Tyyli
4.4.2016

Hiusten järisyttävä uusi elämä! + 2 Ihanaa arvontapakettia

Hiusten järisyttävä uusi elämä! + 2 Ihanaa arvontapakettia

Minä en ole koskaan pitänyt hiuksistani. Puoliksi Tunisialainen tukkalaatu ei sovi suomen luontoon. Kesäisin aurinko haalistaa mustan värin ei-minkäänväriseksi tummaksi sekoitukseksi. Talvisin sähköinen pakkanen pörhentää kuivat hapsuhiukset vaakatasoon saaden ne iskemään kipinää ja kylmiä väreitä.

IMG_0211exp2

 

Kampaajat suoristavat ihastellen paksun pöheikköni ja leikkaavat siihen tyylikkäät kerrostukset tai polkkatukan. Sen päivän näytän tyylikkäältä. Tällainen hius vain vaatii suoristusraudan päivittäiseen käyttöön, näyttääkseen edes hieman huolitellulta. Puoliverinen hius on taipumaton ja temperamenttinen. Sotkuinen sekä periksiantamaton. Aina vähän sinnepäin muttei kuitenkaan koskaan täysin mallikas. Aivan kuten minäkin. Minun hiukseni on synkronoitu yhteen luonteeni kanssa. Kuinkas muutenkaan?

Minä olen käyttänyt hiustenpesussa sekalaista tavaraa. Mitä nyt käteen milloinkin sattuu osumaan. Kuulostaa ehkä järjettömältä tällaisella pehkolla. Pitäisi kohdentaa, käyttää kalliita kampaamotuotteita ja valita erityisesti hoitoaine tarkkaan. Olen minä käyttänyt vaikka mitä tehokuureja. Takuulla olen. Mutta minä olen myös todennut, että mikään ei ole ollut ylitse muiden. 2e purkki. 20e purkki. Ei eroa. Siispä, olin luopunut toivosta.

Minkäänlaisella suun kautta otettavalla ihmeellä en kuitenkaan ollut hiuksiani tajunnut hoitaa. Pienenpieni skeptinen minä nosti päätään, etenkin kun minulle testattavaksi tulleet kapselit maistuivat etäisesti lihaliemeltä. Kapseleiden ohessa sain myös Elivon tuoteperheeseen kuuluvat shampoon, hoitoaineen ja teho-hoitoaineen. Huumaannuin omenaisesta tuoksusta joka ei muistuttanut laisinkaan shampoille yleistä keinotekoisen kemikaalin hajua. Vinttasin ennakkoluuloni suihkukoppini nurkkaan. Otin ruskean kapselin joka päivä 6 viikon ajan. Pesin hiukseni Elivon shampoolla ja hoitoaineella.

tukkabefafter

Kuvilla eroa 6 viikkoa. Mielestäni myös pituuskasvu on ollut nopeaa hiusravinteen syöntiaikana

Minun hiuksistani ei tullut ohutta kullankeltaista suortuvaa, kuten olin unissani toivonut. Jotakin silti tapahtui. Hiuksistani katosi pahin hamppuisa karheus ja sähköisyys väheni huimasti. Kiiltoakin palasi latvoihin ja hiusten hallittavuus helpottui huomattavasti. Muutoksen huomaa näppituntumalla helposti. Hiukset tuntuvat käsiin pehmoisilta enkä saa niistä enää kylmiä väreitä.

IMG_0232exp

Myös Elivon ihonhoitotuotteet tulivat hiusaineiden ohella käyttööni. Voiteet ovat tasalaatuisia hiustuotteiden kanssa. Ne tuovat pehmoisuutta, kimmoisuutta ja raikkautta iholleni. Puhdistusvaahto pesee vaivattomasti pois meikin ja epäpuhtaudet. Voiteet levittyvät vaivattomasti ja tuovat helpotusta erityisesti itselleni ihon kuivuuteen. Atoopikkona ihonhoito on minulle tärkeää. Haluan välttää tulehtuneen ihon ja säilyttää kasvojen heleyden. Saan atooppisen ihottuman pidettyä kurissa jatkuvilla kortisonikuureilla. Niiden välissä iho on silti karhea ja kuiva. Elivon kasvovoide helpotti karheutta ja hilseilyä huomattavasti eikä hymyillessä poskia kiristä.

