Muut
12.6.2017

Blogini loppu?

Blogini loppu?

Olen useasti kirjoittanut tänne blogiin, että bloggaamiseen pitäisi löytyä intohimoa. Pakolla naputettu teksti näkyy kyllä aina läpi, se kirjoituspalolla kirjailtu teksti maistuu lukijallekin aina paljon paremmin.

Minä vain istuin läppäri sylissä, pallo ihan hukassa. En edes kuluttanut aikaani sosiaalisen median muilla sivustoilla, tuijotin vain kirjoitusalustalla välkkyvää  mustaa viivaa…

Mitä annettavaa minulla on? Miksi minä bloggaan? Mistä minä bloggaan?

Minun blogini on aikamoinen niche, jos ryhdytään oikein tarkasti tutkimaan.

Olen ulkosuomalainen, mikä tuo omat ongelmansa. Suurin osa blogini yleisöstä asuu minusta nähden toisessa maassa, Suomessa. Minä jään paljosta paitsi. Isoista ja pienemmistäkin blogitapahtumista, muiden bloggaajien järjestämistä miitingeistä, pressitapahtumista.. Täältä Englannista käsin minä en helposti pääse mihinkään noista mukaan. Puhumattakaan siitä, jos haluaisin järjestää lukijatapaamisia…

En yleensä kirjoita mistään suurta massaa kiinnostavista aiheista, kuten muodista, matkustuksesta tai sisustuksesta. En jatkuvasti jakele vinkkejä ja ohjeita esimerkiksi DIY-juttuihin tai ruoanlaittoon liittyen. Tällaisista isomman skaalan teemoista minun blogiini sopii aihe perhe. Sitähän tämä blogi on, perhe-elämästäni tehty.

Minä ilman meikkiä + yöpuvussa + vesileimaa lukuunottamatta muokkaamaton kuva. Kaikki nämä mainitsemisen arvoisia.

Sitten on vielä tämä lapseni vammaisuus. Blogini kautta olen jo pystynyt tarjoamaan vertaistukea muille erityislasten perheille kuin myös vähentämään ennakkoluuloja vammaisuutta kohtaan tuomalla tätä arkea niin lähelle ihoa kuin mahdollista. Minulla ei kuitenkaan ole lähestulkoon mitään hajua siitä, millaista erityislapsiperheillä on Suomessa. Tarkemmin ilmaistuna, minulla ei ole omakohtaista kokemusta siitä, millaista meidänlaisella perheellä olisi Suomessa. En voi siis antaa vinkkejä siitä, miten erityislapsiperheen asioita voi hoitaa Suomessa, mihin tahoon missäkin asiassa ottaa yhteyttä, tai edes sitä, mistä voisi saada apua…

Mutta ajatuskin siitä, että jättäisin tämän suomenkielisen blogini ja siirtyisin kokonaan bloggaamaan englanniksi aiheutti syvän inhoreaktion pienimuotoisen kiinnostuksen rinnalle. Minä rakastan kirjoittamista suomeksi.

En puhua pukahtanut ajatuksistani. Ennenkuin lähetin erokirjettä Kaksplussalle, käsittelin asiaa omalla tavallani – kirjoittamalla. Kirjoitin ylös asioita, miksi minun pitäisi vain heittää hanskat tiskiin tai tehdä täyskäännös ja kirjoittaa vain englanniksi.. Pisimmän listan sain aikaiseksi siitä, miksi minun kannattaisi jatkaa jo tutulla polulla. Mitä enemmän asiaa pohdin, sitä selkeämmin tämä puuro sakeutui. Ymmärsin, että:

Suurin este olin minä itse.

