Perhe-elämä
7.7.2017

Kirjoita vain: Kesäkintut ja Kikatusmaatti

Kirjoita vain: Kesäkintut ja Kikatusmaatti

Elsan koulukaverin takapihalla leijui saippuakuplia, lapset nauroivat ja aurinko paahtoi kuumasti niskaan. Kadutti, että olin Annalle ja itselleni laittanut sukkahousut. Kun sain ikäistään poikaa jahtaavan tyttöni kiinni, otin häneltä kengät ja vieläkin ihmeellisesti valkoisina pysyneet sukkahousut pois. Anna rimpuili, hän ei olisi malttanut pysähtyä, kaverit menevät tuolla jo ja äiti pitelee vieläkin kiinni…

Taaperoa jämäkämpänä jääräpäänä sain taltutettua uhmakohtaukset, ja kohta taaperon aurinkorasvalla voidellut kintut vain vilisivät mennä ohitseni.

Dan istui varjossa esikoiseni kanssa ja jutteli seurueen vanhimmalle jäsenelle, ystävällisen näköiselle rouvalle. Minä nautin auringosta taktisesti keskellä pihaa niin, että näin aivan pihan perälle kuin talon seinustalle ja ulko-ovelle, jonka edustan rappuset kiehtoivat villiä pirpanaani. Olimmehan jo ennen visiittiä sopineet, että Dan olisi Elsasta vastuussa, minä Annasta.

Anna puhui sitä omaa kieltään muille naperoille, jotka vastasivat englannin ja taaperokielen sekoituksella takaisin. Siellä he kiipeilivät pikkuruisen leikkimökin kuistille ja laskivat liukumäkeä alas, avasivat leikkimökin ovea ja menivät mökkiin yhdessä piiloon aikuisia, vain kerääntyäkseen porukalla kurkkimaan muovisen ikkunan lävitse. Kaikkein mieluiten Anna kuitenkin ravasi pihan perimmäisestä nurkasta sinne sisälle vievälle ovelle asti, kipusi rappuset ylös, hävisi hetkeksi sisälle vain kurvatakseen takaisin ulos, hienosti laskeutui rappuset itse alas ja sitten hurjaa vauhtia takaisin leikkimökkiä tutkimaan.

Elsa kikatteli isänsä sylissä, nautti siitä, kun samettisen pehmeä nurmi kutitteli jalkapohjia. Hän ilahtui ja riemastui nauramaan nähdessään aina ohimenevän pikkusiskonsa, ja minä olin siitä vain iloinen. Ettei hän vertaa itseään toisiin, edes siskoonsa. Dan laski jo painavaksi ehtineen tyttäremme piknikkimatolle makaamaan, ja välittömästi Elsa alkoi kihertää innostuneena ja hurjasti potkia jaloillaan. Jokaisella potkulla Elsa liikkui, joko selällään pysyen eteenpäin tai sitten hivuttautuen sivummalle. Vanha rouva seuraili pilke silmäkulmassa tyttäremme touhuja. Hän oli Danilta oppinut jo paljon letkuravinnosta, cp-vammasta ja Elsasta itsestään.

”Aikamoinen kikatusautomaatti tämä,” oli vanha rouva naurahtanut Elsaa ihastellessaan. Annan ilmestyttyä paikalle ja muitta mutkitta kiivettyä rouvan syliin oli rouva siihen sanonut: ”Ja sinä se vasta oletkin aikamoinen persoona, jolla on koko ajan kiire”.

Elsan koulukaverin koko perhe on ihana, lämmin, ja niin monella tapaa samassa elämäntilanteessa kuin me. Oli upeaa pystyä vain olemaan hiljaa ja he tiesivät, etten ollut tarkoituksella epäkohtelias. Heidän esikoisensa on myös vammainen ja juuri vuoden täyttänyt kuopus täysin ”normaali”, joten he ymmärsivät täysin, miten helposti sitä joskus vain uppoaa omiin ajatuksiin, yrittää olla vertaamatta lapsiaan toisiinsa mutta vertaa kuitenkin.


Kirjoita vain” on juttusarja, jonka pääpointti on punaisen langan puuttuminen. Näillä postauksilla ei itsessään ole tarkoitusta, sanomaa tai tärkeää viestiä. Ne ovat kuvauksia arjesta, tunnelmia, mitä vain, mille ei muuta ”julkaisupaikkaa” ole. Sitä kuuluisaa höpöhöpöä.

Juttusarjassa aikaisemmin julkaistut:

Avainsanat

Kommentit

Näitä kirjoita vain- postauksia on aivan ihana lukea. Toki muitaki postauksia. Kiitos sulle ihanasta blogista. Oon lukenu tätä jo usiamman vuojen 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.