Yleinen
26.10.2016

Pelottavat pellet tuomiolle, mutta lapset puetaan zombieksi halloweenina -For real??

Pelottavat pellet tuomiolle, mutta lapset puetaan zombieksi halloweenina -For real??

Jokavuotinen karmaistus on käsillä. Minä vihaan sitä. Halloween. Erityisesti vihaan sitä tänävuonna. Arvanette varmasti miksi. Se johtuu tietenkin pelleilystä. Eikö näissä moottorisahapainajaisissa todella ole lapsille riittävästi kauhua? Uutisoidaan yöunensa menettäneistä lapsista, koulumatkalla itkevistä ekaluokkalaisista ja pesäpallomailojen kanssa pellejahtiin lähteneistä isistä. Tällainen toki on varmasti pesäpallosesongille lottovoitto.

hands-984032_1280

Minä olen kirjoittanut tästä aiheesta viimevuonna. En ole Donald Trumb joten  tietenkään en olettanut sanan säiläni poistavan halloweenia kalenterista. Niimpä tämä kammottava hapatus on jälleen ajankohtainen.

Miten ihmeessä te selitätte lapsille, että pelleksi pukeutunut pelotteleva aikuinen on erittäin paha juttu, mutta zombieksi pukeutunut lapsi (tai aikuinen) on hauskaa ja kuuluu tähän vuodenaikaan? Miten pienille mustavalkoisille ihmisille voi teroittaa, missä tapauksissa pelottelu on hauskaa? Kyllä me tämän tietenkin aikuisina ymmärrämme. Jos aikuinen pelottelee lapsia pahat mielessään. se on brutaalia ja epäinhimillistä. Oikeastaan täysin vähäjärkistä. Ymmärtääkö lapsi, miksi pelottelu on sitten kuitenkin joissain tapauksissa hauskaa? Mikä erottaa halloweenina vaarallisen pellen, ja halloweenbileistä kotiin hoippuvan Scarymoviesta karanneen haamun?

Mitä koko halloweeniin noin niinkuin ilmiönä tulee, opin viimevuotisesta postauksestani, ettei se välttämättä olekaan jenkkihapatusta. Lainatakseni wikipediaa:

”Halloween pohjautuu kelttiläisten kulttuurien syksyllä, vietettyyn vanhan uuden vuoden ja sadonkorjuun juhlaan. Kelttien uskomusten mukaan tämän maailman ja yliluonnollisen maailman väliset rajat katosivat luonnon kuihtuessa ja kuollessa, ja henget saattoivat yrittää houkutella ihmisiä tuonpuoleiseen. Sen vuoksi juhlan aikana poltettiin kokkotulia asutusten ympäristössä, koska tulien uskottiin antavan suojaa henkien hyökkäyksiä vastaan”

Suomessa vastaava juhla oli pyhäinpäivä. Uskottiin, että aattoyönä pyhät miehet, autuaat marttyyrivainajat, olivat joukolla liikkeellä. Vainajille tarjottiin juhlaruokaa ja heidän odotettiin kylpevän saunassa. 

Kuulostaapa mukavalta. Minä en missään tapauksessa halua lapsemme kuvittelevan, että henget viekoittelevat ihmisiä tuonpuoleiseen. Eihän tällaisesta toki puhuta, koska halloween on muuttanut muotonsa kaupalliseksi leikiksi. Me Suomalaiset emme juhli juhlien alkuperän vuoksi, vaan syömme ainoastaan kakun koristeet. Minä en halua arkeeni vainajia, sen enempää kuin puhetta vainajahengistäkään. Samaa mieltä olivat aikanaan lähetystyöntekijät. Kristinuskon levitessä Suomeen, tämä kelttihässäkkä korvattiin pyhäinpäivällä. Halloween jäi aattojuhlaksi ja pyhäinpäivää vietetään muutama päivä myöhemmin.

pumpkin-1753120_1280

Lasten mielestä kurpitsojen kovertaminen on tietysti hauskaa ja minä olen ilonpilaaja. Miksi kurpitsoihin on koverrettava irvileuka? Tiedättekö kurpitsojen tarinan?

