Perhe-elämä
24.9.2017

Viikon kiitollisuus #3: Lautapelejä ja kierrätystä

Viikon kiitollisuus #3: Lautapelejä ja kierrätystä

Onko muita, jotka vajoavat synkkyyteen kesän häviämisen myötä? Kun se kauan odotettu kesä kuolee silmien edessä, puun lehdet tippuvat, kauniin ruskan jälkeen maailma tummuu. Samalla mieli. Väsyttää, kun herätyskellon soidessa ei enää aurinko paistakaan, vaan ulkoa tervehtii synkkä pimeys.

Minä päätin pitää kiitollisuuslokia, ihan vain omaksi ilokseni sekä teidän kiusaksi ja inspiraatioksi. Että valonmäärän vähetessä ei kuitenkaan ilo arjesta häviä mihinkään, tai sen huomioiminen.

Viikon jokaisena päivänä kirjoitan ylös syyni kiitollisuuteen, ja julkaisen listan sunnuntai-iltaisin.

Maanantai

Heräsin kärttyisenä, ja aamukohmassa kampasin lapsipuolen tukkaa tunnin verran, että sain sen takuttomaksi. Hänet heitettyäni koululle sanoin heipat ja menin itse takaisin pehkuihin, jättäen Danin selviämään kahden muun lapsemme kanssa. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että tuo pienin kipusi viereeni ja kaivautui syliini päikkäreille. Oikein huokaisi tyytyväisesti, kun pääsi mielestään mukavaan asentoon minua vasten. Hänen herättyään nokosiltaan minäkin kampesin itseni pois sängystä. Kahvikupillisen jälkeen aurinko alkoi jo paistaa tämänkin mamman pääkopassa.

Eikä suotta!

Koska sain nokosten tuoman lisäenergian myötä raivattua meidän keittiön, joka huonosti nukutun viikonlopun jälkeen oli tiskiä täynnä. Olin alekorista aiemmin napannut meille uutta tiskinpesuainetta ja siinä tiskatessani minut valtasi suuri ilonaalto. Muistin, kuinka oma äitinikin oli sanonut, kuinka hänen esikoisensa (minä!) rakastaa tiskata käsin, jos vain tiskivedessä on paljon vaahtoa. Nyt Fairy Platinum vaahtosi helposti ja paljon sekä se vaahto oli jotenkin tyydyttävällä tavalla kestävää.. Siellä minä hilkkua vaille 30v. tiskasin hymy huulilla kaikki viikonloppuna kerääntyneet tiskit, koska saippuakuplat ja vaahto ja …!

Ehkä raaskin siis ostaa Fairy Platinumia uudestaan. Ehkä. Tai sitten voisin pitää tämän sellaisena arjen luksuksena…

Toisekseen, illallisen jälkeen lukittauduin vessaan ja meikkasin. Sinä aikana meidän olohuoneeseen saapui Julia’s housen väki ja ystävämme Hanlon, ja pian hipsimme Danin kanssa ovesta pihalle. Käsi kädessä.

Koska meillä oli treffi-ilta. 

Menimme uuteen kahvilaan Boscombessa nimeltä Coffee and Dice, koska olimme ajaneet paikan ohitse lukemattomia kertoja ja olimme suorastaan odottaneet sitä mahdollisuutta, että pääsisimme katsastamaan tämän paikan! Kiitos Julia’s housen hoitajien ja Hanlonin, minä ja Dan pääsimme syömään karkkia, sipsejä ja kakkua sekä juomaan kahvia ja pelaamaan lautapelejä! En edes muista, milloin olisin nauranut niin paljon viimeksi… Enkä vain siksi, että voitin Danin parissakin pelissä!

Rakastuttiin tuolla muuten sellaiseen peliin kuin Onitama, onko kukaan muu pelannut sitä?

