Yleinen
10.8.2016

Äidit lahkoissa

Äidit lahkoissa

Lahkolaisuuden tunnuspiirteet ovat kaikille varmasti tuttuja ainakin tunnetasolla. Lahko-sanallakin on jo negatiivinen kaiku. Vaarallisissa lahkoissa lahkojen johtajat sekä perustajat ovat aina oikeassa. Kun tulee epäilyksiä, ne kuitataan sanomalla ”epäilykset kuuluvat elämään, ne tulee ohittaa”. Kaikki tai ei mitään -elämä. Joko olet tai et ole. Ei keskitietä. Ja jos keskitie onkin, sen kulkijat ovat jotenkin vähempiarvoisia. Painostus ja arvostelu ovat hyvää tarkoittavia sekä oikeutettuja.

Joskus löydän itseni pohtimasta, onko hieman kevyempi lahkolaisuus levinnyt uskontojen ohella myös meidän äitien keskuuteen? Tiedättekö mitä tarkoitan? Ryhmittymiä, joilla on oma eettinen periaate, kasvatukseen liittyvät elämänkatsomukset, jäsenluettelot ja toimintaa nettiryhmissä sekä ihan irl. Mainittakoon vaikkapa kiintymysvanhemmuus, kestovaippailijat, vegaaniäidit jne.. Harmittomia, harrastustoimintaan perustuvia ja ehdottoman ihania. Minä liputan monen tällaisen ryhmän puolesta. Olen liputtanut kiintymysvanhemmuuden puolesta, samoin kestovaippojen ja etenkin pitkän imetyksen. Kuulun useaan tällaisee yhdistykseen.

child-1297267_1280

Välillä minua kuitenkin häiritsee ehdottomuus. Ehdottomuus on huono asia kaikessa muussa, paitsi lain noudattamisessa. Harmaatakin tarvitaan. Musta ja valkoinen ovat ihania asioita mutta mustavalkoisuus kuristaa minun kurkkuani.

Selitän hieman tarkemmin. Kestovaippailijoiden järjestämissä tilaisuuksissa minua hävetti aivan kamalasti autoni penkillä ollut Pampers. Heitin usein sen päälle varavaatekassin, jos vaikka jokin tuttu parkkeeraa autonsa yhdistyksestä ruutuni viereen ja huomaa ikkunasta, että olenkin luopio. Satunnainen pampersin käyttäjä. Ei kukaan niissä piireissä järjestäisi hoitokokousta ja alkaisi saarnaamaan synnistä. Mutta jos jossakin keskustelussa joku erehtyi mainitsemaan, että ottaa reissuun kertakäyttövaipat, oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että joku alkoi kamalasti neuvomaan hyvää tahtoen, kuinka nyrkkipyykillä saisi ilman verta valuvia sormenpäitä pestyä tahmakakat vaikka autiolla saarella ilman vettä. Kestoileva, satunnaisesti kertakäyttövaippoja käyttävä kertakaikkiaan tuntee niissä piireissä huonommuutta silloin kun usko horjuu. Älkää ymmärtäkö väärin. Minä rakastan kestovaippoja edelleen, eikä kuivaksi tulon myötä luopumisen tuska ole kaikonnut. Minulla on valtava vaippaikävä. Pahimmillaan silti, touhu tuntui hentoisesti lahkolaisuudelta. Äärimmäisyys paistoi paikoin ja sai minut hivenen ahdistumaan. Ja sen minä vain sanon, että kestovaippailijat ovat mielestäni keskimääräistä ystävällisempää porukkaa. Siksikin minä koin ulkopuolisuutta. En tunne itseäni aina kovinkaan ystävälliseksi. Ilkeyttä äärimmäisyys ei ole. Eikä pahuutta. Se vain on jotakin, joka vain muodostuu.

child-1299114_1280

Ajatelkaa nyt vaikkapa vegaaniutta. Voiko kukaan väittää, ettei koskaan ole vegaanipiireissä törmännyt tyrkyttämiseen ja hieman ahdistaviin tapettujen eläinten kuvien julkaisuun? Kammottavinta oli, kun tuttavani jakoi kuvan jossa vauva oli uunissa omena suussa. Kuva oli varustettu tekstillä ”syöttehän te eläinvauvojakin”. Melkein tekisi mieli sanoa, että ei lisättävää. Mutta tämänkaltaiset mielipiteet jostakin ryhmästä vaativat aina tähdennystä. Kaikki eivät ole samanlaisia. Ei oikeastaan edes valtaosa. Silti olen saanut osakseni perin ahdistaviakin saarnoja eettisyydestä ja feediini eläintentappopropagandaa. Silti me ahkerasti pidämme vegaanipäivämme joka viikko ja panostamme kasvisruokaan. Tänään kuitenkin muistin taas, miksi meistä ei koskaan voi tulla vegaaneja. Luin vegaaniryhmästä päivityksen ”linkatkaa vegaanimusiikkia”.