”kurpitsalyhdyistä on aikojen saatossa muodostunut tärkein halloweenin tunnus. Irvistävä kurpitsa tunnetaan myös nimellä Jack O’Lantern. Irlantilaisen tarinan mukaan lyhty on saanut nimensä Jack-nimiseltä juopolta. Hän kiristi pirulta lupauksen, ettei hänen sielunsa joutuisi helvettiin. Jackia ei kuitenkaan hyväksytty taivaaseenkaan. Piru heitti Jackille helvetistä hiilen, jonka mies säilöi lyhdyksi evääksi ottamansa nauriin sisään. Siitä lähtien Jackin sielu on etsinyt itselleen sopivaa lepopaikkaa pienen lyhdyn valossa. Yhdysvalloissa nauris on vaihtunut kurpitsaan.

Kammottavaa kaikki tyyni. Meidän pihaamme ei korista JuoppoJackin eksyneen sielun kotopaikka. Tämä tosin on ensimmäinen stoori jossa Pirusta on tehty ystävällismielinen otus. Jack olisi varmaankin ollut pulassa ilman saamaansa hiiltä ja lokakuussa kurpitsat olisivat vain kurpitsoja.

Me emme vietä halloweenia. Minä toivoisin koko halloweenin poistuvan almanakasta. Maailmassa on riittämiin pelkoa. Uskoisin tähän tulevan kommentteja siitä, kuinka pelottaville asioille nauraminen jotenkin psykologisoi pelolta siivet pois. Noh, sanokaa pellepelko whatsupryhmään. Jättäisivätkö pellejejahtiin lähteneet poliisit pippurisumutteet kotiin ja vaihtaisivat ne vappuhuiskiin? Toki pelon vaarattomaksi osoittaminen on hyvä asia. Jos kyse on pimeästä tai sängynalusmöröistä. Onko kuitenkin mahdollista, että tällaisena aikana kaduilla kokkelehtivat zombiet piirtyvät alitajuntaan? Miksemme järjestäisi prinsessajuhlia tai vaikkapa sadonkorjuun kunniaksi lokakuisia maatilaneläimet -päiviä tms? Miksi lapset puetaan pupujussien sijaan luurangoiksi? Luuranko on ihmisen runko joka kuvaa useimmiten kuollutta. Ei, en pidä tästä asiasta, en vaikka kuinka sitä pyörittelen.

Missä on Päivi Räsänen? Kielletään Halloween! Mitä pikemmin, sen parempi. Pelottelu on kriminalisoitava.

clown-1410163_1280

 

Kommentit

Minua ei niinkään itse Halloween ärsytä, vaan amerikkalaisuuden apinointi ihan kaikessa nykyään. Onko meillä niin perkeleen huono itsetunto, vai miksi täällä matkitaan jenkkejä joka asiassa?

Samaa mieltä!
ja vanhempien jotka ajattelevat näin kannattaa ilmaista mielipiteensä päiväkoteihin, kouluihin.
Lapsille pystyy kyllä keksimään ja järjestämään iloisempia juhlia, jos haluaa.

No kyllä kuitenkin mielestäni voi erottaa viattoman leikin tuttujen kesken ja todellisen vieraidenn ihmisten pelottelun puukkojen yms. kanssa tuolla ulkona.
Meillä ekan kerran ostettiin kurpitsaa, ja tehtiin kurpitsapiirakkaakin. Koverrettiin vaan reikäkoristeet kylkeen, ei mitään irvinaamoja. Ja sitten tuikkukynttilä sisään.

Meillä ainakin poikalauma painaltaa elämänsä riemusta ympäri taloa kammotuksiksi pukeutuneena. Halloween on yksi hyvä syy lisätä juhlia ja yhteisöllisyyttä tähän pimeään vuodenaikaan. Minua huolestuttaa ainoastaan tämä kuolemasta vieraantunut kulttuuri, jossa vainajat vaietaan kuoliaaksi ja seotaan, jos joku läheinen menehtyy.

