Yleinen
29.9.2016

Entä jos lapsen kosketus ahdistaa

Entä jos lapsen kosketus ahdistaa

blackandwhite

Pienet sormet räpeltävät korvia. Silittävät, nypeltävät ja nyppivät korvanlehtiä. Olemme käymässä nukkumaan. Tuntuu inhottavalta. Ei satu mutta kertakaikkiaan ahdistaa. Tiedättekö? Aivan kuin kaulaliina olisi kiedottu liian tiukalle. Se ei kurista mutta tuntuu inhottavalta. Ei voi ajatella mitään muuta, kuin että liinaa on löysättävä. Siltä minusta tuntuu, kun minun korviin koskee. Vaikka niihin koskee oma tyttäreni.

Jostakin käsittämättömästä syystä, hän on kiintynyt korviin. Kun on paha mieli, pienet sormet hakeutuvat halin yhteydessä nyppimään lohduttajan korvanlehteä. Väsyneenä unille käydessä ei korvien veroinen ollut sen enempää unirätti kuin unilelukaan. Peiton tai tyynyn kulmasta nyt puhumattakaan. Se alkoi, kun imetys jäi pois vajaan 2 vuoden ikäisenä. Lohtua ei tuonutkaan enää rinta, vaan korva.

Olen tuntenut suurta syyllisyyttä siitä, että korvien nypeltäminen ahdistaa minua. Tiedättekö, olen jopa pohtinut, onko minussa jokin ongelma, koska minusta tuntuu niin kamalalta, kun lapseni osoittaa hellyyttä. Eihän lapsen hellyyden osoituksia pitäisi torjua eikä niiden varsinkaan kuulu tuntua pahalta. Millaisen äidin kurkkua kuristaa, kun lapsi koskettaa?

Tällaisen äidin. Minä keskustelin tästä asiasta täysin ulkopuolisen ihmisen kanssa. Onnekseni sain ymmärtää, että kyse ei olekaan siitä, että tällaista äitiä ahdistaa, kun lapsi koskettaa ja osoittaa hellyyttä. Tällaista äitiä ahdistaa, että hellyys kohdistuu korviin. Minulla vain on herkät korvat. Kun yritän kestää silti niiden ropeltamisen, alkaa ahdistamaan. Ystävälläni samanlainen kohta on kaula. Hänen lapsensa eivät hakeudu kaulaan kiinni, mutta puolisoln suhteen kaula on kieltolain alla.

Ketä tahansa varmastikin ahdistaisi jos kehossa on kohta, joka on erityisen herkkä. Eihän se kivaa ole, koski siihen sitten lapsi tai lemmikki. Jollakin se on silmät, toisella varpaat, minulla korvat.

Huonoksi onnekseni, tyttäreni on korvakiintynyt. Tämä korva-asia muodostui jo niin suureksi ongelmaksi, että minusta tuntui jopa hankalalta nukuttaa lastamme koska korvien silittely kulminoitui nukkumisrutiineihin. Syyllisyys painoi jo ajatuksestakin, että sanoisin tyttärelleni, ettei äiti halua että kosketaan (korviin). Korvat olivat saaneet arjestamme liian ison osan. Niimpä meillä lähdettiin lempeästi korvista vierottautumiseen. Lohduttauduin sillä, ettei meillä tarvinut tutista luopua, koska sitä ei ole koskaan ollut. Rinnastakin lapsi luopui omasta tahdostaan luonnollisesti.

3 vuotiasta ei enää viilata linssiin. Mikään pään väistely tai vaivihkaa pehmolelun tarjoaminen korvan tilalle ei tullut kysymykseen. Tai tuli, mutta ei se toiminut alkuunkaan. Ostimme isokorvaisia otuksia joita yritimme sujuttaa lapsen ja korvieni väliin aina mikkihiirestä jänöjussiin. Tuloksetta. Oli mentävä suoraan asiaan.

