Perhe-elämä
19.2.2017

Kiltti oppilas sairastaa lomilla

Kiltti oppilas sairastaa lomilla

Kaksplussalle jälleen suuren suuri kiitos ymmärryksestä, että jätin blogin hiljaiselolle hetkeksi. Niinkuin meitä Facebookissa seuraavat jo tietävätkin, meidän pirpana-Elsa vietti jälleen aikaa sairaalalla.

Perjantaina ja lauantaina Elsa oli vielä ihan terve, mitä nyt vähän köhi. Ei kuitenkaan huolestuttavalla tavalla, ja elimmekin niin aktiivista elämää kuin me vaan pystymme. Lauantaina kävimme kaupoilla ja meitä hymyilytti, kun Elsa rakastaa istua pyörätuolissaan ja katsella vaihtuvia maisemia, hyllyjä, värikkäitä tuotteita.

Sunnuntaina Elsa vaikutti nuutuneelta. Uupuneena hän nukahti puolenpäivän aikoihin päiväunille, mikä ei nyt sinällään ole erikoista, mutta meillä oli huolianturat herkillä. Laitoimme hänet pitkästä aikaa kiinni saturaatiomonitoriin, joka kuitenkin näytti aivan normaaleja lukemia. Parin tunnin kuluttua Elsa edelleen nukkui, mutta hänen kehonsa oli polttavan kuuma. Kuume olikin noussut yli 38. Annoimme kuumelääkettä, ja jo puolen tunnin päästä kuume oli selkeästi laskenut. Jatkoimme seurailua.

Elsa nukkui koko päivän ja yön. Hän ei köhinyt, saturaatiot pysyivät päiväsaikaan hyvänä, mutta yöllä hän tarvitsi hieman lisähappea. Älkää ymmärtäkö väärin, ei hän tajuton ollut. Hänellä tuli niitä kepeämpiä unenvaiheita, jolloin hän reagoi kosketukseemme hymyllä ja puristi sormeamme vastaukseksi. Hän vain teki niin silmät kiinni.

Maanantaiaamuna soitimme välittömästi sairaalaan ja sanoimme vain, että me olemme tulossa, varatkaa Elsalle sänky.

Elsa nukkui yli 26 tuntia putkeen ja heräsi hymyillen sairaalalla. Siellä hän virnuili tutuille hoitajille ja lääkäreille, jotka suorastaan jonottivat päästäkseen näkemään Elsaa ja kuulemaan viimeisimmät kuulumiset. Minä jo ehdin huokaisemaan, että eihän tässä mitään – selkeästihän tyttö voi hyvin, kovasta kuumeesta huolimatta.

Lääkärit kuuntelivat keuhkot, määräsivät röntgeniin ja sieltä se tuomio sitten pärähti tulla. Meidän neitosella oli jälleen keuhkokuume, emmekä me tosiaan olleet mihinkään sairaalalta lähdössä.

Tiistaina tytön vointi romahti, hän ei vain tarvinnut lisähappea vaan myös lisäpainetta pitämään keuhkot avoinna. Toisin sanoen hänet kytkettiin optiflow’n. Minä istuin tyttären vierellä, pidin kädestä, silitin poskesta. Hengitys ei ollut rohisevaa vaan vinkuvaa, mikä tarkoitti hengitysteiden olevan ahtaita. Illasta tyttö säikäytti minua todenteolla, sillä hän meni aivan vitivalkoisen kalpeaksi ja silmänympärykset olivat synkän violetit. Monitorin antamat lukemat eivät minun silmissäni selkeästi täsmänneet siihen, miltä tyttäreni näytti ja kuinka vaikeasti hän hengitti. Hälytin lääkärit paikalle, jotka alkoivat välittömästi tekemään verikokeita nähdäkseen veren todellisen happiarvon. Mielessäni vilahti tuttu teho-osasto ja hengityslaite. Sinnekö tässä oltiin taas matkalla?

Happiarvot olivat OK. Elsa oli vain lopenuupunut. Hänen untaan vahdittiin yön yli erityisen tarkasti.

Elsa ”optiflow’ssa”.

Keskiviikkona minua sängystään tervehti iloisemman oloinen Elsa. Kuumetta hänellä oli edelleen, mutta väritykseltään tyttö vaikutti terveemmältä. Torstaina hän jo kikatteli virkeänä ja minä tyytyväisenä jätin hänet isänsä hoivaan, jotta minä pääsin viettämään laatuaikaa Annan kanssa kotona. Perjantaina Dan soitti minulle kertoen, että Elsa ei enää ollut aikaisesta aamusta lähtien tarvinnut mitään apuja hengitykseen, ei optiflowta tai happiviiksiä. Meidän yllätykseksemme sairaalan henkilökunta alkoi puhua lapsemme kotiuttamista tuona samana päivänä, koska kuume oli pysynyt aisoissa ja lisähappea hän ei enää tarvinnut.

