synnytys
26.7.2013

Luomusynnytys

Luomusynnytys

Internet on täynnä ihania videoita ja artikkeleja luonnonmukaiseta synnytyksestä jossa kivunlievityksenä on vesiallas ja poikkihuilu. Jos on oikein hardcore, voi käyttää tens-laitetta mutta moni tyytyy kuitenkin aamupuuroaineksilla täytettyyn ryynipussukkaan. Tai ainakin minä tyydyin. Yritin tyytyä.

Kun raskautta oli jatkunut 7kk alkoi tajuntaan iskostua että vauvan on jotenkin tultava ulos. Hepatogestoosin takia se tapahtuikin nopeammin kuin olisin osannut odottaa. Olin kuitenkin ehtinyt virittää huilut ja halusin luonnonmukaisen synnytyksen jossa synnytetään lämpimään altaaseen vaaleanpunainen vauva puhtaaseen lämpimään veteen ja juodaan päälle kahvit.

Pelkäsin hätäsektiota henkeni edestä. Kirjaimellisesti. Olin varma että kuolen sektioon jos sellaiseen joudun ja sanoin lääkärillekin että sektiota ei tehdä, siinä lähtee henki. Lääkäri sanoi että sektiosta ei kannata huolia, synnytyksessä on niin paljon muutakin mihin kannattaa varautua ja miettiä esim kivunlievityksiä. Minä sanoin että haluan synnyttää luomuna ja kipua en pelkää, pelkään kuolemaa.

Luomusynnytyksen nimittäin todella halusin. Sanoin aina että ei se niin paljon voi sattua, naisethan synnytti vuosisatoja saunassa. Keho on tehty synnyttämään ja varmuudenvuoksi luutkin kuvattiin jotta sieltä pieni ihmisenpoikanen mahtuu tulemaan. Ja mahtuuhan sieltä. Pieni. Koska synnytys käynnistettiin vkolla 35+5 ei koon puolesta tarvinut huolehtia. Mutta siinä meni luonnollisuus kertaheitolla.

Ja mitä muuhun luomuun tulee.. Bullshit sanon minä. Ei kukaan täysjärkinen tee sitä hommaa ilman epiduraalia, varsinkaan oksitosiinitipassa roikkuen. Minä tyhmä pelkäsin kuolemaa, olisi vaan pitänyt olla järkevä ja tajuta todella pelätä sitä kipua. Anestesialääkäriäkään ei käännytetty ovelta, siinä kohtaa se ammatti oli aika korkealla minun ammattien arvostuslistassa.

Ja koska luonnollisuus oli jo menetetty, ei tullut järkytyksenä että vauvaa en saanut rinnalle vaan se vietiin lastenlääkärin luo samoilla vauhdeilla kuin tuli uloskin, sekä annettiin pestynä ja puettuna ensimmäisenä isälle. Tosin onhan se ihan järkeenkäypää tasa-arvoisessa suomenmaassa.

Koko setti siis meni aivan päinvastoin kuin piti. Minä en kyllä tuon homman jälkeen näe synnytyksessä mitään luonnollista. Ei vaan voi olla fiksua ponnistaa vaikka tuntuu että halkeaa kahtia. Älytöntä hommaa ja ilman epäluonnollisuutta minä olisin kuollut supistuksiin. Tai silkkaan järkytykseen.

Mutta kaiken päätteeksi tulos oli kuitenkin mitä luonnollisin kun vihdoin kaiken sekamelskan jälkeen sain oman jälkeläiseni, ihanan rakkaan tipusen syliin. Ihan sama millä keinoin se sieltä tuli.

Lopuksi vielä haluan kumota muutaman argumentin liittyen synnytyksiin:

”Turha laittaa ripsienpidennyksiä tai lakata kynsiä, ei siellä ajattele miltä näyttää”.
-No minä ainakin ajattelin. Jossain supistusten välissä ja epiduraalipöllyssä nimittäin olin hyvin helpottunut että ainakin näytin jollain tasolla huolitellulta. Se toi lohtua. Uskokaa tai älkää.

”Omat vaatteet ovat täynnä verta kakkaa ja suolia. Siksi kannattaa olla sairaala vaatteissa”
-Minun pinkin mekkoni ainut tahra oli epiduraalin laitossa ollut betadine. Oma kolttu tuntui iholla paljon miellyttävämmältä kuin sairaalan. Ja hellekelillä sillä on väliä onko siellä pitkähihainen paksu kaapu vai oma hihaton löysä ohut mekko

”aika kuultaa muistot”
-Tämä on yhtä suuri valhe kuin se että synnytyksen jälkeen pystyi istumaan.. Sen valheen teki ne kaikki epiduraalit, seuraavana päivänä totuus oli toinen. Tai ehkä minulla vain on äärimmäisen terävä muisti.

”synnytyksen jälkeen olo palautuu normaaliksi”
-Se hormonimyrsky on muuten sitten kaukana normaalista. Päihittää kevyesti raskauden aikaisten keksien putoamisten aiheuttamat itkuraivarit.

”Maha roikkuu synnytysten jälkeen”
-Väärin. Se laahaa.

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.