Minä en usko mitään, ennenkuin olen kokeillut. Edes Elivon tuoteperheen löytyminen apteekista ei saanut minua vakuuttuneeksi. Kuvani kertovat kuitenkin enemmän kuin tuhat sanaa. Jopa minulle. Olen rakastunut.

Sain teille  arvottavaksi Elivolta 2 tuotepakettia jotka sisältävät seuraavat ihanat tuotteet:

Syväkosteuttava kasvovoide
Hypotuoksuinen shampoo
Ravitseva hoitoaine
Hiusten hoitosuihke
Hiusravinne

Yhden tuotepaketin arvo on 67 euroa ja paketteja arvotaan kaksi kappaletta! Arvontaan voit osallistua lisäämällä alle sähköpostiosoitteesi. Tuotteet arvotaan 4.5.2016

Munakoisoni-blogin tai Elivon uusille ja vanhoille Facebooktykkääjille lisäarvat! Mainitsethan monellako arvalla olet mukana.

 

Postaus toteutettu yhteistyössä Elivon kanssa.

 

Kommentit

On juuri samantyyppiset hiukst, että vahvan tuntuiset mutta johtuu siitä, että niitä vain on paljon.

Vaimo ilahtuisi 🙂

Iloa äidilleni!

Mukana yhdellä arvalla 🙂

Osallistun.

Mulla on aina ollu suorat, kiiltävät ja sileet hiukset ja oon aina ollu kateellinen teille keillä on vähän karheammat hiukset

tarttis kokeill.

Leivon tuotteet on tosi hyviä ☺

Mukana kuin peräpukama ja yhtä mukava.

Yhdellä arvalla mukana

Yhdellä arvalla mukana! Hyvää ja aurinkoista kevättä (:

Mukana arvonnassa 😉

Rakastan Elivon tuotteita! Kummankin sivun vanha tykkääjä, joten kaksi arpaa. =)

Yhdellä arvalla mukana,olispa mukava päästä kokeilemaan…

mukana

Tätä ois pakko päästä testaan! Mukana yhdellä arvalla! 🙂

Olisi tosi hienoa kokeilla tuotteita ja mukana ollaan yhdellä arvalla 🙂

1 arpa

Mukana arvonnassa! Haluaisin kokeilla Elivo tuotteita mielelläni.

Mukana yhdellä arvalla; kunpa se riittäisi 🙂

Ihanaa olisi voittaa poweria ongelmahiuksilleni!

Mukana yhdellä arvalla!

Mukana!

Mukana

mukana yhdellä arvalla

Mukana ollaan!

Kokeilemisen arvoisia tuotteita.

Jotain tarttis tehdä ihon ja hiusten hyvinvoinnin hyväksi!

Jotain tarttis tehdä!!

Mukana!

Mukana!=)

yksi arpa riittää

Kivaa Mukana

Ehdottomasti tulisi itsensä hoitaminen tarpeeseen, mukana!!

Mukana arvonnassa kahdella arvalla

Yhdellä arvalla mukana 🙂

Oooh, ehdottomasti mukana! Todella hyvänoloiset tuotteet!

Tarvetta olisi.Kahdella arvalla mukana.

Mukana ollaa

1 arval

Osallistun

vautsi! näille olisi käyttöä

Olen mukana kilpailussa yhdellä arvalla! Mistähän nuo ihmiset loihtii tuon kolme arpaa, kun vaihtoehtoja on kaksi. 🙂 Ei ole Elivo tuttu sarja, kiinnostaisi kokeilla.

1 arpa! vaikka oonkin apteekissa töissä, niin eihän noita raaski omilla rahoilla ostaa 😀

Omat hiukseni ovat hennot ja ohuet. Näistä voisi olla apua. Mukana yhdellä arvalla 🙂 -Kati

Mukana yhdellä arvalla.

Sarjan tuottet hyviä ja edullisia ❤🐝🌸🌞

Kaksi arpaa

Mukana

Olen mukana 1 arvalla

Mukana arvonnassa 1 arvalla

Mukana ollaan yhdellä arvalla.

mukana

mukana! 🙂

Osallistun Elivon arvontaan

Moikka! Mukana arvonnassa, kahdella arvalla 🙂

Yhdellä arvalla mukana!