Jos nyt syvälle eri juhlien perinteisiin mennään, niin suomalainen nuuttipukki se vasta hurja hahmo onkin ollut. Pitäisikö joulukin kieltää vain koska ennenvanhaan suomalaisissa kodeissa ei vieraillut Joulupukki vaan nuuttipukki, joka tuli koteihin ryyppäämään vuohensarvet päässään ja pelottelemaan lapsia?

Hyvä kirjoitus. Olen niin niin niin samaa mieltä.

Olen täysin samaa mieltä kanssasi ! Olen aina inhonnut halloweenia eikä se ole muuksi muuttunut vuosien varrella. Meillä ei juhlita sitä mitenkään. Olen aina inhonnut koulujen ja päiväkotien halloween-juhlia asuineen ja naamareinneen.

Juhlat ovat eri asia, mutta eikö juhlan pitäisi olla iloinen tapahtuma? Ei mikään hirviö-zombie-kummitus-paholainen-pelottelu-kammotus -tapahtuma?! Omat lapseni eivät ole koskaan suostuneet pukeutumaan päiväkodin tai koulun halloween-juhlaan kammottaviksi, ei edes noita-akoiksi. Pääsiäisen virpomiset he tekevivät aikoinaan lähinnä huiviin ja essuun pukeutuneena, ei hirviönoidaksi. Ja pääsiäinen on ilon, ylösnusemuksen ja uudestisyntymisen juhla, anteeksiantamuksen juhla, ei Jeesuksen kidutusjuhla, kuten tuolla joku tuolla jo mainitsikin. Halloween ei ole kristillinen juhla millään muotoa vaan amerikkalaista hapatusta, täysin kaupallinen juhla. Voisi lopettaa aivan kuten kesäajankin kellonsiirtelyineen.

Miksette vain kysy lapsilta mitä mieltä ovat halloweenistä ennen kuin otatte kokonaan pois. Sen ei tarvitse olla mikkään pelottava juhla, siellä voi pitää hauskaa ilman pelotteluja

Mä aion estää omien lasteni osallistamisen halloweeniin niin päiväkodissa, kerhossa kuin koulussakin. Mun mielestäni hengillä myt vaan ei leikitä, eikä kyllä kuolemallakaan saati sitten pirun kanssa.

Kiitos tästä kirjoituksesta! Olen 100% kanssasi samaa mieltä. Enkä rinnastaisi Pääsiäistä Halloweeniin. Kristityille Pääsiäinen on ilon ja toivon juhla, toki sisältäen Jeesuksen kammottavan kuoleman ristillä. Historiallisesti totena pahtumana myös ei-kristityt varmasti pääsiäisen tapahtumat myöntävät. Ja lapsille tapahtumat on varmasti mahdollista selittää kuhunkin ikäkauteen sopivalla tavalla.

Oon kyllä niin samaa mieltä tästä halloweenistä! Ihan älytön amerikkalainen ”juhla”! Kaupat kiittää kun kaikki kauhukrääsä valtaa kaupat koko lokakuun ajaks ja ihmiset hamstraa kaikkee aiheeseen liittyvää roinaa hullunlailla. Ja eniten ihmetyttää se, että miks tämä raatonaheilumispäivä on pitäny laittaa just samalle päivälle pyhäinpäivän kanssa! Samana päivänä kaikenmaailman veriset raadot ja kuolleet zombit keikkuu pitkin katuja kun toiset hiljentyy hautausmailla muistamaan läheisiä poisnukkuneita. En ymmärrä. Ja just että vietettäis ees suomalaislähtöstä kekrijuhlaa (eli sadonkorjuujuhlaa) syksyn piristäjänä, eikä tätä amerikkalaista älyttömyyttä.