Ja sitten se kipein kohta. Lastenvaatelahkolaisuus. Jokainen meistä priorisoi itse, mihin rahansa käyttää. Olen itsekin kuluttanut suuria summia merkkilastenvaatteisiin enkä näe siinä mitään väärää. Joku ostaa omakotitalon ja lyhentävät asuntolainaa 60 vuotta, toiset ostavat samalla rahalla vaikkapa Gugguun mekkoja. Mutta se intensiteetti ja paneutuminen jolla se tehdään! Leikkipuistossa lastenvaatelahkolaiset arvioivat ensimmäiseksi päästä varpaisiin toisten lasten pukeutumisen tähän tapaan:

– Kengät: Tepsut
– Mekko: Gugguu
– leggarit: Me and I
– Hattu: Nosh
– Hiuslenkit: Dior

Tai vaihtoehtoisesti:
– Housut Hm
– Mekko: lindex
– Takki: Neverhööd
– Kengät: Tokmanni

Halveksuntaa harvemmin on mukana. Auta ja varjele kuitenkin kuinka maailma kaatuu jos isäntä on pistänyt kauppareissulle lapsen päälle varavaatteiden varavaatteen. Citymarketista ostetun t-paidan jossa lukee prinsessa. Oh my god. Katseet kiertävät parkkipaikkaa. Eikai kukaan huomaa? Jos joku vieras katsahtaa lapseen päin, se ei haittaa. Kunhan vain saman lahkon jäsen ei näkisi hairahdusta. Älkää nytkään käsittäkö väärin. Kaikkea ei toki ole näissä piireissä pakko ostaa. Ekologisuuskin on muotia ja itsetehtyä arvostetaan. Kunhan se on ommeltu Paapin kankaasta.

Nyt kun tälle linjalle lähdettiin, on mainttava vielä sormiruokailijat ja liinailijat. Molemmissa lienee samat ääripäät. Samankaltaisia lahkolaisuudelle ominaisia, perin itsetunnolle vahingollisia piirteitä. Äärikantoliinailijat ovat vakaasti sitä mieltä, että lastenvaunut ovat vahingollisia lapsen selkärangalle ja Emmaljungat ovat kaikissa tapauksissa ihmislajille epäluontainen kasvualusta. Auton turvakaukalo on haitallinen sen kaikissa aikamääreissä. Ainoa oikea tapa taittaa matka kuin matka vauvavuoden aikana, on jalan. Lapsi liinassa. Korjaan, oikeanlaisessa liinassa, mutta ei mennä nyt siihen, muuten sormiruokalahkolle ei jäisi enää palstatilaa.

Pidemmittä puheitta: Lapsen siis kuuluu syödä sormin. Luonnollisestikin alusta alkaen. Joko sormiruokailet tai sitten et sormiruokaile. Sormiruokailulle on pilkuntarkat säännöt jotka varmistavat vauvan hengissä pysymisen. Jos 1 vuotias syö sormin kurkkua, se ei ole sormiruokailua. Kun 10kk ikäinen syö makaronilootan lisäksi purkin päivässä soseita ja senkin käsin, ei sekään ole sormiruokailua. Sormiruokailu on sitä, että kaikki vauvan maha-suolikanavaan menevästä ravinnosta on laitettu sinne lapsen omin pikkukätösin leikkaamattomana eli ikenin järsittynä. Kaikki muu on vain ruokailua. Sormiruokailu on ihan oma lajinsa.

