Perhe-elämä
29.1.2017

Arkeen palaaminen irtioton jälkeen

Arkeen palaaminen irtioton jälkeen

suomen_talvi

Keskiviikkona hyvästelin Suomen lumiset maisemat ja perheeni, monta tuntia myöhemmin tervehdin kotona omaa perheyksikköäni Englannissa. Oletin, että yksivuotiaani Anna olisi juossut isänsä syliin heti hänet nähdessään, mutta sainkin todeta lapsen tärkeysjärjestyksen omanlaisekseen. Ei Anna paremmin ehtinyt isää tai isosiskoa tervehtiä, kun ihan ensimmäisenä piti saada kaikki teletapit tiukkaan haliotteeseen…

teletubbi_fani

Ensimmäinen kokonainen päivä kotona meni siivotessa ja yksinkertaisesti itseä päivittäessä – olihan minulla kaikki tulevat jutut kalenterissa ylhäällä? Olenko kaikkiin Elsan hoitokuntaan kuuluviin henkilöihin ollut yhteyksissä? Kävin kaupassa, purin matkalaukut, söin suomalaista suklaata. Huolehdin, että univajeesta kärsinyt mieheni sai myös parit päiväunet otettua.

Otin hyötykäyttöön tuon Suomen ja Englannin välissä olevan kahden tunnin aikaeron – menin nimittäin aiempaa aikaisemmin nukkumaan ja heräsin totuttua aiemmin. Olen siten jo parin aamuna saanut nipistettyä omaa aikaa heti jo aamuun, minkä olen käyttänyt aamukävelyn ja joogaamisen parissa. Se fiilis.. Ei voisi päivä paremmin alkaa!

uusi_mina

Samalla on niin outoa olla takaisin täällä kotona, Englannissa. On kuin kulttuurishokki päällä, kaikkeen pitää tottua uudestaan. Vaikka samalla kaikki on tutumpaa kuin Suomessa, niin silti olo on kuin olisin silmälasit saanut ensimmäistä kertaa päähän. Kaikki näkyy kirkkaampana, selkeämpänä, tarkempana. Säpsähtäen tajuan, että Dan on vieressä, eikä tuhansien kilometrien päässä. Vaan tuossa, kosketusetäisyydellä. Samoin esikoiseni, tuo urhean reipas koululaiseni.

Ehkä tämä on juuri irtioton paras osuus, totuttuihin arkikuvioihin palaaminen ja niiden arvioiminen uudessa valossa. Olisiko jotain, mitä voitaisiin tehdä toisin? Mitä voitaisiin parantaa? Vai onko mitään, mitä voisimme muuttaa?

Kuten juuri tuo uusi tapani aloittaa aamut. Ehkä onnistun keksimään jotain muutakin, millä arkeamme parantaa, ennen kuin rutiinit ehtivät muodostua uudestaan ja samentaa näkökenttäni..


On Wednesday I said goodbye to the snowy landscapes of Finland and my family there, on the very same day quite many hours later I greeted my own little family back in England. I expected my 1-year-old Anna to run to get a cuddle from her Dad, but her priorities were laid differently. She was in a rush to get her teletubbies for a tight and long cuddle first..

On my very first day back at home I cleaned, unpacked, made sure my calendar was all up to date with all of my disabled daughters appointments and that I had been in touch with all of the professionals involved in Elsa’s care. I went to the shops, made sure my sleep deprived partner had couple of naps during the day and ate some Finnish chocolate that I had brought with me.

Also, I took an advantage of the time difference of two hours between Finland and England. I’ve gone to bed sooner than I used to and got up earlier too. That extra hour I’ve spent having a lovely morning walk and doing yoga, which I’ve found to be an extremely good way to start the day! As I’ve started the day looking after myself, doing something for myself, I’m more ready for the day’s challenges with that.

Still it is so weird to be back, it feels like I’ve got my new glasses on for the very first time and everything seems clearer, more in focus. Even if everything is more familiar here to me than back in Finland, it seems like I see everything from a new angle. Maybe that is the best part of returning from a little ”holiday”, a welcomed break from the daily routines. For a moment, everything seems fresh, therefore all can be reviewed to check if there is anything  in our power that we could change or do to make our lives better. Like my new morning routine! Maybe I will find something else too..

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Ihana nàhdà kuvasi kauniina ja seesteisenà, ilman ”pakkopirteàtà” tuskaista hymyà.
Lapsi hyvà, ei sinun ole pakko turtua jàlleen. Kysyit mità voisi ”parantaa”?
Irtiottosi jo kertoo sen: on jàrjestettàvà irtiottoja useammin, kummallekin. Ennenkuin tulee eteen niin suuri ylivàsymys ettà tàydellinen romahdus on peikkona kulman takana, ja vinkkaa sieltà ettet pysty , ei ole ”mahdollisuutta”, minà kyllà kestàn, jne.
Kivinen polku on tehty urheimpia varten, ja se ei ole niità joiden varrella mietitààn ettà ei voi mennà shoppailemaan, ja ettei nyt ole viimeinen automalli talon edessà. Se on niità varten jotka viimeiseen tyònnetty uupumus saa huomaamaan ettà voimat elpyvàt kosketuksessa omaan syvimpààn olemukseen, kosketuksessa siihen mysteeriin josta elàmà itse kumpuaa. Sinà olet sen polun kulkija, muista se jos uupumus hàmàrtàà toivosi, katso silloin syvàlle sisààsi, niin nàet ettà sinà et voi mitààn, mutta elàmà voi. Ehkà tàmà on se lahja jonka tyttàresi siunlle tarjoaa. Ison iso halaus, ja voimia!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.