Tiistai

Kierrätys sai tänä päivänä minun mieleni iloiseksi! Danin äiti halusi päästä eroon tilaa vievästä parisängystään, minkä tilalle hän oli hankkinut pienemmän sängyn. Me saimme Danin kanssa tuon ihanan mukavan parisängyn, mikä tietenkin jätti tyhjänpantiksi meidän vanhan ja hyvin palvelleen parisängyn. Siinä olisi vielä käyttövuosia varmasti jäljellä, joten nappasin siitä muutaman kuvan ja postasin siitä muutamaan Bournemouthin omaan Facebook-kirppariin. ”Parisänky ilmaiseksi” se ilmoitti, ja niin tiistaina ilmestyi kotimme ovelle juuri Charminsteriin muuttanut pariskunta, jotka kantoivat vanhan sänkymme uuteen kotiinsa. Annoimme todellakin hyvän kiertää!

Keskiviikko

Uudessa sängyssä yöunet maistuivat, ja päivän aikana saimmekin jonkin verran rästitöitä tehtyä. Muun muassa paperitöitä, jotka sitten kävimme Annan kanssa asiakseen viemässä kaupungintalolle.

Tästä päivästä postasinkin jo suosituksi tulleessa postauksessa täällä. Minusta oli niin ihanaa tehdä pieni retki tämän kuopukseni kanssa ja toteuttaa asioita hieman normaalista poikkeavalla tavalla. Mikä pisti hymyilyttämään, koska reipas vuosi sitten näillä busseilla liikkuminen oli meille arkipäiväistä, nyt sitä ”luksusta” ja elämyksellistä! Bussipysäkillä bussia odotellessa tajusinkin olevani kiitollinen siitä, että tämä ei ollut enää meidän pääasiallinen siirtymiskeinomme paikasta toiseen. Kun bussia ei aikataulun mukaiseen aikaan kuulunutkaan, kun ilmestynyt bussi olikin niin täynnä että päätin odottaa seuraavaa… Olin vain kiitollinen, että seistä törötettiin Annan kanssa pysäkillä ei pakon vaan halun vuoksi.

Nythän meillä on jo vuoden verran ollut käytössä yksityisauto, mitä pikaisesti esittelin mm. täällä vuosi sitten. 

Torstai

Elsan jo selkeästi parantunut vointi yhtäkkiä taas kallistui, muuttui räkäisemmäksi ja hänellä oli kipuja. Kehon dystonia potki, tikisti tytön lihakset kireiksi. Hän kirkui ja itki, me annoimme särkylääkettä ja lopulta diazepamia. Diazepamin jälkeen tyttö makasi rentona sylissä, hengitti nätisti, nukahti. Anna touhuissaan pyöri ympärillä, leikki soittimilla, rakensi palikoista tornia. Minä ja Dan nahistelimme. Kun väsytti.

Päivästä selvittiin, nuorin nukahti helposti päivän leikkien jälkeen sänkyynsä ja me seurasimme videomonitorin kautta Elsan nukahtamista. Käperryimme sohvalle yhdessä ja katselimme Netfliksistä Samurai Gourmeta. Niinkuin täällä jo kerroin. Siinä hetkessä olin niin kiitollinen, että tämä mies jaksaa minua ja ärhentelyäni. Koska hän tietää, mitä tämä väsymys on. Hän tietää tasan tarkkaan, miten rankkaa meillä on – koska hän on mukana, päivästä päivään, hetkestä hetkeen, yhdessä kanssani tekemässä ja huolehtimassa lapsistamme. Koska hän oli rohkea ja otti lopputilin, jotta pystyisi tekemään juuri tätä. Olemaan tärkeimpiensä luona.

Kuvaus ensimmäiseltä arkiviikolta sen jälkeen, kun Dan lopetti työnsä. 

Perjantai

Väsyttää niin paljon että itkettäisi. Elsa piti hereillä minua ensin neljään asti yöllä, sitten vaihdettiin läpsystä vuoroa Danin kanssa. Samalla nousi Annakin pitämään Danille seuraa. Minä sain pari tuntia unta palloon. Väsyttää niin että päätä jomottaa ja itkukanavat vain täyttyvät vedestä, tein mitä tein.

