Perhe-elämä
15.8.2017

Olisinko tehnyt abortin, jos olisin tiennyt lapseni syntyvän vammaisena?

Olisinko tehnyt abortin, jos olisin tiennyt lapseni syntyvän vammaisena?

Jos ennen raskautta olisin saanut kuulla, että tulevaisuudessa olisin edelleen kotosalla neljä vuotta vanhaa lastani hoitamassa, olisin ollut aivan kauhuissani. Etten olisi päässyt takaisin työelämään, että tarvitsisimme paljon yhteiskunnalta tukea, että miehenikin olisi kotona hoitamassa lapsiamme, koska yksin en pärjäisi.. En tiedä, mitä olisin tehnyt, jos olisin saanut kuulla lapseni syntyvän vammaisena.

Olen hyvin onnellinen siitä, etten tiennyt. Että tämä kaikki vain tapahtui.

Minä ja pieni Elsa.

Lapseni piti olla aivan terve

Ennen rakenneultraa päätin vain, että teen aborttiin liittyvät päätökset vain jos asia tulee ajankohtaiseksi. Onhan kyseessä niin iso kysymys, mihin ei ole yhtä oikeaa tai helppoa vastausta.

Aloitin bloggaamaan elämäni ensimmäisestä ultrasta lähtien, joten blogista löytyy myös postaus toiveista ennen rakenneultraa.  Otin postauksesta ihan screenshotin itselleni:

Miten niin toivoinkaan, että lapsellani olisi kaikki hyvin. Että hän kehittyisi normaalisti, että kaikki olisi niinkuin pitää. Postauksessa itsessään olin takertunut klassiseen sukupuolikysymykseen – toivoinko tyttöä tai poikaa enemmän ja halusinko löytää vastauksen ultrassa.. Mutta tärkeimmäksi olen nostanut sikiön normaalin kehityksen.

 

Minun ja Elsan ensitapaaminen: 1. ultra.

Olen kirjoittanut rakenneultrastakin  Sieltä löysin tällaisen lainauksen, missä kuvaan vielä masussa kasvavaa Elsaani:

Minun vauvani oli siis aivan täysin terve rakenneultran aikaan. Vain pari kuukautta myöhemmin se sama vauva syntyi hätäsektiolla.

Onko abortti edes vaihtoehto?

Kenellä on oikeus päättää siitä, kuka saa elää ja kuka ei? Mitkä ovat äidin oikeudet, entäs isän? Jos äiti ei halua lasta, mutta isä haluaa, onko äidillä oikeus tehdä abortti vastoin lapsen isän tahtoa? Onko syntymättömällä lapsella oikeuksia, ja jos, niin mitkä ne ovat?

Minä ja raskausmasu v. 2013.

Entäs sitten, kun lapsi on syntynyt? Tällä kysymyksellä viittaan toki maailmankuuluun Charlie Gardin tapaukseen, jonka luvasta elää käytiin keskusteluita ympäri maailman. Keskusteluun osallistui niin Amerikan presidentti kuin paavi, unohtamatta tietenkin kaikkea lehdistöä.

En ole aborttia vastaan, todellakaan. En usko, että kukaan tekee aborttipäätöstä kepeästi. Onhan kyse kirjaimellisesti elämästä tai kuolemasta.

Mutta miksi minä olen niin iloinen, ettei minun tarvinnut tehdä sitä päätöstä itse?

Koska tietysti rakastan tytärtäni. Hän on opettanut minulle niin paljon, enemmän kuin kukaan tai mikään muu. Olen surullinen siitä, mitä hänelle tapahtui – että fetomaternaalisen vuodon takia Elsa syntyi vammaisena. Olen iloinen, että hän selvisi. Hänen elämänsä on kaikista vammoistaan huolimatta hyvää ja laadukasta, minkä eteen me teemmekin paljon töitä. Että hän pääsee osallistumaan ja tekemään, että hän kokee asioita. Ei hän kaikista vammoista huolimatta todellakaan ole mikään ”vihannes”, vaikka hän ei osaakaan istua ilman tukea, puhua tai kävellä.

Vain tulevaisuus näyttää, millaista hänen elämänsä on sitten – mutta kolme asiaa on varmaa. Hänen perheensä rakastaa häntä ja tekevät kaikkensa hänen eteensä. Tulevaisuudessa apuvälineetkin ovat kehittyneet nykyisestä eteenpäin, joten osallistumismahdollisuudetkin tulevat kasvamaan. Kolmanneksi, tietoisuuden kasvaessa ja ennakkoluulojen vähentyessä vammaiset ihmiset pääsevät helpommin mukaan yhteiskuntaan, olemaan oikeasti osa sitä eikä vain seinäkukkasina taustalla tai mikä vielä pahempaa, piilossa laitoksissa.

Mitä sanoisin aborttia harkitsevalle?

Olen monta kertaa erityislastani tuudittaessani miettinyt, että minkä neuvon antaisin minulta neuvoa pyytäneelle odottavalle perheelle, joka on juuri saanut kuulla syntymättömän lapsensa olevan vammainen. Kannustaisinko aborttiin vai olemaan abortoimatta? Kehottaisinko ”kuuntelemaan sydäntäsi”?