1 arpa riittää voittoon. Eli mukana!

Mukana yhdellä arvalla.

Hei, kuulostaa hyvältä! Osallistun yhdellä arvalla.

Jep

Mukana!

Mukana ollaan 1 arvalla

Mukana ollaan 1 arvalla (millaawm@gmail.com)

Mukana ehdottomasti!

Oi, noi kapselit vois olla mun hiuksien pelastus! Koskaan ei oo hiukset oikein kasvaneet ja aina kun on vähänkin pidempi latva, menee huonoon kuntoon vaikka miten yrittäisi hoitaa ja joutuu leikkaa lyhyiksi 🙁

Mukana 👌

3 arpaa 🙂

Mukana 🙂

Koitetaan onnea, tarpeeseen kyllä tulisi! 🙂

3 arvalla mukana 😊

Mun oli vaan pakko tulla kommentoimaan että WAU Miltä sä näytät! Kerro ihmeessä miten oot saanut kilot karistettua? Pitäisi itsekin ottaa itseä niskasta kiinni. Mut siis näytät upealta:)

Jasmin

😀 voi kiitos. Elämäntapamuutoksella ja ruokavalion keventämisellä 🙂 Mä olen raskauden jälkeen ollut melkosen kovassa karkkikoukussa joten kilot on saatu syömällä ja hävitetty syömällä terveellisemmin. Vielä tässä on matkaa ja terveellisyyttä opittavana 😀

Mukana kolmella arvalla! 😊 Tämä tulis niin tarpeeseen!

Mukana kahdella arvalla

Kahdella arvalla mukana!

Kolmella arvalla mukana! 🙂 kakunmuru @ gmail . com

Mukana kolmella arvalla. Yksi arpa kuiville hiuksilleni, toinen arpa atooppiselle iholleni ja kolmas arpa motiivatiolle, pitää huolta minusta (:

Mukana kolmella arvalla!

Mukana 3:lla arvalla

3:lla arvalla mukana.

Mukana

mukana 🙂

Jee mukana! juuliasaari at gmail piste com

mukaan halutaan..

Voi kun olisin voittanut tuon aikoja sitten 😯 Olisikohan Tukkani vielä pitkä? Pätkäisin polkan juuri elottomien hamppulatvojen takia. Blaah! Mukana silti 😊

Mukana 3 arvalla! Hiukset huomattavasti huonommassa kunnossa raskauden jälkeen.. olisi kiva päästä kokeilemaan millaisia tuloksia näillä saisi aikaan 🙂

Mukana 3 arvalla! Raskauden jälkeen hiukset huomattavasti huonommassa kunnossa kuin ennen. Olisi kiva päästä kokeilemaan millaisia tuloksia näillä saisi aikaan! 🙂

kuivilla ja ohueilla hiuksilla mukana!

Mukana!

Tarvetta olisi täälläkin.

Mukana! 😊

Olisi kiva kokeilla!

Mukana yhdellä arvalla!

Mukana ollaan 🙂

Yhdellä arvalla mukana!

Mukana arvonnassa!

Mukana 🙂

Mukana 😉

Mukaan arvontaan.

Mukana!

Jospa tästä löytyisi apu sietämättömään sähköisyyteen 😀 Kolmella arvalla mukana! (veer_a@luukku.com)

Mukana ollaan. Haluaisin kokeilla.

Ohuet hiukset ja ohut hiuslaatu. Kiva olis kokeilla toimiiko?

Haluaisin kokeilla.

Toki mukana, kiitos.

Mukana!

Mukana ollaan peukut pystyssä.

Mulla samanlaiset hiukset. auttais varmaan.

Mukana! 🙂

Mukana ehdottomasti!

Voi kuulostaispa kokeilemisen arvoiselta! Nimimerkillä luonnonkiharat hiukset ja atooppinen iho!!

Mukana kolmella arvalla. Tulisi tarpeeseen tällainen paketti!

