Perhe-elämä
25.9.2017

Tuomitsetko sinäkin raskaana olevan tupakoitsijan?

Tuomitsetko sinäkin raskaana olevan tupakoitsijan?

Raskaana olevan tupakointia tuomitaan hyvin avoimesti. Siinähän tupakoinnin haitat eivät jää enää pelkästään äidin kehoon, vaan äidin välityksellä menevät suoraan vielä syntymättömään vauvaan.

”Mä tuomitsen täysin. Jos lapsen päättää pitää, niin tupakat lentäköön saman päätöksen mukana roskiin.”
”Mä en tiedä mitään ällöttävämpää, kuin raskaana oleva nainen tupakalla.”

Kakspluskin on kirjoittanut raskausajan tupakoinnista, muun muassa täällä siitä, kuinka keskenmenon riski on suurempi tupakoivilla. Tuolta artikkelista otin myös tällaisen lainauksen:

Ulkomailla yleiset häkämittarit näyttävät odottajalle konkreettisesti tupakoinnin haitallisuuden. Isossa Britanniassa on jo yleisessä käytössä odottavien äitien hoidossa häkämittari, jolla mitataan uloshengityksen häkäpitoisuutta. Isossa Britanniassa niiden on todettu auttavan äidin tupakoinnin lopettamismotivaatiota ja lisäävän pystyvyyden tunnetta lopettamiseen.

Täällä Britanniassa häkämittarit ovat todellakin olleet käytössä, ja niitä on käytetty kannustusmielessä. Esimerkiksi paikallisen sairaalani sivustolta löysin helposti tuon häkämittarin käyttöohjeen, ja mikä sieltä paistoi selvästi lävitse? Rohkaise. Kannusta. Huolehdi siitä, että potilas luottaa sinuun. Jos polttava äiti haluaa apua, laita lähete taholle, joka on erikoistunut auttamaan raskaana olevia äitejä lopettamaan tupakoinnin. Potilaalla on oikeus kieltäytyä avusta, eikä siihen saa painostaa.

Tuo raskaana olevan äidin oma tukihenkilö tupakanpolttamisen lopettamisen yhteydessä on yksi vähiten syyllistävistä tahoista, joita tiedän.
Tiedän kokemuksesta.

Kyllä. Minä poltin ollessani raskaana.

Arvaatteko, kumman lapsen kohdalla?

Annan, kuopukseni. Tuo terve ja vilkas taapero.

Olin polttanut odottaessani Elsaa, mutta tupakan polttaminen loppui kuin seinään, kun ymmärsin olevani raskaana. Lupasin pyhästi lapselleni, ettei hän enää minun kauttani joutuisi savua hengittämään. Eikä hän hengittänytkään. Olin täydellisen savuton aina pitkälle hänen syntymänsä jälkeen. Siinä vaiheessa, kun äidinmaidon pumppaaminen minulle kävi liian työlääksi ja asiantuntijat suosittelivat siirtymään äidinmaidosta vastikkeeseen lapsen huonon kasvun vuoksi, minun synnytyksen jälkeinen masennukseni räjähti käsiin ja halusin kuolla.

Aloitin uudestaan polttamaan, koska se oli itsetuhoista käytöstä. Mennessäni tupakalle en vain ottanut hetkeä itselleni, vaan vahingoitin tietoisesti itseäni. Tunsin syvää syyllisyyttä jokaisesta tupakasta, mutta mitä väliä sillä muka oli, kun olin niin paska äiti muutenkin? Äiti, jonka lapsi sai diagnoosin toisensa jälkeen eri vammoista, äiti, jonka keho petti lapsen ja melkein tappoi hänet*. Äiti, jonka äidinmaito ei ollut tarpeeksi rasvaista ja ravinteikasta keskosvauvalleen. Annoin maidontulon tyrehtyä. Lapsi siirtyi korvikkeelle. Poltin. Pahimman itsetuhoisen tuskan aikana työnsin palavan tupakan tumpin jalkapöytäni herkkiin kohtiin, lähelle varpaiden väliä. Vedin savua keuhkoihini ja palavan tupakankärjen työnsin ihooni. Arvet on vieläkin näkyvissä.

(*Tuntemattomasta syystä kärsimme fetomaternaalisesta vuodosta, joka aiheutti syntymättömälle vauvalleni Elsalle vakavan anemian ja siten hapenpuutteen. Tästä syystä hän syntyi vammaisena ja hänellä on nyt diagnosoitu cp-vamma, aivoperäinen näkövamma ja vakava kuulonalenema.)

Aika kului, tupakanpoltto jäi rutiineihin. Se oli se aamun rauhallinen hetki, jolloin heräsin ja valmistauduin päivään. Se oli se pieni hetki pihalla, kun lapset nukahtivat päikkäreille. Se oli se hetki ennen nukkumaanmenoa. Dankin poltti. Hänhän on polttanut jo 13-vuotiaasta lähtien, vain hetkittäin lopettaen. Se oli meidän pieni parisuhdehetki myös, kun onnistuimme pääsemään tupakalle yhdessä. Olemme myös riidelleet tupakanmittaisia riitoja. Poissa lasten silmistä ja kuuloetäisyydeltä. Tupakan tumppaamisen jälkeen palasimme asiat selvitettyinä lasten lähelle.

Kun opin olevani taas raskaana, halusin lopettaa tupakanpolton.

Olenhan tehnyt tämän aikaisemminkin, kyllä minä nytkin pystyisin.

Mutta en pystynytkään. Sain ihan hirveitä ahdistuskohtauksia. Itkin, kun olin niin kurja äiti, joka ei vaan voinut lopettaa polttamista. Neuvolantäti laittoi pyynnöstäni lähetteen tuonne NHS:n erityispalveluun. Sieltä jo viikon sisällä tuli ihana naishenkilö keskustelemaan kanssani. Istui sohvalla, puhallutti tuohon häkämittariin. Se näytti 16. Hän kertoi, mitä se tarkoitti. Hänellä oli taito tehdä se syyllistämättä ja tuomitsematta.

Hän antoi minulle ilmaiseksi nikotiinilaastareita ja nikotiinisuihketta, jota voisin suurimmassa tuskassani käyttää. Teimme yhdessä suunnitelman siitä, miten ja milloin niitä tulisi käyttää.

Minä yritin. Joka aamu laitoin nikotiinilaastarin, suihketta kannoin mukana. Viikon päästä tuli tämä sama tukihenkilö meillä käymään ja kerroin onnistuneeni. Häkämittari kertoi samaa. Tunsin ylpeyttä. Kysyin nikotiinilaastarin haitallisuudesta, ja tukihenkilö sanoi, että nikotiini on suhteessa haitaton myrkky. Hän näkisi minut mieluummin käyttämässä nikotiininkorvaustuotteita läpi raskauden kuin polttamassa tupakkaa. Häkä oli se, mistä olisi eniten haittaa sikiölle. Ja sitä kehossani ei nyt ollut ollenkaan!

Seuraavalla viikolla häkämittari näytti edelleen 0:aa. Tuuletimme sitä yhdessä. Pystyin olemaan kuukauden polttamatta. Sitten jotain tapahtui, ahdistus iski ja ahdistuskohtausta lievittääkseni olin tupakalla. Tärisin, itkin ja poltin sitä saatanan röökiä.

