Yleinen
19.8.2016

Meillä syödään yhdessä -Vaikka väkisin!

Meillä syödään yhdessä -Vaikka väkisin!

Moni lapsiperhe kamppailee yhteisen ajan puutteesta. Etenkin jos vanhemmat tekevät vuorotöitä, voi yhteisen pienen päivittäisen perhehetken löytyminen olla kiven alla. Joskus valtavan kallion kolossa. Näin myös meillä. Perheessämme useimmiten  ”koko perhe koolla hetki” kulminoituu ruokapöytään. Tätäkään aikaa ei ole helppo löytää. Teimme kuitenkin jo raskausaikana päätöksen, että syömme yhdessä vähintään yhden ruokailun päivässä. Oli se sitten vaikkapa päiväkahvihetki, sen on oltava olemassa.

IMG_7734

Meillä usein tämä luvattu hetki on aamupala. Lounasaikaan puoliso harjoittaa työn raskaan raatamista ja päivällisaikaan on minun vuoroni.  Jos kokoonnumme päivän aikana yhteen uudelleen, potentiaalisin aika on iltapala. Vaikka lapsi jo nukkuisi. Olen todennut yhteisen iltapalan ajoittain olevan jopa tärkeämpää kuin seksi.

Me emme ole mitään ”istutaan sohvalla ja jutellaan” -ihmisiä. Se on teennäisen ja kummallisen tuntuista. Emme ole parisuhdekeskustelijoita. Jos käyttäisimme yhteiset vartit ainoastaan seksin harrastamiseen, eihän puolisoni koskaan saisi tietää, kuinka iloinen olen uudesta sesonkivärisestä kahvikupistani. Enkä minä kuulisi kuinka hän on mallintanut töissä maailman hienoimman kuusenkerkän. Iltapala on kahdenkeskistä keskusteluaikaa. Aamupalalla taas kokoontuu yhteen koko sakki ja pöytäkeskustelu seilaa Pipsapossun ja Suomen bruttokansantuotteen välillä. Kurkun syvimmän olemuksen, tai maidon värin funktion pohtiminen puurolautasen äärellä koko perheen voimin voi tuntua aivan turhalta. Todellisuudessa siinä piilee valtavat voimat. Lapsi kokee yhteyttä ja sitä, että hänen keskustelunaiheet ovat yhtä tärkeitä, kuin isin kuusenkerkkä. Niistä keskustellaan ruoan lomassa, aivan kuten kaikesta muustakin.

IMG_7727

Yhdessä syöminen yhdenmukaistaa kasvatusta. Lapsi näkee miten lautasmalli kootaan suhtkoht sinnepäin ja esimerkkien kautta oppii myös ei niin hyvien ruokien syöntiä. Tosin perustavanlaatuisten kysymysten äärellä ollaan silloin, kun yritetään kasvattaa nirso isi kasvattamaan nirsoa lasta.

IMG_7697

Auringonnousu kynttilän valossa. Villasukat varpaiden peittona kuuma teekuppi kädessä ja höyryävä puuro kattilassa. Rähmien pyyhkimistä toistemme silmistä hellien huomenien lomassa? -Harvemmin.

Yhteinen ruokailuhetki ei läheskään aina ole rentouttavaa. Aamuväsymys ja lyhyet yöunet verottavat ainakin toista ja töihin lähtö saattaa ottaa kupoliin. Lasta ärsyttää syödä rauhassa puuro, kun telkkarista tulisi Late Lammas. Isi pelleilee lapsen kanssa, lapsi pelleilee isin kanssa ja äitiä harmittaa isin välinpitämättömyys pöytätapojen opetteluja kohtaan. Iltaisin sanaharkka saattaa nostaa päätään vaikka suitsukkeet palavat ja lämpimiä leipiä pitäisi mutustella sulassa sovussa. Ruokapöydässä purkautuukin stressiä, ikävää ja pahaa mieltä. Maitolasi kaatuu lattialle ja kaikki sanovat yhteen ääneen ”ei haittaa”. Paitsi kun haittaisi. Ärsyttää taas siivota. Ruoka on osan mielestä pahaa ja toisen mielestä koostumukseltaan väärää. Tai sitten kukaan ei jaksa puhua mitään ja ovat vielä yön tai päivän jäljiltä horroksessa.

Naurua, itkua, hymyä ja väsymystä. Iloa sekä surua. Niitä kaikkia saa meillä tuoda ruokapöytään. Siinä yhdessä, saman pöydän ääressä saa toisten seurassa olla juuri sellainen kuin on. Pitää olla sellainen kuin on.

IMG_7701

Yhteiset ruokailuhetket eivät suinkaan aina ole laatuaikaa. Mutta aikaa ne ovat. Aikaa elää konkreettisesti yhtä aikaa pieni hetki hektisen arjen keskellä. Aikaa hengittää toisen hengittämää ilmaa, vaikka kenelläkään ei olisi mitään sanottavaa. Joka päivä käsinkosketeltava muistutus, että me olemme kaikki tässä. Yhdessä. Vaikka olemme kiireisiä. Sinkoilemme arjessamme eri suuntaan ja näemme toisiamme aivan liian vähän.

IMG_7705

Jokaisen täytyy syödä. Vaikka se ei aina ole eniten hermolepoa tuottavaa toimintaa yhdessä. Kaikesta huolimatta, koen yhteiset päivittäiset ruokailuhetket panostuksena tulevaisuuteen. Korvat soi. Ajoittain maitoa on lattialla litra poikineen eikä kukaan tykkää uudesta riisiuppomunauunivihannes-reseptistäni. Silti, ruoka on vain ruokaa. Syöminen taas on sosiaalinen riitti.

IMG_7710

Käy lukemassa myös Perheterapeutin mietteitä yhdessä syömisestä tästä.

 

Kommentit

moi laitoin sulle @

Kannatan myös yhdessä syömistä, aina se tosin ei ole niin kivaa kuin toinen on esim. aamukiukkuinen ja väsynyt 😀 Ajatus tärkein 🙂

Jasmin

Juu nimenomaan, ajatus ja rutiini tärkein 🙂

Meilläkin pyritään syömään yhdessä, kun mahdollista. Vauvankin syöminen onnistuu joko siten, että vauva syö itse sormisyötävä tai sitten vanhempi kauhoo joka toisen lusikallisen itselleen ja joka toisen vauvalle (omilta lautasiltaan toki). 2v isosiskokin innostuu välillä syömään hienosti, kun saa omalla esimerkillään opettaa pikkusiskoa syömään.

Jasmin

Meillä kans tuo omin sormin napostelu oli ihan must juttu! Yhdessä syöminen on aina plussaa, vaikka fiilis ois mikä ois. Mä uskon että se on semmoseen tulevaisuuteen panostamista. Lapsi oppii että aina on päivässä se hetki kun ollaan vaan yhdessä ja syödään vaikka kuinka olis kiire. Samalla tulee se hetki kun hektisenkin arjen keskellä ehtii kysellä kuulumiset ja näkee muiden perheenjäsenten fiilikset, oli ne mitä tahansa.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.