Mukana kolmella arvalla. Tulisi kyllä tarpeeseen tuollainen paketti 😊

Saisinkohan myös minä avun omille hiuksilleni näistä tuotteista? Ovat kamala hamppukasa ja joka aamu joutuu kastelemaan ja hoitoainetta käyttää että saan jotenkin laitettua.

Mukana

Juuri tänään kauhistelin peilin edessä tätä järkyttävää elotonta ja velttoa karvakasvustoa, josta imetys on vielä vienyt puolet mennessään. Jotain siis ehkä tarviis tehdä, tykätty on kaikesta joten mukana ollaan kaikilla mahdollisilla arvoilla! 😀

Mukana

Mukana, 1 arvalla .

Mukana yhdellä arvalla.

Mukana kahdella arvalla, tykkään molemmista sivuista fb:ssä.

Mukana yhdellä arvalla.

Ehdottomasti mukana!

Mukana arvonnassa.

Mukana ollaan

Kahdella arvalla mukana!
(Tähän takkupäähän ei ole mikään toistaiseksi tehonnut.)

mukana 😇

Pitkäaikaisesta lääkityksestä johtuen ennen niin paksut ja kiiltävät hiukseni ovat mennyt muisto vain…nykyinen kuontalo on ohentunut, harmaantunut, kuiva ja karhea 🙁

Mukana

Mukana arvonnassa

Mukana kanssa!

Yhdellä arvalla mukana 🙂

Ihana palkinto! Molempien sivujen vanha tykkääjä olen, joten onko se sitten kolme arpaa? 🙂

mukana

🙂

Arvalla mukana. Elivoa olisi kiva kokeilla.

Kolmella arvalla mukana.
pusuri(at)luukku.com

Mukana arvonnassa.

Kiva palkinto.Mukana ollaan!

Yhdellä arvalla mukana!

Yhdellä arvalla mukana.

Mukana hyvien tuotteiden arvonnassa.

😉

Mukana arvonnassa kahdella arvalla.

Yhdellä arvalla mukana. 🙂

Yhdellä arvalla mukana

mukana 2:lla arvalla

Minulla on jo kaljuja kohtia joten olisi todella tarpeen!

mukana

Yhdellä arvalla mukana 🙂

Mulla on kans välillä oikea takkutukka ja siksi olisi kiva kokeilla.

Yksi arpa.

Tulisi tarpeen ohut ja harvatukkaiselle! Kahdella arvalla mukana.

Tulisi todella tarpeeseen.

Mukana!

Mukana tällä yhdellä arvalla.

Mukana ollaan ja jottain pitäs tehhä kuiville hiuksille…

Mukana arvonnassa! (Nyt sormet ristiin😊)

Mukana arvalla

🙂 mukaan

Kahdella mukana. Jospa olisi apua ohueen hiuslaatuunkin!
outi.saariaho @ gmail.com

Jes, tämä yksi voittoarpa riittää 🙂

Jospa näillä talvinen lattiamoppi päässä tokenisi…:)

Mukana arvonnassa! Hiukset kesäkuntoon! 😀

Mukana arvalla. Jotain tarttis tehdä minun huonolle hiuspehkolle.

Mukana arvalla, minulla on samalainen hiuslaatu kuin sinulla.

Mukana arvonnassa

Yhdellä arvalla.
Varmasti Mukana. Hiukset huonossa kunnossa. Värjäilyjen jäljiltä.
Olisi niin hyvä saada taas ne terveemmäin näköiseksi. Jos siis noin hyvä tuloksia voi olla.

lauraleino85@gmail.com

Mukana yhdellä arvalla! Raskauden ja imetyksen jälkeen varsinkin hiukset kaipaa vähän uutta elinvoimaa 😀

irena.pirhonen@gmail.com

Oman tukan ja ihon kuntoon saaminen on ollut yhtä ikuisuustaistelua. Nyt iho on jo kääntynyt aistillisesti voiton puolelle. Olisikohan hiuksillekkin sama mahdollisuus, ehkäpä näillä tuotteilla.

sallykanerva@gmail.com

En usko minäkään ennenkuin nään omin silmin 🙂
jessicakulmala@outlook.com

Jasmin

Tuostahan sen kuvista näkee 🙂 Mutta testaa ihmeessä!