Soitin tukihenkilölle, hän tuli heti seuraavana päivänä käymään. Odotin syyllistämistä, tuomitsemista, rankaisua. Niitä ei kuulunut. Hän istui alas ja pyysi minua kertomaan, mitä tapahtui. Kerroin. Puhuin ahdistuksestani, siitä, miten nikotiiniruiske ei enää auttanut, kun tunteet kävivät niin kovilla. Itku pääsi. Tukihenkilö kuunteli ja sanoi, että retkahtamisia sattuu, tärkeää on vain se, että mitä tästä eteenpäin. Haluanko vielä lopettaa?

Halusin. Seuraavana päivänä herättyäni laitoin heti nikotiinilaastarin. Olin polttamatta taas toisen kuukauden verran, kun taas repsahdin. Siihen tuli ihan selkeä kaava – pystyin olemaan polttamatta, jos ei tullut suurta tunnekuohua. Luulen, että koska olin käyttänyt tupakkaa itsetuhoisesti, omaa ihoani sillä polttamalla, reagoin suureen paniikkiin ja ahdistukseen edelleen samalla tavalla. Hakeutumalla tupakalle. Vaikka en sillä ihoa polttanutkaan, se jotenkin rauhoitti.

Mutta se syyllisyys.

Tunsin oloni niin kauhean heikoksi. Huonoksi. Maailman kurjimmaksi äidiksi.

Tiedättekö, mitä tukihenkilöni minulle sanoi? Se oli jotain, mikä porautui mieleeni ikuisiksi ajoiksi.

Jo jokainen päivä, jonka olet ollut polttamatta, on auttanut lastasi.

Hän sanoi noin, kun itkin epäonnistumistani. Hän toi huomioni siihen, kuinka olen pystynyt olemaan pitkiäkin aikoja polttamatta, ja miten se jokainen polttamaton päivä tarkoitti häkätöntä ja myrkytöntä kasvuympäristöä vauvalleni. Hän vei huomioni pois epäonnistumisestani siihen, mitä olin jo saanut aikaiseksi.

Synnyttämään mennessäni olin ollut taas kuukauden tupakoimatta, ja tupakoimattomuus jatkui aina niin pitkälle kunnes Elsa joutui hengityslaitteeseen teholle. Se oli niin iso stressi-isku, että maidot tyrehtyivät kuin joku olisi kääntänyt hanat kiinni ja ei mennyt kauaakaan, kun löysin itseni tupakka-alueelta täristen ja itkien. Pelkäsin lapseni puolesta. Se tupakka maistui samaan aikaan hyvältä ja niin iljettävän pahalta. Mutta se turrutti sisimpäni, lievensi paniikin olemattomiin.

Minä koen helposti syyllisyyttä. Tunnontuskia tekemättömistä kotitöistä tai siitä, jos en ole jotain jaksanut lasteni kanssa tehdä. Voitteko kuvitella, miten paljon syyllisyyttä olenkaan kantanut harteillani siitä, että olen polttanut tupakkaa?

Yritin lieventää tunnontuskiani ajattelemalla, että voisi olla huonomminkin. Tupakka ei kuitenkaan muuta käytöstäni pelottavaksi kuin kännisen, tupakka ei kuitenkaan vie minulta tajua kankaalle kuin joku kova huume. Mutta kaikki tupakkaan mennyt raha.. Se tupakanhaju vaatteissa, meidän iholta ja vaatteista lapsiin siirtyneet myrkyt… Vaikka emme koskaan polttaneet sisällä ja ulkonakin varmasti pidimme hajuraon lapsiin, niin silti.

Tämä on ollut blogisalaisuuteni.

Se, mitä olen peitellyt. Se, minkä olen tarkistanut, ettei missään kuvasta paljastu mitään tupakointiin viittaavaa. Siinä omassa syyllisyyden tuskassani en olisi kestänyt sitä kritiikkiä, mitä siitä tupakoimisestani olisi voinut tulla täällä netissä. Nytkin tätä kirjoittaessani pelkään, että menetän jotenkin kasvoni. Vaikka minä olen vain minä, minusta ei ole vain ollut aikaisemmin kertomaan teille itselleni näin isosta asiasta. Siitä, että olin heikko. Että en päässyt irti nikotiiniriippuvuudestani.

Olin halunnut lopettaa tupakanpolton niin pitkään, ja monen monta yritystä oli jo takana. Nyt melkein puoli vuotta sitten minä nappasin bullet journalin käteen ja piirsin itselleni tavoitetaulukon. Kirjoitin viereen 13 syytä siihen, miksi haluan lopettaa tupakanpolton. Kirjoitin listan täyteen itselleni merkityksellisiä syitä siihen, miksi haluaisin lopettaa.

Painostusta ei tullut aiheeseen mistään muualta. En ollut raskaana tai yrittämässäkään saada lisää jälkikasvua. Oli vain minä ja haluni lopettaa. Siitä ei kulunutkaan kauaa, kun se aamu tuli. Ihan yhtäkkiä ei vain tehnyt mieli mennä tupakalle. Lätsäisinkin hartiaan nikotiinilaastarin, joita oli jäänyt pyörimään nurkkiin tukihenkilön jäljiltä. Meni päivä. Kului toinen. Kolmantena päivänä en enää laittanut nikotiinilaastaria. Neljäntenä päivänä teki mieli, luin kirjoittamani listan läpi. Ei tehnyt mieli enää.

Kului viikko, toinenkin. Värittelin tavoitetaulukosta palluroita jokaisen päivän iltana, jonka olin ollut savuton. Se toi tyydytystä. Muistutin itseäni koko ajan, että tein tätä itselleni. En kenellekään muulle. Dankin lopetti polttamisen hieman minun jälkeeni. Ensimmäistä kertaa elämässään hän on varma siitä, että tupakkaan hän ei enää palaa. Se on lisännyt minunkin motivaatiotani: jos 40-vuotias mies, joka on polttanut lähes yhtäjaksoisesti aina 13-vuotiaasta lähtien, pystyy olemaan polttamatta, niin pystyn minäkin!

Näiden kuukausien aikana olen kokenut suuria tunnekuohuja, ahdistuksia ja jopa paniikkia, joka on jostain palannut takaisin tunneskaalaani mukaan. Mutta kertaakaan en ole mennyt tupakalle. En sitä halua, en sitä tarvitse.

En kuitenkaan sano että en koskaan enää polta. Niin voi käydä. Se vanha tapapinttymä saattaa iskeä pintaan uudestaan, jos jostain riipaisevaa tapahtuu. Ehkä sitten en jaksakaan taistella mielihalua vastaan. Mutta se, että yksi repsahtaminen ei tarkoita, että polttaisin koko loppuelämäni. Ellen niin itse halua.

Miksi kirjoitin aiheesta?

