Yleinen
18.5.2016

Subjektiivinen päivähoito-oikeus poistettava kokonaan

Subjektiivinen päivähoito-oikeus poistettava kokonaan

Olin vauvakuumeisen ystäväni kanssa leikkipuistossa taannoin. Keskustelimme erityisesti jaksamisesta ja yövalvomisista. Hänellä oli suunnitelmissa, että jos seuraava vauva siunaantuu, vanhemmat lapset menevät puolipäiväisesti päiväkotiin. Osittain siksi, että jaksaa paremmin vauvan yövalvomiset ja osittain koska sitten kun kuopus lopulta menee päiväkotiin, on näillä paikka valmiina samasta päikystä.

Ystäväni on minulle hyvin rakas. Pitkäaikainen ja aina tukena ollut aarre jonka kanssa mieluiten olisin samaa mieltä, jottei tulisi riitaa. En minä kovinkaan usein siihen pysty. En tälläkään erää. Tässä kohtaa kannattaa lopettaa lukeminen, jos joustamattomat mustavalkoiset mielipiteet alkavat ahdistamaan.

kindergarden-569198_1920

Minä vain en saa tästä asiasta harmaata. En sitten millään. Miksi nykyaikana koetaan, että lapset eivät saa kotona riittävästi virikkeitä? Eritoten kyseessä on yleensä esikoislapsi/lapset uuden vauvan syntyessä. Täytyy olla toimintatuokiota, kymmeniä lapsikavereita ympärillä ja kaikenmaailman aamupiirejä sekä tietenkin maanantailauluja. Kaikkea, minkä järjestäminen tuntuu vauvaperheessä raskaalta. Lapsi tylsistyy, ei saa kaipaamaansa lapsuutta ja passivoituu. Lapsille halutaan päiväkotipaikka vaikka itse oltaisi kotona hoitamassa kuopusta. Ainakin puolipäiväinen. Anteeksi kuinka?

Minusta tuntuu, että minun on pakko palata peruskysymysten äärelle. Miksi me haluamme lapsia? Jos olemme kotona, miksi tahdomme laittaa osan lapsista päiväkotiin? Syy on usein se, ettei jaksa tai halua tehdä riittävän virikkeellistä toimintaa lasten kanssa. Ei ole leikki-ihminen eikä askarteluihminen, tai edes ulkoiluihminen. Uusi vauva tarvitsee kaiken huomion.

Miksi ihmeessä niitä lapsia hankitaan (lisää) jos niiden kanssa ei haluta viettää aikaa? Mikä se syy oikein on? Eihän lemmikkiäkään pidä ottaa jos sitä ei jaksa ulkoiluttaa, eikä sen kanssa ole kiinnostusta harrastaa ja tarjota virikkeitä. Ei koiran kanssa riitä se, että sitä on kiva rapsuttaa. Miksi lapsen kanssa asia on erilailla? Nykyään voi vain todeta, ettei huvita järjestää lapselle kavereita ja tekemistä joten pistetään päiväkotiin. Meillä äideillä on luontainen kohdun kannattimia vavisuttava tarve lisääntyä. Onko nykyaikana kuitenkin yhä enemmän ja enemmän kadoksissa vietti joka vaatii myös kasvattamaan, virikkeellistämään ja hoitamaan ihmeemme itse?

Minä näen tämän asian niin, että päiväkotipaikat on tarkoitettu lapsille joiden vanhemmat käyvät töissä. Jos äiti on kotona kuopuksen kanssa, pitäisi lähtökohtaisesti pystyä hoitamaan myös jo hankitut lapset siellä kotona. En käsitä miksi lapsia pitää saada lisää jos toisesta päästä viedään päivähoitoon.

Ovatko vaatimukset niin korkealla, etteivät äidit enää luota siihen, että aika joka heillä on annettavanaan, on tarpeeksi? Nykyään kuvitellaan, että lapset tarvitsevat päiväkotia. Eivät vanhemmat.

Toinen aspekti on  paikanvaraajat. Lapset ovat päiväkodissa pitämässä paikkaa tulevaisuuden varalta. Esikoisen hoito jatkuu vauvan syntyessä jottei menetetä tuttua paikkaa kun kuopuskin menee hoitoon. Kaunis mutta itsekäs ajatus. Työssä käyvien lapset joutuvat kulkemaan osa kymmenienkin kilometrien matkoja ihan vain koska lähipäiväkodissa ei ole paikkaa vaikka tarvitsisi.

cartoon-1294675_1280

Subjektiivinen päivähoito-oikeus pitäisi poistaa kokonaan. Sen tilalle sopisi malli, jossa päiväkotipaikan saa erityisestä syystä. Lääkärinlausunnolla (äidin burnout/sairaus/äkillinen yllättävä tilanne tai lapsen tarve) tai lastensuojelun kautta. Samoin miten nyt on rajattu subjektiivinen kokopäivähoito pois monelta paikkakunnalta. Resurssien vapautuessa pitäisi keskittyä enemmän ennaltaehkäisyyn. Kerhopaikkoja voisi lisätä, järjestää enemmän avoimia päiväkoteja ja esimerkiksi leikkipuistotoimintaa. Ja ennenkaikkea valistaa. 3 vuotias lapsi ei tarvitse päiväkotipaikkaa saadakseen tarpeeksi tekemistä. Ei myöskään sirkusta. Tavalliselle lapselle riittää tavalliset virikkeet jotka useimmiten löytyvät kotioloistakin. Kavereita ei tietenkään itsestään löydy mutta siinä kysytäänkin äidiltä sitä aktiivisuutta. Harva on kotiin lukittu. Ja kyllä. Minä vertaan lapsia lemmikeihin. Koirienkin kanssa pitää harrastaa. Miksi lasten kanssa olisi toisin?

Minä tiedän tällaisten ajatusten keräävän mielipiteitä. Haluan herättää keskustelua eritoten tämän virikeasian tiimoilta, koska niin moni kotona oleva puolustaa lapsensa päiväkotipaikkaa virikkeillä. Millaisia virikkeitä lapsi oikeasti kaipaa? Miten tällaisia virikkeitä voisi itse järjestää vaikka kantokopassa tuhisee vauva? Mistä lapselle saa kotoa käsin kavereita? Vai onko kysymys karrikoidusti vain siitä, että lapsia tehdään enemmän, mihin voimavarat riittävät?

 

 

 

 

Kommentit

Meillä kuopus ensimmäiset 4 kk valvoi yöt ja kävi nukkumaan aamuyöllä 05-07. Mies lähti töihin klo 06.20 ja tuli illalla 19.30 tai oli yövuorossa 18.30-07.30 ja silloin tietysti itsekin joutui nukkumaan päivällä ennen seuraavaa yövuoroa. Esikoinen oli sitten pirteänä pystyssä aamu kuudelta ja itse en ollut siinä vaiheessa useimmiten edes päässyt vielä nukkumaan.

Voin sanoa, että aivan taatusti olisi ollut minun hyvinvointini lisäksi myös esikoiselle parasta olla päivähoidossa. Mutta ei, oltiin kaikki kotona ja nyt varmaan pitäisi ostaa kruunu, jota ylpeänä kiillotella.

Hmmm… Nainen on naiselle susi.
Kaikilla on helpompaa, kun keskittyy omien asioidensa hoitoon. Aamen.
Jokainen taaplatkoon tavallaan. Omantuntonsa mukaan.
Minkä taakseen jättää sen edestään löytää.- tekee mitä päätöksiä tahansa.
Niin hyvässä kuin pahassa :).
Kannustavan ilmapiirin puolesta.
Mari-Eeva

Jasmin

Minä taas liputan puhumisen puolesta. Mielipiteille on oltava tilaa.

Olen ehdottomasti eri mieltä kanssasi. Kannatan päivähoito-oikeutta ihan jokaiselle lapselle.

En ihan ymmärrä, miksi minun olisi pitänyt ottaa lapseni (5v) päivähoidosta pois siksi aikaa, kun minä hoidan vauvaa kotona. Päiväkoti, hoitajat ja kaverit ovat olleet tärkeä osa lapseni elämää jo 2,5v ajan. Tutut rutiinit ja leikit. Lapseni joka ikinen päivä menee innoissaan päiväkotiin leikkimään kavereiden kanssa. Joka ikinen ilta innoissaan kertoo meille vanhemmille, mitä on päiväkodissa tehty. Ylpeänä kantaa kotiin valokuvia päiväkotipäivästä, erilaisia askarteluja ja ihania tarinoita metsäretkistä. Kuten joku sanoi, miksi rangaista lasta ottamalla hänet pois tutuista kuvioista sen takia, että hänelle syntyy pikkusisarus? Päiväkotielämä kuuluu lapseni normaaliin arkeen eikä hän missään nimessä koe asiaa niin, että ”äiti hylkää hänet päiväkotiin kun uusi vauva syntyy”.

Tottkai lapsemme oli kotona vauvan synnyttyä noin 2kk. Siinä yhdessä opettelimme uutta arkea ja tutustuimme pikkusisarukseen. Mutta voin sanoa, että nuo kaksi kuukautta olivat viisi vuotiaalle lapselle ihan tarpeeksi. Voi sitä intoa, kun pääsi takaisin päiväkotiin kavereiden luokse. Luonnollisesti minä olin kiinni vauvassa 24/7. Kun vauva nukkuu max 20 min kerralla ja loppuajan roikkuu tississä niin miltä se isommasta lapsesta tuntuu? Pitäisikö oikeasti vaan tuijottaa sitä menoa kaksi vuotta kotona? En ihan usko, että mustavalkoinen ajattelutapasi antaa edes ymmärtää, mitä yritän kertoa.

Ps. Miten muutama päivä kerhossa eroaa muutamasta päivästä päiväkodissa? Esikoisemme on herkkä lapsi enkä todellakaan olisi vauvan synnyttyä siirtänyt häntä kerhoon tuntemattomien hoitajien ja lasten sekaan. Eiköhän se vauvan tulo ollut jo sen verran mullistavaa. Päiväkodissa hän käy parina päivänä viikossa ja se tulee hänelle itselleen TODELLA tarpeeseen. Minulle itselleni toki olisi helpompaa, jos esikoinen olisi kotona ”viihdyttämässä” meitä. Omaa aikaa ei muutenkaan päivässä jää yhtään vauvamme huonojen päiväunien takia. Joten todellakin ihan urbaanilegenda se, että äiti vetelee pitkiä päiväunia vauva kainalossa, kun esikoinen on hylättynä kärsimässä päiväkodissa.

Ja kyllä, KYLLÄ, miten paljon me lastemme kanssa puuhailemmekaan. Askarrellaan, piirretään, tehdään retkiä vaikka minne, pyöräillään ja ulkoillaan. Uidaan ja luistellaan. Ihan vain kotona ollaan ja sylitellään. Rakastetaan.

Aina jaksan ihmetellä kuinka äidit ovat niin raadollisia toisiaan kohtaan. Minusta on hyvä, että Suomessa perheillä on erilaisia vaihtoehtoja selvitä arjesta.

Ihan asiaa puhut. Sivusta seuraan serkkuani 2 lasta ja 3 tulossa, ja tulevaisuudessa kuulemma lisää tulossa. Ja lapset melkeinpä asuvat päiväkodissa tai mummolassa.. en vain voi ymmärtää..Miksi tehdä lapsia jos ei ole valmis huolehtimaan heistä? Aina pakko saada lapset hoitoon? Mutta noh..mielupiteitä on monia mutta toiv. Jokainen kuitenkin ajattelisi loppupeleisä mikä on lapselle parasta.

Hyvä kirjoitus! Olen kanssasi samaa mieltä, ja ymmärrän myös että osa lapsista voi tarvita kuntouttavaa päivähoitoa tms. mutta virikehoito saisi myös minun puolesta loppua.

Meillä on 2kk vauva ja 2,5-vuotias isosisarus, molemmat luonnollisesti kotihoidossa.
Sairaalassa lapsivuodeosastolla olessa olin ihan puulla päähän lyöty; minulla oli kaksi huonekaveria, molemmilla nämä vastasyntyneet toiset lapset ja juuri 2-vuotta täyttäneet isosisarukset. Molemmilla suunnitelmissa virikehoito esikoiselle ja jo nyt lapsiluvuksi 3! Eli uskotaan ettei jakseta kahta hoitaa kotona, ja siitä huolimatta halutaan kolme lasta.

Mielestäni yhteiskunnan tulisi kyllä ohjata enemmän virikehoidon lopettamiseen. Kunnat voisivat tarjota niitä kerhopaikkoja niin että niitä riittäisi kaikille, on kuitenkin paljon kevyempi ja halvempi palvelumuoto ja toki siellä voitaisiin sitten poimia ne perheet jotka tarvitsevat suurempia tukitoimia. Meidän kunnassa kerhossa ollaan 3h 2xvk, ja siellä on ihan lto ja lh toimintaa ohjaamassa 12 lapsen ryhmässä. Taatusti vähintään yhtä laadukasta varhaiskasvatusta kuin päiväkodin jättiryhmissä, jossa suuri osa ajasta menee perushommiin, pukemiseen, riisumiseen, ruokailuun, vessassa käyntiin jne.
Yhteiskunnan ”ohjaukseen” voisi kuulua vaikka pieni ”ruokakorvaus” n.50€ jokaisen lapsen kotihoidosta jolle ei ole varattu kunnallista hoitopaikkaa. Vaikka moni näissä keskusteluissa perustelee virikehoitoa lapsen parhaalla, uskon että osittain vaikuttaa myös se ettei taloudellista etua tule kotihoidolla jos on äitiyslomalla/vanhempainvapaalla. Toki joillakin on päivähoitomaksu, mutta faktahan on se että päivähoito maksaa yhteiskunnalle huomattavasti enemmän kuin se maksu on. Tai jos päivähoito koetaan todella tärkeäksi pitäisi vanhenpainvapaalaiseen lapsella olla vaikka kolminkertainen maksu tms. Voisi se kerhopaikka olla jo ihan varteenotettava vaihtoehto 🙂

Mutta siis, kannatan ehdottomasti kaikkia keinoja millä kaikkien isosisarusten kotihoitoa voidaan tukea ja lisätä kun vanhempi on kotona pikkusisaruksen kanssa. Onhan tämä välillä rankaa uhmaikäisen ja vauvan kanssa, tottakai, mutta en odottanutkaan tämän olevan helppoa. Meille on kaksi lasta suotu ja molempien kanssa halutaan olla niin paljon kuin mahdollista, toki jossain vaiheessa varmasti menevät yhtäaikaa päiväkotiin, sitten kun molemmat vanhemmat on töissä.

Meidän esikoinen käy päiväkodissa kolmena päivänä viikossa, vaikka olen kotona vauvan kanssa. Kyse ei ole siitä, etten jaksaisi tarjota virikkeitä vaan siitä, että rutiini säilyy. Olen kotona siihen asti, että kuopus on 10kk. Mitä järkeä ottaa esikoinen kokonaan pois päivähoidosta tuoksi ajaksi? Kesä ollaan toki kotona kaikki.

Jotkut kommentit täällä ja tekstisi saivat minut todella surulliseksi. Jälleen kerran. Minä olen se pahapaha äiti, joka antoi esikoisen (vauvan syntyessä 5v) jatkaa päiväkodissa tuossa tutussa ryhmässään missä oli ollut 1,5 vuotiaasta. Syyt: lapsen paras, sanotte mitä vaan. Itse sairastin esikoisen vauva-aikana masennuksen, vauva ei nukkunut yöllä eikä päivällä, olin todella uupunut. Raskausaika oli vaikea, liikuntakykyni meni rv 25 ja vaikean synnytyksen jälkeen toipuminen oli haastavaa. Näistä syistä myös lastemme ikäero on iso, vähältä piti ettei toista uskallettu edes yrittää. Nämä kokemukset saivat pelkäämään pahinta, jospa uusikin raskaus vie terveyden, jospa taas itse sairastun ja uuvun. Ja lapsen kaverit, ne tutut ja turvalliset. Minä itsekkäästi halusin ne pitää ja toden totta, vanhempi sai vauvan synnyttyä huomattavasti enemmän irti päiväkotiarjesta, kuin äidin kanssa kotona 24/7 tissitakiaista seuraten. Oli hoidossa 10pv kuussa ja seison edelleen sen takana, että meidän perheelle se oli tarpeen. Sain noina päivinä levättyä valvotun yön jälkeen, esikoinen kaivattua leikkiseuraa. Oppi vaikka mitä tuon vuoden aikana. Menee nyt eskariin samalla viivalla toisten kanssa, kiitos siitä.

