Yleinen
26.5.2016

Koulukiusaaminen -korjaava nykyisyys

Koulukiusaaminen -korjaava nykyisyys

target-887802_1920

Luokkakokous. Nostalgiaa, menneiden muistelua, nykyisyyden ihmettelyä ja ajan kulumisen päivittelyä. Ehkä alkoholia, kellastuneet ylioppilaslakit ja kätköistä  kaivetut luokkasormukset. Nuoruudessa komeiden adonisten muuttumista normaalin näköisiksi ajan saatossa ja pienten nörttipoikien kuoriutumista munasta miesten mittoihin.

Sitä luokkakokoukset yleensä ovat. ”Meistä tuli muurareita, lääkäreitä, yksinhuoltaja äitejä, autokauppiaita” -hoilotuksia. Totuus on kuitenkin toinen niille, jotka eivät olleet suosittuja eivätkä näkymättömiä. Meille kiusatuille.

Kiusatun stigma ei useinkaan häviä. Elämän varrella tulleet saavutukset eivät pyyhi pois nöyryytystä eivätkä muistoja. Jotkut rakentuvat vahvoiksi ja itsevarmoiksi siitäkin huolimatta. Kääntävät häpeän voitoksi. Osa ei rakennu kilon palasista kokonaiseksi koskaan, ovat alistuneita ja näkymättömiä aikuisenakin. Toiset löytävät sisältään itsevarmuuden ja korjaavat minuuden mutta pysyvät varovaisina ja varautuneina lopun elämänsä. Minä kuulun jälkimmäiseen porukkaan.

Sosiaalinen, ihmisläheinen, tunteikas tuulispää. Oikea extrovertti. Niin minusta aina sanotaan. Ei sitä näe päältä. Että oikeasti on vieraiden ihmisten keskellä kauhuissaan. Kun pitäisi onnistua, olla edukseen ja pelkääkin kuollakseen. Ettei kelpaa. Ole tarpeeksi. Riittävän normaali. Edelleen, minä aikuisena pälyilen ympärilleni ja mietin, nauroiko joku minulle. Olen lähes kolmekymppinen ja tunnen oloni epämukavaksi kauppakeskuksessa kävellessäni teinilauman ohitse. Yhä vieläkin, minusta tuntuu että pojanklopit jäävät tuijottamaan kuiskutellen perääni. Useimmiten karvani nousevat pystyyn ja minua puistattaa. 15 vuoden jälkeenkin. Keho muistaa.

Mitä tarjottavaa voi luokkakokouksella olla meille, joilla ei ole hyviä muistoja? Voin vain arvailla. Ehkä kyse on näyttämisestä? Sitä pärjää elämässään, vaikka nuorena mahdollisuudet edes hengittää olivat kapeat.  Minä olen kelvannut työelämässä ja saanut ystäviä. Minua on rakastettu paljon.

Oikeastaan luulen, että kaikessa yksinkertaisuudessaan luokkakokoukset tarjoavat meille entisille tiskiräteille tilaisuuden tyydyttää jonkinlainen uteliaisuus. Uteliaisuus menneisyyttä kohtaan. Vieläkö on niinkuin ennen? Masokistinen tarve todistaa itselleen, että kaikki on muuttunut. Että nykyisin on kasvanut hyväksytyksi. Tai kiusaajat ovat kasvaneet ihmisiksi. Ihmisinä. Uteliaisuus on vaarallisinta silloin, kun sen tarkoitus on todistaa jotakin mitä ei tarvitse todistella.  Ehkä luokkakokousten pitäisi olla kiusatuille ympyrän sulkeutumista. Jos edelleen on se syrjitty yksinäinen ja ulkopuolinen, niiden tarkoitus on todistaa se, että ihmiset eivät muutu.

Itsetunnon rippeet kokonaiseksi kasanneelle ne kuitenkin ovat tilaisuuksia todistaa itselleen, että on lupa olla olemassa. Oli muiden suhtautuminen mikä tahansa, on lupa olla minä. Paikkoja joissa ympyrä sulkeutuu ja menneisyys löytää oman paikkansa sieltä, minne se kuuluukin. Menneisyyteen

woman-533626_1280

 

 

 

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.