Yleinen
20.9.2016

Valloittava koko perheen elokuva -Iso kiltti jätti

Valloittava koko perheen elokuva -Iso kiltti jätti

jatti

Perskurkkana. Se sana on otettava käyttöön. Sovitettava kieleemme ja jokapäiväistettävä arkikäyttössä.  Kaikki kirjoja 80-luvulla lukeneet varmastikin tuntevat Roald Dahlin teokset jotka ainakin omaan silmääni eroavat suuresti nykyajan lastenkirjallisuudesta. Perskurkkana on suomennoksena on Tuomas Nevanlinnan käsialaa kirjasta Iso kiltti jätti, joka on saanut kunnian päästä elokuvateattereihin ensi-illassaan 1.7.

Koska lähtemättömät teokset on tapana tehdä elokuvaksi, ei liene yllätys että viimeinkin myös tätä lasten kirjakokoelmaa on alettu piirtämään valkokankaalle. Usein käy kuitenkin niin, ettei ehkä kuitenkaan kannattaisi. Kirja on harvoin yhtä hyvä katsottuna, kuin luettusna. Lukukokemuksen jälkeen elokuvaa katsoessa lähinnä ärsyttää. ”Eihän tuo tuolta näyttänyt eikä tämä näin mennyt” häiritsee katselukokemusta.  Tunnelma on useimmiten ärsyyntyneen lattea.

Yllätykseni oli suuri, kun en löytänytkään tätä perin tuttua latteutta katsellessani ennakkonäytöstä Isosta kiltistä jätistä kesäkuussa. En edes tylsistynyt.  Saati häiriintynyt. Kaikki minut tuntevat tietävät, etten minä ole fantasiaelokuvien ystävä. En pidä animaatioista, enkä hahmoista joita ei todellisuudessa voi olla. Roald Dahl on kuitenkin kirjallisuuden legenda ja minä rakastan kirjoja. Päätin antaa tälle mahdollisuuden, enkä kadu.

Elokuva oli visuaalisesti käsittämättömän hienosti toteutettu. Sekoitus animaatiota ja oikeita näyttelijöitä sai jättiläiset näyttämään aidoilta. Unohdin ensimmäisten minuuttien aikana katselevani fantasiaa. Hahmoihin oli helppo samaistua ja ne herättivät sympatiaa.

Juoni mukaili kirjaa kauniisti, antaen kunnian alkuperäisteokselle. Pieni Sohvi asustaa lastenkodissa. Traaginen alku mille tahansa sadulle. Ehdin jo miettiä, miksi aikanaan lasten satuihin piti niin mielellään liittää surullinen lastenkoti, mutta muistin, että lasten saduissa on tarkoitus käsitellä vaikeitakin tunteita. Tämä on unohtunut nykypäivänä. Oktonautit ja Nallepuhit siloitellaan ja vältellään traumatisoitumista. Dahl ei pelkää vaurioittavansa lasten psyykeitä kirjoissaan. Se näkyy myös elokuvassa. Ehkä lastenkoti kuvasti jonkinlaista hylkäämisen pelon kokemusta ja yksinäisyyden tunnetta. Sohviin oli helppo samaistua omastakin lapsuudestani vaikka sitä katseli näin aikuisen silmin. Iso jättiläinen sieppaa Sofian yöllä ja vie omaan kotiinsa, kauas jonnekin josta ei pääse pois. Jätti näyttää alkuun uhkaavalta ja tarinan roistolta mutta muuttuu elokuvan edetessä liikuttavan sympaattiseksi, lähes isähahmoksi. Kyyneliltä en välttynyt. Elokuva onnistui käsittelemään taidokkaasti ja lapsentasoisesti yksinäisyyttä, kiusaamista, erilaisuutta menetystä, surua ja luopumista. Menetys ja kipu on osa elämää mutta siitä selviää. Tragedia ei kuitenkaan ollut tässä elokuvassa pääasia vaan sitä oli ripoteltu sinnetänne lähes huomaamatta. Lapsen silmin elokuva on tarina jättiläisestä ja pienestä Sohvista. Aikuiselle aukenee todellisuus tarinan takana. Elokuvan kauneus yltää visuaalisuutta paljon syvemmälle. Erityislaatuisen siitä teki sen kolahtaminen myös aikuiseen.

Iso kiltti pikkujätti on koko perheen elokuva, sanan jokaisessa merkityksessä. Jos mietit  sopivaa ajanviettoa porukalla, sekä jotakin muuta kuin pokemonin metsästystä, pokemonin katselemista tv:stä, pokemoneilla leikkimistä tai pokemonhippaa, suuntaa elokuvateatteriin! Esityksiä on vielä ainakin pääkaupunkiseudulla.

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.