Mutta kuuna päivänä minä en olisi näitä syitä omista peloistani ja tarpeistani kertonut yhtään kenellekkään, joten jos ilmoitusluontoisesti emme olisi pk-paikkaa saaneet pitää, olisimme mekin ehkä uupunut eroperhe (näin kärjistetysti). Tunsin suurta häpeää viedessäni lasta päiväkotiin vauvakaukalo toisessa kädessä, sillä mietin jatkuvasti miksi minut leimataan. Haaskalinnut saivat varmasti pohdittavaa mikä minun diagnoosini oli tai mikä esikoisessa oli vikana etten ”pärjännyt”. Se että itse ei halua päivähoidon palveluja käyttää tai ei usko sen tuovan lapselle mitään hyötyä, ei kai ole syy haukkua ja arvostella ne jotka kokevat siitä hyödyn saavansa? Onneksi te bloggaajat tai superäidit (jotka aina näissä teksteissä hoitaneet seitsemän lasta yksin kantoveden varassa ja ilman tukiverkkoja) ette ole niitä jotka päättävät kuka sen päivähoidon paikan saa.

Jotenkin hassua, että kirjoitat aiheesta yhden lapsen äitinä. Eihän sulla ole kokemusta kahden lapsen äitinä olemisesta.

Jasmin

Tää kommentti nyt varmaan oli pelkkää ilkeilyä. Vastaan silti. Miksi yksilapsisella ei saisi olla mielipidettä? Johan päättäjätkin ovat ottaneet kantaa ja tätä oikeutta on kavennettu. Heillä ei kaikilla ole lapsia ollenkaan.

Niin, sen todella huomaa ettei kaikilla päättäjillä ole lapsia. Ei siis pienintäkään hajua lapsiperhearjesta. Ja sinun mielestäsi kykeneviä päättämään lapsia koskevista asioista, vain koska ovat _päättäjiä_. Sinä ja moni päättäjä (kokoomus, tottakai) haluaa eriarvoistaa lapset ja päästä takaisin luokkayhteiskuntaan. Lapsen vikahan se on kun vanhemmat haluaa toisen lapsen tai jäävät työttömiksi. Kyllä nämä päätökset tehdään dollarinkuvat silmissä. Mediassa toki halutaan esittää kuva lattemammoista vaikka totuus on toinen. Aika vähissä ovat ne jotka ”ilman syytä” hankkivat esikoiselle ”virikepaikan”, mutta lisätään toki byrokratiaa ja perheiden syyllistämistä kun ollaan aloitettu. Se on niin mukava hiekkalaatikolla pohtia perheiden tilanteita ja syitä, uskomatta hetkeäkään että perhe kykenisi tälläiset päätökset tekemään itse.

Tapaus 1. Äidin ensimmäinen raskaus oli ollut superhelppo, mutta toinen ei sujunutkaan samaan malliin. Raskaudesta toipuminen vei aikaa. Lisäksi uusi vauva ei viihtynyt minuuttiakaan kantoliinassa, kantorepussa, eikä oikeastaan missään muuallakaan. Refluksi, mahanpurut, 3 kk itkuisuus, mitä näitä nyt on. Vauva nukkui vain pätkittäin sylissä. Vauva oli kuitenkin täysin terve. Onneksi esikoinen oli subjektiivisen päivähoito-oikeuden ansiosta osapäiväisesti hoidossa ja sai päivittäin ulkoilla, lämpimän lounaan ja ikäistään seuraa. Kun vauva oli 3 kk, itkuisuus helpotti, ja äitikin oli päässyt sen verran jaloilleen, että esikoinen siirtyi kerhoihin ja kotihoitoon.

Tapaus 2. Esikoinen oli osa-aikaisesti päiväkodissa, vaikka äiti oli äitiyslomalla kotona. Päiväkodista ehdotettiin ohjaavaan sävyyn (kyllä, subjektiivisesta oikeudesta huolimatta hoidon tarpeesta käydään keskustelua), että esikoinen jäisi kotiin. Hieman huonoa omaatuntoa tuntien äiti vei kuitenkin esikoisen vielä hoitoon, koska tunsi itsensä poikkeuksellisen väsyneeksi. Mitään diagnoosia äidillä ei silloin olisi ollut esittää, siis sellaista, jolla voisi perustella hoitopaikan tarvetta. Väsyttäähän se, raskaus ja vauva. Mitäs lähdit. Diagnoosi tuli vasta useamman kuukauden päästä. Syöpä.

Tapaus 3. Äiti oli äitiyslomalla kotona ja esikoinen kokopäiväisesti päiväkodissa, koska äiti halusi käydä vauvan kanssa vauvauinnissa, vauvamuskarissa ja värikylvyssä. Lisäksi vauva nukkui 3 tunnin päikkäreitä, joiden aikana äiti ehti mukavasti käydä shoppailemassa, manikyyrissä sekä nauttimassa latte macchiaton suosikkikahvilassaan.

Tapaukset 1 ja 2 ovat tositarinoita, kolmas urbaanilegenda.

Aika suppea ja ymmärtämätön näkemys.

Itselläkin ehkä hieman kapea näkökanta. Olen sitä mieltä ettei toista lasta kannattaisi ”hankkia” ennen kuin ensimmäinen on 4v. Sitä pienempiä on hieman karua laittaa hoitoon, jos toinen vauva tulee, koska hekin vielä tarvitsevat paljon huomiota ja vanhempien läheisyyttä. Ja joka tapauksessa alle 3v:n paikka ei ole päiväkodissa (ellei väkivaltaa ym. kotona). Kannatan subjektiivista hoito-oikeutta, kun isompi lapsi on yli 4v. Silloin 4v saa ja myös jonkin verran jo tarvitseekin päiväkodista saatavaa varhaiskasvatuksta sekä syntyvä vauva saa ansaitsemansa jakamattoman huomion vanhemmaltaan, tämä on vauvalle todella tärkeää ja mielestäni vauvan OIKEUS. Sitä vain ei moni vanhempi tajua, kun ajattelee, että ”vauva menee siinä sivussa”. Vauva voi myös valvottaa paljon, joten siinä on todellakin hyvä syy miksi päiväkoti on tarpeen isommalle, äiti tarvitsee lepoa päivällä, eikä todellakaan voi itse nukkua, jos vastuulla 2-3v ikäinen lapsi, joka ei vaikka edes nuku päiväunia. Tilanteita on niin monenlaisia.

Ja on hyvä, että perhe saa valita miten käyttää tunnit. Joidenkin rytmiin sopii paremmin 10pv kuussa 7-8h päivä tai toiselle 20pv ja 4h per päivä. Itselle sopi paremmin 10pv kuussa, jotta vauvan rytmi säilyi rauhallisempana ja itse sai lepoa päivisin.

Nyt on tutkittukin, että parin vuoden ikäerolla lapsien hankkiminen ei ole edes naisellekaan suositeltavaa, joten toivon, että ihmiset hankkisivat lapsia suuremmalla ikäerolla, ja laittaisivatkin ne hieman isommat lapset sitten osa-aikahoitoon uuden vauvan synnyttyä (ei niitä pikkuisia 1,5-2v ”vauvoja”).

Kerhojen, avoimien päiväkotien lisääminen ei auta siinä, kun pienen vauvan äiti on väsynyt ja tarvitsee päivällä lepoa ja haluaa myös tarjota vauvalleen rauhallisen lapsilähtöisen rytmin ja mahdollisimman paljon tuikitärkeää huomiota vauvalle! On tutkittuja viitteitä, että nämä vauva-ajan ja varhaislapsuuden hyvät kokemukset ja oikeanlainen saatu huomio kantavat hedelmää aikuisuuteen saakka. Ja lapset ovat ERILAISIA, toiset tarvitsevat enemmän huomiota kuin toiset. Tämä on erittäin hankala aihe, koska usein ns. helppojen lapsen vanhemmat kritisoivat toisia, koska heillä ei ole minkäänlaista kokemusta siitä mitä on olla ns. haastavamman tai suuritarpeisemman lapsen vanhempi.

” Yllätyksiä varten voisi sitten olla ne todistukset joilla hoidon tarvittaessa saa.”

Silloin kun on oikeasti väsynyt, on suuri kynnys lähteä hakemaan lausuntoa/todistuksia tai mitään muuta mikä vain lisää stressiä ja väsymystä. Ei vain jaksa. Todellakin mustavalkoinen ymmärtämätön näkökanta. Onneksi Suomessa sentään on vielä fiksumpia, jotka puoltavat subjektiivista hoito-oikeutta.

Ihan ensimmäiseksi tuli mieleen, että toivon sinun palaavan tähän tekstiin sitten, jos lapsilukunne kasvaa. Mutta useamman lapsen äiti-korttiin vetoaminen on sekin vähän helppo vastaus mustavalkoiseen kirjoitukseesi, eikä edesauta tuomaan sellaista yleistä lempeyttä, jota nimenomaan olisin kirjoitukseltasi kaivannut. Tilanteita on perheissä monia ja osaa nykyhetken ilmiöistä voi olla vaikea hahmottaa niiden tapahtuessa: Pitkän suomalaisen hyvinvointiajan jälkeen perheissä myös pahoinvoidaan ja eletään niin henkisessä kuin aineellisessa ahtaudessa entistä enemmän. Moni on jo jäädessään töistä äitiyslomalle niin kuormittunut, että ”normaalikin lastenhoito” tuntuu ylivoimaiselta. Pidän vaarallisena sitä, että vain neuvolasta haetun lapun avulla, ilmoittautumalla jotenkin henkisesti heikompaan kategoriaan voi saada lisäpalveluja. Olen surullinen siitä, että meidän sukupolvesta on jäänyt itsellemmekin kuva ”pullamössösukupolvesta”, joka ei pärjää, jaksa ja viitsi vaikka kaikkea on – lukuisten tutkimusten osoittaessa, miten mullistavalla tavalla kuormittavaa informaatioyhteiskunta aivoillemme on ja miten entisaikojen perhe/sukuyhteyden puute tekee meistä haavoittuvaisia ilman tukea. Me vasta opettelemme tätä ja lapsemme valitettavasti ovat monessa kärsijöinä. Lapset eivät liiku ja ruutuaika kasvaa. On hyvä puhua siitä, miten jaloa on hoitaa kaikki omat hyvin kotona, mutta kun tutkimusten valossa niin hälyttävän suuri osa lapsista ei saa nykyiselläänkään ihan perusjuttujakaan kohdilleen, niin en ensimmäisenä lähtisi kutistamaan juuri siitä mikä tarjoaa edes vähän struktuuria arkeen.

Ihan henkilökohtaisena kokemuksena valitsin esikoiselle kerhon sijaan päivähoidon 4x 3,5h aamuisin. Ihan siitä syystä, että kerhot fyysisesti sijaitsivat sen verran kauempana, että se vapaahetki olisi kutistunut jo eestaas vientimatkoihin ja lisäksi siksi, että herkkä lapsi ei pikkusisaren tullessa maailmaan olisi kertakaikkiaan kestänyt hoitopaikanvaihtoa ja taas uutta muutosta ja minä totesin pitkän joululoman perusteella jatkuvasti heräilevän vauvan kanssa, etten mitenkään olisi jaksanut ilman jonkinlaisia taukoja viikossa. Väsymyksestä puhuinkin jo yllä, molemmat lapset ovat olleet kaivattuja ja toivottuja, mutta myös samalla työuupuneen naisen toivo saada yhteiskunnallisesti hyväksyttävä syy olla poissa töistä.

Lisäksi ihmettelen täällä sitä, miten subjektiivisen hoito-oikeuden keskustelussa niin vähätellen suhtaudutaan perheiden hyvän hoitopaikan ”varaamiseen” vanhempainvapaan aikana. En usko, että lapsi niitä kavereita jää varsinkaan alle 3-4 -vuotiaana kaipaamaan, mutta hyvien hoitotätien ja tuttujen rutiinien jatkumoa kylläkin. Omani menee tolaltaan jo siinä, jos joutuu syömään hoitohenkilökunnan sairastumisen johdosta aamupalaa eri ryhmässä – mitähän tekisi eestaaspompottelu tarhasta ja kerhosta toiseen? Hyväksi koettu, lähellä sijaitseva hoitopaikka ei millään muotoa ole itsestäänselvyys ja vaikka on kaunista ajatella, että päivähoidon resurssit jotenkin paranisivat näiden lasten poissaollessa, niin tosiasiassa samalla mitoituksella mennään ja ryhmiä pyritään tällöin vain vähentämään, kuten tässä ketjussa on aiemminkin jo perusteltu.

Meilläpäin myös sen kerhopaikan saaminen on lottovoitto, kaikille niitä ei riitä ja tutustuttuani avointen päiväkotien ja -kerhojen meininkiin täytyy sanoa, että ikänä en ole ollut yhtä uupunut, kuin niinä päivinä jolloin sellaiseen lapseni olen vienyt. Mikään hengähdyshetki se ei ainakaan aktiivisten, mutta sosiaalisia taitoja vasta opettelevien poikien äidille ole vaan juurikin sitä nonstop-kasvatus- ja vahtimisduunia.

Sitten loppuun vielä sananen siitä lisääntymisestä. On samalla osoitus siitä, miten upeasti ollaan pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa kasvettu, että keskustelua käydään siitä, että lapsia tehtäisiin tai oltaisiin tekemättä riippuen siitä voidaanko turvata heille upea, virikkeellinen lapsuus kotona hoitaen. Valtaosassa tästä planeetasta lapsia kuitenkin tehdään paitsi ihan biologisen vietin ajamina, myös ihan itsekkäästi siksi, että lapset ovat vanhemmilleen turvatun ja ihmisarvoisen vanhuuden elinehto. Euroopassakin on lukuisia maita, joissa mm. verotus ja yhteiskuntarakenne ohjaa edelleen lapsia pitämään vanhemmistaan huolen yhteiskunnan sijaan.

Mielestäni tässä keskustelussa pitäisi huomioida muutamia seikkoja. Tärkeimpänä niistä ehkäpä se, että elämme kovin ydinperhekeskeisessä yhteiskunnassa. Tämä on moderni, länsimainen ilmiö, eikä ollenkaan lajityypillinen ihmiselle. Ihmiselle lajityypillistä on elää ja kasvattaa lapsensa osana yhteisöä. Yhteisöä, jossa on muitakin aikuisia apuna arjessa. Aikuisia, jotka voivat ottaa kopin tarvittaessa ja oikeastaan jo ilman erityistä tarvettakaan. Nykyisin tilanne on Suomessa se, ettei monilla perheillä ole ketään ottamassa koppia edes silloin, kun tarvetta olisi. Jos kasvattaisimme lapsemme osana todellista yhteisöä (sellaista, josta apua perheelle järjestyy hetkessä, mihin vuorokaudenaikaan hyvänsä ja tarvittavaksi aikaa), kenellekään ei taatusti tulisi mieleenkään laittaa lastaan yhteisön ulkopuoliseen päivähoitoon.

Mulla on myös vahva fiilis, että monissa tapauksissa vanhempien on helpompi kuitata lapsen laittaminen päivähoitoon tilanteessa, jossa se ei olisi aivan välttämätöntä, sillä lapsen tarpeella, vaikka todellisuudessa syynä olisikin vanhemman oma tarve. Olkoon se tarve mikä hyvänsä: uupuminen, pelko uupumisesta, mukavuudenhalu tai mikä ikinä. Kaikkien ei ole helppo myöntää sitä, että oma jaksaminen loppuu (mikä monesti johtuu juuri tuosta tukiverkkojen puutteesta ja on tosi ymmärrettävää) ja että on kaikkien osapuolten edun mukaista laittaa lapsi/lapsia päivähoitoon siinä vaiheessa, kun mitään peruuttamatonta ei vielä ole tapahtunut.

En voi sille mitään, että koen tällaisen puheenvuoron osoittavan melkoista tietämättömyyttä ja toisaalta myös hyväosaisuutta. Lapsia hankkiessa ei voi olla mistään varma ja on tekopyhää todeta, että pitäisi harkita paremmin ennen lasten hankkimista. Meillä kävi niin, että että esikoisen syntyessä tukiverkkoja oli hyvin ja lapsi oli perustyytyväinen tenava. Ajattelimme, ettei toisen lapsen syntyminen kuormittaisi meitä liikaa. Ikäeroakin lasten välillä oli keskiarvoa enemmän. Väärin arvioitu: syntyikin suuritarpeinen lapsi ja tukiverkot hajoilivat yksi toisensa jälkeen eri syistä, joita ei olisi ollut mahdollista ennustaa. Monesti sanotaan, että ensimmäisen lapsen syntymä on se suurin muutos. Meillä ei ollut, vaan se oli vasta toisen lapsen syntymä. Työtä ei ollut tuplasti vaan moninkertaisesti enemmän. Kukapa olisi osannut arvata? Ja suunnittelematta meille syntyi vielä kolmaskin lapsi. Lasten ikäerot eivät ole Suomen mittakaavassa mitenkään pienet, mutta aivan liian pienet meidän resursseille – se on ollut jälkeenpäin helppo todeta. Mutta eipä sitä voinut etukäteen tietää: tilanne olisi voinut olla hyvinkin erilainen, jos lapset olisivat luonteiltaan ja tarpeiltaan toisenlaisia. Ollaan oltu aivan liian tiukoilla, vuosia on mennyt keskimäärin 5-6 tunnin yöunilla, omat perustarpeet (hammaslääkärikäynnit yms) olemme joutuneet siirtämään sivuun ja joutuneet selviytymään ilman perheen ulkopuolista apua. Kolmikkomme on niin haastava, ettei heitä moneen vuoteen voinut ulkopuoliselle lastenhoitajalle jättää. Nyt alkaa näkyä valoa tunnelin päässä, kun perheen nuorimmainenkin on jo leikki-ikäinen ja on löytynyt yksi lastenhoitaja, joka kolmikkomme kanssa pärjää. Esimerkiksi tällaisissa tilanteissa subjektiivinen päivähoito-oikeus on erittäin tärkeää ennaltaehkäisyä.