Ei blogini teemoilla, aihepiireillä, postausaiheilla, kirjoituskielellä tai edes asuinpaikkakunnallani ollut ongelmani kanssa mitään tekemistä. Minä itse olin oman pienen ahdistuskuplani aiheuttaja. Blogini on jo Kaksplussan portaalissa, mikä on jotain, mistä pystyin aiemmin vain haaveilemaan. Sehän tarkoittaa sitä, että Suomen suurin vanhemmuusmedia pitää blogistani ja uskoo siihen. Mikä vielä tärkeämpää, blogillani on uskollinen ja laaja lukijakunta (<3), joten selkeästi kukaan muu ei blogini menestystä tai edes olemassaolon tarkoitusta epäillyt kuin vain minä itse.

Joten.. Aloitin uuden juttusarjan Kirjoita vain rohkaistaakseni itseäni siitä, että jokaisella kirjoituksella ei aina tarvitse olla tarkkaan mietittyä tarkoitusta ja merkitystä. Koska lukija löytää merkityksensä itse, aivan niinkuin minäkin muiden blogeja ja tekstejä lukiessa.

Olen siis kärsinyt huonommuuskompleksista, huijarisyndroomasta, kahlannut jonkun aikaa jo huonon itseluottamuksen kurassa blogin kanssa (ja myönnettäköön, muutenkin elämässäni nyt) ja se on vaikuttanut suoraan blogiin. Nyt tehdessäni näistä tunteista julkista toivon, että pääsen näistä turhista ja ikävistä tunteista eroon ja voisin keskittyä tärkeimpään. Janooni oppia ja kehittyä koko ajan lisää bloggaajana ja yksinkertaisesti siihen, kuinka paljon pelkästään nautin tästä. Bloggaamisesta.

Ja jatkossa jätän englanninkielisen osuuden pienemmäksi, tarkoituksella. En poissulje mahdollisuutta, että ehkä jossain vaiheessa avaan suomenkielisen blogin rinnalle englanninkielisen.. mutta se on sitten joskus tulevaisuudessa. Ehkä.

Enkä kirjoittanut erokirjettä Kaksplussalle. Koska jatkoa seuraa…


I doubted myself as a blogger, I thought I was not good enough, that I wasn’t doing enough. Then I realised I was the only one putting those standards up. I was the one holding myself back. Therefore I must change things and it means I will no longer write such detailed English posts in here as I’ll concentrate on blogging in Finnish. I apologise to all of you who doesn’t understand Finnish. I will not say there never will be a blog in English written by me.. but not now. I truly am sorry.

Avainsanat

Kommentit

Ihana kun et lopetakkaan! Sinulla on monelle annettavaa, osaat kirjoittaa ihanan rehellisesti arjesta!

Meriannen

Kiitos Jossu <3 Tää on oikeasti niin tärkeää mun kuulla, se että mulla on annettavaa, kun niinä heikkoina hetkinä tuntuu kuin ei olisi.. Kiitos ihana <3

Hui kun säikähdin jo että lopetat kirjoittamisen! Tämä kuuluu niihin blogeihin josta luen kaikki postaukset, oli aihe mikä hyvänsä 🙂

Toivottavasti jatkat vielä pitkään ja jatka samaan malliin 🙂

Meriannen

Anteeksi, että säikäytin! Paljon kyllä mietin blogin kohtaloa, puoleen ja toiseen, ja vaikka lopettaminen ei sinällään ollut vaihtoehto niin.. Niin. Kaikki tuntui hetken olevan täysin avoinna, kun olin niin hukassa.

Kiitos ihanista sanoistasisi Milla, kiitos!

Huh, onneksi et lopeta! Olen jo pitkään lukenut blogiasi ja pidän kirjoitustyylistäsi sekä siitä että kirjoitat teidän arjesta/elämästä. Blogi erottuu hyvin muiden joukosta 😊

Meriannen

Kiitos Heli, tää on niin niiiin niin älyttömän tärkeetä mun kuulla. Tai siis lukea. Mutta tiedät mitä tarkoitan. Kiitos <3 <3 <3

