Yleinen
13.1.2016

Tunnetko eläväsi?

Tunnetko eläväsi?

Tunnetko koskaan halua tuntea eläväsi? Semmoista pienenpientä levottomuutta, jolloin ei huvita olla paikoillaan mutta siivouskaan ei kiinnosta? Aivan hentoista tarvetta vaihtaa maisemaa kotipihasta hieman kauemmalle leikkikentälle, muttei ehkä sittenkään leikkikentälle. Sellainen kipinöivä vapauden kaipuu mitä joskus nuorena ennen perhettä oli mutta lisättynä sillä että haluat mukaasi kaiken mitä olet elämältäsi saanut. Perheen.

Sellainen tunne minulle eilen tuli. Asfaltti alla liikkui vinhaa vauhtia, olisin halunnut soittaa Finnairille ja ottaa lennot Las Vegasiin. Tai ehkä jonnekkin Vietnamiin safarimatkalle. Realiteetteja on kuitenkin kunnioitettava lapsiperhearjen keskelläkin vaikka kakkapottaan pudotettu kännykänlaturi joskus tuntuu olevan kaukana todellisuudesta. Niimpä lähdimme Ruotsiin. Jälleen ja siltä istumalta. 4 tunnin kuluttua mainiosta keksinnöstäni jonotimme jo Katajanokan terminaalista lippuja. Onnekseni en ole ainoa jolle ei tuota ongelmaa napata lapsia kainaloon ja suunnata merille. Ystäväni teki saman tempun, tosin jätti 2/3-osan lapsista kotiin. Vain yhden kanssa reissaaminen käy kuulemma jo lomasta ja hän tarvitsi lomaa. Puolisomme ovat samasta puusta veistettyjä keskenänsä. Epäimpulsiivisia ja mukavuudenhaluisia. He jäivät katsomaan jotakin typerää jääkiekkoa ja pelaamaan tankkipeliä. He ehkä tuntevat elävänsä kun Venäjä tekee maalin ja tankki tipahtaa rotkoon?

Minä tunnen erityisesti eläväni kun huomaan, että saan olla perheeni kanssa vapaa lähtemään kun koti tuntuu ahtaalta. Tunnen eläväni kun näen miten helppoa lapsen kanssa on tehdä mitä vain. Tunnen olevani hengissä kun saan syödä valmiiksi tehtyä ruokaa ja juoda harvinaisen herkullisen alkoholittoman drinkin. Tunnen eläväni kun koen onnen ja rauhan hetkiä. Niitä jolloin ei ole mihinkään kiire. Höyryävää kahvia ja keskustelua mandariinien syvimmistä olemuksista maailman rakkaimman tyttäreni kanssa. Silloinkin minä tunnen eläväni. Myös silloin, kun ystäväni kesken shoppailureissun ottaa molempien lapset ja jättää minut 10 minuutiksi yksin juomaan kahvia. Ja etenkin silloin kun pienenpienessä hytissä lämpimät varpaat uppoutuvat vatsanahkaani ja kuulen kuiskauksen ”äiti, sinä olet ihana. Ja Ville Viikinkikin on”. Minä rakastan hetkiä. Olivat ne sitten kotona tai poissa. Onneksi elämä rakentuu hetkistä. Pienistä ja suurista, ihanista ja kamalista. Kaikki ne ovat tärkeitä.

JasmineGöteborgis (1)JasmineGöteborgis (2)JasmineGöteborgis (8)JasmineGöteborgis (6)JasmineGöteborgis (5)JasmineGöteborgis (4)JasmineGöteborgis (3)JasmineGöteborgis (7)

Koska sinä tunnet eläväsi? Vai tunnetko sitä aina? Onko elämisen tunne sinulle vastapaino sille ettei ole kuollut, vai ehkä erityinen onnentunne?

 

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.