Ja jos isompi lapsi (4-5-vuotias) on jo ehtinyt olla pidempään päiväkodissa ja muodostaa ystävyyssuhteensa siellä, olisi monessa tapauksessa kohtuutonta lasta kohtaan ottaa hänet kokonaan pois päivähoidsta kotiin. Arkipäivisin on ainakin meilläpäin todella vähän isompia lapsia leikkipuistossa ja perhekerhoissa – isommalle kotihoidossa olevalle lapselle ei noin vain löydykään leikkikavereita. Jos äiti viettää valtaosan päivästä imettäen pientä vauvaa, voi siinä aika käydä isommalla pitkäksi tai turhan suuri hoitovastuu siirtyä väkisinkin iPadin harteille.

Tämä! Onko se ääneen sanottu syy (lapsen tarve virikkeisiin ja kaveriseuraan) aina välttämättä se kaikista perimmäisin syy, vai onko sillä vain helppo kuitata asia, sitä eivät ulkopuoliset voi tietää.

Muutenkin hyvä kirjoitus. 🙂

Olen samaa mieltä kanssasi.

Lapsille riittäisi myös mainiosti kavereita jos virikehoito lakkautettaisiin.

Minä tulin vähän surulliseksi tästä teksistä. Jotenkin. Vaikka olenkin sitä mieltä, että jos vanhempi (esim. äiti) on kotona vaikkapa vauvan kanssa, isompi lapsi ei tarvitse ainakaan kokopäiväistä päivähoitoa. Silti tää tosiaan oli hyvin mustavalkoinen mielipide. Meillä lapset olivat päivähoidon piirissä ekat kaksi viikkoa, kun olin juuri saanut vauvan. Tosin eka viikko kului vauvan kanssa sairaalassa (miehelläni oli vaikea työkuvioihin liittyvä tilanne, eikä lapsille löytynyt muutakaan hoitajaa) ja tokan viikon totuttelin kotonaoloon. Se kaksiviikkoinen auttoi meitä todella paljon, ja väitän että asiat olisivat meidän tilanteessa olleet huomattavasti vaikeampia mikäli isompia lapsia ei olisi saatu hoitoon. Itse liputankin siis perheiden yksilöllisten tarpeiden täyttämisestä.

Jasmin

En kiellä, etteikö mielipide olisi mustavalkoinen, harmi jos pahoitit mielesi :/

Periaatteessa minäkin liputan perheiden tarpeiden puolesta jotka perhe itse määrittelee. Mutta. Mun mielestä silti virikehoito ei ole tarkoituksenmukaista ilman perusteltua syytä. Jokainen perhehän voi määritellä tarpeekseen vaikka 7krt/vko päivähodiontarpeen jotta jaksaa, eihän sekään ole ehkä ihan toimivaa?
Vaikea selittää, mutta jos kyse ei ole uupumisesta, mt-ongelmista tai lapsen tuen tarpeesta, niin mun mielestäni lapset pitäisi hoitaa itse, jos ei ole töissä. Mun mielestä se ei vaan ole oikein että lapsia voi tehdä sillä periaatteella että isommat hoitoon niin jaksaa olla pienempien kanssa kotona.. Ehkä se on mustavalkoista mutta sitä mieltä mä olen. Ja edelleen korostan että perustellut syyt (uupumus/sairaudet/tuen tarve) on erikseen. Mutta päivähoito siksi että siellä lapsi saa virikkeitä kun äiti on vauvan kanssa kotona, ei mun mielestä ole riittävä peruste. Lapsi ei tarvitse älyttömiä virikkeitä joita on mahdotonta toteuttaa monilapsisessa perheessä. Perusarki riittää jos vanhemmat sitä haluavat toteuttaa ulkoiluineen jne. Sitten jos sitä uupumista on, se on eri juttu mutta tuskin se uupuminenkaan on semmonen asia joka tulee lähes kaikille?

Millä lailla se tuen tarve sitten määritellään?

Mulla on kaksi erityislasta joista molemmista aloin itse epäillä ettei kaikki ole ok siinä vuoden iässä. Kuitenkin esikoinen sai diagnoosin vasta 4v ikäisenä ja nuorempi 3v iässä, päivähoidolla oli myös merkitys siinä että päästiin tutkimuksiin. En tiedä kuinka pitkään olisi joutunut odottamaan ilman päivähoitoa ja samalla kuinka paljon haittaa tuosta odotuksesta olisi ollut lasten kehitykselle.

Kaverin perheellä ei ole ollut mitään ongelmia jaksamisen kanssa, mutta maahanmuuttajina heidän lapsille osa-aikainen päivähoito oli tärkeä asia kielenoppimisen kannalta.

Sukulaisperheessä lapsella itsellään sen enempää kuin vanhemmillakaan ei ollut mitään sairauksia, mutta perheen nuoremman lapsen sairaus edellytti paljon lääkäri- ja terapiakäyntejä, välillä osastohoitoa ja muutenkin rajoitti muun perheen arkea.

Onhan näitä syitä kaikenlaisia, muutakin kuin se että lapsia on tehty enemmän mistä viitsitään huolehtia. Joissain tapauksissa olisi mahdollista varsin helposti saada se hoitopaikka lääkärintodistuksella tms, toisissa taas ei ja tämä vaatisi jälleen kerran ylimääräistä byrokratiaa.

Mä en olisi poistamassa subjektiivista päivähoito-oikeutta vaikka tuntimääriä voisikin jonkin verran rajoittaa ja kokopäivähoidon tarjota vain erityisluvalla. Sen sijaan toivoisin ihmisille sitä omaa harkintaa sen suhteen tarvitaanko meillä tuota hoitoa vai ei, ja jos tarvitaan niin minkä verran.

Samaa mieltä Jasmin! 🙂 tuo että osa-aikainen päivähoito voisi olla mahdollista niille ketkä sitä oikeasti tarvitsevat (sairaus/maahanmuutto/yms) voisi jäädä, mutta se että lapsella ei ole virikkeitä kotona ei käy syyksi. Itse olen päiväkodeissa ollut töissä ja ensimmäinen asia mistä keskusteltiin uusien perheiden kanssa oli se että lapsi on päiväkodissa yhtä stressaantunut kuin aikuinen töissä. Että se täytyy huomioida päivän jälkeen kotona. Virikkeitä kotona on tarpeeksi, päiväkodissa liikaa. Ja meilläkin on koiria enkä mä niitäkään vie muualle päiväksi siksi ettei huvita lenkkeillä ja muuten aktivoida niitä. Enkä siksi vie lapsiakaan. Niin kuin moni mainitsi aikaisemmin, ei meidän isovanhemmatkaan vieneet lapsia hoitoon, ne pyöri siinä jaloissa ja kasvoivat terveiksi aikuisiksi. Jos tietää ettei ole kiinnostusta hoitaa lapsiaan 24/7, miksi hankkia niitä? Itse toivon että omat lapset syntyvät niin tiheällä aikavälillä ettei tarvitse minun mennä välillä töihin eikä lasten hoitoon. Toki lapsia ei tule tilauksesta, mutta yrittää voi aina. Olen kovin pahoillani niiden vanhempien puolesta joiden arki on niin kuormittavaa, että omat lapset täytyy laittaa pois jaloista että selviää päivästä. MLL lastenhoitajat, päiväkerhot yms antavat mahdollisuuden pieneen hengähdystaukoon jos siihen kokee tarvetta, joten miksi viedä lapsi päiväkotiin? Meillä oli hoidossa päiväkodissa veljekset jotka eivät puhuneet suomea mutta koska ruotsinkieliset päiväkodit olivat täynnä, oli pakko viedä sinne missä oli tilaa. Jos perheet veisivät lapset hoitoon vain jos siihen on pakottava tarve, pääsisi useampi lapsi hoitoon joka oikeasti tarvitsee paikan.

Voimia niille kenellä voimia ei enää ole. Toivotaan että teidän arki helpottuu niin että kaikki saisivat olla siellä missä on paras – kotona.

Minusta on vähän huonoa verrata aina siihen, että isoäidit ja isoisoisoäidit hoiti lapset kotona.

Siihen aikaan, vaikka köyhyyttä olikin oli monessa kodissa piika, ottolapsi, serkku tai joku mummukka joka saattoi katsoa lasten perään.

Lapset ruokittiin päivittäin ja pestiin ehkä kerran viikkoon. Talon töissä olivat jo pienenä ja tuskin saivat mitään hellää ohjausta että näin tehdään ruokaa äidin kanssa, ”oho, ei haittaa vaikka jauhot on lattialla, pieni ja kömpelö vielä olet. Äiti ymmärtää”.

Ulos vaan räkäposkessa ja neljä vuotias katsokoon pienemmän perään. Ja selkään tuli varmasti jos jotain sattui. Syyhän oli sen neljä vuotiaan, ei aikuise. Lapsi kuolleisuus myös tapaturmaisesti oli suurta.

Entä tunnekasvatus? Jaksoiko äidit/isät kärsivällisesti sanoittaa lapsen mieliharmeja, joita oikeasti on useita päivässä? Tuskin. Kyllä selkäsaunan jälkeen oppi pitämään harmit sisällään ja jatkaa sitten aikuisena tunnekylmyyttä omiin lapsiin.

Että näin.

Jasmin

Mua hämää myös usein entisaikojen vertaus.. Esimerkiksi raskausaikana syötiin mitä sattuu ja lapset pysyivät hengissä.. Vai pysyivätkö?!

Sama juttu tänkin kanssa. Entisaikoja romantisoidaan.

Ai niin ja siisteydestähän silloin vasta oltiinkin tarkkoja, vaatteet silitettiin, aina! Sunnuntaiksi koko talo kuurattiin joka ikisestä lattialaudan välistäkin ( tämän äiti kyllä peri ja nämä perusteelliset vikkosiivoukset piti välillä lapsena päähän :D), puhumattakaan jos oli tulossa vieraita. ruoanlaiton ja leipomisen äitini myös oppi äidiltään. Että näin..

No huhhuh, nyt on pikkuisen yleistävä vastaus! Ei saanut isovanhempieni 9 lapsisesta perheestä kukaan selkäänsä. Tunteita ei varmasti sanoitettu eikä lasten kanssa leikitty kuten nyt. Mutta mitä muistaa äitini lapsuudestaan, sen että kun oli kipeä niin sellaista työtä maatilalla ei ollut ettei isoisäni olisi jättänyt sitä väliin ja ollut vuoteen vieressä. Sen että tarvikkeet majan rakentamiseen löytyi aina. Sen että kun isoäitini leipoi isolle perheelleen ruokaa, niin jos maja oli tehty, hän leipoi myös sinne leivät. Sen että isoäitini ompeli verhot majan ikkunaan. sen että lumilinnan ikkunoille sai vanhemmilta oikeat kynttilät. Sen että vaikka oltiin köyhiä joululahjan sai edes joku, vuoronperään. Sen että sitä joulua vietettiin ja se haluttiin tehdä lapsille, vaikka rahaa ei ollut. Ja paljon muuta <3
Töitä tehtiin, se on selvä! Ja niitä teki myös lapset heti kun suinkin pystyivät. Silti isovanhempani piti huolen, että myös koulut käytiin ja vapaalle touhotukselle jäi aikaa.
En voi millään kutsua äitiäni tunnekylmäksi. En myöskään yhtään tätiäni tai enoani. Äidistäni tuli aikuinen, jolla mieletön työmoraali niin palkka- kuin kotitöissäkin. Hänellä on hyvä fyysinen kunto vielä lähempänä 70. Hänestä tuli äärimmäisen taitava kasvattaja, joka on lempeä mutta luja. Hän tietää ettei lapsi mene rikki, vaikka jokaista harmia lapsen edestä ei tasoitetaan valmiiksi. Ne kun kasvattaa sitä lastakin. Häneltä olen ehdottomasti saanut parhaat oppini elämään. Hän on pärjääjä, joka on oppinut siihen, että ruikuttamalla ei saavuta mitään. Ennemmin tarttuu toimeen, niin kohta on jo valmista. Hän on kohdannut todella rankkoja itsestään riippumattomia asioita elämässään aikuisiällä. Silti hän on onnellinen, jaksava ja upea äiti ja isoäiti!
Keskustelin hänen kanssaan myös näistä entisajan tukiverkoista, niin hän oli sitä mieltä, että jollain niitä tukiverkkoja varmaan oli (kuten nykyäänkin), mutta joillain ei. Esim. heillä välimatkat oli pitkät ja kun hevosella mentiin, niin ei siinä hirveän kauaksi sukuloitu varsinkaan koko perheellä 😀 ja usein ne ihanat mummukat, oli kaikkea muuta kuin avuksi. Monesti ne oli kuulemma niitä muistisairaita ja muuten sairaita vanhuksia, jotka hoidettiin kotona. Lisää työtä siis ja kuinka moni meistä hoitaisi lasten lisäksi vielä ne sairaat isovanhemmatkin tai isotädit/ -sedät omassa kodissaan?

Minulla on vasta yksi 2,5-vuotias lapsi, toisesta emme ole vielä edes puhuneet, saati päättäneet sen yrittämisestä. Mutta jos nyt saisimme toisen lapsen, ei tulisi mieleenikään ottaa lasta kokonaan pois päiväkodista. Lapseni rakastaa päiväkotia. Aamulla kun sanon hänelle, että nyt lähdetään päiväkotiin ja äiti lähtee töihin, hän alkaa innoissaan pukemaan haalareita päälleen. Nauraen hän vilkuttaa äidille ovella ja kun tulen häntä hakemaan päivän jälkeen, hän nauraen juoksee luokseni. Kotona hän kertoo innoissaan mitä on päivän aikana tehty ja juttelee kavereistaan ja omahoitajastaan. Eli siis sitten jos meille tulisi vauva, eikä hän olisi enää yksin äidin ja isän huomion keskipiste, joutuisi muuttaaman omaan huoneeseensa, niin sen lisäksi hän saisi sanoa hyvästit kaikille kavereilleen ja tutuille ihmisille päiväkodissa. Jep jep, eli murskataan pienen koko tuttu maailma. Kyse ei ole todellakaan siitä mikä on minulle helpointa tai mikä on minun oikeuteni, vaan nimenomaan siitä, mikä on lapselle parasta. Tätä ei todellakaan pysty kukaan ulkopuolinen sanomaan. Minun lapseni neljän hengen päiväkotiryhmässä on muuten 2 virikepaikkalaista eli ryhmäkoko ei ole minnekään heistä kasvanut. Ja tämähän on täysin päiväkodin valinta, että virikepaikkalaisia ei ole otettu ryhmään sallittua tuplamäärää (eli yhteensä 6 lasta ryhmään), eli syypää ryhmäkokojen kasvamiseen eivät ole virikelapset, vaan päivähoitopaikka ja lain salliman porsaanreiän väärinkäyttö.

Jasmin

En ymmärrä, mielestäsi virikehoito on ok mutta silti laissa on porsaanreikä väärinkäytölle? Mikä se porsaanreikä sitten on mielestäsi?

Porsaanreikä on siis päiväkodin porsaanreikä. Virikelapset eivät kasvattaisi ryhmäkokoja ellei lainsäädäntö sallisi 4 lasta per hoitaja ylittämisen silloin kun kyse on hetkellisestä ylittämisestä. Tämän suurin osa päiväkodista tulkitsee siten, että virikelapsia voi olla kaksinkertainen määrä eli yksi lasketaan puolikkaaksi vaikka ovatkin samaan aikaan paikalla. (Koska ylitys on vain hetkellistä, kun eivät ole täysipäiväisiä). Onneksi lapsen päiväkodissa asia on päätetty toisin.

Oletko ihan oikeasti sitä mieltä, että perheet eivät itse osaa arvioida omia voimavarojaan ja heille sopivinta kasvatusmuotoa? Oletko ihan oikeasti sitä mieltä, että jokin ulkopuolinen taho osaisi arvioida perheelle sopivimman tuen heitä paremmin?

Jasmin

Missä rajan pitäsii mennä, miten pitkälle sitä tarvetta saa itse määritellä? Voiko määritellä että tarvitsee päivähoitoa virikkeeksi 7krt/vrk? Onhan tuota oikeutta jo kavennettu puolipäiväiseksi, mielestäni se pitäisi olla harkinnanvarainen kokonaan, jonkun toisen mielestä se pitäisi palauttaa takaisin täysimääräiseksi. Ehkä meidän kaikkien mielipiteet tänne mahtuu 🙂

Hyvä herättelevä teksti. Tässäkin kommenttiketjussa on tullut yksi seikka esiin miksi en edes halua laittaa lapsiani päiväkotiin – liian suuret ryhmät ja liian vähät resurssit. Lisäksi en ole löytänyt sellaista työpaikkaa jota oikeasti haluaisin niin paljon, että sen takia olisin valmis laittamaan lapseni hoitoon. Onneksi päiväkotiasiat eivät ole ajankohtaisia vielä muutamaan vuoteen meidän perheessä 🙂

Jasmin

Sepä. Minulla itselläni alkavat työt puolipäiväisesti kesäkuussa mutta saamme hoidon järjestettyä muutoin kuin päiväkodilla. Jossain vaiheessa päiväkotikin tulee ajankohtaiseksi jos työt alkavat täysipäiväisesti mutta ryhmäkoot kyllä silti ahdistavat enkä vapaaehtoisesti lasta päiväkotiin pistäisi.