Koska minuun edelleen sattuu nähdä se avoin muiden tuomitseminen. Ei kukaan voinut tietää ulkoapäin, miten paljon minä halusin olla polttamatta. Silti isoa raskausmasua kannatellen seisoin ja poltin sen röökini. Jos joku olisi tullut sanomaan jotain syyllistävää, vähän valistamaan mitä syntymättömälle lapselleni juuri silloin tein, minä olisin todennäköisesti sivaltanut takaisin puolustautuen. Olisin ärhennellyt, lähtenyt ovet paukutellen pois paikalta. Tai purskahtanut itkuun.

Koska en minä halunnut olla se tupakoiva äiti.

Mutta olin.

Mikä olisi saanut minut tumppaamaan sen tupakan?

Ehkä ei mikään siinä hetkessä. Mutta jos minua oltaisiin lähestytty ja sanottu tuomitsemisen sijaan: ”Onko sinulla kaikki okei?” ja oikeasti haluttu kuulla, mikä mieltäni painaa, olisin ollut hyvin.. otettu. Olisin saanut purkautua, itkeä ja se, että minua ei tuomittu polttamisesta, olisi ollut suurin kannuste olla polttamatta. Yksi, mistä minä olisin henkilökohtaisesti ollut myös hyvin otettu, olisi ollut: ”Sinä näytät siltä, kuin kaipaisit halia. Haluaisitko sinä halin?” Silloin olisin tupakan tumpannut, jotta olisin voinut halata. Kunnolla.

Sen sijaan, että tuomitset sitä seuraavaa raskaana olevaa polttajaa, niin mieti omalle kohdalle.. Kuinka moni tupakoiva haluaisi lopettaa? Kuinka moni polttaa tupakkaa on/off, koska ei vain kykene lopettamaan? Kuinka monta kertaa itse lopetit ja aloitit, ennenkuin pystyit lopettamaan lopullisesti? Ja se.. Äidit kokevat muutenkin syyllisyyttä helposti kaikesta. Minä en ole siinä ainoaa laatuaan. Se odottava äiti tupakka huulilla kokee melko varmasti syyllisyyttä siitä tupakasta. Voitkin kysyä itseltäsi – miten juuri sinä voit auttaa tätä äitiä lopettamaan tupakanpolton? Auttaako siihen herja? Auttaako siihen tuomitseminen? Auttaako siihen valistaminen?

Jos sinä olet raskaana ja poltat,

niin tiedäthän, ei se polttaminen tee sinusta automaattisesti huonoa äitiä! Minä tasan tarkkaan tiedän, että se lopettaminen on ihan helevetin vaikeeta, ja muuttuu vaikeammaksi sitä mukaa mitä pidemmälle raskaus menee. Ne raskaushormonit! Kun ne tunteet heiluu muutenkin ääripäästä ääripäähän, jokainen haju ja maku on varmasti tuhatkertainen ja kun siihen tupakanpolttoon tulee kuin raskaushimo… Minä niin tiedän. Siksi sinä olet siellä piilossa värjöttämässä tupakalla, toivot, ettei kukaan näe. Minä tiedän. Pelkäät myös sitä suurta stressiä lopettamisesta, mitä se aiheuttaisi vauvalle? Ei sekään hyväksi voi olla?

Ei se ehkä olekaan. Mutta kummasta tulisi sinulle itsellesi juuri nyt se parempi olo? Että menet ulos tupakalle… vai yrität pidättäytyä niin pitkään kuin vain mahdollista, ennenkuin menet seuraavalle? Pidä itsesi kanssa kisa – kuinka kauan voit olla polttamatta? Miten voisit palkita itseäsi siitä, että poltit vähemmän tänään kuin eilen? Miten voisit palkita itseäsi tänään siitä, että poltit jälleen tänään vähemmän kuin eilen ja sitä edellisenä päivänä? Miten voisit palkita itseäsi siitä, että et polttanut tänään yhtään? Jokaikinen tupakka, jonka jätät polttamatta, on eteenpäin. Se on saavutus. Juhli sitä! Sinä ansaitsen sen! Se, että poltit nyt yhden, ei tarkoita että olet menetetty tapaus ja kurja äiti. Se tarkoittaa vain, että poltit tupakan.

Entäs nyt sen jälkeen?

Kuvat Pixabay.com

Avainsanat

Kommentit

Miksi sinulle on edes siunattu tässä maailmassa lapsia? Tämä oli silkkaa myötähäpeää herättävää selittelyä. Kamalaa.

Hei nyt oikeesti, vähän rajaa siihen mitä kommentoi!

Todella rohkea kirjoitus, ja kommenteista päätellen herättää myös todella paljon tunteita ihmisissä! Olen itsekin käynyt läpi masennuksen ja ahdistuksen, eli tiedän miten syviä ne aallonpohjat voivat olla, mutta silti, en voi hyväksyä raskaudenaikaista tupakoimista. En vaikka syy olisi mikä tahansa. Lapsen altistaminen vaaralle tupakoimalla tämän kehitysvaiheessa on yksinkertaisesti ajattelematonta ja piittaamatonta mielestäni.
Tiedän ammattini johdosta hyvin sekä raskaudenaikaisen tupakoimisen haitat että addiktiosta eroon pääsemisen vaikeudet, ja näistä kahdesta ”pahasta” sanoisin, että lapselle mahdollisesti syntyvät vauriot ovat tuhannesti vaikeimpia kuin tupakasta eroon pääseminen.

Hatunnosto kuitenkin siitä, että olet nyt päässyt siitä eroon!

Minusta tätä kirjoitusta ei olisi kannattanut julkaista. Ei tämä ketään tue lopettamaan vaan pyrkii vain selittelemään miksi tupakoi raskausaikana. En ole tupakoinut enkä tiedä miten vaikeaa lopettaminen on mutta minusta on aivan edesvastuutonta edes yrittää raskautta jos on alkoholi/tupakka/huumausaineriippuvainen. Ihan turha selitellä miten tupakka on pienin paha. Vaikkei vauvalla heti synnyttyään olisi mutään ongelmia ne haitat voivat tulla näkyviin paljon myöhemmin. On todella vaarallista miten moni pitää tupakointia ihan pienenä ongelmana.

Voi että tuota tuskaa, jonka olet käynyt läpi esikoisesi saamisen jälkeen <3 Todella valtava suru, ja tosi ymmärrettävästi masennus ja itsetuho olleet läsnä. On jopa yllättävää ja ihailtavaa miten vahvana olet pysynyt seuraavalle lapselle ja saanut siitä myös itse uutta elnvoimaa–onneksi! Moni olisi luovuttanut ja antanut masennukselle periksi, ei olisi edes uutta lasta "jaksanut". Ei sillä ole mitään väliä isossa mittakaavassa että poltit, kyllä lapsi on iloinen elämästään jonka on saanut, siitä huolimatta että isosiskolla on ongelmia jotka kuormittavat koko perhettä henkisesti ja fyysisesti eri reittejä, esim. myös tuon tupakan kautta.

