Muut
14.7.2017

Kirjoita vain: Päämäärä tuntematon

Kirjoita vain: Päämäärä tuntematon

”Mites olisi se Lidlin lähellä oleva pubi?”
”Mmmm.. Ei… Ei pubiruokaa.”
”Mun ei taas tee mieli sitä amerikkalaista dineria, ku siellä oltiin viimeksi. Hei, entäs se sen vieressä oleva, mikä sen nimi on, se kanapaikka?”
”Suurimmaksi osaksi tulista ruokaa.”
”Ai, no ei sitte.”

Ajelen eteenpäin. Tuntuu hassulta ajella ilman selkeää suuntaa ja suunnitelmaa. Takapenkki oli kaikessa tyhjyydessään hiljainen.

”Oli kyllä niin hyvä, että Paula pääsi tänään,” sanoin ajatuksissani.
”Hmm?”
”Viime yön jälkeen, se oli kyllä tän päivän pelastus, eikö?”
”No joo, ” Dan pudisteli päätään,”On nää meidän lapset kyllä aikamoisia.”
”Mä luulen, että se Rubyn herätys oli jonkun sen kaverin tekemä jekku. En mä keksi mitään muuta syytä siihen, miksi hänellä oli herätys päällä kolmeksi aamuyöllä…”
”No mut on se sekin jotain, että kaikki muut herää siihen paitsi Ruby itse.”
”Ei Elsakaan herännyt, mutta sehän se vasta jotain olisi ollutkin…”
”Ensi yöstä tulee varmasti kans mielenkiintoinen….”

Molemmat huokaa.

”Mä sain just ihan hullun idean,” sanoin.
”No?”
”Mites ois jos haettaisiin siitä sun äitis lemppari fish and chips – paikasta kala-ateriat ja mennään syömään ne vaikka merenrannalle?”
Dan sulatteli ideaa vain hetken, nyökkäsi sitten. ”Joo. Tehdään niin!”

Käsi kädessä käveltiin kohta joenrantaan, koska suunnitelmat olivat muuttuneet jo kalapaikkaan ehtiessä ja sieltä lähtiessä. Istuttiin puupenkille vastakkain, leviteltiin kalat ja perunat meidän väliin ja syötiin. Ensimmäistä kertaa kuukausiin vain minä ja hän. Ilta-auringossa kylpevä puistokin oli hiljainen, vain muutama naurulokki kuikuili ruokamme perään. Samaan aikaan kotosalla ystävämme Paula oli antamassa suihkua pienimmälle naperollemme, ja kohta Julia’s house veisi suihkuun Elsan.

Ruokailun jälkeen kiipesin Danin syliin kuin vastarakastunut ja kuiskasin hänen korvaan:
”Mä rakastan sua.”

Kotona odotti uniset lapset, ja aivan uutta virtaa itseensä ladanneet vanhemmat jaksoivat taas. Ei se ehkä ollut kuin puolitoista tuntia, jos sitäkään, mutta jo se voi antaa enemmän kuin viiden minuutin kahvimuki kulman takana.


Kirjoita vain” on juttusarja, jonka pääpointti on punaisen langan puuttuminen. Näillä postauksilla ei itsessään ole tarkoitusta, sanomaa tai tärkeää viestiä. Ne ovat kuvauksia arjesta, tunnelmia, mitä vain, mille ei muuta ”julkaisupaikkaa” ole. Sitä kuuluisaa höpöhöpöä.

Juttusarjassa aikaisemmin julkaistut:

Avainsanat

Kommentit

Ooooiiiih! Luin kyyneleet silmissä…

Aivan ihana postaus! Nämä pienet hetket auttavat arjessa jaksamaan:)

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.