Itsetunto
20.2.2016

Kuntoilu vapaudesta käsin

Kuntoilu vapaudesta käsin

jamppijumppaa

Olen pohtinut tällä viikolla paljon treenaamista. Hakenut hieman uutta näkökulmaa liikunnan suhteen ja koettanut miettiä mitä se itselleni voisi olla ja mitä sen pitäisi olla. Minun suhteeni liikuntaan on aina ollut kaksijakoinen. Toisaalta se on terveellistä ja suotavaa, mutta oikeasti olen tehnyt sitä aina vain kehonmuokkausmielessä. Tavoitteena tietenkin laihdutus ja kulutus. En ole koskaan liikkunut koska se on kivaa. Lajista riippumatta. Kaiken kanssa onkin lopulta käynyt niin, että v-käyrä on jatkanut lineaarista nousuaan saavuttaen lakipisteensä ja lopulta olen lopettanut. Olen kaikki tai ei mitään ihmisiä. Joko liikutaan niin että tuntuu tai sitten eletään täydellisessä vapaudessa. Niin. Vapaudessa. Minulle liikunta on käsitteellistynyt kahleeksi.

Asioihin on kuitenkin tultava muutos. Hommasin tiistaina elämäni kolmannen salikortin. Erilaisia jäsenyyksiä ja vuosikortteja minulla on ollut jos jonkinlaisiin liikuntakeskuksiin. Tällä kertaa kaikki saa luvan kuitenkin lähteä erilaiselta pohjalta.

Voisiko liikunta olla muutakin, kuin vain syödyn ruoan kuluttamista? Jotakin muuta kuin lihaksien metsästämistä ja vatsanahan kiristystä? Tai jo saavutetun painon pitämistä? Olisiko mahdollista että liikunnasta saisi irrotettua terveellisyysaspektin kokonaan pois ja sitä voisi tehdä vain koska saa hyvän fiiliksen? Vähän niinkuin seksi. Ei kai kukaan seksiä harrasta jotta saisi lantionpohjansa kuntoon tai kenties ruokavalioonsa tilaa suklaapatukalle? Joka tunnustaa, valehtelee.

Päätin kokeilla. En ottanut jäsenyyttä vuodeksi naimisiin -mentaliteetilla vaan valitsin salin jossa saan irroitettua itseni niin halutessani ilman taloudellista kärsimystä. En halua ulkoapäin tulevia motivaattoreita. Koska olen ajatellut liikuntaa pakollisena pahana kahleen muodossa, en aio kahlita itseäni mihinkään. Aion liikkua vapaudesta käsin.

jamppistuu

Ei tavoitteita. Ei niin minkäänlaisia. Ainoa tavoitteeni on purkaa stressiä ja saada kehoon hyvä olo treenin jälkeen. Ei painotavoitteita, ei kiinteytystavoitteita eikä määrätavoitteita. Vain liikkumisen ilo. Aion pukuhuoneessa urhoollisesti olla katsomatta peiliin jotten ajattelisi, että ehkä puolen vuoden päästä minussa voisi olla pienen pieniä lihaksia edes jossakin. En ole siellä sen vuoksi. Toki tiedän että lihakset kasvavat sivutuotteena ja kunto kohenee. Mutta haluan pitää sen sivutuotteena. Hyvä mieli. Kuten seksi. Muistattehan?

Ja se kirottu kulutus. Aerobiset laitteet näyttävät kalorien kulutuksen heti kellonajan vieressä. Ei sitä voi olla katsomatta. Onneksi katsominen ei haittaa. Jos olen päättänyt juosta puoli tuntia, aion tottavie juosta puoli tuntia huolimatta siitä, että 200 kulutettua kaloria on kivempi tasaluku kuin 175kcal.

Ja mikä tärkeintä. Jos minua ei huvita lähteä, aion jäädä kotiin. Toivon että näillä keinoilla liikunnasta voisi tulla elämäntapa. Oikeasti sellainen elämäntapa joka ei tähtää mihinkään vaan josta voi nauttia. Suorituskeskeisenä ihmisenä on hankala olla asettamatta tavoitteita. Tarkemmin ajatellen, pyörränkin puheet tavoitteellisuudettomuudesta. Minun tavoitteeni on sisällyttää liikunta osaksi vapautta. Ja vapaus on osa onnellisuutta.

 

 

 

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.