Yleinen
24.2.2014

R-a-k-a-s

R-a-k-a-s

Ystävänpäivä. Oli ja meni.
Se päivä vuodesta kun täytyy olla romanttinen. Se päivä vuodesta kun minun mieheni unohtaa olla romanttinen.

Muutama vuosi takaperin mielestäni oli romanttista kun kävimme syömässä ja mieheni osti minulle tulppaaneja. Nykyisin romantiikkaan riittää puklurätin ojentaminen pyytämättä.

”Pitkässä parisuhteessa kaikki höttö jää lopulta pois ja tilalle tulee arjen romantiikka” -julistaa naistenlehdet. Minä vihaan arjen romantiikkaa. Arjen romantiikka on itsestään selvyys. Tai ainakin sen pitäisi olla. Jos mies keittää hernekeiton ja tarjoilee sen päivällisaikaan eriparisista murokulhoista, sitä kutsutaan romanttiseksi. Kun minä teen saman, sitä kutsutaan velvollisuudeksi.
Kun mies lakkaa pesemästä vessaa, sitä kutsutaan parisuhteen arjeksi. Jos minä lakkaan tekemästä samoin, sitä kutsutaan avioeroksi.

Romantiikka parisuhteessa on yhtä menneen talven lumia kuin menneen talven lumet.
-Mistä tämä katkeruus?
Ystäväni Petra kertoi minulle juuri kohtaamisestaan kauppakeskuksessa joka oli kuin suoraan kuin Nothing Hill.

Me oltiin vauvan kanssa tänään vauvatreffeillä ja sieltä kun lähettiin, käytiin itiksessä asioilla ja mun oli pakko kesken kaiken asioitten hoitoa käydä hakemassa vauvalle ruokaa kaupasta ja mennä kahvilaan lämmittämään se kun sillä oli hirvee nälkä kun ruoka aika oli jo mennyt ohi. 
Oltiin sielä kahvilassa ja siinä viereisessä pöydässä istu mies pienen poikansa kanssa. Vauva huuteli hirveesti ja hymyili niin tämä mies kysy multa että minkä ikänen vauva mulla on ja siitä se juttelu sitte lähti. Istuttiin siinä varmaan tunti höpisemässä ja sitte kun sanoin että nyt meijän on pakko lähte, niin se mies pyysi mun puhelinnumeroa ja sanoi että olisi kiva nähdä joskus uudestaan ja mennä vaikka lasten kanssa jonnekin”

He sopivat treffiit lauantaiksi! Ja happily ever after. Nämä tällaiset stoorit eivät voi päättyä huonosti. Näitä kerrotaan lapsenlapsille.

Miksei tällaista tapahdu parisuhteessa? Tai tapahtuu. Sitä kutsutaan syrjähypyksi. Enkä minä nyt sellaisia tarvitse alkuunkaan. Yritän epätoivoisesti kateellisena kaivaa liitostani romantiikkaa ystävänpäiväksi mutta löysin itseni lopulta etsimästä sähkölaskua, ja mieheni hukkaamaa tiskirättiä.

Muistatteko sen ensitapaamisen hehkun? Toinen ystäväni. Iina kertoi löytäneensä miehensä uudenaikaisin keinoin, kuvake.netistä. Mieleeni tuli ensin alastonsuomi.com jossa jaetaan itsestä alastonkuvia. Hämmennyin. Tähänkö on tultu? Mutta onneksi tällä sivustolla vaatteet ovat päällä ja suvunjatkajaa haetaan säädyllisin menoin.
Jännitys ja kipinä on varmasti ollut käsinkosketeltava. Miksei pariskunnille voi olla omia nettisaitteja jossa voisi vaikka etsiä kymmenen muun uroksen joukosta sen omansa jonka on kerran nainut ja tuntea taas alkuaikojen kipinän?

Tässä välissä kyllä ajatukseni palaa väkisinkin edellä mainittuun tiskirättiin. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, mieheni ei yleensä käytä tiskirättiä. Tarkemmin ajateltuna sen hukassa olo on yhtä epätodennäköistä kuin mansikka-kurkuma hajuveden löytyminen ystävänpäivänä tyynyn alta. Mutta hukassa se oli ja siinä oli käytön jälkiä. Romanttista tai arkista, olen iloinen. Kunhan vain ensin löydän sen.

Onneksi nuorena löydetty ja hyväksi havaittu rakkaus kantaa ilman vaaleanpunaisia ilmapallojakin, vaikka sitten kauppakassien muodossa.
Ystäväni Jenni löysi siippansa yläasteelta. Aivan niinkuin minäkin.
Parhaat ratkaisut tehdään teinihuuruissa. Niin ammatinvalinta kuin puolisonvalinta.
Ei siinä tule mietittyä, että onko tämä 15 vuotias takatukkapoika nyt se joka seuraavat 60 vuotta raahaa selkä vääränä kotiin lakastuvia ruusuja ja estää mahalerppuani pienenemästä syöttämällä ällöttäviä sydämenmuotoisia minttusuklaapalleroita.
Tai korjaa minun kaikki autoni, kasaa ikean kirjahyllyhäkkyrät miljoonista paloista, siittää lapseni ja tulee tuomaan bensaa erämaahan kun olen unohtanut tankata.

Oikeastaan, loppujenlopuksi olen aika tyytyväinen, ettei minun tarvitse hypätä ruuhkaiseen metroon löytääkseni elämäni rakkauden. Voin vain katsoa taakseni sohvalle ja jättää tiskirättejä sinnetänne vihjailevasti. Ehkä ne hukkuvat uudestaan. Arjen romantiikassa on etunsa.

Tai ei ehkä sittenkään. Mutta kauan sitten solmitussa suhteessa on. Eipähän tarvitse salata sitä että karvat eivät pysy poissa sheivaamatta ja uskallan jo mennä nukkumaan ilman meikkiä. En jaksaisi sitä ruljanssia uudestaan. En myöskään jättänyt kaikkea ja muuttanut kiinaan kun mieheni huomautti makuuhuoneessa, että housunkauluksessani on 10m pitkä vessapaperi jonka toinen pää on vessassa.

7 vuoden päästä voimme varmasti petran kanssa tasavertaisina muistella ensikohtaamisiamme puolisoidemme kanssa ja ostaa citymarketista  itse tulppaaneja silläaikaa kun miehemme kaitsevat lapsiamme Hoplopissa.

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.