Perjantai-iltana hän oli meidän kanssamme kotona. Iloisena, tyytyväisenä, kuumeettomana, ja ilman happiviiksiä.

Me selvisimme keuhkokuumeesta alle viikossa. ALLE VIIKOSSA. Tai siis, sairaala-ajasta. Voitteko kuvitella? Me olimme varautuneet ainakin kahden viikon sairaalareissuun, mutta ei. Kiitos letkuruokinnan ja peg-letkun, Elsa on nyt niin paljon vahvempi ja jaksaa taistella näitä inhottavia pöpöjä vastaan ihan uudella tehokkuudella saadessaan riittävästi energiaa ravinnostaan vaivatta.

Kun vertaa, että aikaisemmin bronkioliitin takia vietimme pari viikkoa sairaalalla ja entäs sitten se keuhkokuume ja influenssa, josta selviytymiseen meni 101 päivää.. Niin nyt. Alle viisi päivää, neljä yötä. Kotona.

Vielä hän tietysti on räkäinen ja köhäinen, mutta ei mitään, mistä me emme täällä kotona voisi selvitä.

Vaikka olen suruissani siitä, että missasimme Elsan kanssa hänen hiihtolomaviikkonsa enkä minä ehtinyt paljoa viettämään aikaa hiihtolomasta lapsipuoleni Rubyn kanssa, niin silti olen kauhean ylpeä ja iloisesti yllättynyt siitä, että keuhkokuumeesta selvisimme näin nopealla aikataululla kotiin sairaalasta.

Toivottavasti teidän kaikkien hiihtolomat sujuvat paljon mukavammin, ilman sairaalareissuja!


Our Facebook followers already know this, but we were in a hospital this week as our dear daughter Elsa fell poorly again.

On Friday and Saturday Elsa was fine, had a minor cough but nothing that would have got us worried. We were as active as we could, went to the shops with the girls and laughed as Elsa was loving her life checking out the aisles at the shops…

Sunday Elsa seemed different. So tired that she fell asleep for her nap at midday, which itself is not unusual. Something just seemed off, so for the first time in a while we plugged her in to a saturation monitor. It showed everything to be fine, but we kept monitoring her. After couple of hours sleep she didn’t even stir but seemed boiling hot, and truly enough, she had developed a temperature of 38 degrees. We gave her paracetamol, which brought her temperature down within half an hour. She still wouldn’t wake up.

Her saturations kept normal till the very late of that evening, but even then it didn’t drop majorly. We put her on oxygen anyway. The following morning she was still asleep.

Now, don’t get me wrong. She had had periods of lighter sleep when she would react to our touch, she would give us a smile and squeeze our hands. But with her eyes closed.

As she had been asleep for worryingly long and with the high temperature coming back constantly, we called our local hospital to let them know we are on our way.

She slept over 26 hours straight and woke up happy in a hospital. She grinned to all of the familiar nurses and doctors that came to greet her. I felt relieved. Obviously it couldn’t be that bad, she’s alright, apart from her temperature, but look at her smiling away!

Doctors listened to her chest, we went in to have a x-ray done and soon we were faced with a diagnose. She’s got a chest infection. Again. We were not going anywhere from the hospital.

On Tuesday Elsa felt worse, she didn’t only need oxygen but optiflow to help to keep her lungs open with extra pressure. I sat next to her, worried, holding her hand and stroking her cheek while she moaned. Her breathing didn’t sound crackly but wheezy, which meant her airways were really tight. By the evening she didn’t look good at all, she was so pale and her eyelids dark purple. I alarmed the doctors, who did more bloodtests to see how she was coping. Even if the saturation monitor informed us she’s doing okay, she definitely didn’t look like it and the blood gas would tell us the truth. Was she getting tired?

The Paediatric Intensive Care Unit and a ventilator flashed before my eyes.. Were we about to go back there?

Bloods were reassuring. She was doing alright. We kept a close eye on her over the night, but by the morning I was greeted by a healthier looking toddler of mine. On the following day she was a lot more alert and had more energy, she was giggling and laughing and in a mood for a play already! Then came Friday and off went optiflow and she went straight on air. She didn’t even need oxygen prongs! By that evening she was home.

Can you believe it? She only spent 4 nights in a hospital with chest infection and then came home! 4 nights is nothing in our records, to recover from bronchiolitis she’s taken couple of weeks and chest infections have taken about the same or even more..

Thanks to being tube-fed through peg-button and the fundoplication protecting Elsa’s lungs from reflux, our daughter is so much stronger. She was able to fight off a nasty bug in such a speedy manner that left us stunned!

Of course she is still coughing, but her saturations have been fine at home and she hasn’t had temperature..

Even if I’m sad that we missed her half-term and that I couldn’t spend a lot of time with my step-daughter Ruby, I’m still so proud of my firstborn, disabled Elsa for recovering so quickly.

I hope all of your half-terms were spent in a lot nicer manner without involving tales of the hospitals!

 

 

 

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.