle antaneena raahaudut iltateelle ja kahvilan ovessa on vaunukieltokyltti. Se tosin kieltää useimmiten vain vaunut, mutta harvemmin siellä on lapsiakaan ahtauden vuoksi. Lapsivapaita kahviloita ja ravintoloita saisi olla enemmän. Toisaalta taas puolustan raivoisasti julki-imetystä, niin ravintoloissa, kaupoissa kuin kirpputoreillakin. Samoin lasten oikeuksia syödä hienoimmissakin paikoissa ja jopa puhua kovaäänisesti. Jos paikka on sallittu lapsille, olkoon se sallittu ilman kyräilyjä, epäkohteliasta käytöstä tai vihjailuja. Lapsilla on oikeus näkyä ja kuulua. Olkoon ne paikat erikseen, jonne ei lapsivieraita toivota.

Ennen omaa lastani ärsyynnyin jos jonkun tuntemattoman lapsi alkoi kirkumaan kassajonossa. Ajattelin, että voisiko sen vaikka viedä ulos tai käydä kaupassa kun lapsi on hyvällä tuulella. Koska en ymmärtänyt lapsia, en ymmärtänyt vanhempiakaan. Nykyään kohdatessani kaupparaivarit,  minun tekisi mieli mennä kantamaan ostoskoria jotta äiti saa lapsensa syliin. Tai edes sanoa ”anna huutaa vaan, kyllä tänne ääntä mahtuu”. Kunhan jotenkin saisi osoitettua myötätuntoa. Empatiaa itsekin eniten toivoo oman tyttärensä heittäytyessä raivoisaan x-asentoon kun ei saa kassalla painaa pin-koodia. Oma lapsi ei muuta minuutta, mutta kummasti kyllä asenteita.

Minä en pidä lapsista. Kamalan vahva ilmaisu. Luulen, että sitä on hieman lievennettävä. Minä en pidä vieraista lapsista. En minä ole pitämättäkään. Ehkä minä pelkään niitä? Kiusaannun lapsilaumojen keskellä jos joudun kommunikoida. Minulta kysyttiin kerran, haluaisinko pitää parillekymmenelle lapselle pyhäkoulun sunnuntaina. Luulin kuristuvani siihen paikkaan ja koetin keksiä jotakin oikein hyvää tekosyytä. Totuus oli sanottava. ”Tota, lapset ei oo oikein mun juttu”. Sain osakseni kummeksuvan katseen, olihan sylissäni oma taaperoinen.

Joihinkin lapsiin kuitenkin voi tottua ja kiintyä. Minulla on hyvin rakas kummilapsi sisaruksineen ja tyttärelläni on oman ikäisiään lapsikavereita. Kyllä minä heistä tykkään, koska olen opetellut puhumaan heidän kanssaan. Tiedän mistä he juttelevat ja tunnen heidän vanhempansa. He ovat vaarattomia, vaikka vastaisinkin väärin kenkäkysymykseen. Hoidan pikkuihmisiä mielelläni, ja ne ovat erittäin tervetulleita vieraita kotiimme.  Nykyään, mitä enemmän pikkupeikkoja on ympärillä, sen parempi. Kunhan ne ovat tuttuja. Ja jos eivät ole, pitää tutustua. Muuten minä jäädyn.

En koe syyllisyyttä. Äiti joka ei pidä lapsista tai ole lapsi-ihminen koetaan jotenkin kummajaisena. Jos erehdyn sanomaan, ”en pidä lapsista” saan osakseni hullunkurisia ilmeitä. Minunhan kuuluu pitää, koska minulla on oma. Jos rakastaa omaa miestään, tarvitseeko pitää kaikkien miehistä? Olla jotenkin mies-ihminen ja miehiin päin? Eikö se riitä että rakastaa omaansa ja miesrintamalla tulee toimeen esimerkiksi appiukon ja lankopoikien kanssa? Miksi sama ei päde lasten kanssa?

Siksi. Jos olet synnyttänyt, sinä pidät lapsista ja sillä hyvä.

Vai?

 

 

Kommentit

Hih, mulla on neljä omaa ja vaikka kuinka paljon lapsia lähipiirissä. En tykkää lapsista yleensä vain koska ne on lapsia. Joistakin oppii tykkäämään ja joistakin ei. Vieraat vauvat ei herätä mussa juurikaan tunteita suuntaan tai toiseen, kaikki vauvat ei tosiaan oo ihania ja söpöjä. Ennen omia lapsia olin mielestäni lapsirakkaampi, nyt omat vie vissiin mehut tai lapsenrakastamispankki on täysi tjsp, kun ei vaan jaksa tykätä ja ihastella rajattomasti muiden jälkikasvua. Silloin kun pääsee ilman omia naperoita johonkin, niin pysyn kaukana kaikista lapsista. Omistani kyllä tykkään ja rakastan, vaikkei tästä tekstistä nyt ehkä niin rakkaus huokuilekaan.

