Yleinen
24.11.2015

Nyt vit*u syö

Nyt vit*u syö

Aamunkoi on kultaa, ihanuutta,
linnut ne ilmassa leikkiä lyö.
Sinä itse pyysit aamiaista, joten…
mitä vittua? Miksi et syö?”

Vit*tu on aivan yliarvostettu sana etenkin nuorison keskuudessa. Täysin merkityksensä menettänyt ja voimansa unohtanut jopa kirosanana. Viimeistään silloin kun paikkakunnallamme alkoi aamubussi numero 5 kulkea nimellä v-linja.

Paitsi kun siitä tehdään taidetta. Anoppi, ja etenkin appiukko; Tämä teos ei ole teitä varten.

Sensijaan räävitön, itkettävän totuudenmukainen ja käsinkosketeltavan ymmärtäväinen ”Nyt vittu syö”-kirja saa kireämmänkin jousen katkeamaan riemukkaaseen duurisävelmään.

Kirosanat eivät ole kauniita eikä ole tämä teoskaan. Mutta joskus elämän tarvitsee näyttää palanen rumuutta säilyttääkseen iloisen mustan sävynsä.

Ruoka on pienen lapsen äidille arka paikka. Se on heikossa itsetunnossa äitiyden mittari eikä suorittamisesta tule loppua. Niinä hetkinä kun koetaan nirsoilun aallonharjat, on tunne useimmiten ainakin minulla se lopullinen epäonnistuminen.

Eikä epäonnistumista voi pelastaa enää mikään mutta mustaakin mustempi huumori usein tasoittaa tilannetta. Nyt vittu syö- on tarpeeksi lyhyt naurattaakseen loppuun saakka sekä riittävän pitkä viihdyttääkseen syömistaistelujen kanssa loppuun ajettua äitiä ja isiä.

Elämää ei pidä ottaa liian vakavasti, eikä varsinkaan ruokaa. Siinä tämä kirja on onnistunut täydellisesti. Sopivasti roisi, kukkahattuja vavisuttava ja hyvän maun rajoja uusiin sfääreihin asettava iltasatu jokaiselle hieman erilaista suhtautumista ravintoon kaipaavalle aikuiselle. Paino sanalle aikuinen.

Jos uskot lukukokemustesi kaipaavan jotakin hieman erilaista, laske hattusi kukka hetkeksi maljakkoon ja astu todellisen sadun runomuotoon aseteltuun maailmaan. Kirjan on kuvittanut sarjakuvataiteilija Owen brozman jonka tyttären lempiruokaa ovat banaanit. Hän siis takuulla tietää mistä piirtää.

nyviduusyo

 

 

Kommentit

Täytyypä toivoa vaikka joululahjaksi 🙂 Tuntuu, että joka päivä hirveät suostuttelut ja säädöt, että saa toisen syömään ja välillä tekis itsenkin mieli heittää ne ruoat seinään 🙂

Mulla odottaa sama kirja pöydällä tutustumista:)

Jasmin

🙂 loistavaa

Hehe kuulostaa hauskalta kirjalta :D. Pitäiskin aktivoituu taas lukemaan kirjoja muutenkin 🙂

Jasmin

Suosittelen 😀 Mä luin ennen lapsen syntymää tosi paljon mut sit se jotenki jäi. Nyt taas on kirjastokortti vinkunut ja on kyl välil paljo kivempi lukea kirjaa ennemmin kuin somea 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.