Meillä on Halloweeniä juhlittu lasten kanssa 10 vuotta. Aina iälle sopivalla tavalla. Alussa pukeuduttu pikkunoidiksi ja kissoiksi, leivottu hämähäkki- ja kurpitsaleivoksia. Nyt isompana on kummituskakkua, mustia tekokynsiä, peruukkia ja muuta hullutusta. Myös pidemmät keppostelukiertelyt naapurissa.

Kyllä lasten kanssa voi hyvin juhlia tekemättä Halloweenistä kauhujuhlaa. Miten te selviätte lasten kanssa pääsiäisestä, ristiinnaulitusta Jeesuksesta ja kivihaudasta jos ei syksyn Halloween onnistu. Ei meillä ainakaan oo Halloween pelon ja kauhun juhla. Eikä me viedä lapsia paikkoihin, jotka liian rajuja heille.

Toisekseen Suomi on niin tylsä monessa mielessä niin, että kyllä tänne juhlia mahtuu. Mukavaa vaan kun on juttuja rikkomassa arjen tasaista tahtia.

Olen aivan samaa mieltä asiasta, inhoan Halloweenia ja ihmettelen aikuisten intoa viettää jotain ihmeen pimeyden juhlaa lastenkin kanssa. Suututti kun koulussakin lapselle opetettiin kekristä ja kuinka tämä tosiaan on vanha suomalainenkin juhla. Tuntuu, että ihan muutamassa vuodessa Halloweenin volyymi on kasvanut räjähtämällä. On se osattu myydä hyvin, mutta joku siinä ihmisiä kyllä viehättää. Ja pakoon ei oikein pääse. Koulupäivän aikana on naamiaiset ja teemaan sopivaa ohjelmaa, mitä lie. Omalla tytölläni on tiikeriasu, jonka hän ehkä laittaa päälle (jos haluaa).
Miten voidaan pakottaa kaikki juhlimaan jotain pakanajuhlia, kun samaan aikaan pienetkin kristilliset viittaukset poistetaan koulusta?
Me myös pidämme Pyhäinpäivän, edesmenneiden läheisten muistoksi.

Itse en myöskään välitä juurikaan halloweenista. Meillä töissä (päivökoti) osa vanhemmista on toivonut halloween juhlia mutta koska kaikki eivät siitä välitä, pidämme ihan tavalliset naamiaiset lapsille! 🙂 talo täynnä prinsessoja, spidermaneja ja pupuja eikä ketään pelota! 🙂 mun mielestä halloween on typerä jo ihan siinä mielessä että pelkkää rahastusta kaikkine kurpitsakrääsinen ja lepakkokoristeineen -.-

Edellisille kommentoijille: mikään juhla ei ole turha. Juhliminen on kivaa niin lasten kuin aikuistenkin mielestä. Mutta ehkei lasten bileisiin kuulu vampyyrit ja zombit. Pientä jännitystä voi halloween-bileisiin järjestää muttei semmoista että yöllä nähdään painajaisia.

Hyvä kirjotus!!! Turhista turhin juhla!!

Olen ihan samaa mieltä! Ja eräiden mielestä siis ilonpilaaja. Mutta ei mun lapsilleni mikään pelottava edes tuo iloa, joten ei ne kärsi siitä kun pelottavat asiat joita joutuu kaupoissa näkemään ei seuraakaan ostoksina kotiimme.

Jasmin

Sama täällä, ei meillä iloa todellakaan tuo karmeat asiat -_- En käsitä miksi sadonkorjuujuhlaa/pyhäinpäivää tai mitätahansa pitäisi juhlia tällatavalla hirviögenressä

Minusta Suomessa on muutenkin niin kurjaa ja pimeää, että jokainen juhla on tervetullut. Halloweenissakin voi valita miten sitä pukeutuu ja viettää. Meidän lapset ovat tänä vuonna palomies ja apina, kurpitsaan kaiverrettiin iloinen hymynaama. Ja jos aletaan karsastaa muista maista napattuja kaupallisia juhlia, voitaisiin ensi työksi tiputtaa äitien- ja isänpäivä. Vanhempia voi muistaa muutenkin kuin kalenteriin keksittynä päivänä.

