Perhe-elämä
16.7.2017

Meidän perheen nukkumisjärjestelyt – missä kukin nukkuu?

Meidän perheen nukkumisjärjestelyt – missä kukin nukkuu?

Vielä niin elävästi on mielessä se kummallinen tilanne, kun perheen kuopus nukkui omassa huoneessa erillään muusta perheestä… Mutta siellä hän sai ne parhaimmat yöunensa.

Sitten alettiin tehtailemaan hampaita, jolloin missään ei ollut hyvä – ei äidin kainalossa, ei isin lähellä, ei omassa sängyssä. Vähän aikaa malttoi nukkua sohvalla (!) ja sitten alkoi kitinä taas. Ajan kuluessa rauhoituttiin taas normaalisti omaan sänkyyn omassa huoneessa, ilman mitään ongelmia.

Elsa nukahti päikkäreilleen sohvalle <3

Sitten alkoi ilmaantua niitä kuuluisia ”vaiheita”. Sänkymme muuttui perhepediksi, koska Anna halusi nukkua äidissä niin kiinni kuin vain fyysisesti mahdollista. Mistä ei stressattu, sillä vaihehan tämä vain – ja kohta uni maittoikin taas parhaiten siellä omassa sängyssä, missä lapsen unia ei häirinnyt vanhempien asentojen vaihdot.

Nyt Anna on siirtynyt takaisin vanhempien huoneeseen, koska Elsan oli aika saada oma huoneensa. Hän on kuitenkin ollut jo niin paljon terveämpi, ettei hän ole tarvinnut lisähappea kotosalla kuukauteen, pariin. Samalla pituutta ja painoa lapselle on kertynyt, minkä vuoksi toimintaterapeutit ovat alkaneet vihjailemaan nosturin hankkimisesta kotiin. Ei sitä mitenkään meidän pieneen kämppään saataisi, vielä pienemmät mahdollisuudet moiseen olisivat jos Elsa olisi jatkanut yöuniensa nukkumista meidän kanssa samassa huoneessa. Koska uutta asuntoa ei tuosta noin vain kuulu, niin haikein mielin siirsimme hänet omaan huoneeseensa, turvanaan isovanhempiensa ostama videoitkuhälytin.

Nyt siis Elsa nukkuu omassa huoneessaan koko seinustan vievässä ”sairaalasängyssään” ja Anna omassa sängyssään vanhempien sängyn vieressä. Ruby nukkuu matkasängyssä Elsan kanssa samassa huoneessa meillä ollessaan.

Voi, kun saataisiin isompi koti … Saisi Elsa ja Anna omat huoneet, Anna jakaisi huoneensa Rubyn kanssa.

Aiheeseen liittyviä aikaisempia postauksia


Our sleeping arrangements have changed again. Elsa, our disabled 4-year-old who used to sleep in a same room with us parents because of her health issues, have been moved to her very own room now. We keep an eye on her through a video monitor though, so if she needed help we would know from the room to next to hers. Now, our 18 month old used to sleep in her own room where Elsa was just moved to, so now she’s moved in with her parents. Her cot is cosily next to ours on my side of the bed.

In an ideal world where we lived in a bigger house and not in a two bedroom flat, both of the girls would have their own room and we would have an extra room to house all Elsa’s equipment. Then Ruby, my step-daughter, wouldn’t need to sleep on a camp bed either when she’s with us, she would have her own proper bed too.

Avainsanat

Kommentit

Erosin kun tyttöni olivat pieniä. Vaihe yksi: mun isossa sängyssä kaikki kolme. Vaihe kaksi: omassa huoneessaan molemmat kerrossängyn ala-pedillä. Vaihe kolme: omassa huoneessaan ylä- ja alasängyissä.
Muutto, molemmille oma huone.Josta vaihe neljä: jomman kumman huoneessa, yhden hengen sängyssä nukkui kaksi. Vaihe viisi: molemmat omissa huoneissaan, omissa sängyissään.
Tilanne nyt: molemmat maailmalla; toinen Englannissa ja toinen Japanissa 😉

Meriannen

Tavasin kommenttiasi eija useasti, mielikuvissani näin tyttöjen kasvavan.. jotenkin niin liikuttavan ihanaa, kiitos tästä että jaoit! <3 <3 <3

Meillä on kaksi makuuhuonetta ja toisessa nukun minä toisen lapsen kanssa ja toisessa mieheni toisen lapsen kanssa. Pienet lapset heräilee yöllä ja nukkuvat välillä hyvinkin rikkonaisesti että herättäisivät vain toisensa samassa huoneessa. Olisi kyllä kiva miehen kainaloon päästä nukkumaan mutta arvostamme niin paljon edes jonkunlaisia yöunia että nyt mennään vielä näin.
Suunnitelmana on siirtyä samaan huoneeseen ja/tai lapset omaan huoneeseensa kunhan alkavat nukkumaan paremmin ja ikää tulee..

Meriannen

Mie yritän aina itse vaan ajatella niin että nää on vaiheita… Ette te varmasti koko loppuikää erillään nuku, eli kuten itse sanoit niin kunhan lapsilla ikää enemmän… Mutta silti. Tsemppiä ❤

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.