Kävimme aamupalalla lapsen kanssa keskustelun korvista. Siitä miten kaikilla on erilaiset korvat. Äidin korvat ovat arat ja niitä kutittaa sekä särkee herkästi. Isin korvat ovat suuret ja karvaiset. Äidin korvia ei oikein voi enää nypeltää koska ne tulevat kipeäksi. Lapsen vastaus oli yksinkertainen ”laitetaan niihin laastari ja sitten niitä voi taas silittää”. Vetosimme lapsen empatiakykyyn ja muistutimme, ettei hänkään tykkää jos kärpänen istahtaa silmäripsen päälle

Korvakiintymys oli niin kova, että minun teki mieli jo heltyä. Kyllähän minä nyt lapseni vuoksi kestäisin mitä tahansa. Jatkoimme kuitenkin keskustelua korvista ja ehdotin, että menemme lelukauppaan josta hän saa valita minkä tahansa pehmolelun jolla on kivat korvat. Tämä lelu sitten tulee mukaan nukkumaan, autoon ja kerhoon. Äidin käsiin saa edelleen koskea. Kainalossa on  Koison kokoinen paikka aina valmiina. Ajatus uudesta lelusta tietenkin innosti ja lähdimme shooppailemaan.

Ostimme pupun jolla on valtavat korvat. Kokeilimme kaupoissa eri eläinten korvia ja tunnustelimme mitä olisi kivoin silittää. Jänis löytyi ja isomummilta tilattiin korvienlämmittimet. Sen saa ottaa jokapuolelle mukaan. Kun harmittaa ja väsyttää, saa tulla syliin pupun kanssa. Silloin halitaan. Nypelletään pupun korvia.

keltainen-seina

Tästä on jo jonkinaikaa. Edelleen pienet sormet hakeutuvat korviin, todeten; ”Eikös edes isin korvia saisi silittää?” Pupu kelpaa iltaisin korvineen mutta ei se vieläkään tunnu ajavan samaa asiaa. Korviin koskemisesta puhutaan päivittäin. Lapsi saattaa kysyä sydäntä särkevästi ”Enkö saisi nypeltää korvaasi?” Olemme päättäneet olla johdonmukaisia. Kenenkään korvia ei saa nypeltää ja siinä on nollatoleranssi. Jos korvia saisi hipsuttaa vähän ja välillä, tai vain toisen korvia, se sekoittaisi lapsen päätä.  Saa halia. suukotella ja olla sylissä. Aina ja joka tilanteessa. Silitetään käsiä ja vaikka olkapäitä. Mutta korvat. Ne ovat meidän perheessämme jokaisella henkilökohtaista koskemisen ulkopuolella olevaa aluetta. Minulla ei ole enää syyllinen olo siitä, että lapseni kosketus ahdistaa. Kaikkien kosketus korviini ahdistaa minua. Lapsi ei ole poikkeus. Äidinrakkaus riittää loputtomiin, mutta korvilla ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Minun korvani saavat jatkossa olla rauhassa, turhina muinaisjäännemäisinä lerputtimina, joissa ikävä kyllä on tuntoaisti. Silti, välillä syyllisyys yrittää nostaa päätään. Vienkö lapselta jotakin liian tärkeää? Kielläntö sittenkin läheisyydestä jotakin oleellista…

Olenko lajissani yksin? Onko muilla kohtia joiden kosketus alkaa ahdistamaan, koska se ei tunnu kivalta mutta jossa järjellä ajateltuna ei pitäisi olla mitään ongelmaa? Oletteko joutuneet kieltämään lasta koskemaan itseenne? Olenko asiani kanssa yksin? Nyt todella kaipaisin vertaistukea jos sitä on!

Kommentit

Onpas kiva kuulla ettei ole ainoa jota välillä ahdistaa lasten hellyyden osoitukset!
Minulla ei ole tiettyä kohtaa johon ei saisi koskea. Paitsi jossain määrin rinnat.
Sellainen yleinen hiveltäminen ja kevyt pusuttelu saa ahdistumaan. Jos koskettaa, niin koskettaa reilusti!

Jasmin

Et todellakaan ole <3 Mä luulin olevani ainoa ja nyt ympäri somen ja täällä kommenttiboxissa kymmenet (varmaan sadat) sanoo samaa. Olen helpottunut 😀

Kiitos tästä tekstistä.

Nim. Imetys alkoi 2v 4kk jälkeen ahdistaa ja on ollu vaikeeta hyväksyä sitä

Jasmin

<3 nyt kun muistelen niin itseänikin jossain vaiheessa ahdisti imetys loppupuolella. Se kyllä meni ohi mutta tunsin syyllisyyttä, se oli tosi inhottavaa :( Jaksamista!