Jasmin

Eihän siitä ole kyse, että ei saisi juhlia vaan tuosta pelottelusta ja pelosta. Miksi juhlia pitää hirviö/kummitus/kuolemateemalla ja samaan aikaan uutisoidaan kun pellet pelottelee lapsia kaduilla?
Meilläkin kaiverrettiin kurpitsaan sydän, mutta ei se paljon lohduta jos kerhossa on halloweenbileet kummituksineen ja kaupoissa myydään kassojen lomassa zombienaamareita lasten korkeudella -_-

Tärkeämpää olisi mielestäni kieltää pääsiäinen. Miten ihmeessä selittää lapsille, että kristityt juhlivat sitä, että mies joka väitti olevansa heidän jumalansa poika, kidutettiin hengiltä? Todella karmivaa! Ja noita ristillä kidutetun miehen kuvia ja veistoksia roikkuu kirkoissakin. En vaan voi ymmärtää.

Ja sitten tuo kuoliaaksi kidutettu parka vielä muka herää henkiin kolmantena päivänä kuolemansa jälkeen. Zombie? Vampyyri? Vai mikä?

Miksi pääsiäisen vietto sallitaan?

Kristinuskon sanoma ei ole kuolemassa vaan aivan päinvastainen: Jumala itse tuli ihmiseksi ja kärsi rangaistuksen ihmisten pahuudesta, jotta kuolemalla ei olisi viimeistä sanaa vaan ihminen saisi iankaikkisen elämän. Pääsiäisen sanoma on näin ollen elämän voittaminen kuolemasta. Kärsimys ja kuolema eivät saaneet lopullista valtaa, vaan Jumalan armo, valo, rakkaus, elämä. Se on aivan päinvastainen sanoma kuin Halloweenin kauhujuhla.

Uskotko, että on olemassa sellainen asia kuin synti? Tai uskotko kolmipersoonaiseen Jumalaan, eli Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen? Noh, joka tapauksessa lyhyt vastaus kysymykseesi, miksi Jeesus kidutettiin ristillä kuoliaaksi, on seuraava:

Kaikkivaltias Jumala loi aikojen alussa maailman ja ihmisen täydelliseksi ja siis täysin hyväksi, ilman tietoakaan tai häivääkään minkäänlaisesta pahuudesta. Varmaan tunnet Raamatun luomiskertomuksen? Sitten ihminen uskoi langenneen enkelin, saatanan, kehotusta syödä puusta ja teki vastoin Jumalan antamaa käskyä ja söi hyvän- ja pahantiedon puusta ja näin ihmisen koko täydellinen olemus korruptoitui ja turmeltui. Näin siis synti tuli osaksi ihmistä ja ihmiskuntaa ja toi mukanaan kuoleman ja kaikenlaisen pahuuden ja perversion. Jumala kuitenkin halusi palauttaa ihmisen takaisin luokseen ja alkuperäiseen tilaan, joten hän määräsi että synti täytyy sovittaa verenvuodatuksella. Mutta vain täydellisen, täysin synnittömän olennon veri kelpaisi, joten Jumalan oli lähetettävä oma poikansa tulemaan ensin ihmiseksi ja sitten kuolemaan roomalaisten kidutustyylillä ristillä. Näin kuollessaan Jeesus sovitti ihmistä ja Jumalaa erottavan synnin ja antoi ihmiselle uuden mahdollisuuden palata Jumalan luo ja lopulta sitten myös alkuperäiseen ”kirkkauden” ja täydellisyyden tilaan taivaassa.

Monen mielestä varmasti kyseessä on myytti muiden joukossa, mutta kannattaa itse ottaa asiasta selvää. Mitä jos todella onkin olemassa kaikkivaltias, synti ja välimies Jeesus Nasaretilainen ihmisen ja kaikkivaltiaan välillä? Jos synti on totta, niin eikö silloin ole myös Jumala ja Jeesus totta? Ei synnitön tarvitse sovittajaa tai pelastajaa, mutta syntinen tarvitsee. Riittääkö järki selittämään kaiken tässä universumissa?