Julkisen sektorin toiminta oerustuu tehokkuudelle. Kotona olevan päivähoitopaikka ei ole automaattisesti työssäkäyvältä (nuokin ovat nykyisin aika liikkuvia määreitä…) pois. Jos päivähoidolle ei ole kysyntää, paikkoja ei ole. Ei niitä pidetä varalla odottamassa. Huono päivähoitotilanne ei ole yhdenkään vanhemman syytä.

Todella hyvää asiaa. Kiitos! Näinkin pitää voida sanoa. Kaikki ammattikasvattajat joutuvat jo varomaan ettei ketään vaan syyllistetä. Joku sanoi kivasti, että kyllä aikuisen pitää omista vääristä valinnoista kestää vähän syyllistämistä… Kokenut kasvatusalan ammattilainen, psykologi Keijo Tahkokallio sanoo kirjassaan (mitä tehdä levottomille lapsille), että ”Päinvastoin kuin monet uskovat, pienet lapset eivät ole toisilleen sosiaalisia virikkeitä vaan pikemminkin sosiaalisia haittoja. Vain aikuinen voi olla lapselle sosiaalinen virike.” Tämä perustuu siihen, että lapsi ei voi opettaa toiselle lapselle ns. hyveellisiä taitoja, vain aikuinen voi.

On hämmentävää, miten paljon painoarvoa nykyään annetaan lapsen virikkeille, vaikka ihan oikeasti pienelle lapselle riittää se arki kotona. Isomman kanssa voi tosiaan kerhoilla, ja pienestä pitäen seuraa löytyy leikkipuistoista tai tutustumalla samanikäisten lasten vanhempiin. Välillä tuntuu, että äidit, ja erityisesti äidit, eivät enää luota omiin kykyihinsä ja pelkäävät kasvatusvastuuta kuin myös ”tylsää” sekä vaativaa kotona oloa.

Päivähoitopaikat tulisi ehdottomasti varata niille, jotka niitä perustellusti tarvitsevat.

Subjektiivinen päivähoito on nimenomaan sitä ennaltaehkäisyä. Sitä ettei lapsi eikä äiti eristäydy tai syrjäydy. Siellä on ne kasvatusalan ammattilaiset joiden tehtäviin niiden ongelmien havaitseminen kuuluu. Lisäksi ei se aina ole vanhemman viitseliäisyydestä kiinni etsiä niitä leikkikavereita. Kolmessa kerhossa vietettiin aikaa, eikä yhdessäkään niistä ollut viisivuotiaalle ikäkavereita.

Jasmin

Mä olen erimieltä. Mun mielestä kasvatusvastuu on vanhemmilla eikä ulkopuolisilla. Ennaltaehkäisy on hyvä asia mutta ei vastuun siirto mielestäni ennaltaehkäise..

Melko mustavalkoista ja syyllistävää tekstiä. Meillä lapsi meni kuntouttavaan päivähoitoon lääkärin lähetteellä ollessaan 2v2kk, päivähoitoa on 3pv/vko. Vauvamme oli tuolloin 9kk. Lääkärit suosittelivat kuntouttavaa päivähoitoa jo tämän isomman lapsen ollessa 1,5v, mutta en suostunut silloin vielä laittamaan häntä sinne. Olin suunnitellut pitävän molemmat pienet kotihoidossa kunnes palaan töihin, mutta aina elämä ei mene niin kuin on suunnitellut. Juurikin sinunlaisten äitien takia tunnen häpeää viedessäni isomman lapsen päiväkotiin ja lähtiessä vauvan kanssa kotiin. Kuntoutustarve ei useinkaan näy päällepäin. Meidän lapsellamme on vaikea harvinainen sairaus, joka aiheuttaa mm.kehitysviivettä ja tarkkaavaisuuden ongelmia. Oma jaksaminen on ollut koetuksella jo lapsen sairastumisen jälkeen, mutta vauvan vaikea refluksitauti yhdistettynä isomman lapsen erityistarpeisiin vei loputkin voimat. Tukiverkostoa meillä ei ole. Toisten äitien syyllistävät katseet ja asenteet eivät helpota oloani.

Samaa mieltä! Ja siks onkin ihan loistavaa kun on osapäivä-ryhmiä kerhojen lisäks! Vähän ku kerhotoimintaa mutta kuitenkin niin et voi viedä useamminkin kun 1-2 kertaa viikossa. Ja ei vie kenenkään työssäkäyvien perheiden paikkoja, koska harvan työssäkäyvän lapsi tarvitsee hoitoa vain 3-4h päivässä. Ja tollanen paikkakin pelastaa paljon kun perheessä on vauva joka ei nuku yöllä eikä päivällä ja käytännössä kitisee kokoajan😉 ei ollu tarkotus ees tollaseen lapsia laittaa mutta kun ei saatu kerhopaikkaa niin meille tarjottiin tollasta ja se on ollu kyllä pelastus! Varmasti oisin pärjänny, koska lapsia oon halunnu mutta viiminen lapsi päättikin olla hyvin vaativa niin oon onnellinen et isommilla lapsilla on muutakin tekemistä päivällä ku kattoa äitiä hyssyttämäs/nukuttamas/imettämäs vauvaa.

Ennen oli isovanhemmat ja muut sukulaiset enemmän mukana, muutenkin äidit jää tosi yksin. En oikeasti ihmettele yhtään, jos moni ei jaksa. Moni hakee apua päivähoidosta sitten, on tärkeää, että se on mahdollista ns matalalla kynnyksellä. Minä näen sen mahtavana etuna, en minään riistona. Eiköhän ihmiset ala olla jo tietoisia siitä, ettei lapsi nyt lähtökohtaisesti TARVITSE päivähoitoa vielä kolmevuotiaanakaan…

t. äiti joka opiskelee etäopintoja vauvan kanssa kun isommat ovat tarhassa. Tuomitse vain. 😉

No minä jatkan opintoja myös äitiyslomalla (aivan kuten viimeksikin joten tiedän mitä se on) enkä pysty neljän lapsen hälinässä oikein opiskelemaan samalla tavalla mitä ”vauva tissillä” tai päikkäreillä. Mitä siis ehdotat? En opiskele? Oletkohan miettinyt yhtään sellaisia väliinputoajia. Mitä sitten ne, joille päiovähoito on sitä helppoa apua. LAstensuojeluun meneminen on monelle liian iso kynnys, se voi olla kohtalokasta. Mielestäni on mahtavaa, jos vanhemmat saavat apua puolipäiväisesti edes. 🙂

Sinähän olisit toki poistamassa kaikilta helpotuksen, ilot ja ihan kaiken, mutta välillä pitää ajatella inhimillisemmin. Ymmärrän, että haluat huomiota blogillesi jolloin revittelevät mielipiteet pitää tuoda mahdollisimman kärkkäästi esille, mutta jotain rajaa. Nämä saattavat oikeasti vaikuttaa perheiden hyvinvointiin, mieti sitä lievässä masennuksessa märehtivää äitiä, joka on löytänyt helpotuksen arkeensa puolipäiväisestä ja nyt lukee tätä syyllityen. Mieti.

Onko sinulla itselläsi kokemusta kahden tai jopa useamman lapsen hoitamisesta? Yhden lapsen hoitaminen on kuitenkin (anteeksi etukäteen) eri asia, kuin kahden tai jopa useamman. Ja jos ihmiset saavat lapsia, tottakai heidän pitäisi olla myös lapsiensa kanssa, mutta on tärkeätä ajatella myös itseään ja perheen tilannetta kokonaisuudessaan. Tilanteita voi olla erilaisia. Kaikilla on tietenkin oikeus mielipiteensä, mutta mielestäni toisen vanhemman valinnan kyseenalaistaminen ei ole hyvä asia. Mitäpä jos me eläisimme omaa elämäämme ja emme arvostele muita perheitä ja kyseenalastaisi heidän valintojaan.

On helppo kirjoittaa näin kärkkäästi ja arvostella muita perheitä. Ja kyllä mielestäni päiväkotimahdollisuus kuuluu kaikille. Kerhot ja harrastukset ovat myös erittäin hyvä vaihtoehto. Eskari kuuluu mielestäni päivähoitoon ja aivan mahtavaa että se on ”pakollinen” lapsille.
Ja voihan lapset olla myös kotikoulussa. Nämä ovat valintoja ja päätöksiä, jotka eivät kuulu muille.
Tosi harmi, että sinä kirjoitat noin negatiivisesti asiasta. Toivoisin tosiaan että ihmisillä olisi enemmän empatiaa muita ihmisiä kohtaan. Tietenkin sinulla on oikeus mielipiteesen ja onhan tämä blogisi, mutta ei nyt tehdä muista rikollisia:)
Kaikkea hyvää sinulle ja hyvää kevään jatkoa

Tytär ehti neljävuotiaana saada jo päikystä kavereita ja kun jäätiin uuden pikkuveljen kanssa kotiin, kolmantena päivänä neiti itki jo ikävästä nähdä kavereitaan. Olin järkyttynyt, sillä olin nimenomaan halunnut olla kolmisin lasten kanssa kotona… viikon jälkeen käytiin päiväkodissa kysymässä, voisiko tyttö aloittaa osapäiväisenä nyt, se onnistui, koska ryhmässä oli paljon tyhjiä paikkoja. Kolmena aamuna viikossa oli tytär sitten 4 tuntia kerrallaan, siellä olleet kaverit ovat nykyään tulevan kolmasluokkalaisen kavereita edelleen ja tyttö on kyllä aina ollut supersosiaalinen ja vilkaskin, toisin kuin äitinsä 😉 Onneksi oli tämä mahdollisuus, en koe että tämä oli minun vaan TYTTÄRENI oikeus tämä subjektiivinen oikeus.

Olen kolmen, pian neljän lapsen äiti. Lapset on hoidettu kaikki kotona, ainoastaan syksyllä esikoinen siirtyy esikouluun. Esikoulupäiviäkään emme aio noudattaa orjallisesti, vaan halutessamme viettää perhepäivää keskellä viikkoa, teemme niin. Olen opiskellut yliopistotutkinnon lasten kotihoidon yhteydessä. Puolisoni on useita vrk viikossa pois kotoa päätyönsä takia ja tekee välillä lisätyötä yövuoroina. Jokainen lapsi saa aikaa ja huomiota minulta sekä isältään. Rakettitiedettä lasten hoitaminen kotona ei ole, mutta sellaista multitasking hommaa kylläkin. En itke oman ajan perään tai minkään muunkaan. Harkitsimme jo etukäteen mihin voimavarat ja kyky riittävät. Lapsilla on paljon kavereita ja sosiaalista toimintaa sekä virikkeitä riittää. En ehkä ole askartelija, mutta ei ne täditkään aina siellä tarhassa ole, silti niitä juttuja voin lasteni kanssa tehdä. Itse näen asian niin, että paljonko olet valmis laittamaan likoon lasten puolesta? Kuulen usein näitä samoja perusteita hoitoon viemiseksi, kuten tässä kirjoituksessa, kuulen jopa haukkuja siitä, että työssä käymättömänä olen yhteiskunnan riippakivi. Itse ollaan kotona, tehdään vuorotyötä tai puolipäiväistä työtä, mutta lapset ovat kokopäiväisesti hoidossa. Äiti tai isi ”opiskelee” ja lapset hoidossa, jolloin on kiva vedota, että eteneminen opinnoissa on hidasta lasten takia jne. Lapseni kummi jopa kielsi meitä käymästä enää, kun vastasin hänen haukkuihinsa kotiäitiydestä ja listasin tieteellisesti tutkittuja faktoja päivähoidon väsyttävyydestä jne. Tämäkin äiti perusteli hoidon nimenomaan kavereilla ja virikkeillä ja ettei hän jaksa olla virikkeitä keksimässä lapsilleen. Siis minkä takia näitä lapsia sitten hankitaan, jos ei olla valmiita menemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle? Tai tekemään lasten eteen asioita? Tämä äiti perusteli, kuten moni muukin, että hän on sitten parempi äiti ne tunnit, jolloin lapsi on kotona. Siis ne vähäiset tunnit, jolloin lapsi on väsynyt ennen nukkumaan menoa ja viikonloppuna, jolloin sitten tehdään jotain kivaa? Eli nykyään voi valita osa-aika vanhemmuuden ja kerätä vanhemmuudesta vain ne kivat jutut päältä, itse valitseminaan ajankohtina? Ulkoistaminen on päivän sana kaikessa, joten tässäkinulkoistetaan se kenties haastavampi kasvattajan rooli muille ja kaikki ne omasta mielestä tylsät tai ikävystyttävät jutut. sitten ihmetellään lasten käytöshäiriöitä tai yksinkertaisesti sitä, ettei ole otetta omiin lapsiinsa. Suorastaan häiriintynyttä, on laittaa lapsi hoitoon hoitopaikkavarauksen perusteella. Siis silloin vanhempi on valmis uhraamaan lapsen kasvusta ja kasvatuksesta kokonaisen vuoden tai enemmänkin, jotta saa varmistettua paikan, jonka mahdollisesti saisi muutenkin. En voi kuin ihmetellä, että haluavatko nämä vanhemmat, että heidän lapsellaan on syli, johon kiivetä aina tarvittaessa vai onko lapsesta asti opittava elämän realiteetit?

Upea vastaus! 😊 Minä peräänkuulutan sitä perhesuunnittelua! Lapsia tehdään sen verran kuin jaksetaan ja halutaan hoitaa. Ei ympäristön toiveiden tai etukäteishaaveiden perusteella! Itse puhuin aina ennen lapsia, että haluan 5 lasta ja ihan minimi on 3. Sitten syntyi ensimmäinen aarteemme ja sittenhän sen vasta huomaa, millainen äiti on tai millainen lapsi on ja mitkä on omat voimavarat sillä hetkellä. Toinen aarteemme syntyi vajaa 3 vuoden päästä. Saman tien tuli tunne, että nyt on hyvä juuri näin. Tiedän etten ehkä jaksaisi olla hyvä äiti useammalle, olisin liian väsynyt, uupunut, ehkä masentunutkin. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö minusta edelleen olisi ihan mahtavaa olla äiti viidelle!! Eli tavallaan joudun nyt vaan hyväksymään sen tosiasian, että tähän minä tällä hetkellä riitän. Ja koska en muusta voi olla varma niin en niitä lapsia enempää yritä saada. Ja se rajahan on kaikilla yksilöllinen, se voi olla 0 eteenpäin. Pointti on se, että jos jo valmiiksi tietää uupuvansa niin paljon, että työntää vanhimmat lapset päiväkotiin,koska ei jaksa (ja perustelee sen itselle ja muille virikkeillä), niin siinä vaiheessa niiden hälytyskellojen tulisi soida, että riittäisikö kuitenkin tämä nykyinen lapsimäärä.
Ja kyllä nykyään taitaa olla aika monelta se tietty työmoraali ja juurikin oman mukavuusalueen ulkopuolelle meno hukassa. Sieltä mennään mistä on itselle helpoin! Isovanhempani hoiti ison maatilan peltoineen ja eläimineen ja kasvatti 9 täyspäistä hyvin pärjäävää, koulutettua aikuista. Talossa oli kantovesi ja kirkonkylälle parinkymmenen kilometrin matka, hevosella mentiin. Kertaakaan en kuullut heidän valittaneen. Ehkä nykyään ihmisellä onkin liikaa aikaa miettiä, miltä minusta nyt tuntuu?

