Yleinen
2.6.2016

Olitko menossa juhannuksena Muumifestareille? Et ole enää.

Olitko menossa juhannuksena Muumifestareille? Et ole enää.

Jaahas. Nyt tuli harmi puseroon aika monessa taloudessa :(
Maailman ensimmäisinä Muumifestareina mainostetut juhannusjuhlat onkin yhtäkkiä päätetty ”yleisön pyynnöstä ” siirtää elokuulle.
Uutinen on julkaistu tänään Facebookissa. En tiedä, miten järjestäjätaho aikoo saada tavoitettua kaikki jo lipun ostaneet, sillä eiväthän kaikki ole facessa. Asiasta varmasti kuitenkin tulevat kirjoittamaan monet lehdet, joten toivottavasti tieto saavuttaa mahdollisimman monet.
Tiedotus on herättänyt suuttumusta, ihan ymmärrettävästi. Tässä meni aika monen perheen juhannussuunnitelmat uusiksi, lisäksi moni on varannut ja maksanut jo mökin tai vastaavan majoituksen.
Moni epäileekin, että muutoksen oikea syy on kurjasti sujunut lipunmyynti, eikä yleisön toivomus. Liputhan olivat hyvinkin kalliita, 2- lapsisen perheen kolmen päivän lippu taisi olla noin 300 euroa. Nyt elokuisen festarilipun saa parilla kympillä, ja kahden päivän lipun reilulla kolmella.
Oliko teissä näille juhlille menijöitä? Mikä fiilis?
EDIT; Pettyneille tiedoksi, että jos ostaa verkkokaupasta liput etukäteen, saa Muumimaailmaan kesäkuussa kahden päivän lipun yhden päivän lipun hinnalla. Jospa festareiden palauttamilla rahoilla voisi tehdä vaikka Muumimaailman reissun, siellä on ainakin takuuvarmasti Muumeja tiedossa! 

Avainsanat

Kommentit

Todella huonoa toimintaa järjestäjiltä! Ei nyt mitään tapahtumaa voi siirtää yleisön pyynnöstä. Kuinka paljon niitä pyyntöjä on tullut verrattuna nyt näihin pettyneisiin perheisiin? Siirtävätkö yleisön pyynnöstä takaisin alkuperäiseen päivään?
Kolmen päivän festarit vaihtuin kahden päivän festareiksi ja kun piti olla ulkona ollaankin sitten sisällä…

Liput on ollu tammikuusta asti (vai millon ne nyt tuli myyntiin)
Muumifani-Leo sai ne synttärilahjaksi. Harmittaa ihan älyttömästi. Mä oon oikeestaan ollut ihan super vihainenkin.
Aivan liian lyhyt varoitusaika perua tämmöistä ja liian lyhyt varoitusaika alkaa nyt miettiä uusia juhannussuunnitelmia ihan tyhjästä.. Hyvitykseksi saatiin 4 lippua Snadistadiin.

Onneksi Leo ei ymmärrä onko ne festarit kesäkuussa vai elokuussa mutta kyllä harmittaa ku toinen on just oppinu sanomaan että hän menee "muumifestaeille"

Oltiin kanssa menossa, mutta ei sitten vissiin mennäkkään. Onneksi en kerennyt lippuja ostamaan!HARMITTAA!

Oho. Huonosti hoidettu, ei voi sanoa muuta :/

Oho, onpa ikävä ja hurja päätös järjestäjiltä siirtää tapahtumaa näin lähellä juhannusta.

Tää on kyllä jotain ihan käsittämätöntä ja naurettavaa :D pyörittelin päässäni tonne menoa, mutta onneksi en saanut aikaiseksi tehdä asian eteen mitään.

Tiedoksi vielä monelle, jotka joutuvat nyt miettimään suunnitelmat uusiksi: kesäkuussa pääsee Naantalin Muumimaailmaan kahdeksi päivää yhden päivän lipun hinnalla, kun ostaa lipun etukäteen netistä.

Kyllä on syvältä :( nyt olis järjestäjillä henkisen selkärangan etsinnän paikka. Myöntäisivät mokansa ja pyytäisivät anteeksi :/ toivottavasti tässä hotellit tulevat vastaan ja antavat perua varaukset. Se olis inhimillistä!

Voin kertoa että jonkun verran ottaa päähän tää peruutus! Me oltiin menossa tonne kolmeksi päiväksi liput ostettu ja hotelli maksettu! Oli vielä tarjous hotelli joten rahoja ei saa takaisin (luki ehdoissa) mutta ei tullut silloin pieneen mieleenkään että tämä peruuntuu!

Teen yhdistyksessä Hope Yhdessä ja Yhteisesti ry vapaaehtoistyötä ja yhteensä 500 lapsiperhettä sai meidän kautta liput yhdelle valitsemalleen päivälle koska muumifestarit ne halusi lahjoittaa vähävaraisille lapsiperheille. Tänään on ollut puhelimet käytössä kun ollaan soitettu perheitä läpi ja pahoiteltu että ei pääsekään juhannusta viettämään. Monelle ollut todella suuri menetys, koska tämä oli mahdollisuus tarjota lapselle/lapsille erilainen juhannus ja kerrankin jotain erilaista. Perheille jotka odottivat ja varsinkin ne pienet lapset pettymys on suuri 😔

No huhhuh aika erikoista, vähä kyl haiskahtaa koko homma. Ja etenkin nuo lippujenhinnat!! Hyvitetäänkö erotus jo lippunsa ostaneille?? Jenni

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.