Itselläni on myös tosi karheat hiukset. Olisi ihanaa olla käyttämättä suoristusrautaa päivittäin.
suokas.sanna@gmail.com

Olisipa ihana päästä kokeilemaan näitä! Hiukset todellakin tarvitsisivat jotain apua.
ilokseni@gmail.com

Ehdottomasti kolmella arvalla mukana. Johanna.kinnunen1@ gmail.com

Ihana lukea tälläistä kun pelastuksen enkeli. Mun hiukset oli ennen pitkät ja paksut , raskaus ja hormoonit . Hyvästi . Joten arpaa tänne
Mira.arokanto@gmail.com

Jasmin

Mulla kans hormonit söi kyllä vielä huonommaksi kuin mitä ne on olleet :/ Mutta aina kyllä ollut harakanpesä mun tukka 😀 Tuo tuote kyllä toi avun vaikka olenkin kaikille ihmeille skeptinen. Pitää aina omin silmin nähdä ja nyt näin 😀

Mukana arvonnassa

Kuullosti kuin omalta kirjoitukselta tuo,että hiukset hyvännäköiset sen päivän, kun kampaaja ne laittanut 😁 ja siun lähtötilannekuva on miun makuun sileä, eli ois aika ihanaa päästä kokeilee 😘 siispä kaksi arpaa kiitos! mirva.tjurin@gmail.com

Ennen minulla oli kiiltävät ja hyväkuntoiset hiukset, mutta nykyään ne ovat sähköiset, hapsottavat ja muutenkin huonokuntoisen näköiset. Ehkä tämä tuotesarja auttaisi. Vaikka en tuotepakettia voittaisikaan, sain kipinän tutustua apteekin tarjontaan hiustuotteiden osalta.
zuski_90@hotmail.com

Jasmin

Mulla on aina olleet sähköiset ja hapsut, raskauden myötä vielä surkeammaksi meni. Kannattaa kyllä tutustua apteekin tarjontaan ja etenkin noihin kapseleihin, mä luulen et se ravinne oli se oleellinen mikä tän eron teki

En taida odottaa arvonnan tuloksia, vaan kipitän heti huomenna ostamaan tuotteet. Jos saisin minäkin jättää vähän vähemmälle suoristusraudan käyttöä joka on joka päivä pakollinen karhean hiuslaadun takia. 🙁
…mutta silti mukana arvonnassa! 🙂 nadja_s16@hotmail.com

Jasmin

Mulla on raudan käyttö vähentynyt nyt ihan vaan spesiaalitilanteisiin kun haluan supersuoraksi! Ei oo enää välttämättömyys 🙂 Kannattaa ehdottomasti kokeilla. Tuo ei ole järin kalliskaan setti 🙂

Mukana 3 arvalla. 👍 Tarttis kyllä jotain elvyttävää täälläkin! 😁 Partriik@gmail.com

Jospa näillä tuotteilla saisin luonnonkiharat hiukseni kuosiin 🙂 Yhdellä arvalla mukana! roosis18@gmail.com

Onpas huima ero! Tommonen tehokuuri tekisi hyvää omallekkin koppuraiselle hiuspehkolleni!

3 arvalla mukana arvonnassa 🙂

i.leivo@luukku.com

riinamj(at)gmail.com

Yksi arpa.

2 arpaa! helena.vainisalo@gmail.com

Mulla latvat ovat taas kuivuneet talvella ja hamppuuntuneet ja olisi kyllä kiinnostus kokeilla josko tämä kullakin lukuisten muiden tuotesarjojen jälkeen auttaisi! 🙂

Olen aloittanut vaalennuksen mustasta omaan väriin(vaalean ruskea), ja hiukset ovat valitettavasti kärsineet paljon! Olisi ihanaa päästä kokeilemaan ja nähdä samankaltaisia tuloksia itselläni(:

Roosa.n-@hotmail.com

Ois kyl mahtavaa, jos saisi nää omatkin hamppuhiukset kuntoon 🙂
minna.oja@netti.fi

Harvat mutta karheat joka suuntaan omatahtoisesti sojottavat hiukset täällä. Ihme olisi jos näistä saisi kauniit. Mutta jos voittaisin, lupaan ehdottomasti kokeilla. lilith(at)pakkotoisto.com

