Perhe-elämä
30.6.2017

Kirjoita vain: Lusikassa

Kirjoita vain: Lusikassa

Kello livahti yli puolenyön. Olin keräilemässä tarvittavia vielä olohuoneesta, kun sen kuulin. Se oli sellainen salakavala ääni, jonka kuuluessa ei voinut olla aivan varma kuuliko mitään oikeasti. Pysähdyin paikoilleni, höristelin korviani.
Sitten se kuului uudestaan.

Nyyhkytys.

Tiputin kaiken käsistäni ja ryntäsin makuuhuoneeseen, missä luulin perheeni nukkuvan tyytyväisesti. Anna ja Dan nukkuivatkin, mutta Elsa nyyhkytti. Nyt jo äänekkäämmin, mutta edelleen niin pehmeästi, ettei se leikkaisi nukkuvan vanhemman unen lävitse.

Laskin käteni Elsan hartialle ja asetin pääni hänen näkökenttänsä alueelle. Elsa lakkasi itkemästä ja yritti hämärässä katsoa minua. Lahjoitin hänelle hymyn, hän hitaasti hymyili takaisin. Aloitin silittelemään hänen poskeaan. Silitys alkoi aivan hiusrajasta ja jatkui aina leukaan asti. Elsa sulki silmänsä.

Tarkistin olennaiset – hänellä ei ollut kuuma eikä kylmä sekä hygieniapuoli oli kunnossa. Testimielessä lopetin silittämisen, mutta jätin kädet paikoilleen, toisen hartialle, toisen kasvoille. Elsa avasi silmänsä uudelleen, mutta pysyi vaiti. Tuijotimme toisiamme hetken, kunnes jatkoin kasvojen silittämistä. Niille nousi heti nautinnollinen ilme.

Silittelin niin kauan, että ajattelin hänen jo nukahtaneen takaisin unilleen. Hitaasti pidensin silittelyn väliä ja lopetin sitten kokonaan, lepuuttaen hetken käsiäni lapsen päällä ennenkuin nostin kädet ilmaan. Elsa värähti, mutta ei avannut silmiään.

Hakiessani olohuoneeseen jättämäni syöttöpumpun kuulin sen uudestaan. Elsa itki, tällä kertaa välittömästi kovempaa. Kiireen vilkkaa keräsin mitä tarvitsin, ja ryntäsin takaisin perheeni keskelle. Tavarat Elsan sängylle, kädet hänen päälleen, pusuja poskelle. Tyttö katseli minua silmäkulmat märkinä, keho vapisi itkun voimasta. Silittelin sen minkä pystyin kytkiessäni hänet letkuruokintaan, ja kaiken ollessa valmista hyppäsin Elsan viereen hänen sängylleen ja asettelin hänet kainalooni. Itku lakkasi.

Tuona yönä Elsa ei halunnut nukkua yksin. Onneksi hänen sängyssään oli tilaa nukkua lusikassa!


”Kirjoita vain” on juttusarja, jonka pääpointti on punaisen langan puuttuminen. Näillä postauksilla ei itsessään ole tarkoitusta, sanomaa tai tärkeää viestiä. Ne ovat kuvauksia arjesta, tunnelmia, mitä vain, mille ei muuta ”julkaisupaikkaa” ole. Sitä kuuluisaa höpöhöpöä.

Juttusarjassa aikaisemmin julkaistut:

Avainsanat

Kommentit

Niin ihana kirjoitus ❤️

Kaikista sun postauksista, näistä pidän eniten. Jatka näitä postauksia, selkeästi sun omaa alaa (erityisesti kirjallisesti mielestäni!) jolla saat tuotua esille niin syviä asioita mielestä, tunteista, erityislapsiarjesta ja tarpeista. Ihan huomaamatta. Vain hyvällä tavalla. Joku näissä iskee syvälle lapsettoman opiskelijan sieluun. Hirvittävästi voimia ja hyviä asioita sinne!

Voimia teille kaikille, on varmasti vaikeaa kun Elsa ei voi sanoin kommunikoida, onneksi sitä oppii lastansa muutenkin tulkitsemaan ❤❤❤

Kirjoitat tosi kivasti!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.