Juon kahvia ja naputan konetta, kun Dan ja Anna ovat nukkumassa ja seuraan Elsan saturaatiomonitoria samalla. Saan vastailtua muutamaan kysymykseen ja yritän olla itkemättä. Kaupassakin pitäisi käydä, eikä mitenkään jaksaisi. En ole jaksanut käydä kunnolla kaupassa hetkeen – niin pakkanen kuin jääkaappi ovat melko lailla tyhjiä. Ei ole leipää, hedelmiä, maitoa, vehnäjauhotkin loppuivat. Viimeiset kahvitkin tuli keiteltyä.

Nousen koneelta ja saan puserrettua itsestäni sen, että laitan Elsan istumaan pandatuoliinsa. Siinä puuhastellessa tulee älynväläys, ja käyn hakemassa Hanlonin meille jättäneen taiteilijatelineen. Asettelen siihen Danin korjaaman tabletin ja tadaa – tytär pystyy katselemaan lempisarjaansa mukavassa istuma-asennossa!

Tästä onnistumisesta virkistyneenä sisuunnuin ja lähdin päikkäreiltään heränneen Annan kanssa kauppaan. Tescoon, koska sieltä saa aurajuustoa. Siellä oli myös hedelmähylly, josta lapsille sai ottaa ilmaiseksi hedelmiä ostoksilla ollessaan (Tescon oma juttu aiheesta) ja minäpä erehdyin siitä sitten nappaamaan Annalle yhden mandariinin. Kuorin sen ja annoin siitä hänelle viipaleen kerrallaan, ja kiersin samalla hedelmäosastoa. Mandariini tuli syötyä äkkiä, ja minä hain sitten toisen. Jogurttihyllyltä piti palata takaisin hakemaan vielä kolmas. Leipähyllyltä piti palata takaisin hakemaan vielä neljäs. Ihmisiä ympärillä nauratti se, miten innokkaasti lapseni söi hedelmiä. Itseä suorastaan nolotti. Teki mieli sanoa, että ihan oikeasti, ei me tänne syömään tultu.. Että kyllä lapsi on tänään syönyt, söi vielä välipalan ennenkuin tänne tultiin.

Mutta lopulta olin vain kiitollinen siitä, kuinka lapsiystävällinen Tesco oikeasti onkaan. Miten siellä oli lapsiperheille oma parkki, joten ihan auton vierestä sai ostoskärrit ja myös ne palautettua siihen ihan auton viereen. Kuinka henkilökunta on aina ollut niin auttavaista lasten kanssa… ja sitten vielä nuo hedelmät. Ei tullut lapselle tylsää istua ostoskärreissä, kun samalla sai napostella syödä tuoreita hedelmiä!

Itse nappasin nyt hyvin paljon niin tuoretta kuin pakastevihannesta matkaan, koska meille myönnettiin täällä sellainen kuin Healthy Vouchers. Sillä saan Annalle ilmaiseksi vitamiinivalmisteita kuin myös viikossa muutaman punnan arvosta hedelmiä ja vihanneksia koko perheelle. Olen niin kiitollinen siitä, että täällä tuetaan terveellista syömistä!

Lauantai

Edellisenä iltana olin hakenut meille Rubyn äidiltään. Hän tulee nyt asumaan meillä puolitoista viikkoa putkeen, koska hänen äitinsä lähti lomamatkalle. Meidän on ollut tarkoitus lähteä käymään Paulton’s park – nimisessä huvipuistossa jo pitkään, saimmehan me Rainbow Trust – nimiseltä hyväntekeväisyysjärjestöltä ilmaislippuja. Elsa oli kuitenkin edelleen kipeänä, tarvitsi taas happea edellisenä yönä. Päätimmekin, että minä lähden Annan, naapurin pojan ja Rubyn kanssa nelistään puistoon. Vaikka harmitti, että emme koko porukalla päässeet taaskaan.

Annoin teinien juosta puistossa omaan tahtiinsa, mutta minusta oli ihanaa, kuinka he tulivat myös oma-aloitteisesti viettämään aikaa minun ja tämän naperon kanssa.

