Perhe-elämä
4.8.2017

Kirjoita vain: Grandma:n tyttö

Kirjoita vain: Grandma:n tyttö

Jo pihalla askel on selvä. Määrätietoisen töminän saattelemana vaahtosammuttimen kokoinen kultakutri suuntaa Grandma:n ovelle. Ei hän ehdi edes oveen koputtaa, kun ovi lennähtää auki. Anna levittää käsivarsiaan kuin linnunpoikanen ja grandma nostaa tottelevaisesti lapsenlapsensa syliin.

Yhdessä he istuutuvat sohvalle ennenkuin me muut ehdimme edes sisälle. Anna ottaa matkatuttinsa oma-aloitteisesti pois suustaan ja aloittaa.

”Pa. Pa-pä-pa,” hän sanoo.
”Niinkö, ja mitä sitten tapahtui?” Grandma kohotti kulmiaan.
Teutraalisesti Anna heiluttaa käsiään ja ilmoittaa: ”Ta-ta-ta MA da da da-di-da-da-daa!”
”Ei ole todellista, ihanko niin?”
”Aha. U-uuuuuuuuuu?”
”Minulle kuuluu ihan hyvää,” Grandma vastaa, ”Entäs itsellesi?”
”Ga. Pupu!” Tämän todettuaan Anna nojautuu Grandma’ta vasten ja huokaisee syvään. Grandma tervehtii vasta sitten meitä muita.

Tämä on jo rituaali. Grandma ja Anna käyvät pitkiä ja syvällisiäkin keskusteluita yhdessä. Grandma’lla on aina aikaa kuunnella, eikä silloin kukaan muu saa puhua päälle tai yrittää viedä Grandma:n huomiota pois.

Yhtenä iltana olimme Danin siskon luona illallisella. Olimme juuri asettautuneet katettuun pöytään ja Anna oli laitettu istumaan syöttötuoliin minun viereeni. Grandma istui vastapäätä Annan serkkupoikien välissä. Siinä minä sitten ihmettelin, että miksi Anna kitisi ja valitti, heilutteli vaativasti käsiään että nosta pois, vaikka selvästi Anna oli nähnyt jo ruoan ja kai hänellä nyt nälkä oli, ei kai hän vain ole kipeä?

Kunnes tajusin, mihin suuntaan ne kädet hosuivat. Ei tyttö minua halunnut eikä ruokapöydästä pois. Hän halusi Grandman luokse. Veimmekin syöttötuolin Grandma:n viereen, mutta ei se riittänyt. Anna halusi Grandma:n syliin.

Sylissä tyttöseni rauhoittui välittömästi. Hän pajatti jutella Grandma’lle aina kun syömiseltä ehti, ja naureskeli serkkupojilleen Grandma:n sylistä. Hän ei kiemurrellut tai heitellyt ruokaa, vaan hyvin sivistyneesti istui Grandma:n polvella ja ruokaili. Toki Granma:n lautaselta piti maistella vähän samoja herkkuja, joita omastakin löytyi…

Napanuoraani kutitti ja kiristi. Herkistytti seurata kuinka tärkeä Grandma on kuopukselleni. Kuinka Anna painautuu Grandma:ta vasten ja katsoo häntä suoraan silmiin selittääkseen jotain taaperokielellään, jossa on vaikutteita sekä suomen että englanninkielestä. Miten tyttö osoittaa kiintymystään Grandmalle antamalla pusuja ja haleja, ja hakemalla nimenomaan Grandma’ta mukaan hommiinsa.

Granddadin kuoleman jälkeen Anna on kehittänyt aivan erityisen suhteen Grandma:n kanssa. Ehkä se olisi muodostunut muutenkin, tai ehkä nimenomaisesti sen takia suhde tuntuu intensiivisemmältä, herkemmältä.. Tai sen takia minä kiinnitän asiaan enemmän huomiota. Kun mikään ei ole pysyvää, niin näihin hetkiin osaa uppoutua ja syventyä ihastelemaan niiden pieniäkin sävyeroja.

Ja sieltä se sanakin tuli, tuona samana iltana. ”Gra-ma,” Anna sanoi.


Kirjoita vain” on juttusarja, jonka pääpointti on punaisen langan puuttuminen. Näillä postauksilla ei itsessään ole tarkoitusta, sanomaa tai tärkeää viestiä. Ne ovat kuvauksia arjesta, tunnelmia, mitä vain, mille ei muuta ”julkaisupaikkaa” ole. Sitä kuuluisaa höpöhöpöä.

Juttusarjassa aikaisemmin julkaistut:

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.