Tämä! Aivan tismalleen samaa mieltä.

Ei zombie eikä vampyyri. Vaan Jeesus. Ja sanottakoon vielä se, että pääsiäistä vietetään Jeesuksen ylösnousemuksen juhlana. Jeesuksen kiduttamista kuoliaaksi EI juhlita. 🙂

Kuka on sanonut että juhlassa on kyse pelottelusta? Me ainakin pidämme halloween juhlat lapsille. Pukukilpailu hauskaa yhdessä oloa leikkejä ja teemaan sopivaa ruokaa. Lapset ovat innoissaan ja odottavat kun kuuta nousevaa juhliaan. En minäkään hyöksy pellejen toimintaa jossa uhataan ja tehdään toiselle pelottava olo ja viedään turvan tunne pois, mutta lapset ainakinnsanovat pöö vaan ja naureskelevat. Samanlailla leikin alle yks vuotiaan kaa. Pistän naamaan pilloon tulen esiin ja sanon pöö. Minusta on hienoa että tähän arkeen voi saada vähän juhlan tuntua. Olemme askarrelleet yhdessä kurpitsoita, lepakkoja ja lyhtyjä. Ihanaa yhdessä oloa.

Jasmin

En halua kieltää juhlia, olen samaa mieltä että juhlia tarvitaan enemmän. Mielestäni tämän juhlan teema vain on mauton ja kuten kirjoitinkin, sen voisi muuttaa oikeaksi sadonkorjuujuhlaksi, mihin luurangot eivät liity mitenkään.

Olen aivan samaa mieltä. Kammottaa kulkea kaupoilla 3-vuotiaani kanssa, kun hyllyssä roikkuu toinen toistaan inhottavampia naamareita. Pelkään niitä jopa vähän itsekin. Pahinta on kun lapsi kysyy ”äiti, mikä tuo on?” ”No öö se on semmonen kuolleista noussut sarjamurhaaja.” Joo siis en vastaa näin todellakaan, mutta epämukava tilanteita ne ovat.

”Missä on Päivi Räsänen”😂 Ihanaa, löysin vihdoin sielunkumppanin tässä Halloween-hapatuksessa.
Hyvä kirjoitus!!

Jasmin

xD ihanaa etten ole ainoa <3

Olen niin samaa mieltä. Tuntuu että vuosi vuodelta Halloween on tullut suomessakin isommaksi tapahtumaksi ja kaupat pursuaa ties mitä siihen liittyvää. Meillä oli kerhossa lapsella Halloween juhlat ja etukäteen jännitin miten sujuu jos muut ovat pukeutuneet pelottavasti. Onneksi näillä lapsilla oli vaan normaaleita naamiaisasuja poliisista prinsessaan ja leopardiin, yhden kummituksen kertoi nähneensä.

Jasmin

Joo kokoajan se tuntuu kasvavan ja enemmän ja enemmän just päiväkodeis ja kerhois teema esillä :/ En tykkää

Samaa mieltä, turha juhla.

Olen ihan samaa mieltä kanssasi. Asun Espanjassa ja pojallani on huomenna Halloween juhlat tarhassa. Ja tietysti vanhempia on kehotettu pukemaan lapsensa johonkin pelottavaan asuun. Voin kuvitella pieniä raukkoja katselevan tarhakavereitaan kummastuneina tai jopa pelokkaina. En ymmärrä miksi väkisin jonkun toisen maan juhlapyhän tavasta on otettava mallia.

Jasmin

Yäh, en vaan käsitä miten LAPSIA voidaan kehoittaa laittamaan päälle pelottava asu -_-

Hyvä kirjoitus! Täysin turha hömpötys koko halloween. Yhden lapsen menettäneenä en missään tilanteessa haluaisi eläväisiä lapsia puettavan miksikään kuolemaan viittaavaksi hirvitykseksi.

Jasmin

🙁 kammottava ajatuskin sinun tilanteessasi. En osaa edes kuvitella. <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.