Jos olisit kirjoittanut tämän tekstin kolme vuotta sitten, olisin varmasti tulostanut tämän ja luetuttanut jokaisella ihmisellä, joka kommentoi raskauden aikaista tupakointiani. Poltin koko raskauden läpi, välillä vähemmän ja välillä enemmän, mutta en koskaan pystynyt lopettamaan. En ole vieläkään pystynyt. Kaikki se syyllistäminen, pelko, stressi ja paniikki tulevasta johtivat varmasti siihen etten saanut lopetettua. Poltin positiivisen testin jälkeen, ennen jokaista ultraa ja ultran jälkeen, poltin jopa tupakan ennenkuin lähdin synnyttämään. Sairaalassa poltin tupakan synnytystä seuraavana aamuna, koko sen hemmetin synnytyksen jälkeisen masennuksen ajan tupakka oli ”paras kaveri”. Masennus, ahdistus ja stressi lieventyivät edes vähän, kun sai sen pienen hetken itselleen. Niin oli silloin, ja on edelleen.

En tuomitse ketään raskauden ajan tupakoinnista, koska en voi tietää, mitä toinen käy läpi.

Voi kuule kun osasin samaistua kaikkiin mainitsemiisi tunteisiin ja kyllä olen polttanut molemmissa raskauksissa.
I feel you ❤

Mä en löydä mitään puolustuspuhetta sille, että polttaa ollessaan raskaana. Se kaikki tieto on nykyään todella helposti saatavilla, kuinka tupakointi sikiötä vahingoittaa. Ihan puhdasta itsekkyyttä, järkyttävää sellaista. En ymmärrä kuinka täällä kehutaan tästä aiheesta! Rohkeata joo, mutta samoin kuin tunnustaa pahoinpitely. Voihan senkin oikein rohkeasti tunnustaa…Se, mikä näyttää olevan nykyään säälittävän yleistä, ei tee siitä yhtään hienompaa, kun pässi toistaan kehuu. Halpaa on. Myös lapsen terveys.

Mielenkiintoista. Luulisi, että erityislapsen äitinä olisit viimeinen ihminen, joka polttaisi. Otit riskin siihen, että perheeseesi olisi voinut tulla toinen vammainen. Jollain tavalla jopa sairas ajattelutapa…

En oikein tiedä mitä mieltä olen tämän tekstin sanomasta… Ihmisiä ei pitäisi suoraan tuomita tietämättä heidän taustaa, tästä olen samaa mieltä. Mutta raskaana tupakanpolttaminen on yksinkertaisesti helvetin itsekästä. Jos polttaa raskaana ollessaan, pahoinpitelee lasta. Toisin sanoen, jos nyt sinulle sanottaisiin, että joka kerta, kun poltat röökin joku lyö taaperoasi. Polttaisitko? Satuttaisitko lastasi? Mahdollisesti aiheuttaisit jonkun vaurion? Et varmasti. Mutta juuri tätä samankaltaista ”pahoinpitelyä” teit joka kerta, kun otit tupakan huuliesi väliin ja sytytit sen raskaana ollessasi.

Nyt on kyllä pakko sanoa oma osani tähän keskusteluun täällä kommenttikentässä.
En itsekään mitenkään kehu tupakoivia äitejä tai taputtele päähän, mutta herranjestas osa näistä kommenteista on kyllä järkyttäviä.
Ensinnäkin, mikäli et ole itse kärsinyt ahdistuksesta ja masennuksesta, et voi mitenkään tietää, kuinka syviä ne aallonpohjat on, mistä siinä yritetään selvitä ylös. Kyseiset sairaudet ei ole sitä, että on ”vähän paha olo”, vaan sitä, että joutuu taistelemaan tosissaan, että jaksaa ELÄÄ. Niissä tilanteissa tupakointi ei edes ole pahin asia, mitä voisi tehdä.

Lisäksi tupakointi ei myöskään ole mikään 100% varma kehitysvammatuomio lapselle, vaan voi olla, ettei lapselle koidu siitä mitään haittaa. Tottakai olisi parasta olla ottamatta sitä riskiä ollenkaan, mutta aina ei vain ole omien realiteettien rajoissa mahdollista olla se maailman parhain ja täydellisin äiti.

Tuskin kaikki nämä tuomitsijatkaan täällä ovat aivan täydellisesti selvinneet jokaisesta äitiyden osa-alueesta.

Olet äärettömän rohkea kun uskallat julkaista tämän. Itse vielä näin neljän vuoden jälkeenkin pidän ihan omana tietonani että olen tupakoinut raskausaikana. Koko raskausajan. Ja häpeän sitä aivan järjettömästi. Ensimmäisen kerran kun tulin raskaaksi noin vuoden yrittämisen jälkeen ja neuvolassa todettiin tuulimuna ja asia sivuutettiin vain että no eihän siellä ole kuin ruskuaispussi, petyin niin järjettömän paljon. Uskalsin vielä neuvolasta lähtiessäni toivoa että no josko se on vaan aiemmilla viikoilla kuin piti olla.. Mutta sairaalasta lähtiessä tyhjennyspillerit kourassa itkin ja vedin kokonaisen röökin. Tuntui niin järjettömän tyhjältä. Olin ollut yli kaksi kuukautta polttamatta odottaen sitä hetkeä kun näen sydämen sykkeen monitorilta. En aloittanut pillereitä tyhjennyksen jälkeen, tyhjennysvuotokin oli täyttä helvettiä. Ajattelin että en saa lasta. En ymmärrä kuinka ihmiset jaksavat monen monta vuotta yrittää lasta. Siinä vaiheessa kun muutaman kuukauden päästä tein plussan, pelkäsin ultraa. Pelkäsin että se unelma murskataan taas. Mutta siellä näkyikin syke. En vain osannut uskoa siihen ja ajattelin, lopetan sitten kun keskenmenoriski on mennyt ohi. En pystynyt luopumaan siitä tupakan tuomasta lohdusta. Silloinen mies alkoi käyttää alkoholia runsaasti, jonkin verran liikaa jo ennen raskautta mutta vähensi jossakin vaiheessa. Mutta sitten alkoi taas samanmoinen touhu mitä oli vuosi sitten ollut. Mies joi ja minä kärsin. Ajattelin että kaikki menee ohi kun lapsi syntyy. Naiivia. Oli tulisia riitoja silloin tällöin, pahoinpitelyä, lyttäystä. En uskaltanut kertoa kenellekään, elin omassa kuplassani. Puolivälissä raskautta aloin puhumaan juomisesta neuvolassa, mutta en kertonut käsikähmästä. Raskausaika meni kuin sumussa ja en edes ajatellut lopettavani. Silti menin piiloon polttamaan enkä ikinä polttanut julkisilla paikoilla. Mutta en pystynyt. Olin masentunut, yksin ja lytätty. Neuvolassa ehdoteltiin pariterapiaa yms. Loppuraskaudesta muutin omaan asuntoon, koska yksi riidoista oli niin paha että lensin ympäri keittiötä, hiuksista repien ja päin pöytää muunmuassa. Pelkäsin lapsen puolesta vaikka itse poltin sitä tupakkaa koko ajan. En vain osannut ajatella että tupakka olisi yhtä paha, koska tuntui että tarvitsen sitä. Olin niin väsynyt että kävelin portaissa hutiin, kierin muutama kymmenen porrasta alas. Ajattelen vieläkin näitä tapahtumia silloin tällöin ja voi kuinka toivon kuinka joku olisi osannut oikeasti huomata suruni ja masennukseni ja yksinäisyyden tunteeni. Kunpa joku olisi tarjonnut paikkaa johon mennä, kunpa joku olisi halannut lujasti siinä vaiheessa kun itken neuvolassa pöydän toisella puolella vailla mitään inhimillistä vastaanottoa. Kun joku olisi kysynyt miksi en nyt pysty lopettamaan tupakointia kun aiemmin siinä onnistuin. Kunpa olisin polttanut siinä vaiheessa kun lasta ei kerta ollut kehittymässä ja valinnut lopettamiseen sen kerran kun mahassa oli sikiö. Näinkin pitkän avautumisen jälkeen olen täysin samaa mieltä että lopettavaa äitiä pitäisi kannustaa. Jokainen tietää tupakoinnin haitat. Itsellä vaikutti tietysti moni muukin asia mutta se neuvolan tuki olisi ollut todella tärkeä. Nimenomaan lopettamiseen.