Todellakin! Täällä yksi ahdistunut. Meillä kohteena on rinnat eli tissit eli kaivaminen. Ja ikää pojalla on 4,5v. Pikkuveli 2v seuraa perässä, tosin saa rintaa vielä hyvin satunnaisesti, ehkä muutamana iltana viikossa. Mutta tämä isomman kanssa. Mä olen välillä aivan hulluuden partaalla, tuntuu että oksennan tai lyön tai taju lähtee. Ei siis varsinaisesti edes satu, mutta fyysisesti ahdistaa niin paljon! Kaikenlaiset temput on yritetty vierottamiseen, puhuttu ja kielletty, vaihdettu käden silittämiseen yms. Ei auta. Lapsella on jonkin sortin aistiyliherkkyyttä ja sensorisen integraation pulmia, että en tiedä onko niillä merkitystä. Mutta tunne on ihan hirveä, kun välillä vaan on pakko työntää kädet pois ärhäkämmin kuin olisi tarkoitus, koska oma olo on niin kauhea. Tsemppiä meille!

Jasmin

Just toi et ei satu mut fyysisesti ahdistaa niin että tuntuu siltä ettei se oo edes mahdollista! Todellakin, tsemppiä meille, mä niin tunnen ton sun tuskan. Kiitos kun jaoit fiiliksiä, helpompi kestää kun tietää ettei ole ainut

Tulipa tästä mieleen, että lapsena halusin usein koskea isän viiksiin, varsinkin jos olin kainalossa ja hän luki vaikka Aku Ankkaa. Isä ei koskaan tykännyt siitä 😃 Ei kai siitä itelle kovin suuria traumoja tullut. Tosin laman aikana isä alkoholisoitui ja välimme olivat vähän hankalat, raitistui kyllä menestyksekkäästi. No nyt on joka tapauksessa asiat hyvin (vähän lipsu aiheesta 😊) Itselläni ei tosiaan oo lapsia, niin ei ole muuten kokemusta, mutta itsellänikin viiksivaihe meni kyllä ohi.

Jasmin

Lohdullista tietää että viiksivaihe meni ohi, ehkä tämä korvavaihekin meenee! Jännä kuulla tarina toiselta puolelta, lapselta kun ei oikein vielä voi kysyä että miksi 😀

Voi ei, tästä tekstistä tuli mieleen minä ihan pikkusena (alta 5 veenä). Hiplasin AINA äidin korvia ja sekään ei tykännyt siitä. Se osti mulle silloin sellasen ”tekokorvan” että hiplaa tuota. Se oli sellanen joku vappu(?) härpäke. Löllyvä limainen korva, hyi! 😀 muistan että heitin sen lattialle kun äiti antoi sen mulle, enkä tykännyt yhtään siitä. Siihen tais jäädä mun korvien hiplaus. Omat lapset (1,8v ja 4,5kk) ei vielä hiplaile mitään, saa nähä tuleeko niillekkin ”korvafetissi” :’)

Jasmin

😀 mä kokeilin kans tekokorvaa lapselle mut ei tykänny 😀 En ajatellut että se voi olla sen mielestä HYI, hauska kuulla vastapuolen kokemustarinaa 😀

Heh. Täällä löytyy luomien hilplaaja/nippaaja. On alkanut joskus 1,5-vuotiaana ja yksi luomi kasvatti ”varren”, joka sitten kuihtui pois. 2-vuotiaana hieman rauhoittui, mutta 3-vuotiaana taas räjähti. Nyt poika 3v 4 kk ja käsi menee joko niskaan tai paidan sisään rintalastalle tai kainaloon. Luomien räplääminen tuntuu pahalta ja ei varmaan ole hyvästäkään. Pahimmalta tuntuu, kun poika on tullut yöllä viereen ja heräät siihen, että pienet sormet räpläävät luomea. Kun kieltää, niin lopettaa ja hetken päästä taas käsi paidan sisällä. Toivon mukaan alkaa pikku hiljaa vähenemään.