Täällä ilmoittautuu myös yksi blogisi vakiokävijä 🙂 Olen parikymppinen nainen pääkaupunkiseudulta, eikä minulla ole lapsia. Mutta silti tämä on yksi lempiblogeistani. Pidän kaikista postauksistasi aiheesta riippumatta. Olet aito ja hyvä kirjoittaja. En todellakaan ymmärrä miten voit potea huijarisyndroomaa tästä aiheesta, eihän kaikkien blogien ole tarkoitus olla kuin suoraan naistenlehdestä. Ja itse asiassa juuri siksi niin kovasti tästä blogista pidänkin. Luen kyllä paria muotiblogia, mutta se on lähinnä nopeaa kuvien selailua. Täällä taas teksti on se pääasia, ja se antaa paljon enemmän minulle kuin pelkät kuvat.

Meriannen

Kiitos niin paljon tästä upeasta kommentista ja voi kyllä, kirjoitin sen ylös päiväkirjaani. Koska tuo huijarisyndrooma, ja sinä siihen osasit pureutua niin napakasti ja hyvällä otteella, puhdistavasti ja parantaen. Kiitos <3 Kiitos niin paljon koko kommentista! <3

Kaunis ja ihana oot ❤
Onneksi jatkat,luen muutamaa blogia ja tämä on niistä yksi. Odotan aina milloin sinulta tulee uusi kirjoitus.
Blogisi maistuu elämältä ja se on aito.

Meriannen

Kiitos Henna <3 Niin jotenkin mieletöntä ajatella että postauksia ihan odotetaan, tuntuu hyvältä. Ja tuo, "blogisi maistuu elämältä", kirjoitin senkin ylös päiväkirjaani. Kiitos <3

Minäkin olen yksi vakkarilukijoista, mutta en juuri koskaan kommentoi. Miksikö? Hmm. Jaa, enpä edes tiedä. Ehkä ei ole mukamas aikaa (mutta aikaa on kuitenkin lukea blogeja, joten tekosyy). Ehkä ajattelen, ettei minun kommenttini kiinnosta ketään (tekosyy sekin, koska tykkäänhän itsekin lukea muiden kommentteja). Minun täytyisi siis ryhdistäytyä!

Ja minäkin jo pelästyin, että lopetat. Onneksi et! Minusta blogissasi on hienoa juuri se, että kirjoitat elämänmakuista perheblogia teidän elämästä. Ja se, ettei blogisi postaukset ole yhteistyöpostauksia, sillä niitä on mielestäni jo tarpeeksi. 😉

Ihanaa kesää teidän valloittavalle perheelle täältä Savon sydämestä! ♡

Minäkin olen aina vaan uudelleen eksynyt blogiasi lukemaan, vaikka kommentointiin ei tällä hetkellä kädet ja aika riitäkkään. Ja itsekkin maailmalle eksyneenä restonomina(myös jkl) on kiva lukea ulkosuomalaisen blogia!(:

En ikinä kommentoi, hiljaa itsekseni käyn lukemassa kahta, kolmea kaksplussan blogia. Yksi niistä on sinun. DIY-, sisustus-, yhteistyöhehkutuspostaukset skippaan automaattisesti. Tylsää ja tavanomaista. Mutta sinun tekstisi maistuu elämälle. Ja tietysti perheesi on kaunis ja vahva. Kiitos!

Oletpa kaunis tämän postauksen kuvissa! <3 Vaaleanpunainen sopii sinulle.

Huh, kyllä säikäytti! Ihanaa, että jatkat kirjoittamista. Niin ihana lempiblogini:) Olet niin kaunis ja onnellisen näköinen!

Pelästyin. Mutta onneksi turhaan. Saan lukea juttujasi jatkossakin. Kiitos!

Wau olet upea!

Wow miten kaunis olet <3 vaaleanpunainen pukee sua hyvin!! Toivottavasti löydät taas pian inspiraatiota kirjoittamiseen, sillä sun blogi on ihan mun lemppari!