Ihanaa, että joku muukin löytyy. Minä en pidä vauvoista. En osaa keksiä mitään ”oi onpa ihana pieni prinsessa teillä” tai jotain muuta, kun näen jonkun vauvan. En juuri koskaan halua vieraita vauvoja syliini, voin toki pitää niitä jos siitä on apua, mutta minun suustani ei vielä ole tullut ulos ”en ole saanut pitkään lellutella pientä vauvaa, saanko pitää vauvaasi sylissä”. Vauvat ovat minulle ”vain vauva”. Omalle vauvalleni toki lepertelin, mutta enemmän hänestä nautin nyt taaperona 🙂 Ei minulla edes ollut kunnolla vauvakuumetta, mutta halusin toisen lapsen (en vauvaa). Vauvan määrä syntyä helmikuussa ja odotan jälleen kovasti, että hän kasvaa omaksi persoonakseen. Sen sijaan edesmenneen koirani jälkeen minulla on koirakuume, koiran pentukuume 😀 Tosi loogista. Lasten kanssa minun on vaikea itse keksiä juttua, mutta jos jollakin on puheripuli niin silloin osaan kyllä keskustella hänen kanssaan. Eikä minua oikeastaan kiinnosta toisten lapsetkaan (oi kauhea miltä tämä kuullostaa) ja harvoin kyselen lapsista että mitä niille kuuluu tai muuta.

Samaistun aivan täysin ja itsellänikin on 1-vuotias poika!

Tunnistin itseni tästä! Olen tuntenut syyllisyyttä ja häpeää kun jäädyn niin usein vieraampien lasten seurassa ja suorastaan kateutta heitä kohtaan jotka ovat aina luontevia kaikkien lasten kanssa.

Mä taas oon ihan lapsi-ihminen! Paremmin mä juttelen lapsille kuin aikuisille. 😁 Mutta olipas hyvin kirjoitettu postaus. Tosi hyvä! 👌🏻

Omasta ystäväpiiristä löytyy aika samanlainen nainen, tosin hän kyllä työnsä puolesta osaa toimia luontevastk sanotaanko kuudesta ikävuodesta eteenpäin olevien lapsien kanssa, mutta vauvoja ja pikkulapsia hän on koko nuoruus ja aikuisikänsä ”pelännyt” ja hänen suustaan on voinut kuulla mm. seuraavia kommentteja: ”Vauvat pelkää minua yhtä paljon, kun minä niitä ja ne alkaa aina vaan itkeä, kun ne näkee mut.” ja ”Hyi vauvoista voi kasvaa semmosta nukkaa.” 😀
Nyt tämä kyseinen nainen on kuitenkin onnellinen reilun puolivuotiaan pojan äiti ja kun viimeksi nähdessämme vitsillä heitin noita hänen sanomiaan kommentteja sieltä kuuluikin vastaukseksi, että ”Mutta tämä oma onkin ihan eri asia, kun on tuttu ja vauva luottaa minuun.” 🙂
Itse olen taas aina ollut hyvin vauva- ja lapsirakas ja nautin suunnattomasti, kun saan viettää aikaa ja leikkiä lasten kanssa ja olenkin suvusta aina se, johon ensimmäisenä otetaan yhteyttä, kun joku kaipaa lapsenvahtia. Monesti olen kuullut jo about 16-vuotiaasta ylöspäin muka hauskoja kommentteja mm. äitini miesystävältä, että olen vähän liiankin lapairakas ja varmaan kohta itse maha pystyssä, mutta tähän ihana äitin kuitenkin onneksi tuumasi, että tällainen mä olen aina ollut ja että äiti ottaisi avosylin vastaan lapsenlapsensa saisin ne sitten missä iässä tahansa.

Ymmärrän sua täysin! Etenkin tuon perhekerhon vieraat lapset -kohdan… 😀 itse menen lukkoon osittain siksi, ettei oma tai lapseni temperamentti kohtaa monen super rohkean kaikille juttelevan muksun kanssa.

Täysin omasta maailmastani. Lähipiirin lapsiin suhde on muodostunut luontevaksi ajan kanssa. Inhoan juttelua tuntemattomien lasten kanssa koska en osaa mielestäni olla tarpeeksi innostunut tai kiinnostunut. En tajua miksi monet aikuiset ovat korostetun kiinnostuneita ja jopa lässyttävät lapsille. Siksi tunnen oloni itse vaikeaksi koska osaan puhua vain samalla tavalla kuin aikuisillekin puhutaan. Kummilasten kohdalla tunnen olevani se paskin kummi, vaikka he ovatkin läheisiä ja välitän heistä paljon. Muut kummit kun osaavat sen taidon hauskuuttaa ja ällöttävästi lässyttää. Omia lapsiani rakastan yli kaiken ja olen mielestäni hyvinkin luonteva, ehkä sen taidon oppii joskus muidenkin kanssa..

Eihän niille lässyttää tarvitse jos ei halua. Riittää, kun puhuu riittävän yksinkertaisesti ja helposti jotta lapsi ymmärtää mitä tarkoitetaan.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.