Perhe-elämä
15.9.2017

Kirjoita vain: Riitelevät äiti ja isi

Kirjoita vain: Riitelevät äiti ja isi

”Sitähän minä just sanoin!”
”Etkä, kun sinä sanoit…”
”Ei, kun minä sanoin näin, ja sinä olit ..”
”Ei, kun tarkoitin…”
”Kun homman nimi on just se, että me ollaan tästä samaa mieltä!

Kun silloin joskus toimemme sopivat yhteen kuin palapelin vierekkäiset palat, nyt en ole varma puhummeko enää edes samaa kieltä. On tilanteita, joista olen poistunut rauhoittumaan toiseen huoneeseen vain siellä tajutakseni, että olimme koko ajan ymmärtäneet toisemme väärin. Puhuneet jopa aivan eri asioista samassa tilanteessa. Joskus olen ennakoinut Danin sanomisia väärin ja reagoinut ennakointiini enkä siihen, mitä hän oikeasti oli sanomassa. Toisinaan puhumme toisillemme kuin toinen lukisi huulilta, puhuen hitaasti ja artikuloiden mahdollisimman tarkkaan. Että se oma pointti menisi varmasti perille. Jos se ei toimi, niin nostetaan samalla voluumit kaakkoon ja muistetaan vasta jälkikäteen, että vain yksi lapsistamme on kuuro.

”Tiedätkö Maiju,” Dan sanoi torstai-iltana, ”me ollaan pärjätty aika hyvin näinä viimeisinä vuosina.”
”No ei olla tapettu toisiamme.”
”No se!”
”Se nyt olisi ollut vain ihan liian työlästä.”

Odottavan aika on pitkä, ne viimeisimmät metrit ne kaikkein kivuliaimmat. Kun helpotus on lähellä, mutta ei ihan vielä. Yö yöltä lähestymme parempia yöunia, kun ihan kohta tulee tänne ammattilaiset hoitamaan Elsaa öisin, vapauttavat meidät yövahdista. Vihdoinkin. Mutta ei ihan vielä.

Silti ei tuon toisen naama ärsytä. Päinvastoin. Kaiken kiukuttelun, ärhentelyn ja kun-ei-se-nyt-vaan-tajua jälkeenkin on niin kiva käpertyä toisen kainaloon. Siellä lämmitellessä maalailen ruusuisia tulevaisuuden kuvia ajasta, jolloin huonosti nukutut yöt olisivat muisto vain.


Kirjoita vain” on juttusarja, jonka pääpointti on punaisen langan puuttuminen. Näillä postauksilla ei itsessään ole tarkoitusta, sanomaa tai tärkeää viestiä. Ne ovat kuvauksia arjesta, tunnelmia, mitä vain, mille ei muuta ”julkaisupaikkaa” ole. Sitä kuuluisaa höpöhöpöä.

Tämän juuri lukemasi postauksen ymmärrät paremmin, jos olet lukenut aiemmin julkaistun ”Asiantuntija: Perheessänne on akuutti hätätilanne” – postauksen. 

Juttusarjassa aikaisemmin julkaistut:

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.