Jos juuri sinä mietit, abortoisitko mahdollisesti vammaisen lapsesi, minä annan sinulle tämän neuvon:

Hae aktiivisesti tietoa. Uskalla mennä tutustumaan johonkuhun, jolla on syntymättömän lapsesi diagnoosi. Vaikka jokainen vammainen on oma persoonansa eikä vamma määrittele heitä ihmisenä tietynlaisiksi (kuten, kaikki vammaiset ovat aina niin onnellisia ja iloisia tai masentuneita ja itsetuhoisia), niin tietoisuus itse vammasta ja sen tuomista rajoitteista auttaa päätöksen teossa. Keskustele myös muun perheen kanssa.  Yhden perheenjäsenen vammaisuus vaikuttaa suoraan koko perheeseen.

Kun tiedät vammasta ja sen tuomista rajoitteista, voit kysyä itseltäsi:

Voiko tuleva vauvamme elää hyvän ja laadukkaan elämän vammastaan huolimatta?  

Kysymykseen ”Onko meistä erityislapsen vanhemmiksi” vastaus on aivan sama kuin ”Onko meistä vanhemmiksi” – kysymykseen. . Kukaan ei tiedä miten vauvavuotena jaksaa ennenkuin sen kokee, se sama pätee myös erityislapsen vanhempiin. Ei sitä tiedä, ennenkuin sen kokee.

Abortti vai ei?

Sanon ainoastaan – vain sinä tiedät, mikä on sinulle ja sinun perheellesi oikea ratkaisu. Jos se on abortti, ei minulla tai kenelläkään muulla ole oikeutta väittää vastaan. Kyseessä on kuitenkin teidän elämänne, ei minun elämäni. Neuvoni kaikessa karuudessaan onkin – tutki, hae faktatietoa vammasta, tutustu vammaisiin. Älä tee päätöstä ennakkoluulojesi perusteella, vaan pohjaa se tutkittuun tietoon.

Minä en tiedä, olisinko abortoinut, jos olisin tiennyt. Ehkä. Mutta olen vain iloinen, että minulle ei annettu moiseen mahdollisuutta.

Sivuhuomautuksena

Elsa on opettanut minulle senkin, että terve ei ole vammaisen vastakohta. Ennen Elsaahan toivoin lapseni vain olevan terve. Sitä hän olikin rakenneultran aikaan, vammaton ja terve. Nyt hän on vammainen ja terve. Hän ei ole sairaalassa hengityslaitteessa, hän ei ole taistelemassa tulehdustilaa vastaan. Hän on kotona leikkimässä siskojensa kanssa ja nauramassa, kun minä ilmeilen hänelle. Terveys ja vammaisuus eivät todellakaan ole toistensa vastakohtia.

Kuva viime vuodelta, kun Elsa oli kipeänä.

Aiheeseen liittyviä aikaisempia postauksia

 

 

Avainsanat

Kommentit

Niin.. joskus on hyvä ettei kaikkea tiedä vielä raskausaikana.
Itse luulin vielä kesällä odottavani tervettä vauvaa ja luulimme vielä hänen syntyessäänkin kunnes sitten reilun vuorokauden päästä selvisi että hänellä oli sairaus mihin ei ole mitään parantavaa hoitoa.
Siinä vaiheessa olisi vaan toivonut että vaikka hän ei olisikaan terve niin että saisimme edes pitää hänet. Emme saaneet, mutta kiitollinen olen kuitenkin edes niistä muutamista yhteisistä päivistä hänen kanssaan..
paljon tällaiset asiat myös opettaa. Tokihan sitä toivoisi että oma lapsi olisi terve, eikä olisi mitään sairauksia ja vammoja, mutta ei hyvän elämän edellytys kuitenkaan aina ole se että on terve.

Suurin osa lasten erityistarpeista ei näy ultrakoneen ruudulta. Ne eivät näy synnytyssalin kirkkaan lampun alla eikä edes lääkärin kotiinlähtötarkastuksessa. On tietysti onni, jos vaikka lapsen sydänvikaan voidaan varautua jo ennen lapsen syntymää. Silloin taitavat ammattilaiset voivat onnistua pelastamaan elämän, kun tietävät olla valmiina. Mutta voi olla, että tuo rakenneultrassa ”kiinni jäänyt” elää vuosien päästä ihan normaalia koululaisen elämää, kun taas se ”terveenä syntynyt” on voinut siihen mennessä kerätä matkalleen vaivan tai ominaisuuden jos toisenkin.
Kaikkea ei siis on onneksi näe. Eikä ”tuomiokaan” ole niin mustavalkoinen.
Siitä down-lapsesta tulee tuskin koskaan narkkaria notkumaan aseman kulmalle.
Jokaisella ihmisellä on omat kivet polullaan, eikä niden kokoa tai määrää voi (eikä kannata) käydä vertaamaan. Jokainen lapsi tuottaa vanhemmalleen omat surunsa ja murheensa, mutta myös ilot ja ylpeydenaiheet. Toinen äiti suree avustettavaa nuortaan, toinen odottaa sydän syrjällään omaa teiniään yömyöhään mopolla kotiin.

Ja ei lainkaan tahdo huolestua ja muthetta kantaa, nähdä vaivaa ja tuntea luopuvansa, en suosittele vanhemmuutta ensinnäkään.

Kaunis Elsa 😍

Hei! Kirjoitat kauniisti ja ajatuksia herättävästi. Tämä oli hieno ja rohkea postaus.
Toivon sinulle ja perheellesi paljon rakkautta ja muuta hyvää myös jatkossa.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.