Perhe-elämä
26.6.2017

Unelmissa puutarha

Unelmissa puutarha

Yksi hartaimmista haaveistani liittyy tiukasti omaan pihaan. Haluan sen, jotta pääsen rakentamaan itselleni ja perheelleni puutarhaa. Pihaa, mistä satoa kerätä, missä lasten leikkiä, missä ihastella oman työn kukkasia.

Nyt pihan puutteessa täytän ikkunalaudat kukkaruukuilla.

Pihaan haluan marjapensaita, raparperipuskan, hedelmäpuita, kasvimaan ja kasvihuoneen sekä tietysti paljon kukkapenkkejä! Haluan katoksellisen lokoisan istuskelualueen, missä olisi varjossa viileämpi istuksella tai sateella haistella kostean pihamaan tuoksuja…

Rubyn kanssa keskusteltiin, miten ihanaa olisi jos meillä olisi ulkoilmakeittiö ja ruokailualue. Mietittiin leluja kiikuista liukumäkiin, trampoliiniin, kahluualtaisiin ja puumajaan… Myöhemmin pyykkejä ulos ripustellessani mietin, miten ihana olisi sekin omassa pihassa..

Danin kanssa olemme keskustelleet vajasta, sellaisesta diy-nurkkauksesta, missä hän voisi harjoitella nikkarointitaitojaan…

Oma piha, se on rikkautta. En koe olevani millään tavalla viherpeukalo, mutta multaiset sormet saavat minut silti onnelliseksi. Kukkien kastelu rauhoittaa, ja.. Oma piha se vasta olisikin oikeasti jotain.

Sitä odotellessa…

Aikaisempia aiheeseen liittyviä postauksia:


It would be a dream come true to have a garden of my own, but as that is not reality now, I fill our window sills with pots of flowers and herbs.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.