Niin, nämä ovat näitä asioita joista on mielestäni vaikea kirjoittaa kovin mustat lasit päässä. Kuten tässäkin on todettu, tilanteita on niin monenlaisia ja tahtoisin tuoda esille yhden olosuhteen jonka uskon jääneen tämän keskustelun ulkopuolelle; oletko miettinyt maahanmuuttajien osalta asiaa? Oletko ajatellut kuinka monta maahanmuuttajaperheen lasta autetaan integroitumaan maahamme päivähoidon kautta? Jos oppivelvollisuus alkaa vasta 6/7-vuotiaana ja tässä vaiheessa maahanmuuttajaperheen lapsella ei ole ollut kontaktia kantaväestöön, voi kouluun meneminen ollakin himpun verran hankalampaa, sekä sosiaalisten, että kielellisten taitojen oltua rajoitettuja. Uskon että syrjäytymistä (niin kantaväestön kuin maahanmuuttajienkin) voidaan estää jo todella varhaisessa vaiheessa, ja se ennaltaehkäisy lähtee nimenomaan varhaislapsuudesta ja yhteiskunnan tarjoamasta varhaiskasvatuksesta. Lasten integroimisesta sosiaaliseen ympäristöön. Tällä tavalla voidaan ehkäistä myös yli sukupolven periytyviä psyykkisiä rasitteita. Valitettava tosiseikka kun sattuu olemaan se, että maailmassa on niin paljon vanhempia joita ei lastensa seura kiinnosta syystä tai toisesta eivätkä siis hakeudu aktiivisesti lastensa kanssa muiden ihmisten joukkoon. Pitäisikö tällaiset vanhempien lapsia rankaista ja kieltää heiltä edes se muutama tunti viikossa tavallisessa ympäristössä turvallisten aikuisten ja toisten lasten seurassa? Minun mielestäni ei. Kun katsotaan yhteiskuntaa kokonaisuutena, ei päivähoito ole pelkkää virikkeiden kalastusta, vaan yhteiskuntaan sopeutumista ja sen sääntöjen opettelua muiden (vieraiden) ihmisten rinnalla.

Jasmin

Siksi minä tästä kirjoitinkin, että halusin perusteluja sekä näkökulmia. Tämä maahanmuuttajien integroituminen on tosi hyvä pointti, kiitos siitä. En ollut tullut asiaa ajatelleeksi. Toki heillä pitää olla se paikka jotta oppivat kielen. Mutta toisaalta asian pitää olla tasa-arvoinen Suomalaislapsiakin kohtaan eli tämä on aika moniulotteista.

En osaa sanoa mitä mieltä tästä osa-alueesta olen. Tuo virikehoitopuoli on mielestäni yhä juuri niin mustavalkoinen kuin kirjoitinkin. Samoin se että mielenterveys/muista syistä paikka pitää saada. Mutta sittenon kyllä näitäkin osa-alueita, täydellinen tukiverkoston puute jne juttuja joissa on harmaan sävyjä.

Oletko ajatellut sijaisuuksia tekevien äitien kannalta tätä asiaa? Töihin voidaan soittaa päivänkin varoitus ajalla ja lapsi täytyy saada hoitoon. Mine lapsi silloin vietäisiin jos ei olisi hoitopaikkaa mikä on lapselle varattu? Pitäisikö joka kerta kun työ loppuu niin myös irtisanoa lapsen hoitopaikka tutulla hoitajalla ja taas aloittaa sama hoidon metsästys kun töitä tulee? Kuka kärsii eniten? Lapsen voi joutua viemään taas uuteen paikkaan eri hoitajalle kun äiti oli pätkän aikaa työttömänä ja otti lapsen pois,kun oli itsekin kotona. Vai onko väärin pitää lapsen hoitopaikka ja viedä 2 kertaa viikossa hoitoon vaikka äiti onkin just sillä hetkellä työttömänä? Kun töitä taas tulee niin lapsi saa jatkaa tutussa paikassa tutun hoitajan kanssa. Minä näen asian ainakin lapsen kannalta parhaimmaksi vaihtoehdoksi. Tai voihan sen paikan tietty pitää eikä vie lasta hoitoon silloin kun on hetken työttömänä,mutta hoitomaksu tulee joka tapauksessa oli lapsi paikalla tai ei.

Jasmin

Olen ajatellut. Keikkatyöntekijät mielestäni tässä kohtaa pitäisi lukea ihan normityöntekijöiksi eli paikka olisi samanlailla kuin muillakin vaikka työt vaihtelevat. Ehkä otsikko oli sittenkin huono. Olisi pitänyt olla että ”virikehoito lopetettava”

Et ehkä kuitenkaan ajatellut ihan loppuun asti toteutuksen kannalta: jos virikehoito kiellettäisiin, miten kuntien varhaiskasvatuksen hallinnossa erotellaan virikehoito ja työttömän vanhemman keikkatyötä varten tarvitsema päivähoito? Kieltämällä vain äitiyslomalla vauvan kanssa olevan äidin lapsilta päivähoito? Mihin ikään asti? Äitiysrahan, vanhempainvapaan vai hoitovapaan loppuun asti? Millä perusteilla kiellosta poikettaisiin? Lääkärinlausunnollako saisi oikeuden hoitopaikkaan? Byrokratiaa ja viranomaisten mielivaltaa, julkinen häpeätahra kaikille niille, jotka toisivat vauvan kanssa esikoista hoitoon, juoruilua äidin selän takana: ”kummallahan noista on diagnoosi, äidillä vai lapsella? Varmaan synnytyksen jälkeinen masis kun on niin rasvainen tukkakin?” jne. Perheet tietävät omat tarpeensa parhaiten ja toiset äidit, viranomaiset ja lainsäätäjät asettavat itsensä jumaliksi alkaessaan julistamaan kaikille parhaaksi sitä, mikä on parasta heille itselle.

Oon periaatteessa samaa mieltä, mutta haluan myös säilyttää perheiden yksilöllisten tilanteiden salliman joustavuuden.

Meillä on syntymässä kesällä kaksoset ja esikoisella on tuolloin ikää himpun verran alle 2,5v. Mies voi olla mun kaa kotona onneksi 4kktta apuna ja senkin jälkeen sukulaiset auttaa. Mutta. Tilanne voi tulla esikoiselle rankkana yllätyksenä viim. silloin kun mieheni palaa töihin, hän kun on saanut nauttia äidin jakamattomasta huomiosta tähän asti. Ja jos vauvat vielä sairastaa/on keskosia tms., niin varaan kyllä mielessäni mahdollisuuden ottaa esikoiselle hoitopaikka.

Nytkin tosin oon selvinnyt helkutin vaikeasta raskaudesta rv:lle 32 ilman päivähoitoa, vaikka lääkärit sanoi jo vklla 12, että poika pitäisi laittaa hoitoon. En oo tähän päivään mennessä kuitenkaan raaskinut, vaan hammasta purren oon kestänyt. Uskon siis että aika pitkälle tuun jaksaa vauvojen ja esikoisenkin kanssa. Puhumattakaan siitä, miten tarhamaksut kaataisi meidän talouden.

Mutta toinen Mutta. Esikoisella on jonkin verran puheen viivästymää ja lisäksi pahat asentovirheet jaloissa. Hän tarvitsee nyt läsnäolevaa aikuista, erilaisia kokemuksia ja tilanteita, joissa harjoittaa puhetta, sekä paljon arkiliikuntaa, jotta jalat vahvistuisivat. Jos sitten, kun mies menee töihin, arki muuttuu pelkäksi vauvojen kaa kotona nyhjäämiseksi ja esikoisen kehitys kärsii, niin tarhapaikka varmaan ”määrätään” neuvolankin taholta. Siihen asti kuitenkin toivon parasta ja uskon että kotihoito riittää.

Jasmin

Joo joku yksilöllisten tilanteiden joustovara siinä pitää olla ja tuo kehitystä tukeva hoito on ihan itsestäänselvyys 🙂 Tsemppiä teille arkeen

Kirjoitat asiaa Jasmin! Olen ihmetellyt samaa asiaa monasti. Minulle kun syntyi neljäs poika, niin oli itsestäänselvyys, että isommatkin lapset saavat olla kotona pikkuveljeä ihastelemassa. Ja meillä on se ”hui kamala” neljä poikaa, että tekemistä on riittäänyt 😉
Minä ainakin olen tehnyt lapsia, koska haluan olla lasteni kanssa, en siksi, että joku muu hoitaisi heidät. Monesti tuntuu, että lapsia tehdään vain, koska kuuluu tehdä ja sellaista aitoa yhdessäolemisen halua ei kuitenkaan ole.
Toisaalta tämä subjektiivinen päivähoito-oikeus asia taitaa olla hieman moniuloitteisempi juttu. On olemassa lapsia joidenka olot kotona ovat todella kurjat, näille lapsille on suuri onni päästä päiväkotiin, eikä viettää aikaa vanhempiensa kanssa. Että siinä mielessä tuo oikeus on kyllä hyvä olla olemassa, vaikka en kyllä tule ikinä ymmärtämään miksi joku sitä vapaaehtoisesti käyttää?

Aivan täysin samaa mieltä! Samaista asiaa pyörittelin mielessäni ollessani kotona 3 alle kouluikäisten lapsen kanssa. Esikoisen eskarikin hoidettiin osapäiväisesti äidin ollessa kotona pienempien kanssa. Ei pienet lapset tarvitse virikesirkusta vaan perusarkea ulkoiluineen, ruokailuineen ja päiväunineen.

Jasmin

Monella tuntuu hämärtyneen perusarjen käsite. Paljon perustellaan just sillä että kaikki lapset tarvitsevat kahdenkeskistä aikaa äidin kanssa jne.. Must perusarkeen kuuluu myös se että sen äidin ja vauvan kahdenkeskinen aika voi olla sitäkin että lapsi on esim kantoliinassa kun äiti tekee ruokaa. Kuinkahan moni oikeasti sillä kahdenkeskisellä ajalla juttelee vaikkapa 4kk ikäsen vauvan kanssa sen 6 tuntia? Tai tekee mitään muutakaan ihmeempää vauvan kanssa äitivauva-ajalla kun esikoinen on hoidossa mitä ei tekisi esikoisen kanssakin? (siis nimenomaan vauvan kanssa kun sillä kahdenkeskisellä ajalla perustellaan). Tai voi olla että tekeekin, siksipä kyselen kun en tiedä 😀 Saa kertoa?

Ihan samaa mieltä! Meillä esikoinen kerkesi olla puolivuotta osapäiväsesti hoidossa ennen nuoremman syntymää. Perhepäivähoitajalla muut lapset oli ns virikehoidossa ja kokopäiväsesti. Muut vanhemmat ihmetteli meille itsestään selvyyttä että isompi jää pois hoidosta kun jään äitiyslomalle. Hoitaja sanoi arvostavansa paljon. Poikkeustapaukset tietenkin erikseen mutta normi tilanteessa lasten paikka on kotona. Nyt oon etuoikeutettu kun voin tehdä iltatyötä ja hoitaa lapsia kotona siihen asti että pikkukolmonen saapuu maailmaan.<3

Olen kolmekuisen vauvan äiti ja 2,5-vuotias esikoiseni käy kolmena päivänä viikossa päiväkodissa. Vauva on terve, mutta herää joka yö tunnin tai parin välein ja on varmaan sanomattakin selvää, että univaje on aikamoinen. Mieheni on paljon työmatkoilla ja tekee pitkää työpäivää, joten olen monesti yksin vastuussa arjen pyörittämisessä. Olen varmasti itsekäs, kun haluan edes parina päivänä viikossa saada hieman omaa lepoaikaa vauvan nukkuessa – vaikka tämäkin lepoaika usein tarkoittaa kaupassa käyntiä, pyykkäämistä tai ruoanlaittoa. Lasten kanssa oleminen on todella antoisaa ja rakastan lapsiani yli kaiken, mutta totuus on se, että jos en välillä saa edes hetken omaa aikaa niin en jaksa myöskään olla hymyilevä, hoivaava ja leikkivä äiti. Uskon, että mitä paremmin äiti voi, sitä paremmin koko perhe voi. Esikoiseni viihtyy päiväkodissa erinomaisesti ja menee sinne aamuisin todella iloisesti. Kyllä hän siellä ihan oikeasti saa enemmän virikkeitä kuin kotona väsyneen äidin kanssa. Lisäksi olen sitä mieltä, että myös vauva ansaitsee huomiota ja kahdenkeskistä laatuaikaa äidin kanssa, aivan kuten esikoinenkin on aikanaan saanut. Esikoisen ollessa kotona vauva jää paljon vähemmälle huomiolle. Tämä on meidän ratkaisumme ja uskoisin, että jos subjektiivista päivähoito-oikeutta ei olisi niin minä sekä moni muu äiti palaisi helposti loppuun.

Jasmin

Mistä se loppuunpalaminen on nykyaikana lähtösin? Siis miksi tarvitaan subjektiivista päivähoitoa esim kahdenkin lapsen vanhemmille ehkäisemään loppuunpalamista? Enkä kysy vähätellekseni, uskon ja tiedän että loppuunpalaminen on ihan todellinen ongelma ja kipeä sekä raskas asia. Ja sitä peitellään ja siitä pitäisi puhua enemmän.
Onko se juuri se että turvaverkot ovat kaukana? Onko ainoa vaihtoehto päivähoito?
Käyttävätkö ihmiset tarpeeksi esim neuvolan palveluita kun alkaa loppuun palaminen olla lähellä? Vai onko esim perhetyötä leimannut liikaa lastensuojelun pelko?

Loppuunpalamisille pitäisi etsiä tässä yhteiskunnassa syitä ja pyrkiä ratkasemaan ne. Onko se keino päivähoito ennaltaehkäsevästi vai mikä, siitä voi olla montaa mieltä. Vai onko kaikki muu sitten mahdoton järjestää.. Ehkä. En tiedä.

Tuosta että kuopus vaatii kahdenkeskistä aikaa, olen ehkä vähän eri mieltä, itse ehkä enemmän ajattelen perhekeskeisyyttä ja sitä sisaruutta mutta paha ottaa yksilapsisena siihen enempää kantaa.

Kirjoitit ihan kuin mun sanoja. 🙂
Jokainen perhe parhaiten tietää miten oma jaksaminen parhaiten taataan. Kuopuksen huomioiminen nähdään kuitenkin itsekkyytenä. Surullista, että ajatellaan, ettei äiti saisi ajatella omia voimavarojaan tai että äiti ei olisi halunnut lapsiaan, jos ennakoidaan väsymistä. Kyllä äitikin saa olla väsynyt! Ei se loppuun palaminen ja pimahtaminen väsymyksestä tee kenestäkään parempaa äitiä.
Seuraava blogiteksti varmaan haukkuu vanhemmat, jotka haluavat lasten saannin jälkeenkin viettää aikaa kaksin ja hoitaa myös parisuhdetta.

Jasmin

Ehkä kysymys kuitenkin mielestäni on siitä, että myös lapsia pitäisi tehdä voimavarojensa mukaan? En tarkoita että apua ei pitäisi hakea jos uupuu. Mutta jos on esim jo kaksi lasta, miksi kolmas pitää tehdä jos oletus on jo etukäteen että jaksaa kun kaksi menee päiväkotiin pois alta?

Pointtini oli, että nykyään tuntuu että lapsia tehdään koska voidaan, mutta ei ajatella omaa jaksamista vaan tukeudutaan esim päivähoitoon vaikka mielestäni päivähoidon tehtävä on mahdollistaa työssäkäynti. Ei mahdollisimman monen lapsen hankkiminen. Mustavalkoinen mielipide, tiedän mutta onko päivähotio todella ainoa tapa mahdollistaa äidin jaksaminen? Ja onko jaksaminen sekä viitsiminen sama asia? Tästä ei saisi puhua, heti vedetään masennuskortit ja uupumiskortit esille. Kyllä minä ainakin sallisin sen hoidon niille ketkä sitä oikeasti tarvitsee. Esim uupumisen vuoksi. Mutta mitä sitten tekee esim työssäkäyvä äiti joka uupuu vaikka lapset ovat päiväkodissa? Työuupumuksestahan ei makseta edes sairasloma-ajan palkkaa. Vaatiihan sekin kaikki byrokratiat että voi jäädä kotiin, diagnoosit sun muut. Miksi sitten kotiäidiltä ei vaadita mitään jotta saa levätä mutta työssäkäyvältä vaaditaan? Tuskin kukaan nyt ymmärtää pointtia kun tahallaan halutaan ymmärtää väärin mutta yritimpä ainakin

En voisi olla enempää eri mieltä. Ihmiset ovat voimavaroiltaan erilaisia. ”Mitäs hankit lapsia!” ei ole kovin rakentavaa kuunneltavaa, kun takana on rankka masennuskausi, enkä meinaa jaksaa.

Sitä paitsi. Miksi puhut koko ajan vain äideistä? Eikö lapsilla ole yleensä kaksi vanhempaa, joiden tulisi jakaa vastuu tasapuolisesti.

Jasmin

Olen pahoillani, että otit kirjoitukseni noin. Tarkoitus ei ollut syyllistää sillä että mitäs hankit lapsia. Elämä yllättää. Tarkoitin sitä, että oletusarvoisesti ajatellaan jo raskausaikana että lapsi viedään hoitoon jotta saa virikkeitä. Masennuksen ja semmoisen kanssa tuolla tekstilläni ei ole mitään tekemistä.
Voimia.

