Yleinen
9.10.2013

Luonnollinen Bebe

Luonnollinen Bebe

Jo ennenkuin pieninkään koisonsiemen oli itämässä kohdussani, tiesin että haluan hyväkäytöksisen lapsen. Lapsen pitää osata istua hameen kanssa, pyyhkiä nenä ja varsinkin käyttäytyä kauniisti. Plussaa olisi jos lapsi nukkuu läpi yön laitokselta asti, on kaikkiruokainen eikä kiukuttele turhista.

Lapsihan ei tietenkään ole samanlainen tilaustavara kuin vaatteensa joten tiesin tietysti että en voi tilata kiiltävää kypsää Koisoa mistään vaan minun täytyisi ihan itse kasvattaa sellainen. Ei mitään vapaan kasvatuksen hedelmää.
Niimpä marssin kirjakauppaan ja ostin opuksen ”Kuinka kasvattaa Bebe”.

Tässä kirjassa Amerikkalainen äiti-ihminen muuttaa ranskaan ja kasvattaa lastaan siellä. Hän avaa teoksessaan ranskalaista kasvatusta ja sitä miksi ranskalaiset lapset ovat kuvankauniita hyväkäytöksisiä pikku bambinoja. Koin kirjaa lukiessa monia ahaa-elämyksiä. Noin minunkin tarvitsee tehdä! Opettaa vauvasta asti kärsivälliseksi. Ranskalaiset vauvat nukkuvat läpi yön jo parin kuukauden ikäisenä. Mahtavaa. He eivät vastaa vauvan itkuun ensisekunneilla koska näin vauvoista tulee kärsivällisiä. Selvä. En minäkään sitten vastaa… Hiukan tosin epäröin tuota. Ja vauvan siirtämisestä omaan huoneeseen  muutaman viikon ikäisenä. Muistan jonkun sanoneen että vauva ei itke turhaan. Mutta mutta.. eikai miljoonat ranskattaret voi olla väärässä?

Koiso syntyi ja ajatus siitä etten vastaisi hänen itkuunsa alta nanosekunnin oli naurettava. Lähes karmaiseva. Myöskään lastenhuoneeseen pedattu pinnasänky ei ole järin kutsuva, ei minun eikä koison mielestä. Yritin paikata puutteita leipomalla ristiäisiin bebeleivoksia.

Jatkoin perehtymistäni Bebeihin ja törmäsin aivan erilaiseen kirjallisuuteen. ”Luonnollinen lapsuus”. Tässä kirjassa lapsi ei ole äidin/isän hyvin puettu pikkujatke. Tässä kirjassa lapsi on pikkusimpanssi.

Kaikeksi yllätyksekseni löysin tuosta simpanssikirjasta huomattavan paljon yhtäläisyyksiä oman ajattelutapani kanssa (jos nyt bebeasiaa ei oteta huomioon). En ole koskaan kokenut mukavaksi nukuttaa lastani vaunuissa ja tästä olenkin saanut varsin kitkerää palautetta. Lapseni kuulemma jää paitsi luonnon ihmeistä kun ei voi päiväunilla katsella lentäviä lintuja ja pilviä. Hän ei myöskään saa raitista ilmaa eikä opi ilmansuuntia. Ei tule tietoisiksi vuodenajoista eikä opi sietämään kylmää. Myös keuhkot voivat kuulemma jäädä alikehittyneiksi kun eivät saa happea. Siitäkin huolimatta että ulkoilemme hereillä ollessa. Mutta kun pitäisi ulkoilla juuri nukkuessa.

Edellämainitussa teoksessa kuitenkin kerrotaan suureksi helpotuksekseni, että eläimetkään eivät roiskase poikasiaan pesästä pois ulos nukkumaan. Ihminen (ja tarkemmin Suomalaiset sellaiset) on ainoa elävä joka niin tekee. Eläimet eivät myöskään vie poikasiaan pesän kauimmaiseen nurkaan nukkumaan imetysvaiheessa vaan he ovat lähekkäin koko poppoo.
Päätimpä siis kallistua ranskan sijaan viidakkomaisempiin tunnelmiin ja meidänkin lastenhuone saa pysyä pyykinkuivaushuoneena toistaiseksi. Onneksi tuli ostettua leveä sänky.
Viis bebeistä.