Vai rohkeaa..säälipisteitä vaan haet..en pystynyt lopettamaan yhyy

Osalla kommentoineista on mennyt kyllä aihe ehkä oman tilanteen vuoksi todella tunteisiin. Lapsettomana (omasta halusta) ja tupakoimattomana voi postauksen eri silmin lukea ja siitä kyllä välittyy silloin todellinen pointti. Minä tai kukaan muukaan, joka ei ole masennuksesta tai ahdistuksesta kärsinyt, ei voi täysin ymmärtää miltä se tuntuu. Sitä suuremmalla syyllä ei pitäisi tuomita! Tärkeää on puhua aiheista, joista kaikki eivät uskalla. Uskoisin monen saaneen tsemppiä tästä! Ps. Miten hieno tukisysteemi siellä!

Ennen ajattelin että vaikka tupakoinnin lopettaminen on vaikeaa,( useampi lopetus yritys) lopettaisin heti jos tulisin raskaaksi. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. ainoat jotka ovat kannustaneet lopettamaan ovat olleet kätilö ja terveydenhoitaja. Kaikki muut jotka asiaan ovat kommentoineet ovat ilkkuvasti tai jopa hyökkäävästi käskeneet lopettamaan. Jopa oma mieheni tuomitsee minut joka osaltaan pahentaa ja lisää tupakointia.Sekä tekee kotona ja hänen seurassaan olosta epämukavaa. Tottakai haluan lopettaa ja olen hetkellisesti saanut vähennettyä, mutta sitten on tullut joku ja henkisesti ”lyönyt päin näköä” mikä on lisännyt tupakointia taas. Mutta silti en aijo luovuttaa vaan lopetan tupakoinnin ennen kuin lapai syntyy…

Minä poltin esikoisen raskausajan ja kannan siitä syyllisyyttä ikäni.. enne toisen lapsen raskautta mieheni sai kirjan, jonka luki ja lopetti sen avulla tupakoinnin. Päätin että kokeilen itsekin lukea, vaikken uskonut pätkääkään että joku KIRJA voisi auttaa kymmenen vuotisen tupakointiurani lopettamiseen (aloitin 13 vuotiaana). Mutta se oikeasti auttoi! Auttoi tajuamaan,mitä on tupakkariippuvuus ja miten meitä on sumutettu ja miten en tarvikkaan sitä tupakkaa. Elämäni paras kirjakokemus ja auttoi,kun vaan uskalsin lukea sen kirjan. Nyt yli 5 vuotta siitä,kun lopetin ja tiedän 100 prosenttisesti, etten tule enää koskaan tupakkaa suuhuni laittamaan. Suosittelen erittäin lämpimästi hommaamaan Stumppaa tähän-kirjan. Vaikka kuulostaiskin humpuukilta tai miltä vaan,niin kokeile.

Meriannen

Jos haluat laittaa minulle viestiä, niin sähköpostiosoite on meriannen@outlook.com <3 Samalla tavalla ailahtelevaa se oli minullakin, oli kausia jolloin pystyin olemaan kokonaan polttamatta, ja sitten juuri jotain tapahtui ja palasin tupakan pariin. Siinä tilanteessa se oli kuin ylitsepääsemätön raskaushimo sekoitettuna ahdistuskohtaukseen; sen tupakan piti olla juuri tietyn merkkinen, aivan sama kuin kerran piti ystäväni Hanlonin lähteä asiakseen Asdaan hakemaan minulle juuri Asdan omaa mangosorbettia. Koska mikään muu sorbetti ei olisi ollut se oikea. Mutta sorbetissa ja tupakassa on tietysti se ero.. Että sorbetti ei vahingoita lasta, kun taas tupakka tekee. Ja se syyllisyys... Eikä sorbetista kukaan syyllistä, mutta tupakasta..
Niin. Ja sorbetin himossa on OK itkeä ja huutaa, vetää suoranaiset kilarit, koska sitä sorbettia raskaushimoissa olisi saatava just nyt.
Sama tupakasta?
Nii-in.
Tsemppiä <3 <3

Minä ymmärrän. Ja tiedän, että haluat lopettaa. Että antaisit mitä vain, jos joku veisi sen tupakanhimon pois.
Voimia <3

Kuten moni onkin jo kommentoinut, tämä kirjoituksesi on valtavan rohkea, avoin ja täynnä tunnetta. Lukija voi tuntea tekstisi kautta sen syyllisyyden, tuskan ja häpeän, mitä kannat taakkanasi. En ymmärrä miksi niin moni kokee silti tarpeelliseksi tulla sinua kommenteillaan syyllistämään tai tuomaan esille omaa paremmuuttaan, koska ovat kyenneet lopettamaan tupakanpolton tai eivät polta ollenkaan. Te ette kommenteillanne saa aikaan mitään muuta kuin pahaa mieltä – hävettääkö edes?

Tukeminen voittaa aika monessa tapauksessa tehokkuudellaan tuomitsemisen. Sitä Meriannekin tekstissään pyytää: jos haluat auttaa sekä äitiä että lasta, tarjoa tukeasi. Ne joilla voimavaroja on, auttavat niitä, joilla voimavarat ovat vähissä. Niinhän se yhteiskuntakin toimii.

Ja Merianne on hyvä äiti, täydellinen omille lapsilleen. Hyvää äitiyttä ei voi mitata mittareilla, ei edes tupakoimattomuudella. Hyvä äiti rakastaa lapsiaan ja yrittää parhaansa mukaan toimia oikein.

Ihan ja rohkea kirjoitus 💖 älä välitä negoista palautteista mitä ilneisemmin eivät edes tiedä mitä oikeasti on käydä läpi kun yrittää tupakasta eroon.Minä en tuomitse mutta ei se hyväksi ole senhän tietää jokainen. Itse poltin kun kasta odotin. En paljoa mutra poltin kuitenkin. Lapsi syntyi täyden kympin lapsena yli neljä kiloisena ja tällä hetkellä opiskelee lukiossa hyvin arvosanoin.
Stemppiä ja kaikkea hyvää sinulle.ihana kun avoimesti kirjoitit.