Niin ja hyvä pointti tuo että puhun vain äideistä. En tiedä miksi. Otankin tuon huomioon enskerralla, kiitos

Olen kanssasi täysin samaa mieltä 😍

Jasmin

🙂

Olen melko samaa mieltä, etenkin kun lapset ovat pieniä (alle 3v). Sen sijaan isommale lapselle, joka on vuosia ollut päiväkodissa ja osaa jo muodostaa kaverisuhteita, voisi yhtäkkinen pois ottaminen olla kova paikka. Silloin minusta ihan ok on esim. 2-3 pk-päivää viikossa.
Mä olen ollut kotihoidossa eskari-ikäiseksi saakka, enkä koe jääneeni mistään paitsi. Tuolloin ei tainnut hirveästi olla kerhojakaan, joten virikkeet oli keksittävä itse, eikä niiden kyllä tarvinnut kummoisia olla, ihan perusulkoilua, yhdessä maalailua, leikkimistä jne. Kaverit löytyivät naapurustosta. Nykyään todellakin stressataan ihan liikaa siitä, että lapsella pitäisi olla hirveästi koko ajan jotain uutta tekemistä.
Lapsi pärjää vähemmälläkin 🙂

Jasmin

Mun mielestä ne kerhot on just tota varten 🙂 Päivähoito on tosi kallis ratkaisu yhteiskunnalle hankkia lapsille kavereita. Ja joo ennen ei kyllä ollu tämmöstä virikeintoa 😀

Osittain samaa mieltä kanssasi, tai oikeastaan aiemmin ollut täysin samaa mieltä. Nyt painin itseni kanssa, kun tällä hetkellä 2,5vuotiaamme menee syksyllä päiväkotiin juurikin puolipäivää kahdesti viikossa. Itse jään kotiin pienemmän sisaruksen kanssa. Esikoinen menee päiväkotiin, ns kuntouttavaan päivähoitoon. Hän on käyttänyt synnynnäiseen kuulovikaan kuulokojeita molemmissa korvissa viimeiset kaksi vuotta. Puhetta ei tule juurikaan, yksittäisiä sanoja ja omaa kieltänsä.. äidistä tämä tuntuu pahalta, siis tarhaan lähtö, kun tosiaan me jäämme pienemmän kanssa kotimieheksi.. tulee tunne, että hylkään lapsen ja hoidatutan turhaan, vaikka järki sanoo että hoito voikin olla kehitykselle hyvä juttu. Haastavia tämmöset ajatukset!
Kiva kuitenkin, kun avasit reilusti ja rohkeasti tämän aiheen!

Jasmin

Tämä on juuri se harmaa alue jossa itsellänikin olisi hankaluuksia päätää miten toimia. Mutta kuntouttava hoito on mielestäni eri asia eikä siitä ole syytä tuntea syyllisyyttä. Tsemppiä teille <3

Kiitos! 😊

Hyvä kirjoitus! Näitä virikepaikkoja käyttävät eivät huomioi asiaa siltä kantilta, että se päivä hoidossa on aika rankkaa. Isot ja täydet ryhmät joissa kiire vie mennessään. Melu voi olla todella kovaa. Vaikka hoitajat olisivat mahtavia ja osaavia niin tässä taloudellisessa tilanteessa, ei aina resurssit riitä kaikkeen haluamaansa. Sisaruksella on myös oikeus sisareensa ja olla läsnä perheensä ihan siinä tavallisessa arjessa!

Jasmin

No sepä. Mutta aina vaan vedotaan laatuun virikkeisiin ja toimintaan.. Miinuspuolet, suuret ryhmät, meteli ja muu sellainen, jätetään kokonaan huomiotta. Esimerkiksi ihan jo se, että moni lapsi tulee tarhan myötä agressiivisemmaksi. Hoitajat eivät ehdi puuttua tarpeeksi lyömiseen/tönimiseen (eivätkä sitä edes huomaa useinkaan) joten lapset oppivat ne käytösmallit. Ei siellä ole samanlailla aikaa puuttua kuin esimerkiksi siellä leikkipuistossa vanhemmalla on. Tätä asiaa tarkastellaan hyvin kapeilla silmillä.

Periaatteessa olen kanssasi samaa mieltä. Olen tosin tänä keväänä joutunut huomaamaan, miten vaikea tähän on saada joustoa edes perustellusta syystä. Meillä neljä alle kouluikäistä lasta ja kaikki on hoidettu itse toisen vanhemman ollessa kotona lukuunottamatta eskarilaisen aamuhoitoa toisinaan, jotta mies on voinut viedä hänet töihin mennessä. Ensi vuonna tämä ei enää onnistu, vaan minun pitäisi viedä esikoululainen aina itse. Tunnit subjektiiviseen päivähoitoon tulevat täyteen pakollisesta eskariajasta. Matkaa melkein kaksi kilometriä ja auto vain harvoin käytettävissä, bussiyhteyttä ei ole. Haen esikoululaisen päivittäin pienempien kanssa pyörällä läpi vuoden. Koen, että aamuisin eskarilaisen vieminen kuormittaisi perhettämme kohtuuttomasti. Mikäli joustoa on yhtä vaikea saada esimerkiksi äidin uupumuksen seurauksena, pelkään seurausten olevan hankalia monelle lapselle ja perheelle.

Jasmin

Mä en ymmärrä tätä pakollista eskariakaan… Aiemmin ja aiemmin yhteiskuntakin vaatii lapset oravanpyörään -_- Mutta toisaalta, kotiopetushan on sallittua eskarinkin osalta. Ompas hankala toi täydellinen joustonpuute tossa asiassa -_- Käsittämätön byrokratiaviidakko kaikin puolin

Esikoulun tai vastaavan toiminnan läpikäyminen on pakollista. Kukaan ei kuitenkaan sano, etteikö vanhempi itse voisi huolehtia tästä toiminnasta. Moni lapsi hyötyy esikoulun järjestelmällisyydestä, koulumaisuuden oppimisesta, kirjainten tunnistamisista sun muista. Osa lapsista osaa esikoulun jutut jo sinne mennessään, eikä hyöty ole kummoinen, jos taitotasoa ei ehditä/osata ottaa huomioon. Itse harkitsin vahvasti lapseni esikoulun hoitamista itse. Päädyin esikoulun kannalle, tutustuttuani kaikkiin alueen esikouluihin ja saatuani varmistuksen siitä, että esikoiseni luku- ja kirjoitustaito sekä tiedollinen määrä otetaan huomioon. Kyseisessä esikoulussa henkilökunnan ja tilojen riittävyys on taattu myös. Todellisuus nähdään syksyllä, mutta edelleen voin siirtää lapseni kotieskariin, jos homma ei toimi.

Esikoulu on tosiaan mahdollista hoitaa myös itse, mutta oman lapsen kohdalla koen, että on hyvä harjoitella ryhmässä toimimista ennen koulua. Mielestäni esikoulua tulisi tarkastella subjektiivisen päivähoidon näkökulmasta eri tavalla, koska aikatauluihin ei ole mahdollista vaikuttaa. Meidän tapauksessa vieminen on todella haastavaa, joten mielestäni olisi kohtuullista, että lapsi voisi tulla 2 tai 3 päivänä viikossa tuntia ennen esikoulun alkua päiväkotiin, jotta minun ei tarvitsisi usean pienen lapsen kanssa lähteä aikaisin aamulla kävellen viemään. Varsinkin talvisin koen tämän kohtuuttomaksi. Eri kunnissa asuvat lapset ovat tässä mielessä hyvin eriarvoisessa asemassa, jos joillain jää tämä pakolliseksi säädetty esikoulu tämän takia käymättä.

Jasmin

Tästä olen samaa mieltä, kerran se esikari on pakollinen, pitäisi se myös mahdollistaa järkevästi eikä niin että se on toisille perheille vain kohtuuton taakka

Rohkea ja hyvä kirjoitus. Itse olen samaa mieltä, lapsen paras paikka on kotona, jos vanhempikin on siellä. Päiväkodin tarkoitus pitäisi olla ja on kai alunperin ollutkin paikka, jossa lapset hoidetaan sillä välin, kun vanhemmat käyvät töissä tienaamassa elantoa. Mutta nykyisin se laadukas varhaiskasvatus on niiiin kauhean tärkeää, eihän lapsi millään pärjää elämässä, jos ei viimeistään kolmevuotiaana ala saamaan laadukasta varhaiskasvatusta… No minä olen se huono äiti ja hoidan lapseni kuitenkin kotona niin kauan kunnes pitää palata töihin. Hyvä, että joku uskaltaa sanoa tällaista ääneen:D

Ajattelutapa päiväkodista vanhempien työssäkäynnin mahdollistajana ja lasten säilytyspaikkana on vanhanaikainen ja peräti haitallinen. Tämän ajattelutavan mukaan ei loppupeleissä ole niin väliä sillä, mitä päiväkodissa tehdään (eli kuinka laadukasta varhaiskasvatus on), koska sen on tarkoitus hyödyttää ensisijaisesti vanhempia eikä lapsia. Tällöin päiväkoti näyttäytyy virikesirkuksena, jossa vaan leikitään, lauleskellaan ja askarrellaan vanhempien työpäivän ajan, vaikka se voi ja sen pitäisi olla paljon muutakin (tavoitteellista toimintaa jokaisen lapsen tarpeet huomioiden). On tutkittu, että nimenomaan laadukas varhaiskasvatus voi hyödyttää lapsia, ja siksi mielestäni kaikista tärkeintä olisi keskittyä kysymykseen päivähoidon laadusta. Ja koska yksi tärkeä laatutekijä tutkitusti ovat koulutetut työntekijät, särähtää minun korvaani näin LTO-opiskelijana se, kun päiväkotia verrataan kerhoihin – jotka nimenomaan tarjoavat sitä pelkkää virikettä. Oikeasti, laadukas varhaiskasvatus ja kerhotoiminta EIVÄT ole sama asia!

Toisekseen, elämä ei ole niin mustavalkoista, että lapsen paras paikka on ”aina” kotona, jos vanhempi on siellä. Esimerkiksi täältä löytyy listaa tilanteista, jolloin subjektiivinen päivähoito-oikeus on tarpeellinen: http://vainkaksikatta.fi/10-tilannetta-jolloin-subjektiivinen-paivahoito-oikeus-on-tarpeellinen/

Oma käsitykseni on, että subjektiivisen päivähoito-oikeuden ”väärinkäyttäjät” ovat itse asiassa varsin marginaalinen ryhmä. Se, että subjektiivinen päivähoito-oikeus on olemassa, ei tarkoita sitä että kaikkien täytyy sitä käyttää! Ja usein ne, ketkä eivät näe siihen tarvetta, eivät sitä käytä. Heidän lapsilleen koti on varmasti paras paikka, eivätkä he jää mistään paitsi. Mutta miksi ihmisillä on niin kova tarve arvostella ja tuomita muita? Ei se aina näy ulospäin, miksi työtön vanhempi on päättänyt tuoda lapsensa päiväkotiin. Perheet joutuvat omista lähtökohdistaan käsin punnitsemaan päivähoidon hyödyt ja haitat ja tekemään päätöksensä sen mukaisesti, ja rohkenisin väittää, että valtaosa haluaa lapselleen hyvää. Eri ihmisille mittarissa painavat kuitenkin erilaiset asiat, on kyse sitten vanhempien voimavaroista tai vaikka työttömän maahanmuuttajaperheen halusta lapsensa suomenkielentaidon kehittymiseksi. Ja kuka on sitten oikeutettu päättämään, onko vanhempi esimerkiksi tarpeeksi väsynyt, että hänen lapsellaan on oikeus päivähoitoon? Erityisen päivähoitoluvan anomisessa on monta heikkoa lenkkiä, ja varhaiskasvatuksen ulkopuolelle jäisivät todennäköisesti juuri ne lapset, jotka varhaiskasvatuksesta eniten hyötyisivät (kun voimavaroja, kykyä tai uskallusta esimerkiksi leimautumisen pelossa tällaisen luvan hakemiseen ei vanhemmilla ole).

”Subjektiivinen päivähoito-oikeus on tärkeä erityisesti heikompiosaisille perheille, sillä se tutkimusten mukaan tasaa koulutukseen ja tulotasoon liittyvää yhteiskunnallista epätasa-arvoisuutta, sekä toimii ennaltaehkäisynä olemassa olevien ongelmien syvenemiselle [+ ehkäisee syrjäytymistä].”

Tosiaan, kenelläkään ei ole VELVOLLISUUTTA viedä lastaan päiväkotiin, vaikka subjektiivinen päivähoito-oikeus onkin olemassa. Ei sitä oikeutta tarvitse kuitenkaan muilta viedä pois. Sillä näitä kotona olevia ”hurvitteluvanhempia” on oikeasti vähemmän kuin perheitä, jotka erilaisten tilanteidensa ja taustojensa (ovat ne sitten ulkopuoliselle näkyvissä tai näkymättömissä) takia hyötyvät päivähoito-oikeudesta. Ja kenenkään ulkopuolisen ei pitäisi sitä määritellä, kuka vie lapsensa ”virikehoitoon” ja kenellä on siihen joku ”oikea” syy, sillä loppupeleissä emme pysty kattavasti tavoittamaan noiden vanhempien kokemuksia. Suosittelen perehtymään aiheeseen enemmänkin, se saattaa avartaa omaa maailmaa. 🙂

t. LTO-opiskelija ja yhden lapsen äiti, joka ennen opiskelua ihmetteli samaa, mutta jonka ajattelu on huomattavasti laajentunut aiheeseen perehtymisen ja opiskelun myötä.

Hieno vastaus!t. Lastenhoitaja ja yhden lapsen äiti

Kasvatus- ja kehityspsykologiaa lukeneena olen perehtynyt aiheeseen, mutta en silti ole samaa mieltä kanssasi. Olen sitä mieltä että yleinen oikeus pois ja tilanteen niin vaatiessa paikan saa. Se nyt vaan on niin, että päiväkodissa lapset kasvattaa hyvin pitkälti toisiaan. Hoitajilla ei yksinkertaisesti ole aikaa puutttua jokaiseen tilanteeseen ja selvittää sitä lapsen kanssa. Hoitajat eivät edes huomaa jokaista tilannetta, mihin tulisi puuttua, vaan lapset selviävät keskenään. Mutta vanhemmalla on aikaa ja yleensä onneksi myös halua ja jaksamista huomata ja selvittää tilanteet eli kasvattaa. Tässä on se iso ero! Päiväkodissa lapset selviävät/selvittävät monet tilanteet keskenään.
Lapseni on ollut myös kerhossa, jota piti LTO, oli vasut ja vasukeskustelut pari kertaa vuodessa. Samaa varhaiskasvatusta sai siis kuin päiväkodissakin. Lapseni on ollut myös päiväkodissa ennen kuin jäin toisesta lapsesta äitiyslomalle. Ehti olla siellä vajaan vuoden ja pois jäädessään oli vajaa 3 vuotta. Viihtyi siellä alun jälkeen ihan hyvin. Päiväkodin loputtua kyseli sen perään pari päivää ja sitten unohti koko jutun. Pari kuukautta myöhemmin nähtiin hänen omahoitajansa, niin hän ei edes muistanut koko henkilöä!! Nyt hän on 4,5 vuotias eikä muista koskaan päiväkodissa olleenkaan. Että ainakaan pienemmän lapsen ollessa kyseessä, niin voin väittää, että hän ei kyllä millään lailla traumatisoidu, vaikka ei hoidossa jatkaisikaan, päinvastoin. Minä voin ainakin täysin rehellisesti sanoa, että lapseni on onnellisimmillaan oman perheensä kanssa, joten miksi ihmeessä laittaisin hänet kotoa pois. Miksi hänen pitäisi tyytyä kakkosvaihtoehtoon, miksi hän ei saisi olla kotona ja nauttia turvallisesta olosta, äidin huomiosta ja muodostaa ihanan läheisen suhteen pikkusisarukseen? Tämäkään ei muuten synny itsestään, vaan vaatii monesti aikuisen tukea ja sitä että sisarukset on yhdessä, paljon!
Ja kyllä minunkin tuttavapiirissäni on masentuneet vanhemmat, joiden lapset on kokopäiväisesti hoidossa ja tämä on mielestäni täysin oikea ratkaisu. Jos elämä on pelkkää sängyssä makaamista ja roskien vientikin on ylitsepääsemätön ponnistus, niin lasten on todellakin parempi olla päiväkodissa. Sitä en vaan ymmärrä, että pitikö heidänkin se toinen lapsi hankkia, kun jo ensimmäisen kohdalla oli kaikki mahdolliset tukitoimet käytössä ja silti väsytti ja uuvutti. Miksi tehdä toinen???
Ja kyllä minun tuttavapiirissäni on myös henkilö, jonka lapsi on virikehoidossa siksi, kun äiti ei koe olevansa luova askartelemaan, ei jaksa/osaa leikkiä laululeikkejä jne. Lapsi on 2 vuotias!! Kuitenkin kyseinen henkilö on korkeasti koulutettu, isossa ja aina siistissä omakotitalossa asuva, iloinen, touhukas, sosiaalinen ja hauska ihminen. Mutta kun ei vaan jaksa/osaa touhuta sen lapsen kanssa! Tässäkin vaiheessa voisin kysyä, että tarvitseeko niitä lapsia tehdä, jos oikeasti kokee ettei edes osaa olla heidän kanssaan.
Ja toinen tuttavani iloitsi, kun on mahtavaa shoppailla äitiyslomalla ja rentoutua kunnolla, kun isompi sisarus (1,5v) on päiväkodissa!
Että kyllä minä näen, että näissä kahdessa viimeisessä tapauksessa oikeutta käytetään väärin ja niille verorahoille olisi parempaakin käyttöä!
Ja heille jotka pelkää, että kaverisuhteet katkeaa, niin siskoni tyttö jatkoi päiväkotikaverien luona käyntiä, vaikka jäi päiväkodista pois pikkusisaruksen syntyessä ja edelleen ollessaan nyt viidennellä luokalla hän on kyseisten lasten kaveri, vaikka eivät ole edes samassa koulussa. Tästä kiitos siis vanhempien aktiivisuudelle ylläpitää niitä kaverisuhteita!!!