kangaroo-47642_1280

Luomusynnytys joka päättyy istukan syöntiin, merkkivaatteet, harrastusfanaatikot. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ääripäitä, ääripäiden ääripäitä ja omia ainoita oikeita mielipiteitä. Sitä on lahkolaisvanhemmuus. Ei keskitietä, ei harmaata eikä välimuotoja. Minä myönnän olleeni kantoliinalahkolainen. Oli aikoja kun emme edes omistaneet vaunuja. Kertakaikkiaan mielestäni ne olivat turhimmat kapistukset ikinä. Lähestulkoon vahingolliset. Toki asiaan vaikutti lapsemme viihtymättömyys moisissa härveleissä muutenkin. Vaunuista kuitenkin muodostui minulle jonkinlainen yleispeikko ja välillä yllätin itseni ajatuksissani arvostelemasta muiden äitien tapaa pitää lapsiaan pitkiä aikoja kaukalovaunuissa kaupoissa ja parvekkeilla. Tyypillinen lahkolaispiirre. Itsensä pitäminen parempana kuin muut. Myönnän. Nykyään vaunut ovat vain vaunuja ja liinat vain liinoja. Mustavalkoinen ajattelu on ahdistavaa. Ulkona nukuttaminen tuntuu edelleen minusta barbaariselta kauhistukselta ja mielestäni vauvoja pitäisi kantaa enemmän. Missä tahansa kantovälineessä. Meillä on kestovaippailtu, sormiruokailtu, harrastettu vegaaniviikkoja -sekä päivä, kannettu ja syöty luomusti. Kaikkea sopivasti. Ajoittain äärimmäisyys meinaa nousta pintaan. Pyrin nykyään palauttamaan itseni maan pinnalle. Meillä käytetään edelleen äärimmäisen harvoin rattaita. Kestoillaan kuivaksiopettelusta huolimatta monessa muussa asiassa. Syödään mahdollisimman puhtaasti ja vähintään viikottain vegaanisti. Minulla on yhä mielipiteitä imetyksen ja monen muunkin asian suhteen. Nykyään kuitenkin ahdistun omasta äärimmäisyydestäni. Minä olen huono lahkolaisvanhempi. Onneksi. Olen oppinut rakastamaan harmaata ja suosittelen kaikille samaa. Harmaa on ihanaa. Se jos mikä on vapauden väri!

paper-1468878_1280

 

Kommentit

”Ekologisuuskin on muotia ja itsetehtyä arvostetaan. Kunhan se on ommeltu Paapin kankaasta.”
😀 😀 Hyvin sanottu!

Toisaalta todella osuva mutta ehkä vähän silti yliampuva krjoitus. Ehkä liittyy siihen, että itse ainakin osittain kuulun useimpiin mainittuihin lahkoihin, mutten mielestäni ole missään ehdoton (no, vegaani en ole lainkaan, vaikka haluaisin kasvisruokia perheeni ruokalistalle lisätä, mutta lapset kieltäytyvät suunnilleen kaikista niistä). Kun mietin noita mahdollisia syitä lahkolaisuudelle ja ehdottomuudelle, tulee mieleeni äitiyden kovat odotukset. Monesti tuntuu siltä, että ihan mitä tahansa äiti tekeekin, tekee hän asian jonkun mielestä kuitenkin väärin. Elämä saattaa tuntua jopa helpommalta, kun luo itselleen omat periaatteet ja vahvistaa niitä erilaisissa ryhmissä kuin jos palloilee jossakin mielipiteiden välissä, jossa kaikki vain paheksuvat.

Sama fiilis kuin Annalla. Kuulun itse kans useimpiin noista tai pikemminkin komppaan ajatusta niiden taustalla, mutten löydä samaa ehdottomuutta, josta kirjoitat. En vaikka, en ole kantanut 24/7. En, vaikka kuopus on lähes täysin kertseillyt ja kaksi aiempaakin fifty-fifty. En, vaikka en ole taaperoimettänyt tai täysimettänyt tai esikoista edes imettänyt. 🙂

Joskus niitä oli itselläkin ollut ehkä noita syyllistymisiä enemmän. Ja muiden syyttämisiä. Toki ihmisiä on erilaisia, fanaattisiakin. Ihan mistään ryhmästä riippumatta. Silti sanoisin, että tekstissäsi oli paljon sellaista tuttua syyllistymistä ja ulkopulisten syyttämistä, kun itse on rikki ja vanhempana hukassa. Toiset kokee ne tunteet voimakkaina. Voi kuinka joskus uinkaan syvällä niissä.

Silti nyt niitä tunteita ja ajatuksia katsoen huomaan, että se on ennen kaikkea ollut omaa kipuiluani ja ymmärtämättömyyttäni. Se on ollut juurikin omaa tunnelukkoilua, joka noihin tunteisiin ja muiden syyttämiseen on liittynyt. Tai joidenkin ryhmien ehdottomuuteen.