Ihanaa ettet lopeta! Sun blogi on niin aito eikä yhtään kaupallinen, niinkun monet blogit ovat. Jatka samalla tavalla ja voimahalit täältä Helsingistä <3
-Äiti ja 4vuotias tyttö

Hei, minä ihan säikähdin että tämä blogi loppuisi. Olen ollut jo kauan ns.koukussa tähän blogiisi, olen tälläinen ihan tavallinen äitee ihminen Suomesta, kaksi aikuista lasta on, ei erityislapsia eikä heistä mitään kokemuksia.Jotenkin tämä blogi erottuu muista blogeista JUURI siksi kun täällä ei esitellä kodin sisustuksia, lasten ja äitien muotivaatteita yms ,ne eivät kiinnosta läheskään kaikkia lukijoita. Tämä blogi on erilainen, elämän makuinen, ihmistä/lasta arvostava, erilaisuutta arvostava, ihmisyyttä kunnioittava jne tästä voisi vaikka miten paljon antaa kehuja mitä tämä blogi sisältää. Lisäksi arvostan todella paljon perhettä joka on selvästi hitsautunut yhteen vaikeuksien keskelläkin eläen, tässä blogissa ei lässytetä eikä mielistellä mitään eikä ketään, sellaisia blogeja on ihan tarpeeksi ja ne eivät pisemmän päälle jaksa kiinnostaa. Kiitos tosi paljon että jatkat ja jaksamista ja kaikkea hyvää sinne <3

Täysin samaa mieltä 🙂

sun blogi on ihan paras, kiitos ihanista postauksista!<3

Täällä myös toinen säikähtänyt. Hyvä että itsellesi selvisi mistä kiikastaa, ja lopputulema oli blogin jatkuminen. Itse tulen nimenomaan lukemaan erityisperheen arjesta, erityislapsen kehityksestä, apuväline-asioista ja ylipäätään erityislapsen ja perheen selviytymisestä arjessa, ja niistä keinoista, joilla sitä voi toisinaan helpottaa.

Voi vitsi miten nätiltä näytät näissä kuvissa!! Ja toi sun paita on ihana!! 😍 Näin ihmisenä joka on lukenut sun blogia jo silloin kun odotit Elsaa niin olisi ollut suuri harmi, jos olisit lopettanut, joten onneksi et!! 😊

Olet mielettömän kaunis tuossa hennon vaaleanpunaisessa paidassa!
Ja hienoa, että päätit jatkaa. Itse en ole ulkosuomalainen, meillä ei ole erityislaista ja muutenkin lapset vanhempia kuin teidän nuorimmat. Mutta kirjoitat niin aidosti elämästänne, että tykkään lukea kirjoituksiasi.

Minä luen blogiasi juuri siksi että se kertoo ihan tavallisesta arjesta. En ole ulkosuomalainen, mutta minua kiinnostavat erilaiset kulttuurit ja arki ulkomailla. Lisäksi tarjoat arvokkaan kurkistuksen siihen, millaiata arki erityislapsen kanssa on. Joten hienoa, että jatkat! 😊

Sinun blogisi on yksi suosikeistani juuri siksi, että siinä ei ole koko ajan sisustusjuttuja ym. Niitä blogeja on kymmenittäin. Sinun blogisi taas on yksi niistä harvoista oikeasti aidon tuntuisista blogeista. Toivon, että jaksat taas uskoa itseesi, koska olet todella hyvä kirjoittaja :)!

Kylläpä sulle sopii tuo hennon vaaleanpunainen paita hyvin. Korostaa sun ihon väriä ja on tosi kaunis yhdistelmä. Ja kiva kun siinä on korkea kaulus 😀
Hyvä kun et lopeta, sun blogi on arjenmakuinen ja tavallisesta elämästä kertova, siinä on sen juju!

Huh. Kylläpä säikäytit mutta hyvä että jaksat jatkaa. Tämä on kuitenkin niin tärkeä lenkki elämässäsi ja monelle ulkosuomalaiselle..

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.