No siinähän päästäänkin juuri kysymykseen päivähoidon laadusta. Koska ratkaisu ei ole se, että kaikki lapset pois päiväkodeista ja vanhemmat lastensa kanssa kotiin, tulisi siihen laatuun kiinnittää enemmän huomiota – siis nimenomaan resursseihin yms. Keskustelu päiväkodin hyödyistä/haitoista tuntuu siinä mielessä turhalta, että suurin osa lapsista on siellä ”pakosta”, ja siksi toivon että vanhemmat suhtautuisivat yhtä intohimoisesti laatukeskusteluun ja perheiden valintojen sijaan arvosteltaisiin yhteiskuntamme päätöksiä. On tutkittu, että LAADUKAS varhaiskasvatus voi hyödyttää lapsia, mutta tällä hetkellä päiväkotien laatu vaihtelee luvattoman paljon..

Ja korostan, että en siis missään nimessä yritä sanoa, että kaikki lapset hyötyvät päiväkodissa olosta enemmän kuin kotona olosta (tai ylipäänsä hyötyvät siitä mitenkään). Esimerkiksi sinun lapsesi kuulostaa olevan kerrassaan ihanteellisessa asemassa kotona perheensä kanssa, ja samaa toivoisin useammallekin lapselle. Mutta silti en halua tuomita ketään, koska en yksinkertaisesti voi tietää mitä kaikkea edes omien tuttujeni elämässä pinnan alla on. Eikä se ole minun asiani tuomita muita – etenkin muiden ihmisten lastentekopäätösten arvosteleminen kuulostaa minusta ikävältä.

Kaiken kaikkiaan subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistaminen ei mielestäni ole ratkaisu näiden vähemmistössä olevien ”virikelasten” ongelmaan. Ehkä näissä tapauksissa voitaisiin ennemminkin keskittyä vaikkapa vanhemmuuden tukemiseen? Toistan itseäni, mutta subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistaminen tekisi hallaa liian monelle lapselle, sillä varhaiskasvatuksen ulkopuolelle jäisivät juuri ne ketkä siitä eniten hyötyisivät (joo, huolimatta siitä että olisi mahdollisuus hakea ”erityislupia”).

Ja tuosta laatuaaiasta olen kyllä täsmälleen samaa mieltä kanssasi ja siitä tulisi ehdottomasti puhua enemmän. Valitettavasti omatkin lapseni menevät ”pakon” edessä syksyllä hoitopaikkaan, jonka laadukkaasta kasvatuksesta en ole kovin vakuuttunut. Perhepäivähoidosta ja sen laadusta saisi myös ihan oman lukunsa..
Tästäkään syystä en laittaisi lapsiani ”virikehoitoon”, koska monessa paikassa resurssit tarjota sitä laadukasta hoitoa ovat liian pienet. Otan ennemmin vastuun siitä kasvatuksesta itse aina kun voin. Vaikka mistä sitä tietää, kuinka metsään minä ja mieheni ne kasvatamme 😀

Kyllä ymmärrän pointtisi ja on totta, että niitä oikeita syitä ei aina sanota ääneen. Toisaalta on myös totta, että kun ihmiselle annetaan helpote johonkin asiaan, niin yhtäkkiä hän onkin kykenevä vähempään kuin ennen. Tavallaan samasta syystä emme työnnä lapsia rattaissa kouluikään saakka. Kannustamme jaksamaan taapertaa vielä kotiin, vaikka jo vähän väsyttää.. En tiedä saatko kiinni ajatuksesta. Olen myös ammatissa (tai palaan siihen syksyllä), jossa näen paljon sosiaalietuuksien väärinkäyttöä, mutta en pysty siihen itse vaikuttamaan. En puhu nyt siis päivähoidosta. Tässä taloustilanteessa sitä on todella raivostuttavaa katsella vierestä. Ja se on aivan aitoa väärinkäyttöä ilman tulkinnanvaraa.
En arvostele kenenkään lasten hankintaa, mutta perhesuunnittelua kyllä kannatan. Mietitäänhän monta muutakin asiaa (lemmikki, työ, harrastus, opiskelu yms.) esimerkiksi oman ja puolison jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta miksi ei siis tätäkin asiaa?

Jasmin

Nuo sosiaalietuudet ovat toinen juttu kans mikä muakin sieppaa. Toisaalta niiden väärinkäyttö on kriminalisoitu. Ei voi nostaa asumistukea selittämättä vaikka olisi korkea kynnys sanoa ettei selviä. Ja silti harva jättää hakematta kuitenkaan.
Enkä mäkääön halua arvostella kenenkään lastenhankintaa missään nimessä. Ainoastaan tuota että lapsia tehdään nojaten subjektiiviseen päiväöhoito-oikeuteen.

Jasmin

Juuri tätä minäkin yritin sanoa. tuntuu vaan että suurin osa ei edes halua ymmärtää mitä tarkoitettiin. Tarve ja ”tarve” on eri asioita. Kiitos näkökulmista, etenkin näkökulma tuohon että lapsi otetaan pois hoidosta oli loistava. Aina lapsi ei reagoi traumatisoitumalla vaikka me vanhemmat niin luulemmekin 🙂

Jasmin

Kiitos 🙂
No nimenomaan tämä, mua ärsyttää tämä laadukkaan varhaiskasvatuksen hypetys. Siitähän on tosi paljon viimeaikoina ollut tutkimusta, mitä kaikkea negatiivista haittaa isoilla ryhmillä ja metelillä on.. Mistä lähin lapsen paras paikka on ollut jossakin muualla kuin (normaalissa) perheessä?

Itse en oikein jaksa uskoa siihen, että päivähoitopaikkoja käytetään kovin suurissa määrin vanhempien hurvitteluun. Perheitä ja tilanteita on niin joka lähtöön, että sitä harmaata aluetta todellakin tarvitaan. Meillä esimerkiksi tilanne on se, että kolmivuotias on 15 päivän sopparilla päiväkodissa ja minä olen kuopuksen kanssa kotona. Lapsi meni hoitoon jo minun töissäolon aikana, eikä häntä sieltä otettu vauvan tullessa pois. Esikoisen ollessa vauva uuvuin aika pahasti, lähinnä omien lapsuuden kokemusten ja pakko-oireisen häiriön sekä paniikkioireiden seurauksena. Nyt olen jo toipunut ja terapiani läpikäynyt, mutta tiedostan, että en edelleenkään kestä stressiä yhtä hyvin kuin useimmat. Silti koen olevani ihan normaali vanhempi, ja eityislupien hakeminen lapsen hoitoa varten tuntuisi kohtuuttoman nöyryyttävältä. Yksistään jo avun hakeminen ja saaminen uupumis ym. tilanteissa on raskas, vaikea ja aikaavievä prosessi. Ei silloin halua joutua avaamaan koko omaa tilannettaan kunnan työntekijöille ja odottamaan sydän syrjällään, heltiääkö lupaa vai ei. Eikä myöskään miettimään, mitä hoitotädit meistä nyt ajattelee kun ne tietää että tämmöinen erikoislupa on. Moni varmasti jättäisi luvat hakematta kokonaan ja yrittäisi vain sinnitellä. Subjektiivinen päivähoito pitää muistaa huomioida myös ennaltaehkäisevänä tekijänä.

Meilläkin minä en ehkä nyt ole uupunut, mutta hyvin pian voisin ilman hoitopaikkaa olla, kun tukiverkkokin on pääosin toisella puolen Suomea ja esikoinen on tempperamentiltaan todella paljon virikkeitä vaativa ja herkästi turhautuva lapsi. Ja kyllä meillä hoidosta huolimatta/sen tuoman jaksamisen ansiosta touhutaan, ulkoillaan, askarrellaan ja luodaan kontakteja koko ajan 🙂 On hyvä, että lasten parasta pyritään ajattelemaan kaikessa, mutta pitää muistaa, että se paras ei kaikille ole silti sama 🙂

Jasmin

Noista on ihan tilastoja, suurin osa subjektiivista oikeutta käyttävistä, on virikehoidossa.
Mielenterveysongelmat on tottakai asioita joihin pitää saada apua varhaiskasvatuksenkin osalta. Kuitenkin suurin osa ahdistuksesta/uupumuksesta kärsivä hakee apua muutenkin (lääkitys/terapia tms) niin sen todistuksen päivähoidosta voisi saada helposti sitä kautta (siis sen pitäisi toimia järjestelmänä vaivattomasti). Joutuuhan moni sen ”nöyryytyksen” kokemaan nytkin jos kokopäiväisen hoitopaikan haluaa. Samoin työelämässä tarvitsee hakea sairaslomaa jne. Ja enemmän olen ainakin itse kuullut, että hoitotädit ajattelevat kummeksuen enemmänkin virikehoitoon tuovista.. Sen lisäksi jos subjektiivista päivähoito-oikeutta ei olisi, varmistuisi myös se että äiti hakee sitä apua eikä vain laita lasta hoitoon ja jää kotiin selviämään yksin (en siis tarkoita sinua vaan yleisesti). Puolensa ja puolensa tässäkin. Ymmärrän sinunkin näkökannan, juuri tuo ettei sitten toisaalta uuvu kun ei saa aikaiseksi hakea lausuntoa. Toisaalta marginaali-ilmiöiden takia pitäisi keksiä toinen ratkaisu.

Kertoisitko hiukan tarkemmin, mihin tilastoihin viittaat? Tietääkseni mainitsemaasi asiaa ei kovinkaan tarkasti tilastoida. Joitakin arvioita toki voi olla, mutta ne ovat vain arvioita. Helsingissä päivähoitopaikkaa haettaessa kysytään, ovatko vanhemmat töissä/kotona/opiskelevat, mutta tätä tietoa ei päivitetä myöhemmin vaikka tilanne muuttuisikin, eikä työssäkäyntiään tarvitse mitenkään osoittaa tms.

Tarkentaisin vielä sitä, että subjektiivisen päivähoito-oikeuden käyttö ei tarkoita sitä, että lapsi laitetaan päivähoitoon vaikkei se aivan välttämätöntä ole. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tarkoittaa sitä, että aivan kaikilla lapsilla on oikeus kokopäiväiseen päivähoitoon, riippumatta siitä, mitä heidän vanhempansa päivisin tekevät. Myös työssäkäyvien lasten vanhemmat käyttävät ihan samaa subjektiivista päivähoito-oikeutta. Hallitus lisäksi luopui juuri subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta, eli sikäli on vähän ristiriitaista enää puhua subjektiivisesta oikeudesta, koska sitä ei ensi syksystä alkaen tässä maassa enää ole. Jotkut kaupungit tosin kieltäytyivtä noudattamasta hallituksen päätöstä ja jatkavat subjektiivisen päivähoito-oikeuden tarjoamista asukkaille tulevaisuudessakin.

Vetoat useassa kommentissasi siihen, että perheet saattaisivat päättää tarpeekseen 7-päiväisen hoitoviikon. En tiedä, onko Suomessa ainoatakaan kuntaa, jossa vuoropäiväkotiin otetaan lapsia ilman todistusta vanhempien vuorotyöstä. Tuskinpa on. Normaalisti päiväkodit ovat avoinna viisi päivää viikossa, noin aamuseitsemästä viiteen-puoli kuuteen. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on tarjonnut siis maksimissaan tämänlaajuisen päivähoito-oikeuden: sunnuntaihoito on varattu niille lapsille, joiden vanhemmat ovat sunnuntaina töissä.

Olen periaatteessa kirjoittajan kanssa samaa mieltä, mutta tänä vuonna olen käytännössä huomannut, miten vaikeaa tästä on joustaa edes perustellusta syystä. Meillä neljä alle kouluikäistä lasta ja aina on kaikki hoidettu itse toisen vanhemman ollessa kotona lukuunottamatta eskarilaisen aamuhoitoa ennen esikoulun alkua silloin tällöin, jotta mies on töihin mennessä voinut viedä hänet. Ensi vuonna ei enää onnistu vaan minun pitäisi aina aamuisin viedä eskarilainen kaikkien lasten kanssa. Matka melkein kaksi kilometriä ja toista autoa meillä ei ole. Esikoulu on pakollinen, eikä lapsi saa kulkea sinne yksin toisin kun kouluun (eikä reitin vaarallisuuden takia pystyisikään). Minulla on jo täysi työ hakea lapsi joka päivä pyörällä pienempien kanssa. Koen, että tuo aamuinen kuljettaminen kuormittaa perhettämme kohtuuttomasti eikä meilä ole varaa ostaa toista autoa. Jos erityislupien saaminen esimerkiksi äidin uupumuksen vuoksi on yhtä vaikeaa, tulee asiasta kärsimään useat lapset ja perheet.

Siis aivan samaa mieltä sun kanssa! Hyvin kirjoitettu.

Jasmin

Kiitos! 🙂

Muistuttaisin vielä että se päivähoito ei ole ilmaista eikä se perheen maksama summa riitä kattamaan kuin murto-osan todellisista kustannuksista. Minun mielestäni tässä maassa on tärkeämpiäkin kohteita verorahoille kuin se että äiti saa ”laatuaikaa” vauvan kanssa tai se että äiti saa ”laatuaikaa” itsekseen. Mielestäni se on itsekästä ja lyhytnäköistä toimintaa. Meidänkin perheelle olisi varmasti ollut tosi ”toimiva” ja ”kiva” malli, jos isompi olisi jäänyt tuttuun päiväkotiin ja tuttujen kavereiden luo, kun jäin kuopukseata kotiin. Mutta hän ei jäänyt koska minulle on täysin selvää että hoidan itse lapseni, jos olen kotona! Ja on ollut välillä hyvinkin rankkoja hetkiä, mutta osasin kyllä aavistaa sen etukäteen! Nyt meillä on mahtava kesä seikkailuineen edessä ja syksyllä äitikin palaa hoitovapaalta töihin ja tämä meidän ihana parivaljakko aloittaa uuden vaiheen (päiväkodin) yhdessä. 🙂

Jasmin

Juu kyllä se on moninkertainen se summa minkä itse maksaa.. Etenkin jos puoliso esimerkiksi opiskelee tms niin päivähoitomaksuhan on ilmainen.

Jotenkin silti hassua että toisaalla valitetaan kuinka äidit loisii kotona kotihoidon tuella.
Kun tosiasiassa kunnat säästävät silläkin että ne lapset hoidetaan kotona.
Toki vanhempi maksaa veroja työssäkäydessään, mutta niin maksetaan siitä pienestä kotihoidon tuestakin.

Meillä keskimmäinen poika on ollut päiväkodissa 1,5-vuotiaasta lähtien. Samat kaverit pysyneet mukana koko hoitoajan. Pieni päiväkoti, pieni ryhmä ja ihanat hoitajat. Kun nuorimmainen syntyi niin esikoinen oli eskarissa ja tämä keskimmäinen 4,5-vuotias. Hänelle olisi ollut ihan valtaisa rangaistus, jos olisimme ottaneet hänet päiväkodista kokonaan pois! Kaverit ovat jo niin valtaisan tärkeitä ja heitä ikävöidään kovasti kotipäivinä. Isoveljelle ollaan kovin kateellisia eskarista ja päiväkodin ”isojen ryhmä” on ollut suuri ylpeyden aihe. Asutaan pienellä paikkakunnalla eikä viedä kenenkään muun paikkaa, ryhmässä olisi tilaa tälläkin hetkellä. En siis pysty näkemään mitään väärää siinä, että lapsi on kolme lyhyttä päivää viikossa hoidossa. Täällä ei ole mitään kerhotoimintaa, jolla tämän toki mahdollisesti voisi korvata.

Täältä ei myöskään yksinkertaisesti ole mahdollista ”hankkia kavereita” arkisin, kun kaikki saman ikäiset ovat päiväkodissa ja iltaisin ymmärrettävästi eivät sen päälle paljon muuta jaksa. Vauva on myös osoittautunut erittäin vaativaksi ja nukkunut ensimmäiset puoli vuotta päiväunia max 20 min kerrallaan, viettäen käytännössä kaiken muun ajan sylissä. Ymmärrän hyvin että isompia turhauttaa, kun äidin keskittyminen yhtään mihinkään on ajoittain hyvin haastavaa.

Perheitä, lapsia ja päiväkoteja on erilaisia. Meidän elämään tällainen ratkaisu sopii ihan loistavasti ja lasta myöten kaikki ovat paljon onnellisempia näin. Ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että rajattu subjektiivinen oikeus hoitoon tulisi säilyttää jatkossakin. Jokainen valitkoon perheelleen sopivimman mallin ja hyvä niin. 🙂

Jasmin

Kiitos näkökulmasta! Tuo on harmi että kerhotoiminta ei yllä jokapuolelle. Siihen pitäisi tulla muutos jos subjektiivinen päivähoito-oikeus loppuisi. Haja-asutusseudulla etenkin tuo kaverittomuus voi olla isokin ongelma jos kerhoja ei ole.

