Perhe-elämä
9.3.2017

R.I.P Granddad

R.I.P Granddad

Vasta päivää ennen olimme istuneet heidän luonaan kahvilla pitkän sunnuntaikävelyn jälkeen, ja tuo nallekarhumainen mieheni isä ojensi minulle hymy korvissa jäätelöä. Olinhan kiltisti syönyt hänen tekemänsä lounaan, maukkaan kinkku-tomaatti-voileivän. Kun silmämme vältti, hän oli syöttämässä perheen pienimmille maistiaisia omasta jäätelöstään. Hän hykerteli nauraa omille vitseilleen ja yritti saada Annan pelaamaan kanssaan Mikki Hiiri – peliä xboxilla. Hän tarjoili kahvia ja oli niin elämää täynnä.

Maanantaina Danin sisko soitti meille sairaalalta. Mike oli typertynyt kotona ja valittanut tuskaa lantion alueella. Ambulanssilla tuo lempeä mies oli kiidätetty sairaalaan, missä he olivat löytäneet puhkeamaisillaan olevan aneurismin hänen vatsastaan. Vielä kiireisemmin pappa oli työnnetty leikkaussaliin, sillä hengenlähtö oli lähellä.

Kolmelta yöllä Danille soitettiin uudestaan – tule nyt heti tänne. Leikkaus oli mennyt hyvin, mutta Miken väsynyt kroppa ei alkanut palautumaan leikkauksesta. Huolehdin mieheni matkaan, ja jäin huolesta jäätyneenä makaamaan Danin paikalle sänkyyn. Aamulla Dan sanoikin minulle puhelimessa juuri ne sanat, mitä olin pelännyt. Mike ei ollut selvinnyt.

Tuosta hetkestä lähtien…

Olemme nähneet perhettämme enemmän parin päivän aikana kuin kuukausien aikana yhteensä. Dan on viettänyt aikaa puhelimessa soitellen kaukaisille perheen ystäville ja sukulaisille, joista osasta hän ei ollut kuullut vuosiin mitään. Kriisi se perheen yhteen ajaa, ainakin meidän tapauksessamme.  Olemme halineet ja itkeneet yhdessä, muistelleet yhdessä rakasta isoisää, kaikkia niitä kivoja hetkiä hänen kanssaan. Miten hän tykkäsi pelata pelejä Rubyn kanssa ja oli niin ylpeä lapsenlapsensa koulumenestyksestä. Miten hän tykkäsi pidellä Elsaa sylissä, niin pitkään kunnes hänen kätensä puutui. Miten hän Annan kanssa tykkäsi touhuta ja leikkiä sekä suojella ilkeiltä pöydän kulmilta. Miten hän kutsui minua ”nukeksi”.

Miten hän opetti minua ajamaan autoa täällä Englannissa, ja hänen vankkumaton luottamuksensa minuun sai itseluottamukseni kohoamaan. Miten minä en hänen pohjoisen englannin aksenttia aluksi ymmärtänyt, minkä takia hän puhui minulle hitaammin – kunnes olin tottunut. Miten hänen silmänsä syttyivät, kun hän sai minulle kertoa tarinoitaan menneisyydestään, armeija-ajoilta, matkoiltaan.

Minä en jaksa vieläkään käsittää, että hän on poissa. Etten kuule hänen kutkuttavaa nauruaan enää ikinä. Etten enää ikinä voi haudata päätäni hänen hartiaa vasten ja imeä itseeni hänen hellyydestään voimaa. Etten enää ikinä voi mennä hakemaan häneltä karhumaisia isi-haleja, tukea ja turvaa, ikävöidessäni omaa Suomessa asuvaa isääni. Tunnen itseni kuitenkin etuoikeutetuksi, että tunsin tämän mahtavan brittimiehen. Kaksi viikkoa kuolemasta ja ikävä on alun shokkia suurempi.

Nyt hautajaisia järjestellessä on jo tullut esille Miken hyväsydämisyys. Hän olisi halunnut, ettei ihmiset tuhlaa rahojaan ”rehuihin” eli kukkiin, vaan että nuo varat käytettäisiin johonkin parempaan. Kuten hyväntekeväisyyteen. Kuten Julia’s houselle, järjestölle, joka auttaa meitä, erityislapsiperhettä, jatkamaan ja kestämään vammaisuuden tuomia haasteita.

Minä tulen aina sinut muistamaan, Mike, Danin isä, lasteni ukki. Kaikki lapseni tulevat myös muistamaan sinut, sillä meillä on varastossa hurjasti tarinoita sinusta, joita heille kertoa!

Lepää rauhassa, grandpa.


As a family, we’ve experienced the biggest loss there is. On Tuesday couple weeks ago our beloved grandfather and Dan’s dad passed away suddenly, leaving behind a massive hole that no-one can fill. He was kind, loving and very protective of his family, always there to help out in need. He was the one I would turn to when I needed those special cuddles from a parent as my own parents live far away from us. He was the one who taught me how to drive here in UK, building my confidence with his encouraging words. His trust to me made me believe in myself too. I will miss his jokes, his wide smile and those cheeky chuckles and laughter..

I miss you, pops.

Avainsanat

Kommentit

Muistan, kun luin tätä ja olin puolestasi surullinen. Ajattelin myös osittain omaa isääni, joka oli hieman huonossa kunnossa ja toivoin, että hän saisi elää vielä vuosia. Mietin, koska tämä osuu omalle kohdalleni ja nyt isäni kuoli yllättäen. Toivon, että sinun suru ja ikävä on jo helpottanut hieman, minä vasta aloittelen surutyötä. Kiitos myös blogistasi, odotan usein uusia postauksia 🙂

Meriannen

Voi Anna, otan osaa suruusi <3 <3 Menin ihan sanattomaksi, otan niin osaa <3

Otan osaa suureen suruunne! Olen menettänyt monta läheistä, joten teidän miltä teistä tuntuu. Lähetän teille virtuaalihalin!

Muutenm oikea sana on aneurysma 🙂

Lämmin osanottoni teille <3 Syttyi uusi tähti taivaalle. Tämä teidän Rakas elää teissä aina koska kaikki ne joita rakastamme, eivät koskaan kuole koska he elävät meissä.

Lämmin osanotto ja jaksamista koko perheelle!<3

Osanottoni ja paljon voimia koko perheelle <3

Lämmin osanotto!

Otan osaa ja toivotan jaksamista <3 Kuivin silmin en säästynyt tämän postauksen loppuun :'(

Osanottoni ❤

Voimia! Otan osaa! Itku tuli. :'(

kauniisti ja koskettavasti kirjoitettu postaus. osanotot ja voimia!<3

Voi niin koskettava kirjoitus. Lämmin osanotto koko perheelle! Voimia suruun. Tukekaa toinen toistanne!

Voimia teille koko perheelle ❤💛

Otan osaa <3 Paljon voimia sinulle ja perheellesi!

Voimia, Otan osaa <3

Lämmin osanottoni!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.