Postausta lukiessani tuli jo kyyneleet silmiin, ja kommentteihin päästessäni itkin jo oikeasti. Haukkumista ja syyllistämistä ilmeisen empatiakyvyttömiltä ihmisiltä, jotka eivät selvästikään lukeneet tai sisäistäneet Maijun sanomaa, että syyllistäminen vain pahentaa tilannetta. Aina.

Lähetän kaksinverron empatiaa rohkealle Maijulle, joka uskalsi julkaista tämän tekstin ja tunnustaa ”syntinsä” tietäen että saa niskaansa paskakommenttiryöpyn. <3

Voi voi, tämmöistä blogitekstiä en olisi kyllä halunnut lukea. Kiitos kuitenkin avoimuudestasi. En kuitenkaan voi millään tasolla hyväksyä tupakointia raskausaika, olivat syyt mitkä tahansa. Itse taistelen tahattoman lapsettomuuden takia joka todennäköisesti johtuu siitä, että äitini poltti kun odotti minua. Itsehän kuitenkin taakkasi kannat jos myöhemmin Annalla löytyy jotain..

Tässä on sellainen asia, mitä tupakoimaton ihminen ei voi käsittää. Kuinka vaikeata se voi olla. Itse sain lapsen koeputkihoidoilla, hoidot olivat kamalia ja stressaavia. VANNOIN että lopetan jos plussaan. Vaan eipä onnistunutkaan. Aluksi joo, kun oli paha olo. Sain luojan kiitos vähennettyä tosi vähäksi, mutta en kokonaan lopetettua. Lapsi on kuudennella luokalla. Syntyessään täysi kymppi eikä tänä päivänäkään mitään sairauksia tms ongelmia, esim. niitä oppimisongelmia. En siltikään suosittele kenellekään tupakoimista raksausaikana, mutta YMMÄRRÄN lopettamisen vaikeuden. On sanottu että tupakka on vaikeammin koukuttava kuin monet huumeet. Miettikääpä sokeririippuvaiset miten vaikeaa on vastustaa sokerinhimoa! Jos vielä saan itseni hoidoilla raskaaksi, aion käyttää nyt apuna nikotiinivalmisteita lopettamisessa. Viisastuneena. Ja jo etukäteen 🙂 Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Valitettavasti se ei auta kaikkia vieläkään olemaan syyllistämättä ja tuomitsematta. Ihan sama kun menisi haukkumaan kaikkia läskejä kaupungille, varsinkin jos niillä on vauva mahassa.

En ole itse koskaan polttanut tupakan tupakkaa, joten olen kai huono kommentoimaan tähän mitään.
Rohkea ulostulo silti, kaikesta huolimatta!
Suometa tupakointi on saatu siivottua näkymättömiin melkein kaikkialta. Kun ravintoloissa, kahviloissa, ja julkisissa tiloissa sauhuttelu on kiellettyä, näkee tupakoitsijoita enää harvoin. Tapa on onneksi nuortenkin keskuudessa vähentynyt. Samalla tupakoinnista on tullut leimallisemmin enemmän ”alaluokan hommaa”.

Tosi rohkee kirjoitus kyllä! Mut mäkään en valitettavasti voi tätä ymmärtää:( itsekin lopetin tupakoinnin samantien kun kaks viivaa näkyi testissä. Aloitin typeränä uudelleen kun imetys loppui(pojan ollessa 1v3kk). Ja lopetin samantien kun aloin odottaa toista. Nyt toinen on 1v 1kk ja onneks oon pysynyt kokonaan erossa tupakasta, enkä aijo siihen enää palata!:) Tsemppiä!

Ei siinä lapsen terveydelle paljoa arvoa anneta, kun oma tupakantuska iskee. Aika heikko ”leijonaemo” siellä…

Olin aika hammentynyt, kun luin taman postauksen. Olen viikolla 34 raskaana ja en ole koskaan kokeillut tupakkaa. Asun Kanadassa mutta en tieda miten tupakoiviin odottajiin taalla suhtauduttaisiin. Olisiko taallakin tukiverkostoja vai tulisiko vain ehdoton kielto omalta laakarilta? En tieda tarkemmin, olisi mielenkiintoista tietaa. Olen tyoskennellyt opettajana ja nahnyt Suomessa joitakin FAS-lapsia. Osa alkoholinkayttajien ja osa huumeidenkayttajien lapsia. Hirvean pahaa on tehnyt nahda miten lapset ovat aidin valinnoista isompana karsineet. Ehka tasta ja perhekokemuksesta johtuen kallistun tuomitsemaan tupakoinnin odotusaikana. Isani poltti 13-vuotiaasta lahtien ja kuoli 53-vuotiaana keuhkokuumeeseen, kun keuhkoista ei enaa juuri ollut mitaan jaljella. Jain 20-vuotiaana ilman isaa ja nyt poikani ei koskaan tule tapaamaan isoisaansa. Oli karua katseltavaa mita tupakointi ihmisen keuhkoille tekee ja nahda se vaihe, kun mitaan ei ole enaa tehtavissa. En sano, etta tupakointi tekee ihmisesta huonon mutta huono valinta se on. Raskaaksi tullessa pitaisi ymmartaa, etta nyt ei ole enaa kyse sinusta vaan vauvasta. Teet valinnan kahden ihmisen puolesta ja sen kanssa on elettava vaikka se pahalta tuntuukin. Haluaisin kuitenkin kiittaa, etta kirjoitit nain vaikeasta aiheesta, tallaista keskustelua tarvitaan, jotta voimme oikeasti auttaa tupakoivia odottajia.

Voi vitsi mihin tää maailma on menny..”ihanaa,rohkeaa,olet upea,ole ylpeä itsestäsi”< Mä kysyn ihan vilpittömästi miten pystyit sytyttämään tupakan kun sisälläsi kasvoi vauva, tietäen kaikki riskit ja haittavaikutukset? Sori mut en vaan voi käsittää

Olipa rohkea ja avoin kirjoitus! Tämä Sinussa on just parasta: kerrot, niinkuin asiat ovat. Kaunistelematta totuutta. Kaikkea tätä voi halutessaan lukea kukkahattu päässä paheksuen tai vaihtoehtoisesti ihailla Sinun selvityjänluonnetta ja rohkeutta. Sulla ei oo mitään syytä epäillä omaa äitiyttäsi, teit niin tai näin. Moralisoijien ahdasmielisyys tässä eniten ihmetyttää. Jätä se omaan arvoonsa. Sä oot parasta just nyt 🙂

Rohkea ja avoin kirjoitus!
Itse en tuomitse, mutta minun on vaikea ymmärtää heitä. En ole koskaan edes maistanut tupakkaa, enkä ole ollut riippuvainen mistään muustakaan. Olen kuitenkin lukenut jonkin verran riippuvuudesta ja siitä miten se vaikuttaa elimistöön. Ymmärrän siis sen, ettei esimerkiksi tupakoinnin lopettaminen ole pelkästään päätös, vaan siihen liittyy myös monia biologisia tekijöitä. Kuitenkin on vaikeaa ymmärtää, miten raskaana oleva voi tupakoida, sillä se olisi sama asia kuin kuristaisit lapsesi napanuoraa n. 5 minuutin ajan. Vaikea ymmärtää, miksi joku on valmis olemaan vastuussa siitä, että lapsi kärsii mm. hetkellisestä hapenpuuttesta joka kerta kun äiti päättää sytyttää tupakan.
En kuitenkaan tuomitse. Ei ole minun, tai kenenkään muun tehtävä kuitenkaan tuomita muita ihmisiä. Jokainen täällä maailmassa tekee omat valintansa, mutta toivon vaan että odottavat naiset tietävät kuinka paljon tupakointi todella vahingoittaa heidän lapsiaan, ja että he todellakin yrittävät parhaansa mukaan lopettaa tupakoinnin.