Pohjimmiltani olen samaa mieltä eli esikoiset/isommat pois päiväkodeista ja korvataan ns virikehoito kerhotoiminnalla. Meillä täällä pikkukaupungissa onkin ihan loistava kerho/avoin päiväkoti. Juuri täällä vauvalla menossa 4kk hulinat ja päiväunet ovat 3×30 min ja loppuaika huudetaan väsymystä. On ihan työ saada edes ruokaa isommille saati askarrella ym. Onneksi on tuo kerho.

Jasmin

Voimia sinne! Pikkulapsiaika on kieltämättä haastavaa aikaa.
Täälläpäin myös on avoin päiväkoti ja se on kyllä ollut kiva 🙂 Kavereitakin on löytynyt kolmivuotiaalle helposti, aina on joku leikkikaveri jossakin leikkipaikassa kun vaan lähtee katsomaan.

No tuskin Se työpaikka on siinä lähipäiväkodin vieressä. Jos on valmis kulkemaan työmatkat niin sitten pitää olla valmis ne kullannuputkin kuskaamaan sinne 10km päähän. JA miksi muuttaa ja rakentaa kasvavalle alueelle jossa vain 2 pk:ta?? Valintoja,valintoja..

Jasmin

No esim täällä eräälläkin on se tilanne että työpaikka 10km päässä kotoa, päiväkodista saisi paikan 35km päästä kodista VASTAKKAISESTA suunnasta missä työpaikka on. Lähipäiväkotiin 3km mutta siellä ei tilaa. Naapurin lapset lähipäiväkodissa virikehoidossa… Siis ei oma tilanne vaan ystävän. Laskeppas huviksesi paljonko tulee kilometrejä päivässä ja paljonko kuluu aikaa 60km/h tietä josta 4km on 80/h pätkää. Ei se aina ole valintoja, työpaikkaansa on paha näinä aikoina valita.

Viime vuosikymmenellä verottaja hyväksyi päivittäiseksi työmatkakuluksi lastemme hoitoon viennin, joka oli eri suuntaan kuin työpaikka. Kilometrejä kertyi tuosta 16. En tiedä pitääkö paikkansa nykyisin, verokäytäntöhön tässä maassa muuttuu kaiken aikaan.
Kirjoittamasta asiasta olen täysin samaa mieltä. Hyvä Sinä.
Muutaman kommentoijan toivoisin lukevan tekstin uudelleen ja sisäistävän sen.

Jasmin

Se on kyl hyvä että ne hyväksytään kuluiksi. Tosin aikaahan se ei tuo lisää :/

Aivan samaa mieltä. Ja mikä ihme virike hulluus tänne on iskenyt? Kyllä alle kolmevuotiaan virikkeeksi riittää ihan perus arki: ulkoilu, puistoilu, kotiaskareet (leipominen, haravointi, pyykin ripustus) ja leikki. Ei siinä mitään päiväkoteja tarvita ”virikepesiksi”. Eniten ketuttaa kun nämä äidit vetoavat tekosyihin (esim. juuri nämä virikeasiat) tämän asian tiimoilta, vaikka todellinen syy laittaa vanhemmat lapset päiväkotiin löytyy omasta viitsimättömyydestä.

..ja ai että näitä ”päiväkotipaikan varaajia”. Esimerkkinä naapurini kaksospojat, jotka piti sijoittaa alle kaksivuotiaina ERI hoitopaikkoihin kun päiväkodeissa niin täyttä. Ja paikkoja varaavat juuri nämä puolipäiväiset joiden toinen vanhempi kotona kuopuksen kanssa. Ketä kohtaan tämä on reilua?

Tässä on nyt tainut käydä niin että (minun) pullamössösukupolve(ni) on tottunut aina menemään sieltä missä aita on matalin ja sama ilmiö jotkuu myös kun lapsia hankitaan.

Anteeksi kärkäs kirjoitus, mutta aihe menee minulla tunteisiin. Aurinkoista kesän odotusta kaikille. 🙂

Jasmin

Naulan kantaan! Virikehulluus, sinäpä sen sanoit! <3

Itse taas en näe mitään eroa sillä kerholla ja päivähoitopaikalla – automaattisesti. Omani käy kerhossa 4-5 pvä viikossa, kolme tuntia kerrallaan. Se on mitä mahtavinta. Lapsi rakastaa kerhoa, on saanut kavereita, hän on oppinut paljon uutta ja oppinut toimimaan ryhmässä ilman äidin apua. Lisäksi hän on luonut pohjaa tuleville kaverisuhteille, koska kerhomme on päiväkodin yhteydessä ja sitä pitää lto ja lastenhoitaja, ja siitä moni jatkaa samaan päiväkotiin / kouluun myöhemmin. Aivan loistavaa että tälläistä tarjotaan yli 3-vuotiaille kotihoidossa oleville lapsille, ja minusta sen pitäisi olla mahdollista kaikille. Vaikka aivan saman se lapsi voi saada siellä tutussa pk- paikassakin… Ja kyllä, olen nauttinut sillä aikaa ajasta vauvan kanssa. Ekat kolme vuotta oltiin esikoisen kanssa kahden, nyt saan viettää laatuaikaa myös kuopuksen kanssa. Se myös helpottaa minun työtaakkaani, onko se RIKOS jos äiti pääsee jossain joskus helpommalla? Kaikki ei myöskään todella ole niin ulospäinsuuntautuneita että jaksaisi joka päivä etsiä leikkiseuraa kerhoista jne, superjaksavia ja mahtavia ihmisiä kuin ehkä sinä olet, mutta se ei mielestäni tarkoita ettei olisi oikeutta hankkia lapsia, jos ne lapset kuitenkin hoidetaan.

Minä rakastan lapsiani yli kaiken maailmassa ja heiltä ei puutu mitään. Ei mitään. Me ollaan edelleen 21 h/vrk yhdessä, me herätään aamulla yhdessä ja mennään yhdessä nukkumaan, vierekkäin. Harrastetaan paljon yhdessä, niin arkisia juttuja kuin sirkushuveja. Jos joku ei sitä ymmärrä koska lapseni osallistuu kerhoon ( joka on aivan verrattavissa subj.päivähoitoon ), en voi asialle mitään.

ps. ne päivähoitopaikat ei lisäännyt vaikka ottaisit kaikki subj. paikalla olevat lapset pois. Ne paikat lakkautetaan. T. päiväkodintäti.

Jasmin

Kerhon ja päiväkodin ero on hinta ja aika. Päiväkoti on monelle pakollinen joten virikehoidossa olevat vievät paikkoja ja kavsattavat ryhmäkokoa. Se maksaa kunnalle tolkuttomasti ja heikentää päivähoidon laatua niiltä jotka siellä käyvät vanhempien töiden vuoksi. Päiväkodeissa harvoin ollaan se 3h vaan yleensä vähintään 6. Ja eivät ne päivähoitopaikat lisäänny mutta se on tapa pienentää ryhmäkokoja.

Se ei valitettavasti ole tapa pienentää ryhmäkokoja. Päiväkodin ryhmä on kolme kasvattajaa ja iästä riippuen 12 tai 21 (elokuusta 24) lasta. Jos ryhmä ei tule täyteen, kolmas työntekijä saattaa olla vain puolipäiväinen tai pahimmassa tapauksessa yhdistetään kaksi vajaata ryhmää toimimaan samoissa tiloissa – esim. 4 aikuista ja 32 lasta. Lain silmissä kaikki ok ok, jos puolet porukasta on nimeltään Möttöset ja toinen Höttöset.

Isot ryhmät eivät ole subjektiivisen päivähoidon vika. Ne ovat tämän yhteiskunnan vika ja selvää seurausta siitä, miten vähän tässä yhteiskunnassa lapsia arvostetaan.

T. Lto

Ja tarpeeksi kun poistuu lapsia päiväkodeista A ja B (ryhmiä jo yhdistelty) päättäjät katsovat että liikaa hukkatilaa ja lakkauttavat päiväkodin A ja siirtävät ne lapset päiväkotiin B.
Ryhmäkoot todennäköisesti pysyvät suurina koska sillä tavalla saadaan suurin hyöty tilasta jonka lämmitys ja kunnossapito maksaa. Samoin jos vaan lapsia ”riittää” on jokaista työntekijää kohti maksimimäärä lapsia.

Täysin samaa mieltä minäkin olen kanssasi! Erityistilanteet on arvioitava toki erikseen (äidin uupumus tms), mutta pelkkien virikkeiden takia en subjektiivista päivähoito-oikeutta pidä mielekkäänä.

Jasmin

🙂 näimpä

Ihan mahtavaa, puit ajatukseni sanoiksi! Olen täysin samaa mieltä kanssasi jokaisesta lauseesta! Tämän kirjoituksen toivoisin monenkin tahon lukevan, enkä vähiten niiden, jotka suunnittelevat perheeseen lisää lapsia ja isompien kasvattamista päiväkodissa sillä aikaa, kun äiti on vauvan kanssa kotona! Kuten alimmaisessa vastauksessa sanotkin: elämä ei voi yllättää etukäteen!

Jasmin

😀 ihanaa että näin moni onkin samaa mieltä, mä yllätyin! Mahtavaa!

Hei!

Kiitos hyvästä kirjoituksestasi, olen kanssasi täysin samaa mieltä! Tietysti ymmärrän myös, että perhetilanteita on erilaisia, mutta lähtökohtaisesti tuntuu silti, että kovin moni laittaa nykyään isomman lapsen hoitoon vain siksi, että saisi itse ”omaa aikaa” vauvan nukkuessa ja pääsisi ns. helpommalla.

Omalla asuinalueellani on vain kaksi tarhaa ja niihin on todella kova tunku, kun taloja rakennetaan alueelle koko ajan lisää. On todella harmi, että moni paikkaa oikeasti töiden vuoksi tarvitseva perhe joutuu viemään lapsensa juurikin jopa 10 km päähän hoitoon, kun lähitarhassa on useita lapsia vain ”virikehoidossa”.

Kiitos ihanasta blogista ja hyvää kesän odotusta! 🙂

-T

Jasmin

Kiitos <3

Tottakai erityistilanteet on otettava huomioon mutta juuri tuohon olen ärsyyntynyt että halutaan lapsia ja sitten omaa aikaa ja vauva-aikaa. Esikoiset jotenkin jäävät sivustoon ja ajatus perhekeskeisyydestä sisaruudesta on vieraantunut

Kasvatuksen ammattilainen tässä, iltaa.
Kiitos mielipiteestäsi! En voisi olla enempää samaa mieltä kanssasi.

Lapset eivät tarvitse päivähoitoa.
Päivähoitoa tarvitsee yhteiskunta pyöriäkseen.
Päivähoidon tarve on mahdollistaa vanhemmille osallistuminen työelämään.

Jasmin

Loistavasti kiteytetty, kiitos!

Hyvä kirjoitus ja samaa mieltä! Ihmettelen suuresti miksi osa vanhemmista vie isommat lapset hoitoon vaikka äiti on (tai isi) on kotona vauvan kanssa. Nykyaikana taidetaan ottaa turhankin paljon stressiä siitä että lasten kanssa pitäisi ehtiä tekemään päivän aikana sitä sun tätä ja vielä vähän enemmän. Meillä lapset ovat olleet hoidon aloittamisen jälkeen hurjan väsyneitä hoitopäivien jälkeen ja olemme joutuneet laittamaan heitä aikaisemmin yöunille. Tästä syystä ihmettelinkin miksi lapsilla pitäisi olla aina niin paljon erilaisia virikkeitä,meidän kokemuksen mukaan vähempikin riittäisi.

Oon niin täysin sun kanssa samaa mieltä. .♡

Jasmin

Ihanaa, pelkäsin jo että mä olen oikeasti ainoa 😀

Aina se äiti ei osaa / kykene / jaksa / tiedä miten hakea sitä apua, jota päivähoito voi lapselle tarjota. On lapsia, jotka ovat ns. ”turhaan” siellä päivähoidossa, mutta ihan oikeasti se 2 päivää viikossa muutama tunti voi olla monelle äidille iso asia. Oli sitten parisuhteellinen tai yksinhuoltaja. Ihan oikeasti se vauva voi olla kovin koliikkinen ja se isompi lapsi saa paremman äidin kun äiti voi yrittää edes vähän nukkua päiväsaikaan. Tai käydä erityishoitoa tarvitsevan sisaruksen kanssa lääkärissä monta kertaa viikossa. Tai voi olla erityistarpeinen lapsi, joka tarvitsee varhaiskasvatuksen kuntouttavaa toimintaa kun koti ei jaksa / pysty / osaa ja nämä asiat huomataan vasta siellä päivähoidossa. Ei asiat ole noin mustavalkoisia. Kannattaisi yrittää edes asettua sen toisen ihmisen asemaan ennenkuin alkaa saarnata siitä kuka tarvitsee ja kuka vain hyväksikäyttää näitä varhaiskasvatuspalveluita. Ja kyllä, on ihan oikeasti niitä lapsia, jotka tarvitsevat sitä virikkeellistä toimintaa, jota se äiti ei välttämättä jaksa tai kykene joka päivä järjestämään. Voi olla että niitä kavereita ei ole siinä naapurissa, tai edes naapuripuistossa. Voi olla, että vaikka olisikin niin ne lapset ei vaan tuu toimeen keskenään. Voi olla että ne tulee, mutta tarvitsevat kahdestaan silti sitä ohjaavaa toimintaa. Sen toisen tai kolmannen lapsen hankinnan kohdalla ei välttämättä oikeasti osaa kuvitella miten raskasta se pikkulapsiarki on usean pienen tarvitsevan ja aikuisen aikaa haluavan lapsen kanssa. Elämä heittää välillä niin suuria yllätyksiä, että kukaan meistä ei osaa niihin varautua.

Varhaiskasvatusikäisen lapsen aika luo perustan koko loppuelämän kyvylle oppia, opiskella ja tulla toimeen toisten ihmisten kanssa. Kannatan vanhempien vastuuttamista, mutta en silti olisi valmis purkamaan jotain niin hienoa kuin Suomen varhaiskasvatuspalvelut, jotka ovat vailla vertaa euroopassa ja koko maailmassa, ja joka luo pohjan sille, että Suomi pienenä maana pärjää hyvin kansainvälisissäkin vertailuissa esim. koulutuksen ja osaamisen suhteen.

Toivoisin ihan oikeasti tähän maahan ja yhteiskuntaan enemmän empatiaa, kykyä asettua toisen ihmisen asemaan ja vähemmän tuomitsemista.

Kuntouttavassa toiminnassa päivähoidossa on vain ”rippahippunen” päiväkotiryhmän lapsista.
Äkillisen kriisin tai väsymyksen valtaamien vanhempien soisi saavan apua neuvolan ja lastensuojelun / perhetyön kautta. Päivähoitojärjestelmällä on ihan toinen tarkoitus.

Päivähoitojärjestelmä on myös tämän yhteiskunnan tukimuoto tukea tarvitseville lapsille ja esim. maahanmuuttajalasten integraatioon. Hoidon lisäksi päiväkodeissa tarjotaan KAIKILLE sitä kuuluisaa varhaiskasvatusta.

T. Lto

Jasmin

Just näin

Jasmin

Hei! Kiitos kommentistasi.
Ilmaisin kyllä mielestäni selkeästi, että erityistilanteissa pitää hoito järjestää jokatapauksessa, esimerkiksi jos kyse on äidin uupumisesta tai mainitsemastasi kuntouttavasta toiminnasta. Siihen ei kuitenkaan tarvitse mielestäni subjektiivista päivähoito-oikeutta tässä mittakaavassa vaan tarvittaessa paikan saisi lausunnolla tms.

Se on juuri se mitä, en ymmärrä että miksi perhe kasvaa vaikka omat voimavarat eivät riitä virikkeellistämään ja hoitamaan lapsia.
Yritän ymmärtää, siksi myös kyselen. Minä kyllä pystyn asettumaan uupuneen äidin asemaan. Silloin päiväkotipaikka on aiheellinen. Se mitä en ymmärrä, on juurikin se että moni jo raskausaikana on päättänyt ettei isompia oteta hoidosta pois vauvan synnyttyä ja sitä tällä postauksella hain. Miksi lapsia tehdään jos oletuksena on päiväkoti isoille koska kaikkia ei jaksa/pysty itse hoitamaan? Elämä yllättää. Mutta ei se voi yllättää etukäteen.

En missään tapauksessa kuitenkaan tarkoittanut, että tapauksia ei olisi, joissa hoito on aiheellinen. Mielestäni kuitenkaan se ei ole syy, ettei lapselle jakseta hankkia kavereita ja virikkeitä koska perheessä on vauva. Jokainen kuitenkin tietää, että vauva vaatii aikaa. Yllätyksiä varten voisi sitten olla ne todistukset joilla hoidon tarvittaessa saa.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.