Minusta ajatuksien vaihto on mielenkiintoista. Ehkä siksi en koe noitakan ryhmiä ehdottomina. Enää. Teemme omat ratkaisut ja on äärettömän mielenkiintoista kuulla syvällistä pohdintaa toiselta kantilta katsottuna. 🙂 Joskus sitä oppii jotain uutta itsekin.

Luulen, että ehdottomuus ja ”äärivanhemmuus” on keinomme selvitä epävarmuudestamme vanhempana. Se korostuu vauvan ollessa pieni, kun vanhemmuuskin on uutta ja outoa. Valinnanvaraa tuntuu olevan loputtomasti, joten selvitäkseen valintaviidakosta kunnialla läpi, on vain hyvä ”lukita oma vastauksensa”.
Kun taas kokemusta vuosien saatossa kertyy, on helpompaa antaa harmaan sävyillekin tilaa. Tiedät jo, että sillä, söikä lapsi ensimmäiseksi kiinteäksi ateriakseen perunaa vai päärynää, ei oikeasti ole mitään väliä. Asia, jonka pohtimiseen saatoit vauvavuonna käyttää pitkänkin ajan ja keskustella useammankin kahvipöytäkeskustelun, muuttuu perspektiivin laajetessa lopulta niin mitättömäksi, ettet ehkä edes itsekään muista, mitä lapsesi ensimmäisessä lusikallisessa oli.

Ehdottomuus on vauvavanhemmuuden elinehto. kokonaiskuvassa sille jälkikasvulle on todennäköisesti aivan yhden tekevää, nukkuiko hän ensimmäisen vuoden perhepedissä, sivuvaunussa vai omassa huoneesaan. Mutta vanhemmille nämä valinnat ovat profiloitumista, kuin navigaattori ja reittikartta vanhemmuuden yössä. Kun alkuun on pimeää, on parempi pysyä visusti reitillä eli tiukasti kiinni suunnitelmassa. Mitä enemmän lapsi kasvaa, sitä enemmän valoa vanheemuuden metsään tulee. Reitiltä voi poiketa tietäen, ettei se automaattisesti johda eksymiseen. Maailmaan tulee sävyjä valon myötä.

Minusta on häkellyttävää, että kerta toisensa jälkeen puet minunkin ajatuksia sanoiksi. Tykkään susta! 😊

Jasmin

Voi kiitos, ihana kuulla <3

Uteliaisuuteni heräsi. Miksi ulkona nukuttaminen on kauhistus? Itse haluaisin olla ehdotomampi sokerin syömisestä 2,5 vuotiaan kohdalla, mutta meilläkin mies pilaa tämän natseilun. Kai hänellekin täytyy jotain päätösvaltaa suoda, vaikka hänestä sokerijugurtit ovatkin ihan ok välipalaa.

Jasmin

Must jotenki on luonnoton ajatus että lapset laitetaan pihalle nukkumaan 😀 Ei mikään laji laita poikasiaan pesän ulkopuolelle, enkä itsekään nukkuisi ulkona. En tiedä, ei se vahingollista mun mielestä tietenkään ole mutta tuntuu vain kummalliselta Suomalaiselta tavalta 😀 Miehet on kyllä hyviä pilaamaan natsimeiningin!

Mun tyttö ei olis aikanaan varmaan koskaan nukkunut päikkäreitä, jos ei olis ulkona pystynyt vaunuissa/rattaissa nukkumaan 🙂 Sit kun rattaisiinkaan ei enää mahtunut, niin siihen loppu päikkäritkin melkein samoin tein.

Tätä sun kirjoitustyyliä on vaan pakko ihmetellä joka kerta! Siis hyvällä! 🙂 mä luulin että musta tulis ääriäiti ainakin imetyksessä, ei samastalusikasta syömisessä ja sokerinatsiudessa mutta aika pian huomasin miten mies ”pilasi” mun natsimutsiuran. Kultainen keskitie siis löydetty 😀

Jasmin

😀 kiitos <3 Tosi kiva kuulla! Sitä aina luulee etukäteen kaikkea mutta kummasti sitten ääripää voikin löytyä ihan muualta! Mä en ois ikinä uskonut että oma natsiuteni kohdistuu kantamiseen. Juuri kuvittelin olevani ehkä äärimettäjä tms. Aika ääri olin kyllä siinäkin, ihan liian koville laitoin itseni ja tein siitä äitiyden mittaria itselleni. Voi kun ois osannu olla lempeämpi.

Heheh, mä taas haaveilen, kuinka ihanaa olisi vetää päikkärit ulkona hyttysverkon suojissa😃

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.