Näin rajattomasta lapsettomuudesta kärsivän näkökulmast ja hoidoissa ollessa, mua vaan suututtaa aivan suunnattomasti tuo tupakoiminen raskausaikana. En anna kenellekään tupakoivalle ainuttakaan myötätunnon tai ymmärtämisen murua. Ja vaikka lapsesi olisikin nyt terve, tupakoinnista aiheutuvat oireet voi alkaa näkyä vasta kouluiässä, esimerkiksi oppimisvaikeuksina, josta taas voi aiheutua syrjäytymistä, kiusaamista ym. Joten kyllä, tuomitsen.

Tosi hyvä kirjoitus! Tuntuu, että ihmiset jotka eivät pysty samaistumaan, eivät osaa ymmärtääkään ja siksi tuomitsevat. Kaikilla meillä on omat heikkoutemme, mutta vaim rohkea uskaltaa myöntää ja sanoa ne ääneen.

Voi taivaan tähden tätä porukkaa! Jos olette pystynyt lopettamaan raskaana ollessa, niin loistavaa. Epäilenpä kuitenkin, että näistä tuomitsijoista suurin osa on näitä ”festariröökaajia” tai sitten tupakoimattomia.
Itse lopetin tupakanpolton 49-vuotiaana, juomisen 33-vuotiaana ja pilvenpolton 29-vuotiaana. Ainoastan tupakanpoltto oli äärimmäisen vaikeaa, ahdistavaa ja olin jossain psykoosinkaltaisessa olotilassa lähes kaksi kuukautta, vihan, tuskan ja valtaisan tupakanhimon vuorotellessa päässäni.Jopa aineenvaihduntani sekosi muutamaksi kuukaudeksi täydellisesti ja lisäksi verenpaineeni nousi niin korkeaksi, että nykyään syön kahta verenpainelääkettä. Lisäksi astmani paheni niin, että heräsin öisin tukehtumisen tunteeseen.
Jos joutuisin nuo tuntemukset käymään raskaana ollessani läpi, en osaa sanoa, mitä tapahtuisi.
Dokaamisen lopetin toiseen raskauteen, koska olen alkoholisti, eikä sekään ollut läheskään niin vaikeaa.

Hienoa että uskalsit kertoa tästä, syvä kumarrus sulle! Osassa kommenteista paljastuu rajulla tavalla, kuinka meidän syyllistämällä kasvatettujen on vaikea ymmärtää koko kirjoituksesi pointtia, vaikeaa nähdä ettet puolustele yhtään mitään vaan kerrot vain omasta tupakoinnistasi raskauden aikana. Tuomitseva syyllistäminen koetaan ainoaksi tavaksi suhtautua asiaan ja lopettamiseen kannustaminen koettaisiin suoriltaan raskaudenaikaisen tupakoinnin hyväksymiseksi. Voi meitä 🙁
En usko, että yksikään tuomitsija tämän kirjoituksen myötä muuksi muuttuu, mutta uskon että moni syyllisyytensä kanssa kipuileva saa tästä voimia oman paheensa hallintaan. Ja se on tärkeintä, sillä juuri voimien saaminen on ainoa tie päästä tuhoisista tavoistaan eroon. Hyvä sä!

Fakta on, että raskaana ollessa tupakointi on vahingollista syntymättömälle, avuttomalle lapselle, ja olisi tehtävä kaikkensa, että mahdollisimman harva sitä harrastaisi.

On aivan totta, että tuomitseminen terveydenhuollon tai läheisten puolelta tuskin auttaa tupakoivaa äitiä lopettamaan, päinvastoin. Kirjoittajan saama apu kuulostaa juuri oikeanlaiselta. Tämä blogi ei kuitenkaan ole terveydenhuollon neuvonta-areena ja muutkin asiat kuin terveydenhuoltoalan ihmisten suhtautuminen voivat vaikuttaa tupakoinnin lopettamiseen. Esimerkiksi havaitut normit vaikuttavat voimakkaasti käyttäytymiseen, ja mielestäni yo. kirjoitus saattaa toimia joillekin tupakoiville odottajille asiaa normalisoivana ja asennetta ”en voi mitään, mutta ei se ole niin vakavaa, en ole täydellinen, kaikki muutkaan eivät ole pystyneet lopettamaan”, edistävänä.

En todellakaan tuomitse kirjoittajaa, koska hänen tilanteensa on ollut äärimmäisen vaikea ja stressaava (en usko, että itse olisin pystynyt lopettamaan tupakointia hänen tilanteessaan, jos olisin aiemmin tupakoinut). Hänen tilanteensa on kuitenkin erittäin poikkeuksellinen, eikä ole hyvä vetää siitä analogioita tavanomaiseen tilanteeseen, jossa tupakoija tulee raskaaksi.

Viimeksi kirjoitit etta olet hyva aiti (ja annoit viela ymmartaa etta parempi kuin muut) koska et korota aanta lapsillesi. Nyt olet vielakin rohkea ja hyva aiti kun olet tietoisesti tukehduttanut lastasi, aiheuttanut hanelle kipua ja altistanut sairauksille. Hyi.

Hieno kirjoitus. Kiitos <3

Rohkea kirjoitus! Kysyt tuomitsenko raskaana tupakoivan ja minun on rohkeasti vastattava kyllä. Tosin en tuomitse sitä ääneen, mutta mielessäni en pysty hyväksymään millään tasolla. Tiedän, etten tiedä millaista on, kun siitä koukusta ei pääse irti. Minä olen ”lopettanut” kolme kertaa tupakoinnin. Ensimmäisen kerran esikoisen plussan jälkeen ja toisen kerran toisen plussauksen jälkeen. Tuossa välissä siis aloitin polttamisen uudestaan. Toisen lapsen syntymän ja imettämisen jälkeen löysin itseni taas tupakalta, mutta nyt tein sitä vain iltaisin. Tärkeää oli ettei lapset näe – toisaalta se oli kai aika tekopyhääkin. Ja tupakointi on aina ollut minulle, niin tyhmälä kuin se kuulostaakin, tietoinen valinta. Nyt olen taas ollut kohta vuoden ilman tupakkaa. Lopetin taas, kun raskaustestissä oli kaksi viivaa. Nyt minun täytyy lopullisesti päättää etten enää ikinä maista tupakkaa, muuten en varmaan pääsisi siitä enää irti.

Tsemppiä! Ja kaikesta huolimatta, ole armollinen itsellesi.