Kokeilin opuksen oppeja käytännössä. Roiskaisin vaunut kokonaisina pakun konttiin ja opettelin. kantoliinailemaan. Muutaman kerra sotkeuduin koko naruun ja hukkasin päät, keskikohdan ja minuuteni mutta sitten: Rakastuin.
Tulimpa jopa osallistuneeksi Lahdessa järjestettävään kantoliinakulkueeseen. Opettelin sitomaan 4m pitkän liinan Koisooni sekä itseeni ja taapersin pitkin Lahden katuja. Tunsin itseni kenguruksi. Tasan puolivuotta sitten maha pystyssä korkokengät kipittimissä samoilla kaduilla olemukseni oli Ankka. Perin luonnollien jatkumo siis.

Bebekirjassa ranskalaisäidit opettavat jo alusta asti vauvat syömään 4 kertaa päivässä. Kahden viikon ikäisestä alkaen ruokarytmi oli säännöllinen. Ennenkaikkea tämä kuulosti mielestäni aivan loistavalta. Kun Koisomme kanssa olimme vihdoin opetelleet rintaruokinnan ja se sujui, istuin vuorokaudet läpeensä imettämässä. Tukka roikkuen kasvoilla, silmät sikkurassa istuin aamusta iltaan sohvalla, autossa, invavessassa tai takapihalla imettämässä. Moottoritiellä puolenmetrin pituinen tissi turvakaukalossa mietin että koskahan tästä tulee säännöllistä.
Simpanssikirjassa taas kerrotaan että vauva tilaa imemällä ruokaa. Kun vauva on kokoajan rinnalla, maitoa tulee lisää ja tuotanto pysyy hanskassa. Sitä ei siis pitäisikään yrittää hallita. Koska jälkimmäinen teos oli jo vienyt minut mukanansa kaikenmaailman kiintymysvanhemmuuteen ja lapsentahtisuuteen, oli viimein päästettävä irti ajatuksesta väkisin kasvattaa bebe. Niin kiva kuin se olisikin.

Koska olin siis päättänyt jokatapauksessa hylätä ajatuksen ruokarytmistä ei auttanut muu kuin kangaskaupassa kaivaa kannu esiin ja kipittää tekoturkiskangas-rullakkojen taakse
ruokkimaan  pientä kengurupussissa köllivää vauvaani. Tätä se nyt on. Meidän elämä. Ja minä pidän siitä.

Ihmisiä ei tietenkään saisi rinnastaa eläimiin enkä evoluution puolestapuhuja ole muutenkaan, mutta toisaalta. Miksen voisi sillointällöin ottaa oppia viidakon laeista ja verrata koisoani pikkusimpanssiin, onhan isänsäkin ilmiselvä apina.

Meille ei tule bebeä. Meille tulee ihan itse vaistonvaraisesti kasvatettu Koiso joka toivonmukaan oppii syömään myös porkkanoita, pyyhkii nenänsä ja istuu hame päällä jalat ristikkäin. Nimittäin myös Saksalaiset käyttäytyvät ihan hyvin. Jos joku kirjoittaa ”kuinka kasvattaa babewursti” -kirjan, luen mielenkiinnolla.  Siitä huolimatta aion kuitenkin tästälähin kuunnella itseäni enkä vanhempiani enkä varsinkaan kummallista lapsentilauskirjallisuutta. Paitsi ehkä saatan etsiä ”Luonnollinen Lapsuus” -kirjan jatko-osasta vastausta luonnolliseen uhmaikään, luonnollisiin niskakakkoihin ja luonnollisiin tussipiirroksiin uusilla tapeteilla.

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.