Yhdellä arvalla mukana arvonnassa! Sulla on kyllä kauniit hiukset 😊

Lumia85@luukku.com

Jasmin

<3 kiitos

Mukana kolmella arvalla 🙂 Josko tästä olisi apu mun sähköisiin hiuksiin kihti9@yahoo.com

Mukana arvonnassa kolmella arvalla. Ehkäpä takkupääni tykkäisi näistä 🙂
piia.myllykoski(miukumauku)gmail.com

Kaksi arpaa (tykkään blogin sivuista fb:ssa).

jonna.lindqvist [at] outlook.com

Mukana kolmella arvalla! 😊 jenni.kankaro at gmail.com

Mukana kolmella arvalla! 🙂

xevex82(at)gmail.com

Mukaan kolmella arvalla!

sari.lamminpaa(a)gmail.com

Kolmella arvalla mukana. Mun hiukset näyttää samalta kuin sun ennen, paitsi paljon ohkasemmilta vieläpä. Ois niin tarpeen tämä.
juudanleijona@gmail.com

caanmase@gmail.com

3 arpaa mukana ja toivoisin tosi paljon itselleni koska värjäsin blondiks eikä nyt suostu edes leikkaamalla tulemaan hyvään kuntoon

Ehdottomasti yhdellä arvalla mukana! Mulla on samanlainen tukka kuin sulla, joten olisi hienoa huomata että toimisi mullakin yhtä hyvin 🙂 kauppinen.laura(a)hotmail.com

Joo joo joo! Tää jolla puolet päästä on hirveessä kunnossa olevaa luonnonkiharaa, puolet ihan ok laineita on satasella, eli siis kolmella arvalla, mukana! Voisko olla mahollista että nääkik hiukset, joita oon aina vihannut, tulis vielä tälle elämää kuntoon? hiljahenna.tomminen@gmail.com

Kaksi arpaa riikka @ lehikoinen.info

Kolmella arvalla mukana 🙂
maturosa(at)gmail.com

Kaksi arpaa, tuulia.mantynen at gmail.com

Nean karhealle tukalle voisi olla pelastus 🙂 Yhdellä arvalla mukana 🙂 nina.v@ hotmail.fi

Yhdellä arvalla mukana. Itse olen käynyt kans partureita myöten läpi erilaisia tehohoitoja hiuksiini mutta ei ole löytynyt mitään tehokasta mikä pitäisi tukkani kauniina paria tuntia kauempaa. Jos ei voittoa tule niin menee kyllä testaukseen. piia.joonas@gmail.com

Ohuet vaaleat ja kuivat hiukset omaavana, haluaisin tummat ja vahvat 😉
kolmella arvalla mukana
p.helmet.l@gmail.com
-päivi-

Kahdella arvalla mukana, bibtex26 @ gmail.com

Ihan mahtavaa olisi saada kokea omissa hiuksissa vastaavanlainen muutos. Tajusin heti mitä meinasit tolla kampaajakokemuksellasi. Itsellä myös hankalahiuslaatu suomen kuivaan ilmastoon. Kesäkostealla luonnonkiharat herää eloon.mutta muutoin ei. (erika.korhonen1@gmail.com)

Hyviä tuotteita voi joskus löytyä yllättävistä paikoista.
Ostin nimittäin apteekista pajunkuorishampoota, kun sen kerrotaan ehkäisevän täitartuntoja. Lapsiperheeseessä talviaikaan jo pelkkä lupaus moisesta saa ostamaan pullon itselleen 🙂
Käytin lapsile ja kokeilin itselleni. Ihastuin! Tuo kallis, ruskea ja yrteiltä tuoksuva litku sai hiukseni pehmeiksi ja kiiltäviksi. Ne jo vähän kuivahtaneet latjatkin asettuivat pehmeästi alas kuin vasta leikatut. Omin pullon salaa itselleni 😉

En tiedä, reagoiko hius vain uuteen, erilaiseen tuotteeseen, vai oliko juuri tuossa tuotteessa jotain enemmän. Enkä varsinaisesti edes välitä tietää. Kunhan toimii.

Jotain vastaavaa tarttis kokeilla, nm blondi . Mukana siis arvonnassa.
uhatara@gmail.com

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.