Kukaan ei ole täydellinen, mutta lapsen elämän lähtökohtien pilaaminen ei-välttämättömällä paheella on verrattavissa lapsen pahoinpitelyyn. Totta kai siitä voi ja kuuluu päästä yli, kuten siitäkin, jos on lyönyt lastaan, mutta ei sitä hyväksyä tarvitse.
Sinun kohdallasi ymmärrän hyvin, että stressi on ollut ylivoimaista ja onneksi mitään vahinkoa ei näytä koituneen. Sinun tilanteesi on kuitenkin hyvin, hyvin poikkeuksellinen raskaudessaan eikä mielestäni lainkaan verrattavissa tilanteeseen, jossa tupakoiva tulee raskaaksi eikä saa lopetettua. Teidän perheenne poikkeustilannetta ei pitäisi myöskään käyttää normalisoimaan ja hyväksymään raskaana tupakointia.

Olet ihana, hieno ja rohkea ihminen. Toivonpa että maailmasta löytyisi enempi sinunlaisia! On helppo puhua täydellisyydestä ja sanoa että ”jos vaan oikeasti haluaa niin pystyy”. Sittenpä sen ymmärtää, kun itse päätyy siihen tilanteeseen, ettei vaan pystykään. Elämä opettaa, toisia hitaammin kuin toisia.

Tsemppiä ja voimaa teille, teillä on niin ihanan kuuloinen perhe =) Haluan muuttaa teille asumaan =)

Tuot hienosti esiin sen mikä Suomessa tässä tupakoinnissa on vikana,näissäkin muutamassa kommentissa esiintyvä järkyttävä syyllistäminen.
Itse entisenä tupakoitsijana syyllistäminen ja haukkuminen olivat juuri niitä asioita jotka saivat polttamaan vain enemmän. Kun sitten kannustettiin ja tuettiin läpi retkahdusten pääsin kuin pääsinkin tupakista eroon. Mutta ei. Suomessa tupakka on pahinta ikinä ja tupakoivan (on raskaana tai ei) haukkuminen ja parjaaminen ei ole vain hyväksyttävää vaan sitä kannustetaan. Unohdetaan empatia, unohdetaan riippuvuus, haukutaan ja syyllistetään oikein urakalla. Alkoholisteille on tukea, mutta tupakasta riippuville on kasa sontaa tarjolla.

Hieno ja rohkea kirjoitus ❤ ! Et ole huono äiti etkä tule olemaan ❤ !

Kiitos tästä. Itse poltin raskausaikana ”vain” 3 tupakkaa, mutta ymmärrän TÄYSIN problematiikan asiassa. Hyvä, että joku uskaltaa puhua tässä ”täydellisten äitien” maassa.

Kyllä ihminen pystyy lopettamaan tupakin jos sen vain päättää ja haluaa. Luulisi oman lapsen takia äidin olevan valmis tekemään mitä vaan hänen hyvinvointinsa tähden.. Mutta ei näköjään, selityksiä selityksiä sanon minä. En kunnioita lainkaan raskaana olevia tupakoitsijoita.

Voivoi..vaikka kuinka tupakoivat äidit väittävät ettei tupakka ole haitaksi vaan se häkä ja lässynlää.. Ettekö hyvät ihniset ajattele lastanne?! Vaan sitä kun minä raukka en pysty nyt lopettamaan tupakointia se on niin vaikeaa yhyy.. Musta raskaana olevat tupakoitsijat todistavat vain kuinka vähän ajattelevat lapsen hyvinvointia.

Sinä et ole tainnut edes lukea tätä kirjoitusta (mikä oli rehellinen ja rohkea !) , kunhan pääsit sanomaan ja tuomitsemaan 🙁

Tää on niin uskomatonta että aina ne raskaana olevat tupakoitsijat löytää sen jonkun pienen porsaanreiän, mikä muka tekee siitä polttamisesta jotenkin hyväksyttävämpää. Sinä itsekin tässä tekstissäsi tavallaan armahdit polttaviä äitejä, kun sanoit ettei se tee kenestäkään huonoa äitiä. Todellisuudessa se tekee. Joka kerta kun sytytät tupakan, sä olet huono äiti. Enkä tarkoita että olet sitä kokoajan, vaan aina sen hetken kun poltat, olet huono äiti. Tämä asia on täysin verrattavissa siihen, että pidät tyynyä vastasyntyneen lapsesi naamalla hetken ja estät häntä hengittämästä. Ei silloinkaan kukaan tule sulle sanomaan että ”hei, älä välitä, ei se tee susta huonoa äitiä”. Se nyt vaan on karu fakta joka pääsee yleensä unohtumaan, koska vauva on piilossa siellä mahan sisäpuolella. Siitä saa syyllistää, siitä PITÄÄ syyllistää, koska se on väärin. Se on sairasta, että joku yrittää etsiä lieventäviä asianhaaroja päivän selvälle asialle.

Oletko ajatellut asiaa ollenkaan siltä kantilta, että tuolla sinun SYYLISTÄMIS taktiikallasi et saa varmasti yhtä ainoatakaan raskaana olevaa äitiä lopettamaan polttamista. Kannustamalla heitä lopettamaan voisit kuitenkin jopa vaikuttaa tähän asiaan ja joku heistä voisi jopa lopettaa ja näin ollen syntyisi maailmaan ainaki yksi vauva lisää, joka ei ole joutunut kärsimään äidin mahassa. En siis todellakaan hyväksy polttavia äitejä oli raskaana tai jo synnyttänyt, mutta minun logiikalla jos se suu tarvitsee avata ja jotain sille raskaana olevalle tupakoitsijalle sanoa ovat ne ennemmin kannustavia sanoja, jotka auttaa lopettamaan ja näin ollen auttaa sitä syntymätöntä lasta eikä syyllistäviä sanoja, jotka luultavasti pahentavat tilannetta äiti polttaa enemmän ja vauva kärsii enemmän. Mutta toki jatka syyllistämistä, jos se sinun mielestäsi auttaa tähän ongelmaan ja antaa sinulle paremman mielen.

Rohkea kirjoitus ja tiedät sen itsekkin ettet ole ainoa äiti joka on tupakoinut raskauden aikana. Hävettää myöntää että itsekkin poltin kaikki kolme raskautta, tosin ”salassa”. Mieheni tiesi minun polttavan, mutta muutoin en polttanut kosaan kenenkään nähden. Aina raskauden ja imetyksen loputtua ” aloin uudelleen polttamaan”. Lopetus ei vain onnistunut,ahdistus kasvoi niin suureksi. Tänä päivänä olen ollut 1v 5pv savuton ja nuorin lapseni on jo 12v. Tupakoinnin aloitin 12v ja nyt se on loppu ja toivottavasti lopullisesti.

Rohkea ja avoin kirjoitus❣
Et ole huono äiti missään nimessä. Itse en polttanut kummankaan raskauden aikana mutta en tuomitse.

Rohkea kirjoitus, mutta en kyllä silti ymmärrä yhtään tupakoivaa äitiä. Vaikka olisi kuinka vaikeata. En vaan ymmärrä. Sorry.

Hieno kirjoitus.

Valtavan rohkea ja hieno kirjoitus. Kukaan meistä ei ole täydellinen. Olet upea äiti lapsillesi juuri sellaisena kuin olet. ❤️

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.