Yleinen
5.10.2016

Sokeri -aikamme vitsaus. Liity mukaan taisteluun!

Sokeri -aikamme vitsaus. Liity mukaan taisteluun!

sokerikoukku

@Toni Kauko

Hei. Olen Jasmine ja olen sokeriaddikti. Sokeri on ihmiskunnan vitsaus meille jotka pidämme makeasta. Ja kukapa ei makeasta pitäisi? Olen aivan varma, etten ole ainoa joka voi aloittaa itsensä esittelyn tämän postauksen ensimmäisellä lauseella.

Vuoden aikana painoni on pudonnut 36 kilogrammaa. Sokeriaddiktismista huolimatta. Olenko päässyt eroon sokerista? En. Olenko oppinut syömään herkkuja kohtuudella? En. Olenko päässyt irti tunnesyömisestä? En. Kun minä sanon, että olen aloittanut terveellisemmät elämäntavat ja lopettanut herkuttelun, olen suuren luokan kusettaja. Ainakin teoriassa. Olen minä toki poistanut itseni irtokarkkihyllyiltä enkä syö enää samanlailla suklaalevyjä kuin ennen. En juo nykyisin mehuja enkä syö leivonnaisia. Harrastan paljon liikuntaa ja olen rakastunut kuntosaliini. Sydämeni sykkii ryhmäliikuntatunneille sekä superfoodeille. Mutta minun sisälläni alkaa pahimman luokan vakava-asteinen takykardia, jos en saa suklaata, silloin kun minun sattuu sitä tekemään mieli. Mitään ongelmaa siinä ei olisi, ellei minun tekisi sitä mieli lähestulkoon kokoajan.

IMG_7450

Vuosi sitten, jätin ruokavaliostani pois sen kuuluisan makean. Aloitin liikunnan ja terveellistin elämäntapojani. Aloin syömään suklaan tilalla proteiinipatukoita. En halunnut turhia kaloreita joten tein niistä välipalan (lue, lounaan). Usein myös liitin proteiinipatukan osaksi iltapalaa ja päivällistä saaden näin suklaan kokoisen kolon sisuksistani täytettyä ilman, että se estäisi painonpudotukseni. Kerroin ylpeänä päässeeni eroon karkista. Uskoin siihen toki itsekin. Suklaan värinen, suklaan muotoinen ja suklaanmakuinen. Mutta eihän se ole suklaata, jos se on proteiinipatukka. Sitä voi kutsua ruoaksi ja sen voi syödä ruoka-aikaan.

Nyt leikattuna ja sosemaisella ruokavaliolla olevana en ole voinut syödä proteiinipatukoita. Tiedättekö, mitä minä ajattelin ensimmäiseksi päästessäni sairaalasta kotiin? Sulatettua suklaata. Sosemaisella ruokavaliolla voi syödä suklaata ilman mikroakin, koska se sulaa suuhun. Kuten varmasti voitte uskoa, minä olen syönyt sitä aivan liikaa. Hipsiessäni pikkuhiljaa syksyn mittaan normaaliin ruokavalioon, olen kauhuissani. En enää laihduta, joten minun pitäisi syödä normaalia hyvää perusruokaa. Miten siihen mahtuu päivittäinen suklaansyönti ilman, että lihoo? Ei mitenkään. Jos minä palaan entisiin tapoihini, minun painoni palaa ennalleen nopeammin kuin ajatus.

rokkiroad3

Painonhallinta ei ole ainao syy, miksi sokeriaddiktismi on alkanut häiritsemään minua. Laskin huvikseni, paljonko minä laitan normaalitilanteessa kahviin sokeria, jos en käytä makeutusaineita. 20 palaa/vrk. Se on aika vietävästi se. Etenkin kun kyse on vasta pelkästä kahvista. Sokeri on epäterveellistä, koukuttavaa ja oikeastaan aika turhaa.

Minä en kuitenkaan halua alkaa totaalikieltäytyjäksi. Olen todennut, että kieltäytyminen ei toimi minulla. Se ajaa minut vain erilaisiin pakkomielteisiin ja ahdistavaan elämänhallintaan josta puuttuu ilo.

Olen päättänyt vähentää radikaalisti sokerin syöntiä ja löytää sitä kautta jonkinlaisen balanssin tuon valkoisen monsterin kanssa. Aion päästä niskan päälle. Kesyttää mötrön. Minä aion hallita sitä, eikä se minua. Olen perheemme sokeria rouskuttava musta lammas. Lapseni ruokavalio on suhteellisen vähäsokerinen eikä meillä ole sokerisia välipaloja. Meillä on vain äidin sokerikaappi. Häpeällistä, mutta uskoisin että kovin yleistä.

_MG_1238

Ensimmäinen askel toipumiseen, on tunnustaminen. Olkoon tämä siis tuo kyseinen harppaus ja täten ilmoitan seuraavan askeleen olevan verkostoituminen. Perustimme ystäväni kanssa Facebookryhmän jonne ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat päästä niskan päälle. Totaalikieltäytyjille, osakieltäytyjille ja ihan vain sokerinhallintaa kaipaaville löytyy nyt oma foorumi: Vähäsokerista ilosanomaa. Liity joukkoomme lukemaan sekä jakamaan sokerittomia reseptejä, kannustamaan, vaihtamaan vinkkejä ja pyörittelemään ajatuksia!

20160504_150255

Ensisysäys tähän kaikkeen tuli viimekeväänä, tästä sokerittomasta Karita Tykän leipomasta kakusta. Sokerittomuuden ei tarvitse tarkoittaa ilottomuutta, sen enempää kuin vähäsokerisuuden täyttä sokerittomuutta.

 

Sokeri, tuo koukuttava valkoinen mörkö.
Se tuntuu tietävän salaisimmatkin ajatuksesi. Se on läsnä onnessa ja onnettomuudessa.
Kivussa ja kivuttomuudessa. Aina valmiina. Kuin partiolainen.

Mutta voiko sen niskan päälle nousta ja näyttää, että sinä olet kehosi herra?
Voiko sen työntää kauemmaksi ja saada sen lohdutuksen ja tyydytyksen muualta?
Maistuuko mikään miltään ilman sitä? Tuntuuko mikään miltään ilman sitä?

Liity joukkoomme! Suoristetaan yhdessä sokerikoukku!

Ryhmään pääset tästä

Kommentit

Olen tooooosi iloinen, kun löysin tämän kirjoituksen! Varmaan jonkin sortin addikti sokerin suhteen olen itsekin, pakko myöntää! Kahviin en laita sokeria :0) mutta kaikenlaista makeaa on (oli!) pakko saada joka päivä; karkin, pullan tai muun herkun muodossa. Olen nyt päättänyt, että tämän on loputtava. Vaikka nyt lomalla ollessa on tässä kotosalla enemmän aikaa miettiä herkkuja, niin päätös on pysynyt. Ja mahtavaa, kun saa vertaistukea! Kiitos! 😀

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.