Ja miten Ruby halusi viedä pikkusiskonsa tiettyihin laitteisiin, joista hän tiesi Annan tykkäävän. Olin niin ylpeä Rubysta. Hän halusi vielä asiakseen viedä Annan myös huvipuiston sisäleikkialueelle laskemaan liukumäkeä ja kiipeilemään, ja juoksi siellä sukkasillaan Annan mukana hänestä huolehtien!

Olin kiitollinen hyväntekeväisyysjärjestölle, joka meille liput lahjoitti – muuten olisimme jääneet tästä ihanasta kokemuksesta paitsi. Vaikka väsytti, niin päivä hurahti mennä tosi nopeasti, kun meillä kaikilla oli kivaa tekemistä!

Kotona nämä kaksi menivät superaikaisin petiin ja nukahtivat yöunilleen helposti…

Sunnuntai

Mitä enemmän ehdimme ja jaksamme puuhastella Bournemouthissa, sitä enemmän minä siihen rakastun. Vaikka aamuni aloitin viemällä petivaatteet pyykkiin ja menemällä suihkuun oudosti keskellä yötä alkaneiden kuukautisten vuoksi, niin silti päivästä muotoutui ihana. Ei vain siksi, että aamukahvia ryystäessäni tutkin lauantaina postiluukusta kolahtanutta Happy Mailia… Olen niin kiitollinen Kalenterimanialle, joka ruokkii tätä paperiharrastustani! 

Suurkiitokset ihanasta postista, N. Saarinen! <3

Iltapäivällä vein Danin, Rubyn ja Elsan jo maanantaina tutuksi tulleeseen Coffee and Dice – kahvilaan, ja minä lähdin vilkkaan kuopuksen kanssa purkamaan energioita rannalle. Juoksimme hiekassa, keräsimme ja ihastelimme näkinkenkiä. Minä nautin meren tuoksusta ja tuulesta, suorastaan tunsin, kuinka päänsärky huuhtoutui raikkaan ilman mukana pois kehostani.

Enkä voinut olla ihastelematta tämän neidin energiaa. Bournemouthin rantaa ympäröi kallioseinämät (Bournemouth Cliffs), mistä paikoitellen menee siksakki-kävelytie jyrkänteen päältä rannalle. Siksakkia pitkin mekin olimme kävelleet autolta alas rannalle, tyttö tiukasti harteillani. Ylös lähtiessämme mietin, että mitäköhän tästäkin tulee… Pienet jalat kantoivat kuitenkin joutuisasti taaperoa eteenpäin, niin innokkaasti hän puski jyrkkää kävelytietä ylöspäin! Eikä jyrkänteen päällä hän ollut edes hengästynyt. Olisi varmasti lähtenyt takaisin alas, jos vain olisin antanut, kivutakseen sen takaisin ylös…

Elsa oli nauttinut kahvilaympäristöstä, Rubylla ja Danilla oli ollut hauskaa lautapelejä pelatessa. He autossa luettelivatkin kaikki pelit, joita he olivat ehtineet pelata!

Minä olen niin kiitollinen, että asumme juuri Bournemouthissa. 

Kiitollisuuden aiheita inspiroituivat miettimään myös muutkin bloggaajat,

Kuten maailmalla matkaava Martina blogissaan Slow is Beautiful – mistä hän oli kiitollinen Balilla ja Bangkokissa?

Aiemmat kiitollisuus-postaukset

Mistä sinä olet ollut tällä viikolla kiitollinen?

 

Avainsanat

Kommentit

Hei!
Ajattelin kysyä, miksi sinä olet aina Annan kanssa ja Dan Elsan? Enkä tarkoita syyllistää. 😊 Mutta mietin vaan, että miten lapset asian ottavat. Kaipaisiko Elsa joskus kahdenkeskistä aikaa Sinun kanssasi? Äiti kun on kuitenkin aina äiti, vaikka isi olisi kuinka hyvä. 😊

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.