Jasmin

Iiihhhrrrrhh meiläl kans tuota että yöllä se ksi sujuttautuu korvaan ja jotenkin se on tosi inhottavaa kun unen läpi tulee se -_- sitten kun siirtää kättä, laposi herää. Jännä toi luomien räpellys, sehän voi olla jo ihan sillai haitallistakin että luomi menee rikki

Pään alue yleisesti on mulla sellanen, etten tykkää kun kosketaan. Meillä lapset ei onneks hipelöi päästä, paitsi esikoinen silittää joskus tukkaa ja se on ihan ehdottomasti pahinta kaikista! Minun tukkaan ei koske kun minä ja kampaaja 😀 Mies olis vielä mielellään sellanen korvanhipeltäjä ja tukansilittäjä ja aina saan keuhkota sille et näpit irti. Esikoiselle tuntui ensin pahalta sanoa et lopettaa kun äiti ei tykkää, mutta toisaalta parempi niin ettei lapsi ainakaan pääse ajattelemaan etten tykkäisi ollenkaan hänen läheisyydestä ja hellimisestä.

Jasmin

Jännä toi tukka mut nyt ku miettii ni päänahkahan on tosi herkkä varmaan kaikilla ja tukan silitys varmaan just sillai hivelee päänahkaa. Toi sanominen tuntuu pahalta, me ollaan nyt jonkinaikaa sanottu ja lapsi jo koskiessaankin korviin tietää että äiti ei oikein tykkää, ei vaikuta traumatisoituneen mutta silti tuntuu edelleen pahalta.. Kai se on se alkukantainen ”Äidin kuuluu kestää”

Oi tiedän. Niin tiedän. Lopetin imetyksen pojan ollessa 1v3kk, ensimmäinen kuukausi-kaksi meni hyvin, imetyksen lopettaminen sujui helposti eikä lapsi kaivannut silitystä kummempaa lohtua (pulloa tai tuttia ei ole ollut käytössä). Noin kuukausi sitten pieni käsi ajautui vaivihkaa paidan sisään. Ensin en kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta nyt se on toden teolla alkanut ahdistaa. Lapsen kosketus ahdistaa ja käpälä paidan sisällä luo kiusallisen tilanteen myös vieraiden läsnäollessa, vaikka kyse onkin vilpittömästi turvasta ja läheisyydestä, eikä mistään muusta. Käsi hakeutuu paidan kaulukseen kun väsyttää, harmittaa tai jännittää. Kertakaikkisen kamala tunne kun oman lapsen kosketus tuntuu pahalta 🙁
Vielä en ole vieroitusta vienyt ajatuksen tasoa pidemmälle, mutta tiedostan että päivä päivältä siitä tulee vaikeampaa.
Tsemppiä teille <3

Napa! Oon aina (ok, niin kauan kun muistan) inhonnut napaani. Lapsia kiellän yksioikoisesti siihen koskemasta ja miestä läppään näpeille jos koittaa hipeltää. Jotenkin ellottaa koko napa muutenkin.

Jasmin

Apua! Tää olis mulla varmaan toinen, jos joku siihen yrittäisi koskea 😀

Napa on minullakin! Varsinkin esikoinen on navan nähdessään heti innoissaan kimpussa. Ja mies ei yhtään ymmärrä mikä ongelma mulla on navan kanssa. Mutta siis EI, napaan ei kosketa! Enkä ymmärrä miksi kukaan edes haluaisi työntää sinne sormensa. Onneksi nykyään ei enää ole napapaitoja, niin ei synny turhia houkutuksia..

Jasmin

Hrr napapaitamuoti oli karmea. Onneksi meillä ei ole napaankoskijoita, sekoaisin varmaan päästäni. Napa on kai vartalossa niin omituinen kohta, jotenkin semmonen tarkoitukseton kolo vain niin ehkä se kiinnostaa kaikessa kryptisyydessään? 😀

Nyt taytyy nolona tunnustuaa, etta mina olin lapsena korvien nypeltaja :O yritin rapsutella seka isin etta aidin korvia mutta muistan, etta tama kiellettiin johdonmukaisesti ja vastaus oli aina joko ’ei tunnu mukavalta’ tai ’aiti tai isi ei tykkaa’. Kylla pienikin lapsi pian ymmartaa, etta toisen kehoa pitaa kunnioittaa ja kaikki ei tunnu kaikista samalta. Muistan, etta myos paivakodissa puhuttiin mihin toista saa koskea (silittaa ja halata) ja aina pitaa lopettaa, jos toinen ei tykkaa tai halua. Olkaa vain johdonmukaisia niin koko asia unohtuu pian. Ja ala missaan nimessa tunne syyllisyytta, on ihan normaalia etta korviin koskeminen ei tunnu hyvalta!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.